Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.02.2008 - 18:52
Kaveri höynäytti kuntosalille. Olen nyt käynyt siellä muutaman kerran. Ohjaajana toimiva simpsakka eestiläissyntyinen blondi sanoi, että vähintään kolme kertaa viikossa pitäisi käydä, sitten minusta tulisi kaunis. Näkökulma oli minulle yllätys. Olin nimittäin raahautunut sinne vahvistaakseni selkä-ja vatsalihaksiani välttääkseni vastaisuudessakin selkävaivat. Ulkonäköseikat tuntuivat toisarvoiselta syyltä moiseen rääkkiin. Tajusin vieraantuneeni muiden ihmisten todellisuudesta. Olen jossain vaiheessa lakannut tarkastelemasta itseäni ja muita kaunis-ruma vastakkainasettelun kautta ja huomaamattani alkanut kuvitella, että muidenkin elämässä ulkonäköasiat ovat muuttuneet samalla tavalla triviaaleiksi.

Punnertaessani naama punaisena vatsalihaspenkissä, olen huomannut, että monilla kuntoilijoilla on tosiaan tapana ottaa käsipainot käsiinsä ja asettua peilin eteen nostelemaan niitä. Siinä he heiluttavat vahvoja käsivarsiaan ja ihailevat peilistä omaa kiinteää olemustaan. Toiset kaakertavat ankkakävelyä paino haarojen välissä kohti lähintä leuanvetotelinettä, siitä on estetiikka kaukana. Katonrajassa on televisio, joka tarjoaa vaihtoehtoista ohjelmaa, mikäli kanssakuntoilijoiden tuijottelu alkaa tuntua liian moukkamaiselta. Televisiosta näyttää aina tulevan ostoskanava, joka mielestäni aika osuvasti sopii kuvastamaan punttisalin henkistä tilaa.

Voisin ajatella, että minun helvettini olisi jokin punttisalin tapainen paikka. Loputonta punttitreeniä ostoskanavan loisteessa ja päämääränä olisivat kiinteät lihakset. Kukaan ei mieti, mitä niillä lihaksilla tehdään, mihin niitä voi käyttää, tärkeintä on miltä ne näyttävät.

Aloin taas miettiä millainen pakkopaita kauneudesta on tullut. Ihmiset ovat valmiita kärsimään saavuttaakseen sen ja ne jotka eivät saavuta kauneutta, kärsivät, vaikka heillä on käyttökelpoinen, tarkoituksenmukainen terve ruumis, jolla voi kokea kaikkea sitä iloa ja autuutta, kuten tietysti myös kipua ja epämukavuutta jota ihmiselämään liittyy.

Saara kirjoitti 23.02.2008 - 20:38
Hyvin sanottu. Ja ei, et ole yksin tuon asian kanssa.
Liisa E kirjoitti 23.02.2008 - 20:38
tota noin: vesi.
juoksu, uinti vedessä on hitsisti paljon kivempaa kuin toi mitä kuvaat. tai ehket pidä vedestä, no kun en tiedä.

emmä 'jumppaile' kauneuden takia vaan sen takia ettei hartiat jumita ja ettei selkä mene kasaan, ku niin käy jos istuu paljon päivätyönsä aikana. olen aivan addikti veteen ja siihen juoksuun jumppaan uimiseen. puhumattakaan saunanlaude keskusteluista...saa kuule monta tarinaakin kaupan päälle.


Kirsti kirjoitti 23.02.2008 - 21:09
Nii, en kai sitte, Saara.

