Kommentti vähän asiaa liipaten. Dekkarit voivat myös vaikuttaa. Tänään oli Aamulehdessä juttu miehestä, joka muurasi vaimonsa tuvan uunin sisään.
"Kokemäkeläinen mies lainasi vuonna 1960 kirjastosta kasapäin rikosromaaneita. Samana vuonna jouluaaton aikoihin hänen vaimonsa katosi. Naisen ruumis kaivettiin esiin tuvan uuninmuurista 12 vuotta myöhemmin. Mies asui edelleen pariskunnan yhteisessä talossa".
Että näin dekkareistakin saa ideoita.

Voi itku, Kirsti.

Mutta olipa mielenkiintoinen ajatus tuo, että viihteen puolustaminen olisi merkki naisvihasta. Siis esittikö tämän kiemuraisen ajatusmallin mies vai nainen?

Saara, ajatuksen esitti nainen.

Totesin esityksessäni, että naisten romanttinen viihde tuntuu olevan ongelma erityisesti naisille itselleen. Kiinnostavaa kyllä romanttisen viihteen esiinnostamista puolustavat julkiset kommentit tulivat nimenomaan miehiltä.

Aivan Tekosyy, kyllä dekkaritkin vaikuttavat. Voivat vaikuttaa hyvin dramaattisilla tavoilla, joskaan eivät tietenkään aina.

Erittäin hyvä esitelmä.

Erinomaista tuo rinnastus musiikkiin.

Olisin ehkä hiukan enemmän korostanut tuota laatunäkökulmaa, jonka kyllä mainitsit (ja ehkä korostit puhuessasi): on olemassa hyviä ja huonoja "naisten viihderomaaneja" kuten muutakin kirjallisuutta.

Arvostamisesta tulee pakostakin mieleen P.D. Jamesin esitelmässään kertoma tositarina.

Eräs iäkäs teologian professori oli kirjakaupassa dekkarihyllyn edessä. Kun hän valitti myyjälle, että ei löydy mitään, sillä hän on lukenut kaiken, jolloin nuori myyjä sanoi setämäisesti: Eiköhön Teidän olisi jo korkea aika siirtyä vakavampaan kirjallisuuteen?

Tämä tapahtui siihen aikaan, kun dekkarit eivät vielä olleet salonkikelpoisia.

Minusta on kyllä parempi, että "erikoisista kommenteista" välittää. Osaa sitten paremmin kommentoida niitä. Ensi kerralla.

Mutta kaikkeahan ei ehdi / muista joka kerta sanoa. Siksi on tyytyminen esiintymisensä jälkeen aina siihen pieneen epätyytyväisyyteen.

Hyvinhän se kuitenkin on mennyt. Ja vaikkei menisi, muut unohtavat nopeammin kuin itse. Tietenkin kannatta pyrkiä siihen, että epätyytyväisyys johtuu joka kerta eri asiasta.

Tuo sun juttusi ainakin on hyvä. Vaikka siinä on paljon painavaa asiaa, se on hauskasti kirjoitettu. Vai olenko minä omistuinen lukija, kun nauroin monessa kohtaa.

Luulen kyllä, että kaikki naiset jossakin elämänsä aikana lukevat romanttista kirjallisuutta. Minulle serkkutyttö - josta isona tuli kirjastonhoitaja - lahjoitti Hilja Valtosensa, kun olin jotakin vähän yli rippikouluiän. Pihalla niitä sitten kesätöistä kotiinpäästyäni luin. Kiva muisto jäi siitä kesästä, vaikka ymmärsin miksi hän halusi kirjat pois omasta hyllystään.

Hyvä puheenvuoro, osasit perustella asiasi. Minusta oli tärkeää, että kehotit kriitikkoja ottamaan huomioon lehden lukijat. Hyvin kirjoitettu artikkeli naisviihteestä tai kunnon arvostelut viihdekirjallisuudesta eivät ole lehdelle dismeriittiä. Kulttuuriosastot vain eivät ole asiaa huomanneet. Ehkä onkin niin, että viihdekirjallisuuden pitää olla todella vanhaa ennen kuin se huomioidaan valtalehdistössä, esimerkkinä vaikka Louisa M. Alcottin Naamion takana, kirjan suomentajasta taisi olla kunnon haastattelu HS:ssä.

En nyt ehdi lukemaan tuota sinun esitelmääsi, mutta muista, että muutama äänekäs erimieltä oleva ihminen ei tee esitelmästä huonoa tai virheellistä.

Miksihän me aina kiinnitämme huomion negatiivisiin asioihin, vaikka niitä olisi vähänkin? Emmehän voi miellyttää kaikkia.

Romanttisesta kirjallisuudesta: Jokaisella ihmisellä on unelmia ja haaveita. Naisilla ne haaveet ovat usein romanttisia. Ne naiset, jotka eivät anna itselleen lupaa haaveilla mahdottomista rakkauksista lukevat valmiita päiväunelmia. Heille romanttinen kirjallisuus on arkielämän pelastus!

Minä itse ole koskaan lukenut ns. "hömppää". Minulla on itselläni välillä liiankin vilkas, romanttinen ja seksuaalinen mielikuvitus.

Murrosikäisenä tyttönä kun muut lukivat sellaista kirjallisuutta (tai ainakin oletin että muut lukivat), minä luin kauhukirjoja ja scifiä. Halusin lukea mahdollisimman kaukana todellisuudesta olevia kirjoja. Sellaisista yliluonnollisista tapahtumista ja universumeista mitä en itse osaisi ikinä keksiä.

Oikeastaan sama suunta jatkuu edelleen. En lue juuri koskaan ns. dokumentaarista ja realistista kirjallisuutta. Esimerkiksi Kalle Päätalon teoksiin minulla ei ole mitään mielenkiintoa. Kirjoissa pitää aina olla jotain mystistä, maagista, yliluonnollista, omaperäistä ja oivalluksia tarjoaa kerrontaa sekä TUNTEITA. En voi lukea enää tunteetonta kirjallisuutta. Dekkarit voivat olla aika tunteettomia.

Pirkko, se on totta, että laatua olisi voinut korostaa enemmänkin. Painotin sitä kyllä vielä jälkikäteen vastatessani johonkin minulle esitettyyn kommenttiin.

Niin Sedis, ehkä he tarkoittavat ettei niiden vuoksi kannata pahoittaa mieltään. Pakkohan erikoisista kommenteista onkin "välittää" koska ne jäävät vääjäämättä ajatteluttamaan. Ja hyvä että jäävät, prosessi jatkuu.

itte, Hilja Valtonen on minusta todella hyvä kirjailija. Hän on yksi niistä romanttisen viihteen tekijöistä joiden kirjoista olen tykännyt.

