Sama ilmiö täälläkin. Tapaan usein lukijoita, jotka ovat pitäneet kirjoistani mutta samalla ovat olleet suorastaan vihaisia, ettei kukaan ole kertonut niitä olevan olemassakaan. Tästä voi tietysti päätellä jotakin markkinoinnin tehokkuudesta. Ehkä kustantajan kannattaisi miettiä asiaa hiukan tarkemmin.

Paljolti menekissä on kysymys näkyvyydestä. Moni kirja sammahtaa viidessä vuodessa täysin, ja jälkipolvet ihmettelevät, miksi kukaan on koskaan viitsinyt pitää siitä meteliä. Minusta tuntuu tosin siltä, että toiset kirjat (omat) sammahtavat jo viidessä päivässä... ;)

Toisaalta jos menekissä on kyse näkyvyydestä, niin miksi sitten Kata sanoi että hänen kirjansa eivät myy kovin paljoa. Näkyvyyttähän hänellä piisaa. Samaa sanoi Aarne Röngän kirjoista, että vasta neljäs kirja rupesi myymään, kun Rönkä sai jonkun palkinnon. Rönkää vissiin mainostetaankin aika paljon ja kaikki tuntee naaman.

Onko sitten juuri teidän kustantamonne sellainen Kirsti ja JPK, että on paljon nimikkeitä ja niitä kaikkia sitten myydään pienellä markkinabudjetilla vähän ja saadaan kustantamolle tällä tavalla riittävä tuotto. Vai onko Karistolla joku, joka myisi paljon. Ei tule nyt mieleen.

Joissain keskusteluissa on joku sanonut ettei lukijalle olisi väliä sillä kuka sen kirjan on kustantanut. Muista en osa sanoa, mutta itselleni sillä on ihmeen paljon väliä. Mulla on selkeän ennakkoluuloinen asenne joitakin kustantamoja kohtaan ja toisia taas arvostan enemmän ja kuvittelen näiden arvostamieni tuottavan laadukkaampaa ja minulle sopivampaa kirjallisuuta kuin niiden joita en arvosta.

Minähän en täysihintaisia kirjoja osta koskaan, mutta jossain kirjatorillakin jossa ei tartte niin hinnoista välittää niin on todella epätodennäköistä että ostan mitään gummeruksen julkaisemaa. Kyllä se melkein on södikkaa teosta tai tammea mikä ylittää meikäläisellä kiinnostuskynnyksen. Johtuuko se sitten kustantamosta vai siitä millaisia kirjailijoita kukin on saanut talliinsa vai pelkästään mun kieroutuneesta asenteesta. Veikkaan viimeisintä. Ja sitä että mä olen lehdistön ja markkinointi koneiston uhri. En tartu kirjaan jos en tiedä siitä ennestään jotain. Tosin en minä näitä supermyyjiäkään lue ja se taas johtuu toisenlaisesta asennevammasta, josta on ollut joskus aiemmin puhetta, että ei tee mieli lukea sitä mitä kaikki muut lukee ja siksi finlandiakirjat menee ohi.

Minusta koko haastattelun mielenkiintoisin kohta oli Järvelän ja Siltalan välinen jännite, joka tuli siitä että Siltala ehdotti että södikan markkinointi olisi ironisella huumorilla ehdottanut Järvelälle thaimaalaista vaimoa ja Järvelä sanoi että "eikös se mene niin että ironia ei ole ironiaa jos vastaanottaja ei ymmärrä sitä ironiaksi" ja Siltala sanoi että "niin se ei todellakaan mene" ja Järvelä siihen että "mä olen just lukenut jostain että se on niin" ja Siltala siihen että "no kyllä se sitten on niin". Näiden kahden välillä oli totaalinen erilaisen huumorintajun kuilu ja kommunikaatio muuri.

Alussa näytti siltä että nämä kaksi pystyvät olemaan samassa tilassa asiallisia toisiaan kohtaan vaikka toinen kritisoikin toista aika suorasanaisesti. Ei ne sitten pystyneetkään ja se oli mielenkiintoista miten Siltalan naamalla näkyi turhautumisen aiheuttama vihastuminen, jonka se yritti peittää muttei onnistunut.

minua hämmästytti se, että siellä oli vain yksi nainen esiintyjissä. olisihan tuolta kustannuspuoleltakin löytynyt päteviä (todella päteviä) naisia. hyvää oli se, että kysymys: "kuka elättää kustantajan" nousi myös ilmaan. että, ilman kirjailijoita ei olisi yhtä ainutta kustantajaa tai kustannustaloa.

keskustelu markkinoinnista oli myös kiintoisa. bisnestähän se on, kustantaminen.

Joo JPK, jotain hienosäätöä ollaan ehkä vailla. Mutta siis mikä on menekin ja näkyvyyden välinen suhde, se ei ole niin selkeä. Jos olisi, niin ei koskaan tulisi näitä Kiroilevan siilin ja Pulu uis tapaisia jättiponnahduksia.