Liisa, joo kyl mää uinkin. Ja kävelen ja pyöräilen. Kaikkee täytyy yrittää. Uiminen on kyllä hauskaa, se on totta.
ruu kirjoitti 24.02.2008 - 02:43
Eestiläisen simpsakan lähtökohta lihaskunnon kasvattamiseen on perseestä. Ehkä kukaan ei ole hänelle kertonut miksi kuntosalille kannattaa oikeasti mennä. Minä vaihtaisin salia, jos olisin sinä, ja antaisin (kirjallista) palautetta salin omistajalle. Mä en kestä tuollaisia "ohjaajia", siksipä panenkin paljon aikaa oikeanlaisen salin etsimiseen. Kävin just yhdessä ja heti kun menin sisälle, tiesin ettei ole minun paikkani: musiikki täysillä ja jengi stringeissä. Mä menen mieluummin keski-ikäisten naisten omalle salille, jossa ohjaajat ovat kaltaisiani:)

Lihaskunnon kasvatus on tärkeää monesta syystä. Lihas polttaa rasvaa, joten tapahtuu laihtumista. Laihtuminen on hyväksi siitä syystä, ettei iske diabetes tai sydäntaudit tai muut ilkimykset. Uusimpien tutkimusten mukaan lihasten kasvattamnen on tehokkaampaa ihran poistamisessa kuin aerobinen liikunta. Kolme kertaa viikossa, puoli tuntia kerrallaan, isoilla painoilla, 12x2 toistoa. Näin mulle on opetettu ja olen sen huomannut, että toimii paremmin kuin tunnin verran pikkupainoilla nylkyttäminen. Uiminen on kivaa, mutta sitä pitää tehdä (suhteessa puntteihin) tosi pitkään.

Voimakkaat lihakset tukevat myös luustoa ja niveliä. On hyvin tärkeää venytellä rauhallisesti työskentelyn jälkeen. Lihas kasvaa kuulemma vieä venyessäänkin plus keho tulee joustavammaksi.

Ne peilit siellä salilla ovat ymmärtääkseni sitä varten, että katsotaan, että liikerata nostossa on oikea. Jos nostaa väärin, saattaa tulla vammoja. Sehän ei ole tarkoitus. Sama juttu kuin tanssitunnilla. Sun täytyy nähdä miten sä teet sen liikkeen, ymmärtääksesi teetkö sä sen oikein. Peileihin urheilusaleilla täytyy suhtautua kuin ystävään eikä vihamieheen.
mm kirjoitti 24.02.2008 - 08:36
Sinunkaupat peilin kanssa?
Sokea kana kirjoitti 24.02.2008 - 09:33
Meillä muuten tehtiin taloyhtiöön oma kuntosali; maalattiin yksi kellaritila, ostettiin käytettyjä laitteita, kustannus oli alle tonnin. Asukkaat maksavat avaimesta pantin ja varaavat varausvihosta ajan itselleen, kukaan ei ole huomauttelemassa ulkonäöstä eikä muustakaan. Peiliä meillä ei ole ja yhteisöllinen kannustusmomenttikin tietysti puuttuu.
Kirsti kirjoitti 24.02.2008 - 10:40
Kuulostaa loistavalta, Sokea kana. Meillä vaan on sellainen taloyhtiö, ettei löydy tilaa johon voisi oman punttisalin tehdä. Yhteisöllisten kannustusmomenttien päälle en ole näissä asioissa koskaan ymmärtänyt, ehkä siksi etten ole sitä koskaan kokenut.

mm, jaa. Tuossa ympäristössä se on kyllä vaikeaa.

Ruu, valitsin ko. punttisalin koska se oli halvin ja järkevän matkan päässä kotoani. Voin mennä ja tulla kävellen tai pyörällä. Olikin mielestäni vähän hassua, että salille raahautumista ei lasketa kuntoiluksi, ns. alkuveryttely kuntopyörällä tai stepperillä on ainut mikä kelpaa, vaikka sanoin että oikeastaan minä jo veryttelin siirtymällä kotoani tänne. Ei ei, ei kelpaa.