Blogikäki, mietinkin että mahdoitko olla paikalla. Katselin uteliaana ympärilleni ja mietin että onkohan tuo Blogikäki, tai tuo... Ehkä Lindgren kaipaili sitten vähän samanlaista kirjallisuusjournalismia kuin käsitin Niin & näin lehden päätoimittajan kaipailleen edellisen numeron pääkirjoituksessa. Kyllä minusta tuntuu että naisviihde on tavallaan vähän vaiennutkin kritiikkiä kuoliaaksi, ainakin monet nimekkään tekijät (Tuija Lehtinen esim.) eivät paljon piittaa. Minä taas olen piitannut, koska ajattelen että naisviihteen suurempi näkyvyys nostaisi alan arvostusta, mikä taas vetäisi puoleensa kunnianhimoisesti genreen suuntautuneita kirjoittajia, mistä taas seuraisi että kirjoitettaisiin korkeatasoisempaa tai ainakin monipuolisempaa naisviihdettä. Nythän esim. kotimainen romanttinen naisviihde on hiukan yksipuolista, mielestäni. En tarkoita kritisoida romanttisen viihteen kotimaisia kirjoittajia, tarkoitan vain että tilausta voisi olla eri tyyppisillekin kirjoittajille. Ja sukkahousut olivat hyvät, niitä ei sovi syyttää jos jokin meni pieleen:)

Tui, muistan että Anni Polvaakin esiteltiin Hesarissa siinä vaiheessa kun hän ilmoitti ettei enää kirjoita uusia kirjoja. Ja sitten hän aika pian kuolikin. Eli romanttista viihdettä kirjoittava kirjailija voi saada osittaisen synninpäästön siinä vaiheessa kun hän ei enää aktiivisesti kirjoita.

Hahmo, kyllä minulla on ihan hyvä tunne siitä tilaisuudesta, vaikka nyt nostinkin esiin nuo sora-äänet. Mutta nehän kuitenkin ovat aina niitä jotka jäävät mieleen ja herättävät itselläkin ajatuksia ja vastaväitteitä. On hyvä että ihmiset väittävät vastaan, en pistä sitä pahakseni lainkaan.

Aika monetkin ihmiset ovat oikeastaan lukemisesta sanoneet minulle jotain samansuuntaista. Realismi ei kiinnosta, vaikka se olisi romanttistakin, halutaan irrottautua kunnolla aivan muihin maailmoihin.

Suomalainen modernismi, joka yhä yrittää tappaa kaiken luovuuden, romantiikan ja ynnä muun, jyllää ilmeisesti vielä muutaman vuosikymmenen. Hetkinen, se oli tämä yksi naiskirjailija, nyt ei nimi tule mieleen, jonka kirjaa kiiteltiin Hesarissa mutta toki moitittiin "yliluonnollisuuksista". Suomalaiselle (miehelle) asioiden pitää olla asioita, tosia, tosiasioita, eikä mitään "huuhaata".

Minusta jotenkin köyhää tämmöinen. Petri Tamminen kirjoitti jossain kolumnissa, mitä kaikkea EI SAA tehdä kirjoittaessa, esim. sulut ihan kauheita. Käsittääkseni hän ei vitsaillut. voivoi. ei ihme jos välillä ahistaa.

Olin se hirveän kaunis ja nuoren;-} näköinen nainen siellä pylvään takana – jaa, siellä taisikin olla vain Otonkoski. Ryntäsin väliajalla sammuttamaan tuntikausia kiduttanutta janoani ja kun tulin takaisin, olit jo hävinnyt, enkä kerinnyt nykäisemään liepeestäsi.

Muuten – onkohan Kristina-instituutissa meneillään mitään aiheesta? Katsottuani äsken ykköseltä Birgitta Bouchtin haastattelun, tajusin, että tämähän on tärkeä feministinen projekti!
En ole lukenut Niin&näin-lehteä, mutta Lindgren ymmärtääkseni tarkoitti kaikkia journalismin muotoja, mitä vain voi keksiä.
Mietintämyssyyn,siis!

Minua kyllä jäi nyt kalvamaan tuo naisviha. Eli siis olet naisvihaaja, kun puolustat viihdettä, koska pidät naisia tyhminä. Eli naisia pitäisi sivistää ja päästää heidät pois tästä järkyttävästä viihteen kurimuksesta, joka ohjaa heidän ajatuksiaan miehistä ja rakkaudesta väärään suuntaan. Että ne kuvittelevat sitten kaikenlaista omituista elämästä ja elävät haavemaailmassa.

Pitäisiköhän samasta syystä dekkaritikin vaieta vastedes kuoliaiksi, koska nythän on niin, että jos naisia pitää suojella rakastumisen typeryydeltä, niin eikö olisikin parempi, jos kaikkia suojeltaisiin myös tappamisen typeryydeltä; miehiä varsinkin, mutta mitä ne dekkarit tekevätkään typerille naisille, jotka ottavat alituiseen kirjoista vaikutteita?

Loppuisivatko murhat, jos niistä ei enää kirjoitettaisi? Rakkaushan onkin kuollut jo aikapäiviä sitten.

Heh SL. Niin, tosien tosiasioiden nimeen Suomessa on ahkerasti vannottu, mutta mitähän ne oikeastaan ovat? Jos asioita vähän pöyhii, huomaa että erilaisten luulojen ja uskomusten ja tuntemusten varassa me täällä suunnistamme, kuka mitenkin.

Blogikäki, olen samaa mieltä. Tämä olisi tärkeä feministinen projekti. Mutta jotenkin luonteeltaan sellainen että se ei ole vielä jäänyt feministien seulaan, tai sitten minä vain en ole huomannut sitä. Sekin voi tietysti olla, koska en huomaa läheskään kaikkea mitä maailmassa tapahtuu, vaikka ehkä pitäisi.

Saara, käsitin että se ihminen epäili minua naisvihasta siksi, että sanoin joidenkin naisten ottavan romanttisen viihteen todesta ja sitten pettyvän koska elämä ei menekään niin kuin kirjoissa on kirjoitettu. Dekkareita taas ei oteta samalla tavalla todesta ja petytä kun normaali ihminen ei päivittäin kompastele erilaisilla julmilla tavoilla murhattuihin ihmisiin. Eli dekkareiden lukijat olisivat siis siinä mielessä fiksumpia kuin romanttisen viihteen lukijat. Hän kai ajatteli, etteivät naiset voi olla niin tyhmiä että ottaisivat viihderomaani tosissaan. Tai sitten hän ehkä ajatteli, että olen ilkeä vedättäjä kun kirjoitan romanttisen tarinan tietäen ettei se ole "totta".