Karpalo, luulen kyllä, että sinulla vaikuttaa aika paljon se, että kirjoitat itse ja haaveilet kirjan julkaisemisesta. Ihmiset, jotka oleskelevat kirjallisuuden liepeillä ja tähtäävät siihen, että tienaavat siitä joskus leipänsä, suhtautuvat asiaan eri tavalla kuin ihmiset, jotka eivät koskaan kuvittele kirjoittavansa mitään, vaan lukevat huvikseen. En tosiaan usko ajanvietelukijoiden kovin paljon kiinnittävän huomiota kustantamoon. Jokin kirjassa vain herättää mielenkiinnon ja jos löytyy hyvä tekijä, sen kirjoja luetaan enemmänkin. Kariston kirjailijoiden myyntimääristä en osaa sanoa, Seppo Jokista kai menee hyvin kaupaksi.

Liisa, samaa ihmetystä yritin vaivihkaa tuoda esiin tuossa omassa postauksessani.

Kustantaminen on bisnestä ja kiinnostavaa tosiaan on, ettei näkyvyys välttämättä realisoidu valtavana myyntinä.

Kun Kata Kärkkäinen vakuutti, ettei hänen kirjojaan mitenkään erityisen paljon myydä, mietin onko hänkin jo omaksunut näkemyksen pienilevikkeisen kirjallisuuden erityisestä kulttuuriarvosta. Useinhan ajatus kulkee niin, että pienilevikkinen on yhtä kuin taiteellisesti korkeatasoinen.

Pieni sivuhuomautus: Lopetettaisiinko nyt se Kata K:n mollaaminen? Jos hän on nyt sattunut joskus 90-luvun alussa nakuilemaan amerikkalaisen pöhkölehden sivuilla, ei sillä tarvitse olla vaikutusta hänen nykyään tuottamansa tekstin laatuun. Kun on seurannut viimeaikaista kirjoittelua lehdissä ja blogistaniassa, esim. Kiiltomadossa, tuntuu, että kaikilla on (negatiivinen) käsitys Kärkkäisestä kirjailijana, vaikka harvat ovat kirjojaan lukeneet. Selkeimmät mielipiteet Kärkkäisen totaalilahjattomuudesta tuntuu olevan niillä keskustelijoilla, jotka eivät itse hallitse edes yhdyssanojen oikeinkirjoitusta. Kärkkäinen ei ole mielikirjailijani, todellakaan, mutta kirjoittaa aivan kohtuullista, sujuvaa tekstiä. Tietysti julkaisukynnys esikoiselle oli varmaan normaalia alempi, mutta tuskin olematon. Ja eikös Katalta tule jo viides romaani?

En tietääkseni ole mollannut Kärkkäistä. Mutta kyllästytti kun hän sanoi ettei ole viihdekirjailija koska hänen kirjansa eivät ole vaaleanpunaista höttöä. Mielestäni se osoitti, ettei hän ole miettinyt asiaa kovin syvällisesti, eikä ilmeisesti tunne Suomessa julkaistavaa viihdekirjallisuutta. Onko Netta sinun viihdekirjasi vaaleanpunaista höttöä? Olen vain niin kuolemakseni kyllästynyt ihmisiin, joille viihdekirjallisuus on yhtä kuin vaaleanpunainen höttö. Ja aina sitä höttöä tekee joku muu kuin kirjailija itse.

Olen lukenut Kärkkäisen kirjoja ja minun puolestani hänet olisi ihan hyvin voinut päästää Kirjailijaliittoon, mutta ei minulla sanansijaa tässä eikä juuri missään muussakaan asiassa.

Mietin aihepiirin/markkinoinnin/yleisön kohtaamista. Esimerkkinä vaikka mainitsemasi Pulu uis. Olen asunut muutaman vuoden tuolla murrealueella, pitänyt ihmisistä siellä ja sen alueen kielestä ulkopuolisenakin. Jo ensimmäinen kuulemani runo iski tuohon saumaan jo kauan ennen muuta julkisuutta.
Toinen esimerkki olet sinä. Luen sinua myös taustaasi peilaten. Ensimmäiseen ja nykyiseen kotikaupunkiisi minulla on tunneside. Samoja suhteita on mielessäni niinkin erilaisissa kirjoissa kuin Varekset.
Romanttisiin tarinoihin useimmilla on jokin suhde, ehkä haaveikas, ehkä toive omien pettymysten unohtamisesta.
Kieleen syntyy myös riippuvuussuhde. Silloin ei aiheellakaan ole niin paljon väliä.
Dekkarit ovat yksi riippuvuuden kohde. Niissäkin usein kieli ratkaisee. Tai sitten jää koukkuun johonkin henkilöön ja ratkaisutapaan.
Onneksi kirjastot ovat olemassa. Sieltä tarttuu käsiin uusia löytöjä. Olen niitä, jotka käyvät aina läpi palautettujen hyllyt. Olen kyllä huomannut, että niihinkin kirjaston työntekijät tekevät omat valintansa eivätkä vie suosikkejaan paikalleen.
Lobbauksen voisikin kohdistaa kirjastolaisiin...