Niin, kyllä minä ymmärrän lihaskunnon merkityksen, joskin tätä nykyä olen päättäväisesti pohtimatta rasvojen polttamisia ja muita sellaisia. Kuntoilen sen mitä kuntoilen pysyäkseni kunnossa ja se saa riittää. Eikä minun tarvitse sitä tehdä kaikkein tehokkaimmalla tavalla, siksi nytkin lähden kohta tuonne ulos vesisateeseen löntystelemään. Parin tunnin kävely kun on oikeastaan parasta liikuntaa mitä tiedän, siinä on ajatuksilla tilaa temmeltää.
Morre kirjoitti 24.02.2008 - 10:40
Peilistä minäkään en ihaile olemustani (ei ole vielä oikein syytä sellaiseen), vaan pointtina on tosiaan nähdä se liikkeen oikea suoritus. Turhan helposti selkä meneekin notkolle, liikerata on turhan pieni tms.

Mutta kyllä siinä kesti jonkin aikaa, että tuli sinuiksi niiden peilien kanssa.
Liisa E kirjoitti 24.02.2008 - 10:41
Pikkanen täydennys:
Erona pelkkään uimiseen ja altaassa polskimiseen
vesijumppa (hydrobic) ja -juoksu on punttisalitreenin veroista, mitä lihasmassan kasvattamiseen tulee. Veden vastus tekee siitä erittäin tehokasta jossa lisänä se, että keho joutuu lämmittämään itseään vedessä, jolloin kehon muutkin toiminnot vilkastuvat. Kolmantena lisänä on tuo vedessä olemisen ilo...
Kirsti kirjoitti 24.02.2008 - 10:41
Uskotaan Morre, ei ole mitään turhmaista niissä peileissä.
Kirsti kirjoitti 24.02.2008 - 10:49
Liisa, johtuukohan vedessä olemisen ilo siitä, että se tuo mieleen sikiön huolettomat ajat.
Liisa E kirjoitti 24.02.2008 - 11:11
kai sitä hellankulma psykologian mukaan näin vois ajatella. tosin kaikki eivät pidä vedessä oleskelusta, vedestä elementtinä ylipäätään. että miten sen nyt sitten selittäisi kyökki pohdinnassa? jotku jopa pelkäävät vettä...
Tuima kirjoitti 24.02.2008 - 11:23
Unohda ne kauneusjutut. Eikös kuntosalillakin yksi ilo ole se, että voi olla juuri niin hikinen, punakka ja retkuihin pukeutunut kuin on? Ota kauneuteen keskittymisestä irti yksi puoli: keskity salilla itseesi ja nauti vahvistuvista selkä- ja vatsalihaksista, jotka jaksavat paremmin tukea kirjoittamistasi. Sitä paitsi, voithan sijoittaa kuntosalin seuraavaan tai sitä seuraavaan kirjaasikin :) Kirjailijan etu.
Arja  kirjoitti 24.02.2008 - 13:13
Peilit ovat tietenkin hyödyksi liikeratoja seuratessa - ja sen vuoksi niiden olemassa olo on perusteltua kuten itsensä peilaaminenkin.

Mutta..., mutta. Siltikin minun havaintojeni mukaan saleilla käy porukkaa, jotka katselevat peilejä siksi, että he haluavat ihailla itseään (tai vaihtoehtoisesti moittia itseään). Ei se suinkaan pelkkää viatonta liikeratojen katsomisa ole.

Lisäksi peilejä käytetään aktiivisesti muiden tarkkailuun, koska suoraan on vähän noloa tuijottaa. Katselemisen syitä on tietenkin monia; voi vertaillla omaa kroppaa muihin, voi katsoa mallia suoritukselleen, jotta näkisi miten pitää tehdä ja joku voi katsella siksikin, kun näky niin kovasti miellyttää ja toinen osapuoli on viehättävä katseltavaksi. Osa katselee aikansa kuluksikin, kun pelkkä seinän, omien kinttujen tai telkkarin tuijotus voi olla tolkuttoman tylsää.
ruu kirjoitti 24.02.2008 - 14:23
No, hmm.. mä en kyllä tarkkaile muita, omaan suoritukseen keskittymisessä on ihan tarpeeksi tekemistä :) (Vaikka onhan se tietysti kirjailijoilla eri asia. Niidenhän pitää ammattinsa vuoksikin jo tirkistellä muita, joten Kirstille pitäisi periaatteessa olla vain etua peileistä:)

