|
|
|||
|
19.12.2007 - 10:49
Otsikolla Aaveita ja aavistuksia Kari Salminen arvioi Turun sanomissa mm. Boris Hurtan, Harry Etelän ja Harri Erkin novellikokoelmia, jotka ovat ilmestyneet Turbatorin kustantamina. Hän kysyy arvionsa alussa: Aina kun kirjallisuuden pitää panna etuliite, herää kysymys: onko se kirjallisuutta ensinkään. Miksi pitää olla kauhu-, fantasia- ja tieteiskirjallisuutta? Eikö se voisi olla vain kirjallisuutta, joka voi käsitellä sitä, tätä ja tuota? Kertooko nyt genre vai kirjailija?
Niinpä. Mutta kuka nuo etuliitteet on keksinyt? Kenen tarpeesta ne ovat lähteneet? Miksi jonkin kirjailijan kohdalla lätkäistään etuliite ennen kuin on tullut edes mieleen lukea ko. kirjailijan teos? Toisesta taas tiedetään, että se on Kirjallisuutta isolla alkukirjaimella, ilman että kirjaa tarvitsee edes lukea. Olen eri yhteyksissä kertonut, miten osallistuessani esikoiskirjailijoille tarkoitettuun seminaariin, kirjallisuuden professori kertoi Joycen Odysseuksen suuresta merkityksestä. Kysyin typeryyksissani onko hän lukenut sen. Minä olin nimittäin yrittänyt. Hän sanoi, ettei ollut lukenut Odysseysta. Kysyin miten hän silloin voi oikeastaan tietää, että se on merkittävä kirja. Hän sanoi sen kääntäneen kirjallisuuden suuntaa, siksi se on merkittävä. Niin epäilemättä on ja me tiedämme tämän ilman että meidän tarvitsee lukea ko. kirjaa. Kaikista muista tämä on ihan ok ja normaalia, mutta minua tämä alkaa aina ottaa pattiin. Kirjallisuushan olisi nimittäin saattanut oikeastaan kääntyä ihan eri suuntaan, jos vähän useampi olisi lukenut Odysseyksen ja sen lisäksi joitakin muitakin kirjoja. Silloin suuntaa kääntäväksi olisi voinutkin valikoitua jokin toinen teos ja nyt meillä olisi jotenkin eri näköinen kirjallisuuskäsitys normittamassa valintojamme kun teemme jakoa etuliitekirjallisuuden ja Kirjallisuuden välillä. Meillä on nyt tämä nykyinen käsitys Oikeasta kirjallisuudesta, koska niin moni merkittävä henkilö on jättänyt Odysseuksensa lukematta ja tyytynyt uskomaan niitä muita, jotka ovat sen lukeneet ja sanovat sen olevan hyvä. Ja siis minähän en väitä, että Odysseus olisi huono kirja. Mietin vain, onko jäänyt huomaamatta kirjoja, jotka nekin olisivat voineet muuttaa kirjallisuuden suuntaa. Onko kenties hukattu mahdollisuuksia ja hukataanko niitä koko ajan? Peter von Baghin Sinistä laulua televisiosta seuratessani mietin esimerkiksi, että missä kaikki naiset ovat. Naistaitelijat. Niin, huomatkaa etuliite. Mutta kun ihmiset ovat miehiä ja naisia ja sitten joku tekee hienon ohjelman, jossa lähes kaikki taiteilijat ovat miehiä, niin kyllähän se pistää silmään. Pistää miettimään mistä se kertoo. Naisten toisarvoisuudesta taiteilijoina, vai jostain muusta asiasta. Mutta tämäkään ei ilmeisesti häiritse ketään muuta kuin minua.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Kuuluisan lauseen inspiroima kysymys: Onko kuninkaalla vaatteet?
Kääntäjän panos suurempi kuin tavallisessa kirjassa.
Onko käännös enää sama kuin alkuteos?
Finnegan's Wake, jota ei ole käännetty suomeksi, on vielä enemmän pelkkää ilotulitusta. Lukija ei tiedä pyrkiikö kirjailija mihinkään muuhun kuin iloittelemaan sanaluetteloilla (suomeakin).