Totta puhut mm, kirjastojen merkitys on valtava. Minäkin muuten käyn aina läpi palautettujen hyllyt, tuntuu että siellä ovat ne parhaat kirjat. Kaipa sitä itsekin alitajuisesti kuvittelee, että jos joku kirja on ahkerasti lainassa, sen täytyy olla hyvä.

Minä väitän kuuluvani niihin lukijoihin, joilla kustantamolla ei ole merkitystä. Koska olen aina hankkinut suurimman osan luettavastani kirjastosta, ei ole mitään väliä minkä kustantamon nimi selkämyksessä lukee, onko hienot kannet vai onko kansipaperit ehkä jätetty kokonaan pois ennen päällystämistä, onko kirja uusi vai vanha... Pienkustantamoiden syntyminen viime vuosina on ollut ilahduttavaa, sillä vaikka resursseja kustannustoimittamiseen tai markkinoimiseen ei olisikaan samassa mittakaavassa kuin isoilla, niin mielenkiintoisia kirjailijoita niissä silti on.

Seuraan säännöllisesti useiden pienkustantamoiden julkaisuluetteloita, niistä löytyy hirveän paljon mielenkiintoista luettavaa. Juuri kävin Sammakon kirjakaupassa, josta saa monien hyvien pienkustantamoiden kirjoja. Ja taas on lompakko tyhjä...

Onko minun tuleva kirjani vaaleanpunaista höttöä? Varjelkoon, toivottavasti ei. Höttöä ehkä kielellisesti, mutta enemmän mielestäni mustaa tai verenpunaista, mutta senhän sitten loppukädessä päättävät ne, jotka sen vaivautuvat lukemaan.
Enkä minä erityisesti sinua, Kirsti, Kärkkäisen mollaamisesta syyttä, mutta jos katsotaan vaikka tämän postauksen keskustelua vähän "diskurssianalyyttisesti", niin K.K. mainitaan suuraavissa vähän väheksyviltä kuulostavissa yhteyksissä "ja sitten rouva... (erillään muusta herraväestä)", "jos oli välttämätöntä saada K ohjelmaan...", "K tyytyi vakuuttamaan...". "olisihan tuolta kustannuspuoleltakin löytynyt päteviä (todella päteviä) naisia" jne. En oikein usko, että hän olisi todella niin tyhmä, että luulisi olevansa enemmän kulttuurikirjailija, jos kirjat myyvät vähemmän tai uskoisi että kaikki muu julkaistava viihde on vaaleanpunaista höttöä? En usko, että se edusti K:n omaa näkemystä, vaan oletusta siitä, mitä kaikki muut viihteestä luulevat. Ja sitten tuosta levikkiasiasta: esimerkiksi minun ei-ihan-lähipiirini näyttää kuvittelevan, että kun olen kohta julkaissut kolmannen kirjani, mietin nyt lähinnä ostaisinko seuraavaksi auton vai moottoriveneen vai saaren Kreikasta, siis eivät tiedä, mitä kirjailijalle todellisuudessa maksetaan. Luulen (vaikken tiedä varmaksi), että Kata viittasi siihen, että vaikka hän saa paljon enemmän julkisuuta ja haastatteluja kuin monet muut, se ei välttämättä näy myyntiluvuissa.

Minusta muuten kirjailijat Ellilä ja Koskinen ovat olleet varsin näkyvästi esillä netissä ja lehdissäkin. Ja Messujen aikaan myös Karisto oikein panosti poppooseensa.Siellä oli suurta naamavärkkiä Hesarissa asti. Ylipäätään se näkyvyys, josta täällä ehkä puhutaan tulee siten, että kirjailija törttöilee vakavasti tai sanoo jotakin todella provosoivaa oikeassa paikassa. Ja se oikea paikka tässä kai on se ongelma. Pitäisi käydä niissä kissanristiäisissä useammin.

Niinpä kai Saara, siis pitäisi käydä niissä kissanristiäisissä. Ja tuossa ohjelmassakin todettiin se, mistä on ennenkin puhuttu, että nyt ollaan kiinnostuneita kirjailijoista enemmän kuin kirjasta. On myyntivaltti, jos kirjailijassa on jotain erityisen kiinnostavaa. Jos ei ole, niin se on sitten vaan voi voi.