Mitä punttisalin edullisuuteen tulee, niin siinä on sama juttu kuin lenkkitossujen valinnassa. Pitäs valita ne, jotka on mukavat eikä anna rakkuloita, vaan päin vastoin oikein houkuttelevat lenkille... Mä olen nyt tehnyt niin paljon vertailevaa tutkimusta eri salien kesken, että voin sanoa, että (mun täällä löytämä) halvin oli kamala paikka... kun menin sisään niin sellanen Amy Winehouse-tyyppinen blondi iski sellaselle rasvaselle pullistelijapojalle silmää ja nyökkäsi minua kohti. Tästä päättelin, että oavat jakaneet "uhrit"- naiset adonikselle ja miehet seksitypylle. Mua viitutti niin, että puolivälissä haastattelua sanoin, että sori, en usko et tää sali on mulle tarkoitettu. Oli ne vähän ihmeissään. Mutta miksi tuhlata aikaa sellaseen paikkaan, jonka ilmapiiri on just sellanen mihin inhottais mennä kolme kertaa viikossa? Jos siitä maksaa, niin maksaa sitten siitä mikä on kivaa ja mukavaa. Ellei nyt sitten satu nauttimaan siitä, että ottaa päähän joka kerran, kun sisään astuu ja siinä on heti joku limanuljaska luikertelemassa.

Se, että sali on lähellä, on kyllä iso etu.

Jos sä olet jo sitoutunut siihen saliin, niin älä heitä pyyhettä kehään sen tyhmän ohjaajan takia. Ethän sä siellä käy sen takia vaan oman kuntosi vuoksi. Kun päämäärä on mielessä, niin kauneusvaatimukset ja peilit unohtuu.

Muskeli-Netta kirjoitti 24.02.2008 - 14:42
Niin, syitä katsoa peiliin on monia, mutta miksi se oman kehon ihailu olisi jotenkin paha ja tuomittava asia? Eikö ole hyvä, että tykkää katsella omaa tomumajaansa, sehän voi halutessaan nähdä vaikka Jumalan kuvana ("teki hänet omaksi kuvakseen") tai muuten vain maailmankaikkeuden hienoimpana laitteena, oli sitten pitkä tai pätkä, lihasta tai löysää tai mitä tahansa. Ja Tuima ja Kirsti, valitan, ehdin ensin, kohta ilmestyvässä hömppäromaanissani käydään punttisalilla ja ihaillaan salaa sitä, joka peilaa liikeratojaan peilissä ;-)
Liisa E kirjoitti 24.02.2008 - 16:05
Eikä ole sitten kuulema peilin vika, mitä siellä näkee. Katsojan silmissähän se sanotaan kauneudenkin asuvan, näin väittävät minua viisaammat, mutta jonkun kerran on kyllä tehnyt mieli mennä peilikauppaan vaihtamaan kylppärin peili kun on joinain aamuna ihan vieraan oloinen naama katsonut sieltä minua.
Kirsti kirjoitti 24.02.2008 - 16:35
Tuima, kieltämättä punttisali on kirjallisesti inspiroiva ympäristö, kuten huomataan: Muskeli Netta ehti ensin.

Muskeli Netta, eipä kai oman kehon ihailu ole tuomittavaa, jos se pysyy jossain rajoissa. Olen vaan itse haistanut, että se on lakannut jo aikoja sitten monen kohdalla pysymästä rajoissa ja tuottaa monelle ihmisille suurta ahdistusta, samalla kun kaikenlainen kauneusbisnes tietysti kukoistaa.

