|
|
|||
|
11.04.2006 - 18:16
Mikaelinkirkosta
on tullut minulle keskeinen viihdekeskus. Eilen suunnistin naapurini
kanssa sinne katsomaan pääsiäisnäytelmää. En tiedä olisinko mennyt, jos
olisin tiennyt sen kestävän yli puolitoista tuntia. Toisaalta oli
kuitenkin mukava istuskella kirkossa ja katsella miten päivä hitaasti
hämärtyi lasimaalausten takana. Urkumusiikki on aina kaunista ja
harrastajanäyttelijöiden paneutuminen liikuttavaa. Jotain
ohjaaja-piiskuria he olisivat mielestäni tarvinneet joka olisi pistänyt
vauhtia tapahtumiin, vaikka ehkä hitaalla liikehdinnällä etsittiin
juhlavuutta. Taas nousi alttarin takaa savua, tällä kertaa Lasarus
nousi kuolleista ja vähän myöhemmin samasta haudasta kömpi enkeli joka
ilmoitti Jeesuksen nousseen kuolleista. Ohjaaja oli ratkaissut
Jeesus-ongelman niin että hän esiintyi vain äänenä, tyylikäs ratkaisu
mutta minä olisin kaivannut hiukan enemmän kosketuspintaa. Joka
tapauksessa kokemus voitti normaalin televisioillan kotisohvalla.
Mies on parhaillaan leikkurissa. Kantapää operoidaan. Pääsiäinen menee potiessa. Olen ajatellut ottaa kaiken irti Mikaelinkirkon pääsiäistarjonnasta, koska minnekään ei nyt päästä eikä passaa oikein vieraitakaan kutsua kun kotona on toipilas. Mikaelissa on messuja joka lähtöön. Kaverini luonnehti Mikaelinkirkkoa "tyttökirkoksi". Se on viehkeä kuin romanttisen ja puhdasmielisen typykän makuukamari. Sopii siis minulle joka olen romantiikan ja puhdasmielisyyden asiantuntija. Olen lukenut Augustinuksen tunnustuksia. Viehkeä kirja vaikka Augustinuksen tunnontarkkuus on hiukan huvittavaa. Hän jaksaa tehdä tarkkaa tiliä poikavuosien päärynävarkauksistakin. Häntä huolestuttaa myös mielen paisuminen. Minusta tuntuu että olisin pitänyt Augustinuksesta jos olisimme tavanneet. Mielen paisumista minäkin olen paljon ajatellut. Sitä kuinka paljon kirjoittamistani ohjaa häpeän pelko, halu tulla hyväksytyksi ja kunnian himo. Häpeän voittamisen kanssa olen vuosien varrella askarrellut paljonkin, mutta hylätyksitulemisen pelko ja kunnianhimo ovat jatkuvasti häirinneet keskittymistäni. Viime aikoina on ollut sellaisia tunnelmia kuin nuokin ongelmat olisivat ratkeamassa. Jollakin kummallisella tavalla tunnen päässeeni kontaktiin itseni kanssa.Olen löytänyt itsestäni jotain sellaista jonka olen aina aavistanut, mutta joka on ollut kadoksissa. Jotain sellaista jonka aikaisemmin olen hylännyt koska en ole nähnyt sen arvoa. Se on ollut jotain sellaista jota en ole halunnut kuunnella. Mutta nyt minä kuuntelen suurin korvin.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Minun ikäluokkani naiset opetettiin häpeämään laiskuutta ja mukavuudenhalua. Kun 80-luvun alussa esittelin konsulenttina sikakalliita helppovaippoja (eli näiden nykyisten fyllit ja muovit yhdessä -vaippojen esimuotoja), ei kannattanut vedota siihen, että noita vaippoja käyttämällä äiti pääsee helpommalla. Äiti häpesi helpolla pääsemistä. Piti sanoa, että nuo vaipat ovat hellävaraisempia lapsen iholle. Siitä oli häpeämättä lupa maksaa enemmän.