Aloin miettiä miksi dekkareita ei kovin moni ota sillä tavalla kirjaimellisesti että he uskoisivat elämän olevan samanlaista kuin dekkareissa, mutta romanttisen viihteen tarinoihin jotkut, ainakin nuoret tytöt, ehkä sitten hetken uskovat, ennen kuin ns. arki tulee vastaan. Ilmeisesti rakkaus on jotenkin niin paljon voimallisempi asia kuin kuolema. Rakkaus ei millään tavalla ole kuollut, vaikka se ei elämässämme toteutuisikaan niin kuin toivomme.

Jäin ihmettelemään oliko siellä tilaisuudessa Otso Kantokorpi vai Lauri Otonkoski vai molemmat.

Minunkin naisvihamielisyyttäni on muutaman kerran ihmetelty, kun olen esim. ilmaissut että vasta aikuisena olen saanut naisista älyllisiä ystäviä. Sen sijaan kouluaikoina tyttöjen jutut tahtoivat olla latteita.

Kauhistuksen kanahäkki, Sylvi! Olipa hyvä kysymys! Vedän heti takaisin kaikki positiiviset ajatukset, joita hetken ehdin ajatella pylvään takana väijyneestä herrasta, kun luulin hänen kirjoittaneen Lauri Otonkosken hienot runot. Otso Kantokorpihan siellä istui, minä vain vanhuuden höperyyttäni sotkin kaksi tyyppiä! Nyt miehen alitajuntasokeus ei askarruta enää!

Ihmettelen kovasti sitkeää väitettä, että romanttiset kirjat saisivat naiset joko odottamaan, että miehet ovat satuprinssejä tai että arkielämä on kirjoihin verrattuna kauhean tylsää. Mielestäni se aliarvioi törkeästi naisia lukijoina ja älyllisinä olentoina. Tilastot kuitenkin sanovat, että naiset lukevat monikerroin enemmän kuin miehet ja ovat varmasti yleisesti ottaen kouliintuneempia lukijoita. Olen lukenut sekä hyvin korkeaa kirjallisuutta että sellaista mitä haukutaan viihteeksi, tosin hyvää viihteeksi haukuttua, eli eurooppalaista / suomalaista vähän arkisempaa naisten elämän kuvausta, sillä en pysty mitenkään eläytymään johonkin amerikkalaiseen glamourmenoon. Jos näissä kirjoissa nainen löytää mukavan miehen, onko se niin kauhean epärealistista? Minäkin olen löytänyt mukavan miehen ja olen pitänyt häntä mukavana 15 vuotta. Ja jos taas miestä kuvaillaan Tomi Metsäkedon näköiseksi (huom. onhan Tomikin todella olemassa, vai eikö ole?) ja epärealistisen täydelliseksi, osaan suhtautua häneen niin kuin taruolentona. Luuleeko kukaan, että jos nuoret lukevat Tolkienia tai Herry Potteria, ne alkavat uskoa örkkien ja noitien kävelevän vastaan kadulla? Vain naisia voidaan epäillä vähä-älyisiksi tällä tavalla. Tasa-arvoon on vielä matkaa.

Tosi hyviä näkökohtia, Murunen. Tässä on evästä seuraaviin keskusteluihin.

Hei murunen. On totta, että suurin osa naisista on kouliintuneita lukijoita jotka osaavat asettaa tarinat niille kuuluvalle paikalle. Mutta yhtä totta on, että minua vastaan on tullut toistuvasti tämä ajatus naisten itsensä esittämänä: he ovat nuorina lukeneet romanttista viihdettä ja uskoneet siihen. Sitten he ovat joutuneet huomaamaan ettei elämä ole sellaista kuin näissä tarinoissa esitetään. Ja siitä on seurannut tietynlainen suuttumus näitä tarinoita kohtaan. Eli he ovat omin sanoin kertoneet asian heidän kohdallaan olleen juuri niin kuin romanttisen viihteen vastustajat ovat väittäneetkin. Romanttista viihdettähän on aikoinaan vastustettu juuri sillä perusteella että se virittää vääränlaisia odotuksia. Minä toivoisin, ettei tuo väite pidä lainkaan paikkaansa, mutta olen tullut siihen tulokseen että joidenkin kohdalla se ilmeisesti on kuitenkin pitänyt paikkansa. Olen tätä problematiikkaa käsitellyt artikkelissani Romanttista roskaa, eli näkökulmia naisviihteen marginaalisuuteen, joka ilmestyi Lumoojassa pari vuotta sitten.

Minusta on kiinnostavaa, että romanttista viihdettä voidaan siis lukea niin että se otetaan tosissaan kun taas Harry Potteria lukiessa ymmärretään että kysymys on tarinasta. Oletan että tämän täytyy liittyä siihen että rakkaus on meille niin perustavanlaatuinen ja tärkeä arvo ja haluamme niin kovasti uskoa siihen.

Mutta minusta on kiinnostavaa myös se, että nämä naiset jotka ovat alkaneet inhota romanttisia viihderomaaneja, eivät välttämättä kuitenkaan ole alkaneet vihata romanttisia elokuvia.

Kirjallisuudella tuntuu olevan jonkinlainen erikoisasema taiteiden joukossa. Siihen suhtaudutaan jotenkin vakavammin, totisemmin kuin muihin taiteenlajeihin.

Hyvä esitelmä!
Ihmettelin minäkin sitä, että sinua pidettiin naisvihamielisenä. Mielestäni tuon kaltaiset lausahdukset kertovat enemmän puhujasta kuin puheen tarkoitteesta, siis sinusta tällä kertaa. Me puhujathan puhumme itsestämme silloin kun sanomme puhuvamme muista.

Esitelmäsi sisälsi stereotypioita, joita edelleenkin elätellään. Samoin se sisälsi aineksia, joilla halusit osoittaa niitä vääriksi.

Mielestäni ihmiset osaavat erottaa toden ja epätoden kirjallisuudessakin. Kertomasi esimerkki naisesta, joka pettyi naisviihteeseen, koska se ei vastannutkaan todellisuutta, oli ilmeisesti kovin nuori tai ainakin kovin kokematon.

Muistan murrosiässä ja nuorena aikuisena haaveilleeni sankarista, joka tulisi pelastamaan minut, mutta en sitten vanhempana.

Mitenkäs on, voisivatko Suomen naisviihdekirjailijat tehdä sen saman tempun kuin dekkari- ja scifi-kirjailijat? Perustaisitte oman järjestön, pitäisitte ääntä itsestänne, palkitsisitte vuosittain parhaita naisviihdekirjailijoita. Huolehtisitte markkinoinnista. Johan arvostuskin rupeaisi nousemaan kriitikkojenkin keskuudessakin. ; )

P.S. Mielestäni kritiikin pitäisi palvella ennen kaikkea lukijaa, ei kirjoittajaa tai lehteä.