Ruu, mulla ei ole kyllä aikomustakaan käydä salilla 3 kertaa viikossa vaikka olis millanen paratiisi. Olen luonnonmukaisen ystävä, priorisoin ulkoilmaa. Saliin en ole mitenkään sitoutunut, en ole suostunut edes kuukausikorttia ostamaan, vaan maksan aina kun siellä käyn.

Arjalta tuli aika kattavan oloinen analyysi peilien funktioista kuntosaleilla.

Liisa, tuttu tunne:-)

Muskeli-Netta kirjoitti 24.02.2008 - 18:19
Sitäpä juuri tarkoitin, Kirsti, että kaikkien tulisi ihailla omaa "käyttökelpoista, tarkoituksenmukaista, tervettä ruumistaan, jolla voi kokea kaikkea sitä iloa ja autuutta, kuten tietysti myös kipua ja epämukavuutta jota ihmiselämään liittyy" ja antaa piupaut kummille ihanteille. Eli meidän kaikkien, joilla ei ole kroppa suoraan fitness-lehden kannesta, tulisi tehdä invaasio saleille, "ottaa punttisalit takaisin", häpeilemättä ja iloisina. Sillä kuten Ruu sanoi, jaksavista lihaksista on iloa ja hyötyä, muutakin kuin esteettistä. Erityisesti tämä koskee meitä kirjoittajia, mulla ainakin selkä tuppaa kipeytymään ilman muuta liikuntaa kuin sormien liikutus näppäimillä. Sitä paitsi, onhan kuntosaliliikunta tietyllä tavalla demokraattista: isolle nenälle tai harvoille hiuksille ei voi mitään itse tehdä, mutta hausis tai gluteus maximus kasvaa ihan kenellä vaan, joka jaksaa (ja ehtii) sitä rautaa pumpata. Että treenaamaan vaan, akat, kaiken näköiset ja kokoiset!

Tuima kirjoitti 24.02.2008 - 18:56
Eräs ystäväni joka joskus kauan kauan sitten siirtyi salillla tiukkaan asuun sanoi, että pointti on siinä, että tiukassa asussa näkee tekeekö liikeradat oikein. En ole käynyt salilla pitkään aikaan, mutta lkuulenpa, etten edelleenkään välittäisi katsoa siellä ähisevää itseäni peilistä.
Tuima kirjoitti 24.02.2008 - 18:58
Ja Muskeli Netta, pitää etsiä kirja käsiin sen ilmestyttyä - jos tunnistan teoksen :)
Muskeli-Netta kirjoitti 24.02.2008 - 21:31
Niin, Tuima, täytyy varmaan vinkata sitten, kun kirja lopulta tulee ;-)
Liisa E kirjoitti 24.02.2008 - 22:28
Muskeli-Netta:
"isolle nenälle tai harvoille hiuksille ei voi mitään itse tehdä, mutta hausis tai gluteus maximus kasvaa ihan kenellä vaan, joka jaksaa (ja ehtii) sitä rautaa pumpata."

Kyllä vaan voi: jos on vääränkokoinen nenä sen voi kirurgisesti muokata samoin voi tehdä kaikille muillekin ulkoisille ominaisuuksilleen ja monet tekevätkin niin. Siksikö, että on näytettävä siltä Fitness lehden kansikuvalta, vai siksikö että muuten on ruma ja tyhmä ja huono ja muutenkin kelvotn yksilö ja muilla on tämän lisäksi oikeus sanoa se sinulle myös.

Vai onko? Onko punttisalin lihaksia itseensä hankkiva esteettisesti kauniimpi kuin se joka ei ole noita muskeleita hankkinut eikä aio hankkiakaan? Onko hän ihmisenäkin jopa jotenkin monessa suhteessa parempi ja arvokkaampi?

Katsoin juuri Yle 1:ltä erinomaisen dokumentin: Syrjinnän oppitunti. Joka herätti minussa monta kysymystä, jotka liittyvät esimerkiksi terveyteen ja kauneuteen. Ja syrjintään. Ja minkälaisia vaikutuksia sillä on.