Muskeli-Netta, minähän Kärkkäistä rouvittelin, mutta korostaakseni sitä, että hän oli tosiaan ainoa nainen, joka katsottiin aiheelliseksi kutsua ko. ohjelmaan. Jos kuuden keskustelijan joukkoon mahtuu vain yksi nainen, niin minusta tosiaan olisi voinut valita jonkun muun kuin Kärkkäisen. Tosin minun mielestäni olisi voinut tipauttaa pois jonkun herroista ja nostaa toisen rouvan Kärkkäisen rinnalle. Mutta varmasti minunkin kommenteissani näkyy se, etten kauhean korkealle häntä kulttuuripersoonana arvosta, enkä tiedä miksi pitäisikään kun ei hän ole minun mielestäni tehnyt mitään kauhean erinomaista. Kuten sanoin, Kirjailijaliittoon hän kyllä minun mielestäni mahtuisi, niin kuin moni muukin, minun puolestani liittoon voisi päästää kaikki hakijat tai vaikka lopettaa koko putiikin.

Olen varma, että kustantamojen käsikirjoituspinoissa on odottamassa monta yhtä tasokasta kässäriä kuin Kärkkäisellä, mutta ne eivät mene läpi koska niitä ei ole kirjoittanut yhtä mediaa kiinnostava persoona. Minusta se on vähän vahinko, mutta niin se vain menee, eikä se tietenkään ole Kärkkäisen vika. On aivan ymmärrettävää, että jos kustantamo pyytää häntä kirjoittamaan, koska uskoo hänen persoonansa myyvän kirjoja, hän tekee niin. Miksi ei tekisi? Hän on ihan näppärä kirjoittaja, mutta kustantamot leipovat kirjailijoita vähemmän näppäristäkin, mieleen tulee Kerstin Campoy jonka omaelämäkerrallinen hölynpöly jaettiin minullekin jossain kustantajan kokkareilla. Se kirja taisi kyllä olla jonkinlainen kustantamon virhearvio.

miks mä tykkään tästä kirstistä? just siks, mitä se just kirjoitti.

"Olen varma, että kustantamojen käsikirjoituspinoissa on odottamassa monta yhtä tasokasta kässäriä kuin Kärkkäisellä, mutta ne eivät mene läpi koska niitä ei ole kirjoittanut yhtä mediaa kiinnostava persoona."

No aivan satavarmasti on, paljon enemmänkin ja parempia, mutta näinhän se valitettavasti menee. Joidenkin käsikset seuloutuu tavalla tai toisella: on julkkis, pärjää kirjoituskilpailussa, tuntee kustannustoimittajan tai -johtajan, osuu trendikkääseen aiheeseen jne. Ja luulenpa, että jos vain ihan kaikkein parhaat julkaistaisiin, minun kirjani eivät olisi sitten ilmestyneet. Minustakin on väärin, että kirjailija nähdään mielenkiintoisempana kuin teos, minua ei ainakaan kiinnosta markkinoida tekstejäni omalla persoonallani.

Mutta tästä nyt on turha jaanata enempää. Sen sijaan minua kummastuttaa, ettei Karistolla ole osattu hyödyntää saamaasi julkisuutta eräänlaisena "viihdekirjallisuuden puolestapuhujana" vai oletko sen jotenkin kieltänyt? Ehket haluakaan henkilöityä miksikään pro hömppä -henkilöksi, mutta paljonhan olet ollut tapetilla viime aikoina (Ylioppilaslehti, Hesari, Nova jne.).

Voi kiitos Liisa:-)

Muskeli-Netta, se on tietysti oma ikuisuusaiheensa, että mikä sitten on hyvä kässäri ja kuka hyvä kirjailija. On ne makuasiat ja muut asiaa sotkemassa.

En ole kieltänyt, mutta en tosiaan olisi välittänyt enää tämän enempää henkilöityä hömppähenkilöksi.

Jos mietitään miten yleisö voi kirjalijan löytää, niin naislukijoiden kohdalla yksi melko varma keino on naistenlehtien haastattelut (Anna, Me Naiset, Eeva), mahdollisesti iso juttu Hesarissa sekä TV:n (tosin melkein olemattomat) kirjallisuusohjelmat.

Ai niin, Kärkkäisen esikoisen olen lukenut eikä se ollut ollenkaan huono kirja.

Klassikkokirjailijatkaan eivät välttämättä saa tekstejään julki ilman omaa klassikkostatustaan. Mieleen muistuu yksi kokeilu, missä tämäntyyppisten kirjailijoiden (Nobel tms taustaa omaavia) tuntemattomampia raapustuksia tarjottiin väärällä nimellä julkaistavaksi, ja eihän ne oikein menneet läpi.

Kirjalla on tietty potentiaali. Jos jokaiselle suomalaiselle markkinoitaisiin opusta positiivisen rehellisessä hengessä viiden minutin henkilökohtaisen esittelyn keinoin, niin tämän tuloksena saataisiin tietty ostoprosentti, joka kuvastaisi kirjan potentiaalia. Markkinoinnilla voidaan auttaa kirjaa lähestymään omaa potentiaaliaan, mutta ei menemään sen yli. Toisaalta jos potentiaali on kovin matala, niin välttämättä markkinointi ei edes kannata, jokainen markkinointiin käytetty euro tuo alle euron tulot kirjamyynnin kautta. Sitten on kyllä mielenkiintoinen kategoria Kiroileva Siili, jossa potentiaali on kova, ja joka muodostaa itseän ruokkivan positiivisen kierteen. Mutta ei tuota kierrettä välttämättä synny. Yksi monista kirjoista joita saatiin kaupitella hyvinkin perusteellisesti ennen kuin meni kaupaksi oli Zen ja moottoripyörän kunnossapito.