Postmodernit filosofit kuten Derrida ylistävät tällaisia kirjoja, joissa maailma on pirstaleinen, joissa ei ole keskusideaa, ei päämäärää, ei tarkoituksia. On vain sattumanvaraista ajelehtimista.
Krohnin kirjoittavista sisaruksista kertova väitöskirja kuvaa myös hyvin kirjoittavan naisen (naisten) lasikattoja, joihin he törmäävät. Tulee myös mieleen Akseli Gallen-Kalelan aikalainen: Elin Danielsson-Gambroni, jonka oli muutettava aikoinaan italiaan työskentelmään kun ei saanut kotimaassaan arvostusta (toki muuttoon vaikutti myös rakkaussuhde). Kuinka tasavertaiseksi taiteilijaksi hänet nostetaan esim. taidehistorian opetuksessa? Kyllähän jo peruskoulussa kerrotaan Gallen-Kalelasta vaan entäs sen ajan naistaiteilijat sitten? He ovat naistaiteilijoita eivätkä taiteilijoita...
Miesfilosofi D kehuu mieskirjailija J:tä ja mieslukija katsoo pirstaleista maailmaa mielellään. On se vaan sentään hyvä, että on naisiakin maailmassa.
Niin, tuo on aina yhtä ajankohtainen kysymys, Blogisisko.
Mieslukija, postmodernit filosofit ylistävät joo, mutta kiinnostavaa miten suuri vaikutus tällaisella ylistyksellä on, kun ottaa huomioon miten harvat jaksavat lukea näitä filosofejakaan. Merkittävä kirjallisuus on sellaista, joka suurimmalle osalle ihmisiä, jopa lukemisesta kiinnostuneille ihmisille ei merkitse mitään.
Niinpä Liisa.
Esim.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Odysseus_(kirja)
Jos teos herättää niinkin laajaa kiinnostusta, ja jos sitä tutkitaan yhtä ahkerasti kuin Odysseusta, sitä on kyllä syytä pitää merkittävänä teoksena. Onko teos sitten hyvää kirjallisuutta, jää jokaisen lukijan itsensä ratkaistavaksi, kunhan ehtivät ensin kahlata mokoman kirjallisen järkäleen. Itse jään odottamaan Leevi Lehdon käännöstä. Ehkäpä Lehto saa esille sellaisia kielelllisiä nyansseja, jotka suurpiirteiseltä Saarikoskelta jäi hukkaan.
Ihmiset pitävät luokittelusta. Siksi kirjallisuutta ja kirjailijoitakin luokitellaan. Valitettavasti vain kaikki kirjailijat eivät päädy mieleiseensä lokeroon, ja sinähän olet hyvä esimerkki sellaisesta kirjailijasta, joka ei pidä lokeroinnista ollenkaan. Toisaalta pitää muistaa sekin, että oman aikansa arvostettu ja palkittu kirjailija saattaa unohtua parissakymmenessä vuodessa. Klassikoksi pääseeekin yleensä vasta kuoltuaan. Suomen kirjallisuudessakin on tästä monia (sangen surullisiakin) esimerkkejä.
En tiedä, millaista kirjallisuustiede tai tiede ylipäätänsä olisi, jos kaikki luokittelu ja lokerointi kiellettäisiin. Siihen saakka harrastan luokittelemista ja lokerointia hilpein mutta avoimin mielin valmiina tarkistamaan kantani eri lokeroiden sisällön suhteen aika ajoin.
Miksi jonkun ihmisen kohdalla lätkäistään etuliite ennen kuin on tullut edes mieleen tutustua tuohon ihmiseen?
Pieni koulupoika vastasi kysyttäessä: "Ennakkoluuloinen on semmoinen ihminen, että kun se näkee jonkun oudon ihmisen, se heti tietää, ettei siihen kannata tutustua."
Siihen mikä voisi olla merkittävä kirja tai mikä oikeasti sellainen on, en ota suuremmin kantaa, koska näkemykseni mukaan se on jokaiselle eri asia ja siten henkilökohtainen juttu. Kirjallisuushistorian kannalta asia on eri.