Kirsti kirjoitti 25.02.2008 - 07:49
Liisa, minä katsoin saman ohjelman.

Eikös sosiaalipsykologiset kokeet ole jo kauan sitten osoittaneet, että meillä on taipumus pitää kauniita ihmisiä mukavina, pätevinä, älykkäinä jne ja vähemmän kauniita tyhminä ja tumpeloina?

En usko, että ihmiset jaksaisivat pelkän kauneuden perässä alistua kirurgisiin operaatioihin ja treenata hieltä haisevassa salissa tylsissä vempaimissa, ellei pontimena olisi toive siitä että normien mukainen ulkonäkö tuottaisi kilpailuetua tässä kilpailuyhteiskunnassa.

Muskeli Netan kanssa olen samaa mieltä siitä kyllä, että istumatyöläisten on pakko jossain itseään liikutella, muuten käy köpelösti.
Anonyymi kirjoitti 25.02.2008 - 10:07
Liisa E: kuten olit siteerannutkin viestiäni, nenälle ei voi i t s e tehdä mitään. Eli harvalla meistä on varaa laittaa tonnitolkulla nenän muotoiluun tai hiuksien istutukseen. Kyllähän kuntosalikin voi olla törkeän kallis, mutta löytyy myös kuntien urheiluhalleja ym. jonne saa kympillä avaimen, tai tavaratalosta voi hankkia levytangn ja vähän painoja.

Sehän on äärimmäisen kurjaa ja vääryys, että arvotamme ihmisiä fyysisten ominaisuuksien pohjalta. Minua todellakin kauhistutti itseni, kun huomasin kerran, että pidin yhtä opetusryhmäni tyttöä jotenkin "suloisena hössönä", mutta olisin saattanut pitää häntä "ärsyttävänä hössönä", jos hän ei olisi ollut niin suloinen ja söötti. Tällainenhan on ehdottomasti epäoikeudenmukaista ja tyhmää, mutta toisaalta meihin pitkän ajan sisällä (lastenkirjoista lähtien) sisäänrakennettua. Mainitsemasi ohjelman ajattelin katsoa, mutta unohdin, todennäköisesti se olisi masentanut entistä enemmän.

Mutta en voi olla ajattelematta, että aina, kun joku kehottaa toisia liikkumiseen ja oman kehon huoltoon, jotkut lukevat sen viestiksi siitä, että heitä sorsitaan tai syyllistetään tai ei kelpuuteta "sellaisina kuin ovat". Eihän kukaan tietenkään ole parempi tai arvokkaampi sillä perusteella, että on kovat vatsalihakset, muttei minusta myöskään tyhmempi tai pinnallisempi. Vähän tuntuu, että olemme kääntämässä meihin syvälle iskostetun (juutalais-kristillistä alkuperää olevan?) kehokielteisyyden tällaiseksi fyysisyyden ja ruumillisuuden halveksunnaksi. Minusta ei ole synti tai vääryys, että rakastaa omaa vartaloaan ja ehkä jopa käyttää sitä.
Muskeli-Netta kirjoitti 25.02.2008 - 10:27
Oho. Äskeinen Anonyymi olin minä, Muskeli-Netta. Ja sanottakoon vielä, että nimimerkkini ei tule siitä, että minulla olisi bodatut lihakset.
ruu kirjoitti 25.02.2008 - 13:56
Hahhah, ei ole meikäläinenkään muskelimimmi, kaikkea muuta. Mutta mukavahan näitä on lämpimikseen mietiskellä..:)

En minä ymmärrä sitäkään, että hampaat irvessä vastustetaan oman kehon liikuntaperäistä muokkausta elikä vaikka punttisalilla käyntiä. Minä ihailen ihmisiä, jotka ovat positiivisia ja hyväkuntoisia. Minun mielestäni positiivinen ja hyväkuntoinen ihminen on kaunis. (Eikä sana kaunis saisi olla kirosana.) Hyvä kunto tuo usein mukanaan sellasen energian ihmisen ympärille, luo hyvää oloa ympäristöönkin, se on kauneuden hehkua. Hyvän olon hormonit saavat hymyilemään enemmän. Ja kun hyväksyy itsensä, hyväksyy muutkin paremmin. Niin se vaan on.