Miksihän muuten lehden lukijoilla ei ole kuluttajasuojaa? Pakko tyytyä lehden tarjontaan: vuodesta toiseen arvostellaan samat kirjailijat, vaikka laatu on sitä sun tätä.

Miesten kirjoittama (väkivalta)viihde saa palstatilaa, vaikka laatu on ala-arvoista.

SARVin tilaisuuksissa on usein kummallinen kokoelma ihmisiä, joista kumpuaa yllättäviä ja joskus irrationaalisia kommentteja. Uskallan sanoa kun olen niissä tilaisuuksissa aiemmin usein istunut.
Samasta syystä uskoisin, että siellä arvostettiin oikeasti sitä, mitä sinulla oli sanottavana.
Ihanat naiset eteisessä... voi ihania naisia, mikseivät sanoneet sanottavaansa julkisesti niin kuin ne äkeät miehetkin.
(Nyt esitelmää lukemaan.)

Välillä nappaan naapurini laajasta kirjavuoresta naisten kirjoittamia ihmissuhteista kertovia romaaneja. Onko se sitä naisviihdettä ja romanttista hömppää?

Lukiessani olen huomannut vuosien varrella tapahtuneen kehityssuunnan joka on minua ilahduttanut ja saanut pitämään näistä kirjoista: romaanit kertovat yleensä pettymyksistä ja odotuksista rakkaudessa ja sitten odotusten murtumisesta ja pettymyksistä, lopussa usein jonkinlainen uusi alku, uusi suhde, itsenäistyminen, lähtö huonosta suhteesta jne. Romaaneissa puhutaan samalla naisten välisistä suhteista, perheistä, vallasta, työstä ja lapsista.

Varsinkin 90-luvulta asti "naisviihde" on lisännyt huumoria, varsinkin itseironiaa paljonkin. Monikin romaani kertoo hulvattomasti epätoivoisesta miesten/miehen jahtaamisesta, överiodotuksista ja naisten itsensä mokailuista.

Ehkä olen rajoittunut vain hyvään, viihdyttävään kirjallisuuteen, jossa nimenomaan VIIHTYY, koska se on niin elämää.

En muista koskaan lukeneeni naisromaania jossa pompitaan hulmuavissa helmoissa linnojen pihoilla naama ekstaasi-irvellä ja täydelliset prinssit saapuvat ratsain viemään naisen mukanaan niin että tukka heiluu.Onko sellaisia? Niistäkö puhutaan väärien odotusten aiheuttajina? Kirjoissa on JUONENKÄÄNTEITÄ, tapahtumia, vaikeuksia, voittoja, pettymystä ja surua ja itsetunto-ongelmia, ystävyyttä, petosta, rakastumista ja vaikka mitä. Tuoko sellainen vääriä odotuksia vai puhunko minä jostain ihan muusta asiasta? Tuntuu, kuin minulta olisi mennyt täysin ohi tämä kuuluisa naisten hömppä. Voiko joku suositella sellaista hömppäkirjaa josta saisin vääriä ja epätodellisia odotuksia ja pettyisin sitten ja voisin syyttää kirjailijaa?

Usein esitelmiä käy kuuntelemassa kourallinen tai ainakin pari ihmistä( jokaista esitelmää tms. kohti) jotka esittävät väitteitä esitelmöijän persoonallisuudesta, asenteista ym. ja vänkäävät koska heistä se kuuluu asiaan. Että ollaan ikäänkuin tenttitilaisuudessa, jossa esitelmöijän pitää osata vastata "oikein", nopeasti ja tyydyttävällä tavalla joka ikiseen kysymykseen, oli se sitten kuinka kaukaahaettu hyvänsä.

Valitettavasti näin olen kokenut, kun olen käynyt kuuntelemassa erilaisia tilaisuuksia. Toki kysely on tärkeää ja itsekin joskus lötkäytän jotain yleisön joukosta mutta ihmiset voisivat olla hieman armollisempia.Ei se ole kaikista maailman huipuinta seisoa lavalla arvioitavana.

Kirjailijoiltahan odotetaan paljon muutakin kuin kirjojen kirjoittamista: esitelmiä,älykkyyttä ja viisautta, hauskuuttamista ja nokkeluutta, mielipiteitä ja tietoa politiikasta psykologiaan ja filosofiaan. Kun vielä avautuu lehdissä onnellisen ja harmonisen elämänsä salaisuudesta ja jakaa neuvonsa koko kansalle niin siinä on vasta oikea kirjailija. Kirjoittaminen ei enää riitä.

Hyvä, että sukkahousut pelittivät ja esitelmä meni hyvin:)anteeksi pitkä itkuvirteni.
-minh-

Sori vielä tämä, mutta esitelmä on todella hyvä, hienoa Kirsti!
-minh-

Sen verran lisään (esitelmän luettuani), että tuo 'odotusarvo nolla' -näkökulma oli terävä huomio. Uskoisin, että juuri näin se mekanismi kulttuuritoimituksissa toimii, ihan tiedostamatta. Eikä koske pelkästään kirjallisuutta.

Kiitos teille että jaksatte lukea esitelmääni ja kommentoida.

Louhi, tällaisia naisia jotka ilmoittavat pettyneenä romanttisen viihteen valheellisuuteen olen kohdannut useita. Siis puhun nyt kymmennistä ihmisistä, tosin pieni otoshan se kaikkien ihmisten joukossa. Minäkin olen miettinyt miksi naistenviihteen kirjoittajat eivät ryhdy pitämään meteliä itsestään. Tietysti pitäisi kysyä myös miksi minä en ryhdy. No minä olen aina tavatessani naisviihteen tekijöitä yrittänyt vähän puhella tästä asiasta, mutta vastaus on aina "ää, ei kannata, lukijat ratkaiskoon." Ja ehkä he ovat oikeassa, en tiedä.

Anni, kyllä minäkin koin sen, että puheenvuoroani arvostettiin. Jo siis siellä estradilla ollessani kommenttipuheenvuoroja kuunnellessani. Esitykseni jälkeen ei tullut sitä tyypillistä vaivaantunutta hiljaisuutta jonka aikana odotellaan että edes joku sanoisi jotain. Haluan vielä tarkentaa, että ainoat puheenvuoroani siellä salin puolella avoimesti tukeneet kuulijat olivat nimenomaan miehiä.