90-luvulla olin kulttajapaneelissa, jossa perheelliset ja perheettömät tutkailivat suhdettaan mikroruokiin. Silloin perheettömät jo kehtasivat syödä mikroaterioita, kun eihän yhdelle ihmiselle ole järkeä laittaa alusta asti ruokaa. Mutta perheelliset vielä häpesivät. Ihan vain varuiksi oli hankittu, jos lapsella oli kiire harrastuksiin. Muuten kyllä koko perhe söi oikeaa ruokaa.
Nykyään tavallisia vaippoja ei ole ja mikroruokaa myydän tonkittain. Kukaan nuori äiti ei kanna (turhaa) häpeää, jota minä vielä kannoin.
Eikä siivoajan käyttöäkään enää hävetä. 70-luvulla aikuiseksi kasvaneille siivojan palkkaaminen oli sen suuruusluokan häpeä, ettei kehdannut, vaikka olisi ollut varaa. Kun eihän se ollut sopivaa. Ja biljoona muuta turhaa häpeää, joita onneksi ei enää ole.
Sitä olen miettinyt, mitä nämä nykyiset häpeävät. Kun eihän suomalainen kai kokonaan voi kasvaa irti häpeästä?
Minusta on kyllä hävettävää ostaa mikroruokaa vaikka asun yksin. Ja olen aika nuori, 20-vuotias. On se kumma, kun ei tunnu olevan aikaa edes ruuanlaittoon. Miten se on mahdollista?
Minusta olisi myös hävettävää käyttää kertakäyttövaippoja - kertakäyttösiteet tuntuvat myös inhottaville, kun ajattelee edes hetken sitä jätemäärää mikä niistä syntyy.
Minusta on hävettävää ostaa ylikansallisia ruokatuotteita tai tuotteita, joiden tiedän olevan valmistettu ihmisten selkänahasta.
Hmmh tätä listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Häpeä taitaa olla ihan absoluuttinenkin tunne ja liittyä primitiivisimmillään rakkauteen. Häpeään siitä, että ei olekaan tarpeeksi hyvä rakastetulleen.
Onhan häpeän-tunne hyväkin asia. Jos kaikki tuntisivat häpeää ostaa esm. ylikansallisia tuotteita ihmisoikeuksien tila ehkä jossain muuttuisi.
Hmmh piti alunperin kirjoittaa kommentti Kirstille. Kauhean mielenkiintoinen aihe mitä käsittelet. Minusta tuntuu, että se on minulle kauhean ajankohtainen nyt, mutta että se vie ikävään alitajunnan ja lapsuusmuistojen metsään.
On hienoa kuulla, että joku on löytänyt jotain syvää ja hyvää itsestään sen avulla. :)
Äiskä, kuvittelisin että ujoutta, hiljaisuutta, vähäistä määrää ystäviä ja seksisuhteita monet häpeävät. Läskiä hävetään enemmän kuin koskaan.
Hei Mayatar, olen samaa mieltä, häpeä on hyväkin asia. Jos tuntee häpeää siitä että tajuaa toimineensa väärin, se on ihan tervettä. Mutta ikävän usein kannamme häpeää sellaisten asioiden vuoksi mitä olemme ja mille emme kovin paljon mitään mahda.
Pitäisiköhän sinun kuitenkin kulkea siellä ikävän metsässä ja katsoa mitä siellä on? Vai tuntuuko se liian pelottavalta?
En keksi mitään julmempaa kuin herättää kuolleista mies, joka on jo alkanut mädäntyä. Ei, vaikka siskot kuinka itkisivät.
Toivottavasti ei sillä kerralla enää alttarin takaa nouse savua.
Susu, kärsivällisyyttä tosiaan vaaditaan. Kuulin juuri äsken miehen selittävän puhelimessa miten vaikea nykyään on saada hyviä palvelijoita, mutta hänellä on käynyt tuuri. On löytynyt nöyrä ja palvelualtis ihminen.