|
|
|||
|
31.12.2007 - 17:53
Tänäinen Hesari kirjoittaa intuitiosta. Hollantilaiset tutkijat ovat mielestään saaneet tieteellistä näyttöä siitä, että intuitioon kannattaa luottaa. He tutkivat miten ihmiset valitsivat itselleen erilaisia kestokulutushyödykkeitä autoista patalappuihin ja totesivat, että isoa monimutkaista tavaraa hankittaessa kannattaa "ajatella ilman tarkkaavaisuutta", eli antaa tiedostamattoman toimia. Järkeä kannattaa käyttää tehtävissä, joihin se sopii, esimerkiksi matematiikassa, tai hyvin yksinkertaisissa valinnoissa.
Hesari antaa ohjeita heille, jotka haluavat herkistää itseään intuitiolle. Kannattaa tarkata päähänpistojaan, ajatuksiaan ja uniaan ja ottaa huomioon kummalliset yhteensattumat. Leikkisyys ja rentoutuminen saattavat stimuloida intuitiota, kuten tietysti musiikin kuunteleminen tai tekeminen tai mikä tahansa taide. Sisäisiin impulsseihin pitäisi ryhtyä kiinnittämään huomiota. Tärkeä on havainto, että ihmisen pitäisi luopua varmuudesta, mitä tulee omiin olemassaoleviin käsityksiin, koska vain siten voi avautua uusille, yllättäville näkökulmille. Se ei ole niinkään helppoa, olen huomannut. Vähän perusteellisempi, mutta myös New age-henkisempi opas, viisi askelta oman intuition löytämiseen löytyy Omahuoneesta. Olen itse miettinyt missä määrin intuitiossa on kysymys siitä, mitä uskonnossa kutsutaan johdatukseksi. Koska siis samoista asioistahan kaikki puhuvat, nimitykset vain vaihtelevat. Olen nimittäin huomannut, että intuitiotaan kannattaa kyllä kuunnella muulloinkin kuin ostoksilla käydessä. Se ei aina ole niinkään helppoa, päähän saattaa pälkähtää yllättäviä ajatuksia ja ideoita, joiden toteuttaminen ei aivan ongelmattomasti sovi siihen käsitykseen mikä minulla on itsestäni ja mikä mielestäni on sopivaa käytöstä tai järkevä tapa viettää aikaa yleensä. Intuitiiviset päähänpälkähdykset ovat usein sellaisia, jotka tuntuvat ajavan ylittämään omia turvallisia rajoja, mutta jos sen tekee, löytää yleensä jotain uutta ja hämmästyttävää josta riittää riemua pitkäksi aikaa. Itselleni intuition kuunteleminen on ollut varsin vieras juttu ja olenkin opetellut sitä vasta aivan viime aikoina. Tähän mennessä tulokset ovat olleet vakuuttavia. Tony Dunderfeldkin näyttää pohtineen intuitiota.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Intuitiojuttu täytyykin lukea viimeistään ensi vuonna.
Huono ihminen, eikä siinä tarvita edes intuitiota sen tajuamiseen.
Vaan -erinomaista uutta vuotta sinulle, Kirsti!
Hoo, onnittelut siitä, että pystyt havaitsemaan kuinka markkinavoimat meitä vievät. Yleensähän ihmiset vähättelevät markkinavoimien vaikutusta, mutta kuitenkin käytännössä toimivat niiden mielen mukaan. Tiedostamisesta lähtee kyky pistää niille hanttiin edes vähän.
Susu, tuossa sen taas näkee, että ilman intuitiota ihminen päätyy omituisiin johtopäätöksiin. Kyllä sinä minun mielestäni olet kuitenkin ihan hyvä ihminen.
Jutun pohjana olevat valintatilanteet olisivat minusta kaivanneet rinnalleen toisenlaisten valintojen tarkastelua. Miten valitsemme vaaleissa ehdokkaamme? Jos päätämme tietoisesti puolueen ja ehdokkaan sukupuolen, miten päädymme muutamista ehdokkaista juuri yhteen? Tai ylipäänsä miten poliittisesti sitoutumattomat tekevät valintansa?
Entä asunnon hankkiminen, johon jutussa viitattiin? Eihän asunnon ostaja osta pelkästään asuntoa. Hänellä on mielessään jokin elämäntapa ja rahamäärä, jonka hän voi asunnon ja elämäntavan ostamiseen käyttää. Rahavarat määrittävät millä tavalla hän voi ajatuksensa toteuttaa: mikä asuntoalue, rakennustyyppi, mikä määrä neliöitä jne. Minusta tuntuu, että ennen kuin pääsee intuitiivisesti tekemään asunnonostopäätöksen, on jo tehnyt lukuisia valintoja, joilla valintamahdollisuuksia on rajattu.