Minh, älä nyt ihmeessä anteeksipyytele, hienoa kun kommentoit! Kyllä sinä varmasti hömppää olet lukenut. Ja olen samaa mieltä, hömppä lakkaa vaikuttamasta hömpältä jos siihen tutustuu. Ainakin hyvät hömppäkirjat muuttuvat ihan tavalliseksi kirjallisuudeksi. Hömppä on leima, joka annetaan etäältä. Selkeintä hömppää on tietenkin harlekiinikirjallisuus, yleisnimitys joka tässä kattakoon myös kotimaisen kioskiproosan. Kioskiproosahan on kaikkein kaavamaisinta ja myös konservatiivisinta, kovissa kansissa julkaistun sisällössä on suurta vaihtelua ja romanttinen viihdehän seuraa aikaansa, kuvastaa maailmaa tällä hetkellä, mutta ne jotka eivät genreä tunne olettavat siinä jämähdetyn jonnekin 1940 luvulle ehkä. Tosin sellaisiakin kirjoja edelleen tehdään, esim. Johanna Marttilan kirjojen maailma kuin suoraan Suomi-filmeistä, mutta niillekin on vankkumaton lukijakuntansa. Jotkut kaipaavat sellaista.

Haluan vielä sanoa, ettei minulla ole mitään moittimista mitä yleisööni tulee. Minusta on ihmeellistä ja hämmästyttävää että ihmiset viitsivät tulla paikalle ja istuivat niin kiltisti kuuntelemassa kun minä vaahtosin.

Nykyään kaikesta puhutaan suoremmin kuin ennen niinkuin nyt vaikka rakkaudesta ja seksistä. Silloin kun itse olin nuori, ne olivat jotenkin kiellettyjä ja kiehtovia aiheita. Olen jossain nuoruuden päiväkirjassa pohtinutkin, onko olemassa rakkautta vai onko vain seksiä. Romanttiset kuvitelmat, joita viihdekirjallisuus ruokki, joutuivat pian törmäyskurssille karussa todellisuudessa.

Niin, eli siis olin oikeassa. Joidenkin ihmisten mielestä romanttinen viihdekirjallisuus saattaa vaikuttaa lukijaan epätoivotulla tavalla. Koska onhan tuo epätoivottavaa että ihminen joutuu kovin rajulle törmäyskurssille todellisuuden kanssa.

Ihan hyvä keskustelu, mutta mielestäni nuo Otonkoski-kommentit voisi poistaa. Joku saattaa lukea keskustelua vain alusta ja luulla tosiaan Ototnkosken sanoneen jotakin, mitä hän ei ole sanonut.

Harmitti kovasti, sillä kirjallisuuskeskusteluun osallistuvan ihmisen luulisi edes osaavan LUKEA!

Älä nyt Elli ole niin ankara, kyllä Otso Kantokorpi ja Otonkoski ovat niin samanoloiset nimet jotenkin etten minäkään huomannut mitään sekaannusta ennen kuin Sylvi alkoi ihmetellä.

Ajattelin vähän editoida Blogikäen kommenttia, siis vaihtaa tuon nimen, mutta nyt tajusin etten saa sitä enää takaisin entiselle paikalleen. Äh. Olen pahoillani Blogikäki.

Kirsti, hyvä esitelmä! Harmitti, kun olin työmatkalla enkä päässyt kiinnostavaan seminaariin.
Minusta moni kotimainen naistenviihderomaani (hitto, kun inhoan tuota sanaa!) käsittelee tärkeitä yhteiskunnallisia asiaoita siinä missä mikä muu kirjallisuudenlaji tahansa. Ei mikään laji ole itsessään huono.

Pyydän nöyrästi anteeksi vanhuudenhöperyyttääni, Elli! Pelkäänpä, että kerta ei jää viimeiseksi, jollen kokonaan vaikene.

Kirsti, minulle jäin vaikutelma, että ainoa asia, josta sinua arvosteltiin oli juuri tuo ns. Bovaryn dilemma; se että naiset uskoisivat todella viihteen maailman olevan yhtä todellisuuden kanssa. Kantokorven kysymyskin liittyi samaan, hänhän kysyi juuri sitä, miten naisviihde mielestäsi vaikuttaa.
Hänen oma kommenttinsa siitä, ettei varmaan mitenkään sai minut ihmettelemään em. viattoman runoilijan alitajunnan tuntemusta, anteeksi LO.

Muutoinhan sinulle esitettiin mielestäni lähinnä neutraaleja kysymyksiä, ellei suorastaan myönteisiä kommentteja! Minusta suhtautuminen oli yleisesti ottaen myönteistä. Mutta ehkä kuulijana kokee tilaisuuden puheenvuorot vähän eri lailla kuin alustajana!

Kiitos Pikkutäti.

Joo Blogikäki, olet varmasti oikeassa. Ja minähän halusinkin herättää keskustelua, mutta aina sitä hätkähtää jos herättely tosiaan onnistuu. Ja sitten tulee aina se epäilys että olenko väärässä ja mikä pahinta, olenko tosiaan huomaamattani naisvihaaja.

Ehkä ei olisi kannattanut painottaa tuota Bovaryn dilemmaa niin paljon, mutta kun sattumoisin se on juuri se dilemma johon olen useimmiten kompastunut. Se on näiden vuosien aikana tullut minua vastaan erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten lausumana.

Kirsti, mainitsit tuolla jossain välissä, että en piittaa kriitiikistä. Olet oikeassa, en piittaakaan. En, koski se sitten kirjoittamiani nuortenkirjoja tai naisviihdettä. Kriitikko on vain yksi lukija, joka joko pitää tai ei pidä kirjasta. Aammattitaitoinen kriitikko osaa käsitellä kirjan asiallisesti, vaikka ei siitä pitäisikään syystä tai toisesta. Asiantuntematon taas roiskaisee palstalle mitä sylki suuhun tuo. Valitettavan usein naisviihdettä arvostelee tällainen tuulella käyvä kriitiikko ja kommentit ovat juuri näitä yleistäviä hömppätuomioita. Olen jo aikaa sitten lakannut odottamasta, että näkisin asiallisen viihdekirja-arvostelun. Mutta en kuitenkaan koskaan ole lakannut julistamasta, että kirjoitan naisviihdettä. Olen aina pitänyt lippua korkealla tässä asiassa.
Ongelma minusta on nykyisin se, että naisviihdettä kirjoittavista monet ovat menneet siihen halpaan, mihin kriitikot ovat heidät ajaneet. Naisviihde on toisen luokan kirjallisuutta. Sitä pitää hävetä ja sen kirjoittaminen pitää selittää jotenkin parhain päin. Puhutaan ihmissuhderomaaneista, yhteiskunnallisten kipupisteiden esiin tuomisesta ja vaikeista lapsuuskokemukista jne. Tottakai näitäkin asoita tuodaan viihdekirjoissa esiin, mutta kyllä se rakkaus ja sen oikean löytyminen siellä kuitenkin on kantava teema. Ei se mihinkään katoa, vaikka lisäisi tekstiin kaikenmaailman koukeroita 500 sivun verran...Häpeämällä tekee vain hallaa itselleen.
Joku ehdotti, että naisviihteen tekijät perustaisivat yhdistyksen ja jakaisivat oman palkinnon. Ihan kannatettava ajatus, mutta moniko liittyisi yhdistykseen eli astuisi romantiikan kaapista ulos? Epäilen, että ei kovin moni. Valitettavasti.
Mainitsit Hirvisaaren ja Utrion. Mahtaako kumpikaan mieltää itseään viihdekirjailijaksi? Entä Snellman? Tai Pirjo Rissanenkaan enää viimeaikojen liki tuhatsivuisten teosten jälkeen?
Vikaa voisi hakea myös kustantamoista. Harvaa kirjaa mainostetaan enää romanttisena viihteenä, vaan esittelyihinkin haetaan muita kriteerejä. Ei ihme, että viihdekirjailijan identiteetti menee sekaisin ja tekijäkunta kaventuu, kun kirjailijoille tulee paineita muuttaa tyyliään ja mennä odotusten mukaan. Se on sääli, sillä lisää naisviihteen tekijöitä kaivataan ilman muuta. Ei ala missään nimessä voi olla vain 40+ ikäisten varassa!

Tuija, kiitos kun kommentoit täällä! Mutta ymmärsinkö oikein, olet siis joskus kuitenkin odottanut saavasi lukea asiallisen kritiikin, mutta sittemmin luopunut toivosta?

Minusta on myös mukava, joskin surullista kuulla, että sinäkin olet sitä mieltä että on vallalla käsitys jonka mukaan romanttisen viihteen tekemistä pitää hävetä ja se on kakkosluokan kirjallisuutta. Koska välillä minulla on ollut tunne, että kysymys on minun kuvitelmastani ja että olen ymmärtänyt jotain väärin. Että itse asiassa romanttista viihdettä arvostellaan ja arvostetaan juuri sen verran kuin se ansaitseekin.

Olen samaa mieltä, monikaan romanttisen viihteen tekijä ei tulisi kaapista ulos, koska halutaan välttää stigmaa. Ja yhdistyksen perustaminen jäisi. Ja sama ongelma on myös lukijoilla, hekään eivät pidä lempigenrensä lippua samalla tavalla korkealla kuin esim. dekkarien ja fantasian lukijat.

En tiedä mieltävätkö nuo mainitsemani kirjailjiat itse itseään romanttisiksi viihdekirjailijoiksi, mutta kaikilla heillä on teoksia jotka minun mielestäni ovat sellaisia.

Kirsti, joskus ammoisina aikoina kuvittelin vielä, että naisviihdettä arvosteltaisiin asiallisesti omana lajinaan, mutta se usko katosi pian. Esikoiskirja saattaa saada vähän huomiota, mutta jos jatko on edelleen viihdettä, tekijä ei uuusiudu jne. Viihde anstaisisi ilman muuta enemmän huomiota, mutta minkäs teet, kun ns. vakava kirjallisuus (vähälevikkinen usein) nostetaan kaiken muun edelle. Naisviihteen kuluttajissa on naisia joka lähtöön eikä heitä saisi näin aliarvioida.
Tärkeintä tietenkin on, että tekijät arvostavat työtään eivätkä luimuile ns"parempien" kirjailijoiden varjossa.

No sittenhän minun puheenvuorollani oli ehkä jotain merkitystä, koska painotin sitä että mielestäni naisten viihteestä pitäisi kirjoittaa ja suhtautua siihen uteliaasti eikä kuvitella että kaikkihan tietävät mitä niissä kirjoissa puhutaan.

Romanttisen viihteen tekijöiden olisi varmasti helpompi arvostaa työtään jos sen arvo ymmärrettäisiin. Mutta nythän sitten julma luonnonvalinta toimii niin että vain kaikkein voimakkaimmat yksilöt selviytyvät ja pitävät naisviihteen lippua uljaasti ylhäällä. Raukat lipsuvat genrerajojen taa.

Naisviihdekirjallisuuden (samaa mieltä, hirveä nimihirviö!)arvostus on hieman parempi kuin esimerkiksi minun nuoruudessani 70-luvulla, mutta paljon on vielä tehtävä, että se saa oikeutetun aseman muun viihdekirjallisuuden rinnalla. Sitähän on tosiaankin syrjitty viihdekirjallisuuden vihoviimeisimpänä ilmenemismuotona. Onhan se tarjonnut pakoa todellisuudesta juuri naisille, joiden pitäisi käyttää aikansa hyödyllisempään kuin romaanien lukemiseen.
Miehet siinä vahtivat naisten ajankäyttöä ja sen laatua. Vielä pahempaa on se, että nainen tekee sen saman toiselle naiselle. Pahinta on se, että nainen tekee sen itselleen: syyllistää itseään viihdekirjallisuuden lukemisesta.



Romanttista viihteestä tehdään yliopistotasoisia tutkimuksia, mutta ei tarpeeksi.
(Esim. linkki eri yliopistojen kirjallisuuslaitoksiin
http://www.hum.utu.fi/kkirjallisuus/

Kyllä romanttisesta viihteestä on nähtävissä yhteiskunnallisiakin aspekteja. Esimerkiksi naisen aseman muutokset yhteiskunnassa heijastuvat kirjallisuuteenkin. Romanttisessa viihteessä naisen ei enää tarvitse olla neitsytmadonna, vaan hän voi olla nykyaikaisesti elämää nähnyt, ehkä eronnut ja karannutkin.

Kyllä teidän tosiaankin pitäisi perustaa se yhdistys. Tästä asiasta pitää pitää meteliä, ja yhdistys olisi oikein hyvä työväline tähän.

Minustakin voisitte perustaa yhdistyksen ja alkaa jakaa vuotuista palkintoa. Olen kannattanut palkintoa ennenkin ja kannatan yhä. Mistä saisitte rahat palkintoon ja miten saisitte sen lanseerattua hyvin läpi?

Minua mietityttää tuija l:n kommentti, ettei yhdistykseen kehdattaisi liittyä. Olen ehkä turhan optimistinen olettaessani, että vähitellen arvostus nousisi. Vakavasti otettava ja hyvin markkinoitu palkinto, jonka jakoperusteet ovat tiukasti laadussa, voisi vähitellen luoda genrelle samankaltaista arvostusta kuin dekkariharrastajat ovat hankkineet omalleen.

Heti alkuun tunnustan, etten ole ehtinyt lukea kaikkia viestejä kunnolla. Tartun vain yhteen asiaan.

Ei kai täällä olla sitä mieltä, että romantiikka on jotenkin valheellista, satua, viihdettä, samoin romanttinen rakkaus?