Tuossa olisikin yksi mielenkiintoinen kirjallinen harrastus, bongata klassikkoja joista ei kohtalon oikusta ole tullut klassikkoja.

Kustantamothan ovat siitä pahassa pakkoraossa että kirjoja luetaan vähän ja ostetaan vielä vähemmän. Mun tuttavapiirissä on paljon fiksuja, akateemisia ihmisiä, jotka eivät harrasta lukemista ollenkaan. Siis eivät lue edes naistenlehteä, koska ei kuulemma olisi aikaa lukea kerran viikossa ilmestyvää lehteä. Saatikka sitten kirjoja.

Itse luen paljon, mutta minäkin ostan kirjoja vain harvakseltaan. Muutenhan niitä olisi kaikki paikat täynnä. Kirjasto on aina ollut ykköshankintakohde, jos ostan kirjoja niin enemmän divareista käytettynä, ja nykyisin saan lisäksi kirjoja arvostelukappaleina, joten uutuuksia on tullut saatua sitä kautta. Kuka ne kirjat sitten ostaa? Ilmankos joudutaan kaupittelemaan kaiken maailman "askartele kivat joulukortit" epäkirjallisuutta, tai kustantamot kusahtaisivat kokonaan.

Siis voisiko tulla siihen tulokseen, että lukija pitää kirjan hengissä? Herättää sen henkiin?

Toinen kysymys on sitten se, miten lukija löytää lukemansa. Itse löydän kirjastoista ja kirjaston poistohyllystä, josta käyn säännöllisesti pelastamassa joitain joutumasta polttouuniin. Divareista, ja niin kirjakaupoistakin saa niitä kyllä, mutta uudet kirjat maksavat aivan liikaa. Markka aikana uusi kaunokirjallinen romaani maksoi 40-60 mk nyt siitä saa maksaa tuon saman euroina, 240-360 markkaa.

Eiks se ole vähän liikaa? Kirjasta. Luettaisiinko ja ostettaisiinko kirjoja enemmän, jos ne maksaisivat vähemmän. Tuosta hinnastahan kirjakauppias kääräisee jo puolet.

Liisa, iskit ikuisuusaiheeseen, kirjan hintaan. Edesmennyt Jarkko Laine puhui aikoinaan ns Koskenkorvaindeksistä, siis että kirja ei saisi maksaa kossupulloa enempää. Se on karannut aika kauas käsistä.

Salla, tuo mitä sanot on totta. Monet eivät lue. Niin on tietenkin ollut aina. Jotkut voivat vaalia mielikuvaa entisajoista, jolloin itsensä sivistämiseen myönteisesti suhtautuva rahvas tutki iltakaudet korkeatasoista kaunokirjallisuutta sen sijaan että olisi turruttanut itseään televisioviihteellä. Monet kuitenkin nykyäänkin lukevat, ehkä suurempi porukka kuin koskaan aikaisemmin. Kielialue on kuitenkin pieni ja nimekkeitä paljon, joten yhtälö on vaikea. Tässä tullaan taas siihen ikuisuusongelmaan, että julkaistaanko kirjoja liikaa. Ja mitä kirjojen ostamiseen tulee, niin niitähän ostetaan enimmäkseen kai lahjaksi. Jotain nämä Mitä Suomi Lukee tilastot pitäisi ristiä uudestaan Mitä Suomi ostaa lahjaksi tilastoiksi. Kuinka moni lahjakirja luetaan, kukaan ei tiedä.

Rusina, mainitsemiasi kokeita on tehty Suomessa ihan lähivuosina. Jotain suomalaisklassikkoa tarjottiin kustantamoille, Karisto oli ainoa joka kehui kirjoittajaa, muut lähettivät pelkän hylkykirjeen.

Tuima, joo nuo ovat tehokkaita kanavia, vaan kuinka niihin pääsee? Jotain pitää tapahtua ennen kuin väylä tuohon julkisuuteen avautuu.

Sanon samoin kuin Salla. Kouluttuneet, jopa tavalla tai toisella kulttuurin kanssa tekemisissä olevat ihmiset, sanovat suoraan, etteivät EHDI lukea kirjoja tai naistenlehtiä.
KUKA NIITÄ OIKEIN LUKEE?

Sitten tästä hinta- ja levittämispolitiikasta.
Minkä takia kaunon pitää olla kovakantista? Ikään kuin kirja ostettaisiin koruksi ja vielä sellaisena aikana, jolloin huusholliin ei edes kuulu kirjahyllyä.