Lisäksi mietin kärjistäen, että ihmiset, jotka pohtivat esimerkiksi olohuoneeseensa täysin sopivien ikkunaverhojen valintaa tai nojatuolin värisävyä pitkään ja suunnitellusti, ovat ylipäänsä herkempiä olemaan tyytymättömiä valintoihinsa. Jos etsii täydellisistä, ei sitä useinkaan löydä ja silloin liki täydellinen voi olla pettymys. Jos etsii "kivoja verhoja", on ehkä helpommin tyytyväinen liki sopiviin verhoihin.
Yön yli nukkuminen on hyvä neuvo. Siinä ehtii liiallinen järkeily ja tunteilu tasaantua. Yön aikana intuitiollekin tulee tilaa, mikäli ei ole oman intuitionsa kanssa täysin sinut.
Hyvää uutta vuotta, Kirsti. )
Vaikea erottaa intuitiota erilaisista mahdollisuuksista, helposti on vastakkaisia ajatuksia siitä, että mikä voisi olla oikea reitti, tai ne vaihtelevat päivästä toiseen. Mutta välillä on selkeyttä, salamaniskun omaisesti tietää että mikä on oikea valinta. Mutta tuokin voi olla ajatteluprosessin hedelmä, joka yllättäen tipahtaa kypsänä syliin.
Miksei intuitio olisi myös osa järjen käyttöä, mitä järkeillään ja miten paljon, milloin lopetetaan järkeily. Järki on kai työkalu niinkuin vasara, itsessään yksinkertainen luontokappale.
rusina, kyllä kai intuitiokin jonkinlaista järkeä on, se vain on ollut pitkään jotenkin väheksytty työkalu, ei ole oikein kuulunut rationaalisen ihmisen työkaluarsenaaliin. Sinänsä hassua kyllä, että ihmiset niin usein haluavat mieltää itsensä rationaaleiksi olennoiksi, vaikka itse kunkin käyttäytyminen hyvin usein on varsin epärationaalista.
Kiitos Celia:-) Yön yli nukkumiseen satsaan minäkin. Oli mukava saada tietää, että nukkumisen siunauksellisuus on oikein tutkimuksissakin todistettu. Aivoissa tapahtuu kaikenlaista jäsentymistä yön aikana ja aamu tosiaankin on iltaa viisaampi, kuten vanha kansakin tiesi.
Tuima, tuokin on hauska sana tuo alitajunta. Käytämme sitä ikään kuin tietäisimme mikä se on. Kun Freud antoi ilmiölle nimen, se muuttui jokamiehen ja -naisen omaisuudeksi, mutta mitä oikeastaan selittää kun sanotaan että alitajunta tuottaa ratkaisun? Se on modernin psykologian tapa puhua asiasta. No joo, tuli vaan mieleen. Ja sama asia tuli minulle mieleen verhojen suhteen. Ihmiset eivät suinkaan ole samanlaisia sen suhteen, miten tyytyvät tekemiinsä hankintoihin. Joku voi olla tyytyväinen, vaikka ei olisi saanut edes itse päättää. Ei vain tunnu niin tärkeältä, että minkä väriset rätit ikkunoissa roikkuvat.
Pohjimmiltaan ihmiset ovat hyvin eläimellisiä, mutta tätä ei voi järjellä muuttaa, minkäs ihminen perimälleen mahtaa. Järki on laajennettu tapa nähdä ja ymmärtää. Ja kyllähän eläimellisyydessä on oma järkensä, vuosituhansia kertynyttä elonjäämisoppia.
Meinasin tosiaan kirjoitta naisista intuitikkoina, mutta intuition varassa päätin toisin.
Vaiston ja intuition eroa voi olla siinä, että vaisto on synnynnäistä ja intuitio on kokemuksen kautta saatua.
Maahanmuuttaja, kyllä nyt siis kannattaisi järkeillen ottaa intuitio hyötykäyttöön :)
Intuitio sanelee luultavasti monet ns. järkipäätökset.
"Itio" muuten latinassa = going englanniksi - mitä kaikkea se taas sitten voi suomeksi tarkoittaakin...
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
Retirement Planning Oklahoma City
lobster meat
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Auto Insurance Henrico
plastic surgery tampa florida
plastic surgery new jersey
http://www.steamnclean.net/
Discount Sports Tickets
royalty free music
storefront hosting
Copiers Newark
blue lizard sunscreen
financement immobilier
mothers day flowers delivered
data center ny
hp toner cartridge
Accounting Firms Brookfield
customer testimonial videos
buy nail art
online flower orders
movers toronto canada
Home Insurance Red Bluff
jet fuel
Auto Insurance Compton
trading penny stocks
badge printer
Auto Insurance Kernersville
new york tour packages
Florida homeowners insurance