Vaikka kyllä minua aina ihmetyttää, miksi Suomen taide-eliitti mainitsee liki joka kyselyssaä lempikirjakseen Alastalon salissa. Onko ne kaikki muka oikeasti sen lukeneet?
Ja vielä: jossain Gloria-lehden numerossa oli erään haastattelun yhteydessä kuva kirjoista, koska lukeminen oli haastatellun henkilön harrastus. Pinossa oli mm. Ilkka Remes ja Laila Hirvisaari, mutta kuvatekstissä korostettiin, että NN:n lukemisten joukossa on eräs hieno muistaakseni englanninkieleinen viinikirja. Ärsytti, nauratti ja mietitytti toimittajan valinta - mitä pahaa siinä oli, että hieno lady luki Hirvisaarta ja Remestä?
Mutta tuohon naistaiteilijoiden sivuuttamiseen tulee, niin se jaksaa ärsyttää aina vaan. Anna Kortelainen pohtii hauskassa artikkelissaan (nimeä en muista) miltä asiat näyttäisivät, jos suomalaisen kuvataiteen suuret nimet olisvatkin olleet naisia. Artikkeli löytyy teoksesta Entäs jos... : vaihtoehtoinen Suomen historia (2005).
Ainakin minä toivon kirjaani kohdeltavan nimenomaan osana tutkimuskirjallisuutta (koska tulossa oleva kirjani on tutkimus). Jos siitä kirjastani puhuttaisiin pelkästään kirjallisuutena, pahoin pelkään, ettei kukaan ottaisi tekstiäni vakavasti tieteellisenä tutkimuksena.
Odotan kyllä kuulevani kritiikkiä siitä, miksi tutkimukseni kertoo pelkästään naisista. Jonkin verran kritiikkiä siitä on kyllä jo tullutkin - siis siitä, että miksi olen jättänyt miehet kirjani ulkopuolelle, vaikka heilläkin olisi ollut paljon sanottavaa ja kerrottavaa tutkimukseni aihepiiristä.
Asiasta toiseen...
Siitä olen samaa mieltä, että merkittävän kirjallisuuden kaanon olisi toisenlainen, jos ihmiset olisivat lukeneet ne kirjat, joita he väittävät merkkiteoksiksi. Ja toisenlainen se olisi myös silloin, jos naiset olisivat olleet päättämässä siitä, mitkä teokset ovat merkittäviä kirjallisuuden kulmakiviä.
Mutta eivät naiset yleensä ottaen ole olleet siinä asemassa, että heillä olisi ollut valtaa vaikuttaa tällaisiin asioihin muutoin kuin aivan viime aikoina - ja uskaltaako sanoa - ei valtaa aina ole nytkään. Sinänsä varsin epäoikeutettu tilanne, koska kirjallisuudesta kiinnostuneita ja kirjoja kirjoittavia naisia on kyllä ollut ennenkin, vaikkei heistä puhutaisikaan.
Ja vielä kolmanteen... Liisalle kiitos ihanasta kortista.
Mutta Tuima miksi ei ole olemassa omaa genreä Alastalon salissa ja Odysseuksen tapaisille teoksille? Nehän ovat siellä ns. Kaunokirjallisuuden joukossa, eikö niin? Eikä kaikki kaunokirjallisuus suinkaan ole yhtä vaikeasti avautuvaa. Eikö kaunokirjallisuuttakin voisi lukijaystävällisyyden nimissä hiukan pilkkoa alaryhmiin, niin saataisiin siitäkin etuliitekirjallisuutta ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
Tommi, minulta on mennyt Sinisen laulun kritiikki kokonaan ohi, mutta sappeni kiehui kun katselin sitä televisiosta. Pidin kuitenkin silloin mölyt mahassa, koska yritän säännöstellä tätä negatiivisuuttani.