Vai ovatko syyllisiä nämä ostajat, jotka rippi-, ylioppilaaksi- ja muuksi merkkipäivälahjaksi ostavat kirjan? Keitä he ovat? Rahalahjaahan haluaa niin uusi ylioppilas kuin kuusikymppisiään viettävä ("matkakassaan").

Muistan, että meillä Suomessa on useita kertoja yritetty uittaa ajatusta "nopeasta kirjasta", joka olisi halvempi ja kustannurattaissa nopsempi. Luulisi sen houkuttelevan esim. sarjakuvalukemistoihin tottunutta nuorisoa. Mutta kun ei.

Nekin, jotka sanovat lukemisen yhdeksi mieliharrastuksekseen, tarkoittavat lukemisella sisustuslehtiä ja erilaisia kuvastoja.

Liisa, nuoret tytöt lukevat, opiskelijat jonkin verran, työttömät, eläkeläiset, sairauslomalaiset, ihmiset joilla on aikaa, niitäkin on, eivät kaikki ole uraohjuksia.

Oletan kaunon olevan kovakantista juuri riksi, että kirja on suosittu lahjaesine.

Minulla on kyllä kokemus, että hyvin yllättävät ihmiset sanovat harrastavansa lukemista. Menevät kassi taskussa kirjastoon ja lainaavat sieltä luettavaa. Kyllä niitäkin on.

Mutta jo niinä aikoina kun olin kulttuurialan hommissa, huomasin, että ihmiset jotka olivat tarkkanenäisimpiä ns. hyvän kirjallisuuden suhteen olivat yleensä juuri niitä, jotka eivät itse ehtineet lukea muuta kuin kirjallisuusarvosteluja. Sekin toki riittää, jos päämäärä on käydä itseään fiksummasta, sen sijaan että haluaisi viihtyä ja rakentua.

Koska tilastot on mieleenkiintoisia, niin tässä yksi, seuraa linkkiä:

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2000/liitteet/opm1_syksy2005_v3.pdf?lang=fi

Sivu 33, kirjamääräinen myynti Suomessa, näyttää olevan n. 25 miljoonaa kappaletta vuodessa.

Euromääräisesti n. 500 miljoonaa euroa, mistä kirjakaupoista 39%, SKY:n suoramyynti 17%, Tavaratalot ja marketit 14%, erikoistuneet jälleenmyyjät 10%, Kirjakerhot 10%, Muut 9% ja antikvariaatit 1%.

Kirjan hinta näyttää värähtelevän kuluttajahintaindeksin molemmilla puolilla, vuodesta -95 lähtien kymmenen vuotta eteenpäin kirjat ovat kallistuneet aika lailla samaa tahtia muun myytävän kanssa.

Nämä tilastot vuodelta 2004, mutta ei näytä paljon vaihdelleen viime vuosina.

Tuosta muuten voi laskea mielenkiintoisen tilastoarvon, eli kirjan keskimääräiseksi hinnaksi tulee 20 euroa.

Hieman lisätilastoa, samaisesta lähteestä, lainauksia vuotta kohti näyttäisi olevan 80 miljoonaa, eli jokaista ostettua kirjaa kohti lainataan kirjastosta kolme. Tästä voisi jo päätellä jotain siitä, paljon kirjoja luetaan. Jos joka neljäs kirja luetaan, niin tästä tulisi 25 miljoonaa luettua kirjaa vuodessa, mikä tekee 5 kirjaa per suomalainen.

Mielenkiintoinen artikkeli ja keskustelua kirjoista, kirjailijoista ja rahasta:

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=34373&tstart=0

Oi kiitos Rusina, tulipa mielenkiintoista asiaa ja saatiin vähän kättä pidempää tähän lukemiskeskusteluun. Lukeminen luultavasti keskittyy joihinkin henkilöihin, samalla tavalla kuin viinanjuonti. Kun jotkut eivät lue lainkaan, niin jossain on ihmisiä, jotka lukevat valtavasti. Minusta 5 per suomalainen on kuitenkin ihan hieno luku. Tietysti sitä toivoisi määrää vielä suuremmaksi.

Minä muuten ihailen ihmisiä jotka osaavat kaivaa asioita tilastoista.

Suomalaiset lukevat (ja kirjoittavat) paljon, mikä on vain hyvä asia, koska siten suomenkieli pysyy elossa.

Nuo Rusinan tilastot ja artikkelit ovat tosi mielenkiintoisia. Lukaisin ensihätään tässä mitä kirjallisuudenlajia julkaistaan eniten ja olin yllättynyt. Kaunokirjallisuutta julkaistaan vuositasolla vähiten (uusien nimikkeiden mukaan 717 v. 2005). Lastenkirjojakin julkaistiin melkein tuplasti enemmän (1032).

Kuinka monta kustantamoa on tässä maassa? Neljätuhattakuusisataa. Ja lisää syntyy kokoajan kuten olemme saaneet lehdistäkin lukea. Melkein yksi kustantamo reilua tuhatta suomalaista kohden. Huimaa. On se.