Ensinnäkin rakkaus on tärkein aihe kirjallisuudessa. Rakkaudesta ja puolison valinnasta riippuu hyvin suuressa määrin ihmisen onni ja onnettomuus. Rakkaus tai sen puute ovat aiheuttaneet sotia, vallankumouksia, rikoksia, jaloja tekoja. Lista on loputon.

Ja tärkeintä -rakkaus ja romantiikka ovat se liima, mikä pitää avioparin yhdessä kautta koettelemusten, läpi vuosikymmenien. Siihen liittyy tietenkin muita asioita kuten ystävyys, anteeksianto, huumori jne.

Jokaisessa avioliitossa, omassa pienessä valtakunnassaan nainen on kuningatar ja mies kuningas.

Motto: "Rakkauden tuli palaa kuin öljy pumpulissa."

uskoo Pirkko

80-luvulta lähtien dekkari- ja fantasiakirjallisuus nosti omaa arvostustaan perustamalla yhdistyksensä. Kirjallisuuden lajeista ruvettiin tekemään kirjallisuustieteellisiä tutkimuksia. Ja tämä on tosiaankin yleensä ollut ihmisille merkkinä: koska vakavasti otettavat tutkijat tekevät tiedettä jostakin genrestä, se on vakavasti otettavissa myös muiden ihmisten keskuudessa.

Voisihan palkintoon löytyä sponsorirahaa. Ja tarvitseeko palkinnon aina olla rahaa! Voisihan se olla tunnustuspalkintokin: kunniakirja, kaunis prenikka tai pysti.

Hah! innostun kohta niin, että laadin teille jo yhdistyssäännötkin ; )

Odotas vain Kirsti, kun tulen Turussa käymään, niin minulla on jo luonnokset kainalossani : D : D

P.S. Tuija L. Samaa mieltä olen Tuin kanssa lausahduksestasi. Ei pidä mollata itse itseään. Kuka kissan hännän nostaisi jollei kissa itse.

Totta, Pirkko! Rakkaus on tärkein kaikista. Myös kirjallisuudessa.

Tui, ehkä olet tosiaan liian optimistinen.

Heh Louhi, odotan kiinnostuksella luonnoksia, mutta varoitan: en ole lainkaan yhdistysihminen. En ole riittävän sosiaalinen enkä käytännöllinen.

Pirkko, ei olla sitä mieltä, että romantiikka olisi valheellista. Vaan sitä mieltä että maailmassa on ihmisiä joiden mielestä romantiikka on valheellista.

Hyvä Kirsti, minä jo säikähdin.:)

Louhi ja Tui, samaa mieltä olen kuin Kirsti, että ehkä teillä on vähän liikaa optimismia. Minulla on kokemusta yhdistyksistä enemmän ja vähemmän, ja olen ollut toistakymmentä vuotta Suomen Nuorisokirjailijoiden pj. Vaikka yhdistys on jo 1946 perustettu, yhä monessa kirjailijassa elää se käsitys, että lasten- ja nuortenkirjailijat eivät ole oikeita kirjailijoita. Olen nostanut niin monen kissan häntää ylös, että välillä toivottomuuden höyryä tursuaa korvista, kun tuntuu ettei järkipuhe mene perille. Meillä on omat palkinnot, välillä ne olivat rahan puutteessa vain kunniakirja ja taulu, mutta nyt sentään rahalliset. Palkinnot noteerataan tilanteesta riippuen paremmin tai huonommin, mutta oli kummin tahansa, se ei koskaan RIITÄ. Aina joku marisee, että alaa ei huomata.Jostain syystä suomalaisen on vaikea kulkea rinta rottingilla. Sen sijaan monet ajattelevat tyypilliseen itsevähättelevään tapaan: mitä muut minusta ajattelevat? Pitävätkö ne minään?
Tämän saman ilmiön pelkään toteutuvan, jos naisviihde perustaa oman yhdistyksen. Pari innostunutta naista ei riitä, pitäisi olla kattava joukko omaan genreensä uskovia tulisieluja, jotka eivät mieti, mitä muut heistä ajattelevat.
Mistä ne naiset löytyisivät? Pitkään yhdistyksissä toimineena olen pannut merkille, että nuori polvi ei ole samalla lailla kiinnostuneita yhdistyksistä kuin aiemmat sukupolvet. Monien yhdistysten johtokuntien keski-ikä on reilusti 50 ja risat, kun tulijoita ei ole. Kai tämä on ihan yleinen trendi, nuoret aikuiset ja monet vanhemmatkin ovat itsekkäämpiä kuin ennen eivätkä halua uhrata vapaa-aikaansa yleisiin asioihin vaan panostaa oman henkilökohtaisen hyvän olonsa eteen. En tuomitse, sopiva annos itsekkyyttä tekee jokaiselle hyvää. Mutta yhdistysmielessä tämä on ongelmallista.
Ja Pirkko, ei romantiikka ole valheellista. Kyllä jokainen naisviihteen lukija ymmärtää rakkauden arvon ja myös sen, että se ei välttämättä toteudu niin kuin kirjoissa. Ehkä naisviihteen yksi ihanuus on siinä, että se jättää lukijaan suloisen kaipuun, haaveen jostain saavuttamattomasta. Kyllä sellaisiakin haaveita tarvitaan. Elämä olisi tylsää, jos kaikki haaveet toteutuisivat.
Minun ehdoton naisviihdelempparini on Montgomeryn Sininen linna. Siinä on kaikki mukana: rikas, rakas, köyhä, varas, kuolema ja kaikki suloisessa huumoripilvessä.

Tuija,
sepä oli kiinnostava valinta.

" --Valency itse ei ollut milloinkaan täysin luopunut eräänlaisesta typerästä, häveliäästä pikku toiveesta, että romantiikka osui vielä hänenkin tielleen"
(Sininen linna)

Maud Montgomery parka. Hän luopui suuresta rakkaudestaan, koska tämä oli "vain" maanviljelijän poika ja solmi järkiavioliiton.

Maud oli lomalla suositulla Muskokan järvialueella Balassa 200 kilometrin päässä kotikaupungistaan Torontosta viikon pari ja kirjoitti sen loman innoittamana Sinisen linnan. Se on oikeastaan ainoa LMM:n kirja Ontariosta, vaikka hän asui siellä yli 30 vuotta. Mitähän erikoista sillä lomalla Balassa tapahtui? Siitä on kai päiväkirjakin.
Lisää aiheesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/
The_Blue_Castle

Kirjasta on musikaalikin.