Arja, tietokirjallisuus on tosiaan järkevää pitää erillään kaunokirjallisuudesta, se on totta. Ja tuosta on varmaan kysymys, että naiset eivät yleensä ottaen ole olleet siinä asemassa, että heillä olisi ollut valtaa vaikuttaa asioihin. Meidän naisten kannalta traagista on, että vaikka naisia siinä asemassa olisikin, se ei mitenkään vääjäämättä johda siihen, että he nostasivat naisia esiin. Koska naiset voivat olla yhtäläillä sokeita näille asioille. Sehän vaatii vähän erilaista katsomistapaa, että alkaa nähdä ja arvostaa sitä mitä naiset ovat saaneet aikaiseksi. Olen esimerkiksi itse huomannut, että kiihkeimmät romanttisen viihteen vastustajat ovat naisia. Miehet voivat olla välinpitämättömiä, asia ei kiinnosta, mutta naisista löytyy niitä jotka ovat valmiit kampittamaan, mikäli joku rohkenee esittää että romanttisella viihteellä olisi jokin arvo. Ikävä tosiasia.
Panin tuon yksipuolisuuden merkille Sinisen laulun tv-versiossa. Tuli mieleen Elina Haavio-Mannilan Suomalainen nainen ja mies, jossa minua aikoinaan hämmästytti tieto, että itäsuomalaisia naisia oli päässyt erilaisiin edustuksellisiin elimiin enemmän kuin länsisuomalaisia. Selitys oli, että itäsuomalaiset toimivat omissa naisryhmissään ja toiset naiset äänestivät heitä enemmän läpi. Länsisuomalaiset naiset toimivat sekaryhmissä ja pääsivät huonommin läpi. Näin se on: miesten kirjoittamiin historioihin naiset pääsevät huonommin, mutta naisethan kirjoittavat jo omiaan - luetaan siis niitä!
(ai, niin se teos; helene monferrand: heloisen ystävät,1994 meikänainen)
Etuliitteistä olen sitä mieltä, että jos itse haluaa, toivoo tituleerattavan etuliitteellisenä, on se varmaan paikallaan. Toinen asia on sitten, jos sinulle annetaan etuliite, jota et halua.
Liisa, eiköhän se ole niin, että Suomessa meillä edelleen on taipumus pitää jotenkin toisarvoisena teoksia, jotka kertovat naisten elämästä. Tähän joku tietysti sanoo, että muutosta parempaan on tapahtunut. Ehkä on, joskus vauhti vain tuntuu tuskastuttavan hitaalta.
Etuliitteistä, Punkalaitumella asuessani huomasin kaikissa jutuissa olevani aina Punkalaitumelainen kirjailija. Olipa kysymys minkä lehden jutusta tahansa, aina tuo Punkalaitumelainen oli etuliitteenä. Minusta tuntui, että asuminen Punkalaitumella oli toimittajien mielestä aina suurenmoisempi saavutus kuin ko. kirjan kirjoittaminen. Saattoivatpa olla oikeassa, tietysti.
ollos hyvä. koska se sun kirjasi julkaistaan?
Kirja julkaistaan näillä näkymin ensi syksynä.
Se on valtaa ja se on naisten omanarvontunnon kysymys. Lasikatot toimivat niin kauan kuin niiden aina vain sallitaan toimia - erästäkin sellaista olen tässä seurannut, se toimii jokseenkin sulavan pehmeästi, tarkkaamattomille lähes näkymättömästi.
Kirjallisuuden luokittelusta olen kyllä jokseenkin samaa mieltä, mutta se järjellisten nimien keksintä... kukas siihen pystyisi.
Joyce julkaisi Odysseuksensa 1922, Woolf taas ensimmäisen tajunnanvirtatekniikalla kirjoittamansa romaanin Mrs. Dalloway 1925. Tosin tuskin kukaan sen ja sitä seurainneiden romaanien arvoa kiistää. Dalloway oli harvinaisen nautittava romaani sen tarjoamien monien näkökulmien ansiosta sekä sympatiasta kaikkia henkilöhahmoja kohtaan. Odysseuksesta odotan myös suosiosolla Lehdon käännöstä, ei kiinnosta Saarikosken itsetehostusta selailla.
Perusasiasta olen sikäli aivan samaa mieltä, varsinkin scifi-etuliitteen kohdalla. Siihen lajiin tutustuneena voi sanoa että sieltä löytyy monia Joycenkin painoisia teoksia, joiden ei tulisi olla erityisesti hyljättyinä omaan nurkkaansa kirjastossa.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
State Farm Henrico VA
plastic surgery tampa