Hyvin mielenkiintoisia lukuja.

Jos Suomesta saa helposti kirjoja (kustantamoja riittää, vaikkapa erikoistumiseen) ja paljon on kirjailijoita eli materiaalista ei ole pulaa ja jos lukeminen on suomalaisten lähes ykkösmielipuuhaa kyselyjen perusteella, eikö yhtälöön kuulu > kirjailijan ammatti on tuottoisa myös rahallisesti ?

Menikö ent. matikanopelta jokin muuttuja hukkaan?

Meni muutama muuttuja hukkaan. Ensiksikin kirjasta nettoava muut enemmän kuin sen kirjoittaja, kirjailijan osuus kirjan hinnasta on kovin pieni. Sen lisäksi kirjamarkkinat keskittyvät kovasti. Yhtä harvemmat myyvät yhä enemmän ja muut nuolevat näppejä.

Kirsti : = )

Kirjailija eli työn raskaan raataja saa kyllä tosi pienen palkan tekemästään työstä. aivan järkyttävä tilanne, kunhan taas vähän irvailin.

Luin hiljan yhden paikallishistoriaan liittyvän kirjan. Tekijä oli viimetten päälle kolunnut faktat, vetänyt fiktiot omasta päästään, hommannut paketille upean ulkoasun (siskon avokilla on jonkinlainen painatusnyrkkipaja - kortteja, lehdyköitä ja muuta sellaista)
Hän julkaisi tietyn määrän omakustanteena. Kirjan hinnaksi tuli 30 - ostin sen sisällön takia. Ja mistä? Vakituisesta leipäkaupastani! Jos tekijä olisi omin käsin ja jaloin vienyt kirjan myyntiin viereiseen kirjakauppaan, hinta olisi kivunnut yli 40 euron, jolloin se olisi jäänyt lojumaan tiskille.
Tuo 30e ei kattanut kuluja.
Kirjan tekijällä on puolisonsa kanssa kimpassa kaksi loka-autoa. Tämä firma tuottaa elannon.
Kirjan tekemisprojekti kuulemma jatkuu.
Miksi? Sas se!
Rakkaudesta kirjaan?

Jaajaa, minä olen niin tosikko, etten tajua kun irvaillaan:-)

Tuo on kyllä mysteeri minullekin, mikä saa ihmiset raatamaan kirjojensa eteen. En käsitä, jokin pakkomielle se on, auttaisikohan jokin serotoniini pitoinen mielialalääke.

"auttaisikohan jokin serotoniini pitoinen mielialalääke."

- Kirsti, ei auta. Sitä paitsi amerikkalaiset ovat jo ehtineet senkin todeta, että lääke lopettaa luomisen seinään.

Tuossa laskussani tuli virhe :)
Määhän jätin kirjavälityksen väliin; ja sen, ettei lokakuski saa takuulla sitä 30e:tä, ellei kirja ole Tunnettua P...aa.
* P...a on taas maailmalla kovaa (!) tavaraa kansien välissä. Luin yhdestä julkaisusta. Muistaakseni Briteissä.
( No, nyt mää lopetan tään lärväämisen ja lähden ulos myrskyyn.)

Tekee mieli kommentoida yhtä argumenttia tuossa Hesarin debattiartikkelin keskusteluketjussa, mikä on se, että jos ei kirjat myy, niin kirjailijan tulisi vaihtaa alaa.

Toinen näkökanta on se, että tärkeät asiat tulee hoitaa, eikä elää kaikessa rahan ja kilpailutalouden ehdoilla. Olen enemmän tähän suuntaan kallellaan, eli niin henkisesti köyhiä Suomessa ei olla, että katsotaan että on varaa elää kansakuntana ilman omankielistä kirjallisuutta.

Rinnakkaisia esimerkkejä voi hakea muilta aloilta. Voidaan ajatella, että maanpuolustuksen tukeminen verorahoilla lopetataan, jos ei kenraalit pysty työllistämään itseään vapailla markkinoilla, ryhtykööt vaikka siivojoksi jos ei kompetenssi muuhun riitä. Tai lastensuojelussa, jos ei kaapista löydy leipää lapsille, niin kuolkoot nälkään. Jokainen perhe omillaan. Tai Lapissa, kannattaako tukea verorahoilla teiden aurausta, kun sitä luntakin tulee sen verran paljon ja Lappalaisia on sen verran vähän, muuttakoot etelään jos ei realiteetit miellytä.

Ai noinko on Liisa. Hyvää matkaa myrskyyn.

Rusina, äkkiä ajatellen se kuulostaa niin järkevältä, että jos kirjoittaminen ei elätä, pitää lopettaa. Mutta toisaalta, mihin se sitten johtaa, onko se hyväksi. Yhteiskunnan subventiota tarvitaan yhteen jos toiseenkin asiaan. Mutta kirjallisuuden kohdalla ongelma on myös siinä, että kun kaikkia kirjailijoita ei ole varaa tukea ja pitää valita ketä tuetaan, niin miten tämä valinta tehdään. Kuka pääsee tuen piiriin, kuka jää ulkopuolelle.

Haloo... onko täällä enää ketään? Runotorstai pukkasi jo päälle, mutta oli ihan pakko palata tähän kommenttilinjaan vielä, kun aamun Suomen Kuvalehdessä (!) pohditaan, kuinka Katja Kalliosta tuli brändi. Tässähän on käsittääkseni toteutunut se Tuiman mainitsema naistenlehtilinja hyvin, sillä vähän väliä Katja minua silmäilee marketin kassalla milloin minkäkin lehden kannesta. Ja muutenkin on Otava onnistunut puffaamaan häntä näkyville ja myyntiluvut ovatkin sitten uskomattomia: Kuutamolla (pokkarit mukaan lukien) 58 500, Sooloilua 32 500 ja Karille-kirjastakin jo nyt eka painos lopussa. Siis en tarkoita, että myyntiluvut syntyisivät yksinomaan näkyvyydestä, tottahan tekstin ja tarinan täytyy olla kondiksessa, mutta tuollainen myynti tällaisella kielialueella ei kyllä synny sillä, että kustantaja ottaa kirjan pariin yhteismainokseen ja vie keran pari kirjamessuille vartin haastatteluun.

Nämä on osaltaan myös kielipelin asioita, että mitä kutsutaan subventioksi, minkälaiseen valoon joku asetetaan tätä kautta (esim. luonnehditaan negatiivisesti, että kyseessä on jotakin mikä ei pärjää omillaan, jonka ehkä pitäisi pärjätä).

Sanaa voi käyttää varsin vapaasti. Voidaan esimerkiksi ajatella, että työntekijät subventoivat osakkeenomistajia osinkojen muodossa. Tai että aasialaiset Nokian työntekijät subventoivat pienellä palkallaan Nokian pääjohtajan palkkaa, jotta hänelle jäisi enemmän käteen.

Puhuttiinpa subvention termein tai ei, niin pohdittavaksi jää se perimmäinen kysymys, että miten yhteiskunnan resurssit tulisi jakaa.

En näe siinä mitään erityistä ongelmaa, että miten taiteilija-apurahat tulisi jakaa siinä mielessä, että ongelma on aina sama, eli kyse on arvoista, että mikä asia on arvokkaampi kuin joku toinen, ja että valitaan sitten se arvokkaampi.

Joo Muskeli-Netta, jonkun kannattaisi analysoida, että missä Kallion salaisuus on.

rusina joo, mutta se millä perusteella arvotetaan, siitähän se vääntö syntyy silloin kun on kymysys esim. kirjallisuudesta. Onko keski-ikäisen valkoisen miehen kirjallisuusmaku se mittari, vai jokin muu, esim. murrosikäisen tytön kirjallisuusmaku.

Ylipäätään hei, taiteen arvottamisessa. Kenen arvotusperusteista on ylipäätään kyse? Ja mikä taiteenlaji on tärkeä/mitätön/arvoton/arvokas? Ja minkälainen taiteenlaji on arvokas?

Taidekeskustelu, medioissa, keskittyy siihen mistä saataisiin eniten emotionaalista kuohuntaa aikaiseksi. Ikävää.

Mutta tänään ilahduin Hesarin kulttuuritoimitukselle, ja taidan jatkaa viikonlopputilaajana - vielä. Oli paneuduttu tekijöihin, taiteentekemiseen. Nukketeatteri-animaatiosta hyvin harvoin kulttuurijuttuja.

Taiteen kentät ovat laajat, iso osa käsityöläisistä, joita on lähipiirissäni myös, jäävät oikeastaan vaille huomiota medioissa. Oma perusammattini on käsityöläisyys ja se oppi on kantanut minua pidemmälle kuin arvelinkaan alunperin.

Aivan, Liisa. Ja jonkin verran kentällä tapahtuu liikehdintää, esimerkiksi sarjakuvat mielletään nykyään arvokkaaksi taiteeksi. Mutta se ei kai tapahdu itsellään, vaan takana on vääntö, joidenkin ihmisten määrätietoista työtä asian hyväksi. Näin käsittäisin.

Kannattaisin avoimuutta ja avointa keskustelua, että tehdään ne perustelut näkyviksi, ja se miten eri arvoja on punnittu.

Yksimielisyyttä siitä tuskin tulee, niin kauan kuin eletään moniarvoisessa yhteiskunnassa, mutta tällä prosessilla lopputulos voi olla kelvollisempi ja hyväksyttävämpi.

Asiallinen ja kannatettava ehdotus, Rusina.

You're questioning the integrity of the organization that was first to report on the tsunami's xxxxxxxxxxxx to Oprah?

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,

Porsche 928 Alternator
Your site is good Actually, i have seen your post and That was very informative and very entertaining for me. Thanks for posting Really Such Things. I should recommend your site to my friends. Cheers.