Minun lempikirjani on AS Byattin "Possession", josta tehty elokuva tunnetaan Suomessa nimellä "Rakkauden riivaamat". Keskustelunaiheeseemme sopiva nimi. Huomasin, että Amazon luokittelee kirjan "Romance"-nimikkeellä.

p.o. osuisi

louhi, palkinnon on oltava rahaa, ihan riihikuivaa tuohta. Kaunis prenikka ei arvostusta nosta. En tiedä mitä Vuoden johtalanka -palkinto sisältää. Jotta kunniakirjaa arvostaisi se pitäisi saada instituutiolta jota arvostetaan. Symbolinen eurokin tarvitsee taakseen jotain arvostettua.

Niin, on helppo vaatia ja ehdotaa sivusta, kun tietää ettei itse joudu tekemään mitään. Louhi sentään on laatimassa sääntöjä :) Uskon kyllä tuija l:n asiantuntemusta yhdistyksistä, jäseniä ei varmaan helpolla saisi. Ja lasten- ja nuortenkirjallisuuteen suunnatuista asenteista olen samoilla linjoilla. Pitäisikin kirjoittaa se kauan suunnittelemani lastunen asian vierestä.

Ei taatusti ole helppoa olla kirjailijana kahdessa marginaalisina pidetyssä lajissa, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että viihdekirjailijoiden ja lasten- ja nuortenkirjalijoiden ei pidä töitään hävetä vaan olla reilusti ylpeitä omasta työstään.

Edellä kulkevan kriitikon pitkä varjo läheni närettä. Hän ei koskaan saanut tietää mitä tapahtui. Hän näki vain pimeän metsänreunan, kuutamossa kimaltavan lumen ja oman varjonsa, jonka pää juuri sattui näreen kohdalle. Ehkä hänen silmänsä vielä näkivät suuliekin välähdyksen, mutta sen merkitys jäi tajuamatta.

Kuului huutoja ja joitakin umpimähkään ammuttuja laukauksia, mutta kaiken yllä tikkasi Ellilän konepistooli niinkuin ompelukone. Ellilä tappoi kylmästi ja harkiten. Siihen antoivat hänen erikoiset ominaisuutensa mahdollisuuden. Silmä näki selvästi, ajatus toimi nopeasti pelon sekoittamatta ja käsi toimitti kaiken tarkasti ja varmasti ajatusta totellen.

Jotkut syöksähtelivät juosten pakoon. Toiset koettivat ryömiä hankea myöten. Muutamat ampuivat umpimähkään, mutta tuota kuivasti naputtavaa konepistoolia oli vaikea nähdä.

Kaadettuaan kärjen aloitti Ellilä hänniltä. Suojaavaa metsänreunaa lähinnä olevat hän ampui ensin. Lähinnä pelastumismahdollisuutta oleva mieskriitikkko oli aina vuorossa, ja kun tilanne salli, tikkasi Ellilä keskelle joukkoa. Lumisella suoaukiolla kuoli kriitikoita vähän väliä. Epätoivoinen pakenija koetti kahlaten juosta kohti metsänreunaa, ja kenties toivo jo alkoi elää hänen mielessään, kun hän pääsi sen varjon piiriin. Mutta sitten iski häneen suihku, ja jälleen oli hangella yksi liikkumaton möhkäle lisää. Toiset koettivat kaivautua lumeen ja vastata tuleen, mutta jonkun laukauksen jälkeen ryöpsähti lumi ampujan ympärillä ja ase vaikeni.

Sininen linna on kyllä minunkin suosikkini.

Hehheh, Etappisika, kyllähän tästä minunkin taistelustani tosiaan sen Sotaromaanin saisi, mutta ei minun osumatarkkuuteni sentään taida olla aivan tuota luokkaa.

Uskomatonta, Etappisika. Löysit jäyhästä satakuntalaisesta Antti Rokan!

"Että näin dekkareistakin saa ideoita", kirjoittaa kommenttiketjun alkajaisiksi Tekosyy.
"Naisviihdekirjoista saa vaikutteita ..." Niin, mihin?
Oli niin yksioikoinen todisteluketju, että käväisin korostamassa.

Vaimonsa murhasta tuomittu PS todettiin oikeudessa myöhemmin jos ei syyttömäksi (ollaan Suomessa) niin ainakin oikeudettomasti Kakolaan tuomituksi. Sai tuntuvan korvauksen valtiolta.
Minähän nyt näitä murhamiehiä tunnun tietävän ;) PS:nkin tarina on tuttu, kotitalojen väliä noin kilometri. Sukuhaudat vielä likempänä toisiaan.

Oikeastaan kirjoitin vars. aiheestakin pitkän puheenvuoron, mutta sitten oli suljettava kone enkä tullut tallentaneeksi.

Vuoden johtolanka ei käsittääkseni edelleenkään sisällä rahapalkintoa. Siihen kuuluu kiertopalkintopatsas (ruma)sekä jokaiselle voittajalle jäävä kunnialaatta (vielä rumempi). Mutta palkintoa arvostavat ainakin dekkarialan ihmiset, muista en tiedä.
Nykyään monissa miesten kirjoittamissa dekkareissa, joissa on miespäähenkilöitä, on myös rakastumisen ja perhe-elämän kuvauksia, eikä kukaan syytä niitä epärealististen odotuksien levittämisestä.
Rakkaus on tärkeää, ja Sininen linna hieno kirja.

Hei, onko kukaan vielä keksinyt, että epärealistisia odotuksia herättävät kirjat ja kirjailijat aiheuttavat parisuhteiden kariutumisia ja näin ollen myös avioeroja, joten lisääntyvä nuorten ja lasten mielenterveyden häiriökirjo on oikeastaan - hömppäkirjojen syytä, sekä naisviihteen että dekkareiden, joka on sekä mies- että naisviihdettä. heh heh!

Hei Liisa! Ei pelkästään keksinyt, vaan sen nimeen peräti vannomme tietenkin.

pikkutäti, minäkin olen huomannut että romantiikkaan suhtaudutaan eri tavalla jos sitä tekee mies. Miesten tekemät romanttiset viihdekirjatkin ovat jotenkin vakavastiotetumpia kuin naisten, ajattelen nyt esim. Hiljaisia siltoja ja Sparksin opuksia jotka ovat minun mielestäni uskomatonta tuubaa, joskin tietysti suosittuja ja monien monien monien mielestä ah niin ihania.

chevrolet parts

pikkutäti, minäkin olen huomannut että romantiikkaan suhtaudutaan eri tavalla jos sitä tekee mies. Miesten tekemät romanttiset viihdekirjatkin ovat jotenkin vakavastiotetumpia kuin naisten, ajattelen nyt esim. Hiljaisia siltoja ja Sparksin opuksia jotka ovat minun mielestäni uskomatonta tuubaa, joskin tietysti suosittuja ja monien monien monien mielestä ah niin ihania.

Porsche 911 Alternator
Your site is good Actually, i have seen your post and That was very informative and very entertaining for me. Thanks for posting Really Such Things. I should recommend your site to my friends. Cheers.