Kun sanon, että positiivinen ja hyväkuntoinen ihminen on kaunis, en tarkoita kaunista missimielessä. Meistä ihmisistä varmaan alle 1% on mallinmitoissa vaikka tekisi mitä. Sellasesta kauneudesta ja kauneudentavottelusta en ole kiinnostunut. Olen kiinnostunut siitä kuinka liikunnan avulla voi pitää mielen virkeänä, valitus ja narina vähenevät, tuntuu hyvältä kun jaksaa. Polvissa ei naksu ja kauppakassit nousevat keveästi. Jaksaa kävellä ja ottaa muutaman juoksuaskeleenkin. Mun kunto on edelleen huono, mutta yritän pitää sen edes tällaisena. Tämäkin on parempi kuin ei mitään.

En minäkään ole syyllistämässä ketään. Syyllistyn kyllä siihen, että liian innokkaasti yritän aina tuputtaa sitä muille minkä olen itselle hyväksi havainnut. Pitäisi jo alkaa sisäistää se totuus, että kukaan ei muutu ellei halua muuttua. Mutta kun on sama pää kesät talvet...:)
Kirsti kirjoitti 25.02.2008 - 15:13
Tuntuu, että tämä on yksi niistä aiheista, joista voisi saada ikiliikkujan.
Liisa E kirjoitti 25.02.2008 - 16:52
Ne olivat kysymyksiä, jotka vain heräsivät.

Olen liikkuvan sorttinen luonne ja liikun kohtalaisen paljon, ilman muuta omaa kehoaan kannattaa käyttää, se tuottaa monenlaista mielihyvää.

ikiliikkuja ;-) . pidetään siis mielikin liikkeessä ettei se kangistu.
Muskeli-Netta kirjoitti 25.02.2008 - 17:09
Ja näinhän se mieli pidetään ikiliikkeessä: keskustelemalla ja mielipiteitä vaihtelemalla. Kun nyt jaksais vielä laittaa tän kroppansakin liikkeelle... ;-)
Kirsti kirjoitti 25.02.2008 - 17:27
Joo, minä taas en ole lainkaan liikkuvaisen sorttinen, mutta toki olen tähän päivään mennessä ymmärtänyt, että kannattaa liikkua monestakin syystä. Mutta samalla kun liikkuu, voi ihmetellä kaikkea sitä tunnelatausta, joka liittyy sellaisiin asioihin kuin kauneus ja terveys ja liikunta.
ruu kirjoitti 26.02.2008 - 00:51
Kyllä tää mulle on sellanen ikiliikkujaaihe, että takuuvarmasti saa mut kommentoimaan:)
Kirsti kirjoitti 26.02.2008 - 10:15
Se on elämän merkki:-)
Liisa E kirjoitti 26.02.2008 - 10:51
kauneuden kokemiseenhan liittyy aina tunne, aistimus. terveys, sanana ja käsitteenä, sisältää koko joukon ennakkoluuloja ja uskomuksia myös (halutaan uskoa, että kun teen näin pysyn aina terveenä). liiallinen liikunta voi myös olla erittäin epätervettä ja jopa terveydelle vahingollista.

totta ihmeessä näihin asioihin liittyy tunnekokemuksia.
dsfdsf kirjoitti 23.10.2008 - 10:26

WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

sfdsf kirjoitti 23.10.2008 - 10:28



Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.

louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 08:42
You are a very paranoid man
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 04:29
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Adriane Dewey kirjoitti 14.05.2012 - 11:26
Voisin ajatella, että minun helvettini olisi jokin punttisalin tapainen paikka.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta