|
|
|||
|
01.03.2008 - 21:05
Vaihteeksi taas ärsyynnyin ihanasti kun luin Hesarista Ulla-Maija Paavilaisen uusimman romaanin arvostelun. Kriitikko toteaa sen olevan"kaunoviihdettä", siis ei ihan ajanvietettä, mutta ei ihan kaunokirjallisuuttakaan. Voimalassahan Hannu Mäkelä juuri valitti, että viihteestä tehdään kaunoa ja se on tietenkin ihan kauheaa. Viihteenhän pitäisi olla sellaista, että kuka tahansa vähänkin valveutunut haistaa jo kilometrin päähän että se on huonosti tehtyä typeriä asenteita levittävää soopaa. On äärettömän vaarallista, jos viihdettä tehdään hyvin, jos viihde kertoo tärkeistä asioista tavalla, joka vetooa tavalliseen lukevaan ihmiseen.
Kriitikko antaa Paavilaiselle ohjeen, että tämän pitäisi miettiä, kumpaa haluaa tehdä, viihdettä vai kaunokirjallisuutta. Minä en oikeastaan ymmärrä, miksi tällainen valinta pitäisi tehdä. Mitäpä jos yhtäkkiä vain voitaisiin todeta, että viihdyttävä, hyvin kulkeva ja hyvin kirjoitettu tarina on kaunokirjallisuutta, eikä siitä sen enempää. Miksi on niin hemmetin tärkeä tehdä selväksi, että Oikea Kaunokirjallisuus on Jotain Ihan Muuta, jotain mitä esimerkiksi minun kaltaiseni junttipulla ei voi ikinä ymmärtää. *** Sivuhuomautuksena totean, että tuo Kirjailija etsii yleisöä valitukseni pääsi taas Kansalaismediakatsaukseen, olisin bestsellerkirjailija, jos kirjani kiinnostaisivat toimittajia yhtä paljon kuin blogini. Tai ehken sentään, se oli kai Saara joka joskus sanoi, ettei tuota kanavaa kukaan kuuntele.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Kaunoviihdettä. No voi prkl. Muuta en sano. Tai sanonpa. Kaunokirjallisuus kuulostaa aika imelältä, ja vähintäänkin kyseenalaiselta. Mikä sen vastakohta on? Kauno...rumuus...?
Minä en lue yleensä kritiikkejä. En muita kuin omiani, ja koska niitä ei lehdissä näy, niin ei tarvi sitäkään. En minä sen puoleen jaksa lukea muustakaan kulttuurista. Aika tylsiä juttuja. (ja taas meni yksi tilaaja, muahhahhhaa).
En minä jaksa lukea oikeastaan mitään.
Olisikohan kohta aika jakaa viinipullo?
Minusta tuo kriitikon huomio oli ihan myönteinen. Tai siis ymmärrän kriitikkoa, jos näin voisi sanoa. Välillä kun lukee jotain vanhempaa suomalaista kirjallisuutta, tulee olo että ei tämmöisiä enää tehdä. Otetaanpa vaikka Helvi Hämäläinen. Missään tapauksessa Säädyllistä murhenäytelmää ei voisi sanoa viihteeksi, vaikka se erittäin mielenkiintoinen on ja sen parissa viihtyy, eli viihdyttävä se kyllä on. Kriitikko varmaan kaipaili "kaunoviihteen" tilalle jotain tämmöistä, painavaa ja terävää proosaa.
Mutta minun syyttävä sormeni kääntyy ihan muunlaisen kirjallisuuden kuin Paavilaisen kirjoittaman suuntaan. Plarailin tänään kirjastossa "esittelyhyllyssä" olevaa teosta "Hannele Laurin hampaat". Kirja näytti yhtä typerältä kuin nimensäkin. Siinä todellakin oli typerääkin typerämpiä pikkujuoruja julkkiksista, joiden tekemisistä iltapäivälehdet kirjoittajat. Ketä pirua tämmöinen kirja voisi kiinnostaa? Miksi oletetaan, että suomalaiset ovat niin pöljää kansaa että kirjalta halutaan samantapaista sisällyksetöntä julkkisjuoruilua kuin iltapäivälehdiltä? Iltapäivälehtiä vastaan minulla ei ole mitään, luen niitä mielelläni, mutta tuo kirja oli todella luokattoman oloinen. Se ei ollut kaunoa eikä kaunoviihdettä, pikemminkin rumaviihdettä.
Joo Saara, mutta kun asiaa ajattelee, niin kyllähän se fiilistä vie, jos kukaan muu ei sitä arvovaltaista ääntä kuule kuin minä itse.
Salla, mahtaisiko Säädyllisen murhenäytelmän tapaiset kässärit löytää edes kustantajaa näinä aikoina? Vrt. kokeet joissa meritoituneen kirjailijan varhaisvuosien kässäri on lähetetty kustantamoon. Mietin miten paljon Mäkelän ja kumppanien jutuissa on tuota perinteistä "ennen oli kaikki paremmin" nostalgiaa. Voihan siinä jotain perääkin olla, joissakin kohdissa, tai sitten ei. Ymmärrän, että ymmärrät kriitikkoa, mutta minä en edelleenkään ymmärrä tätä tarvetta arvottaa kaunokirjallisuutta tällaisella tasolla.
Annika, nyt minusta tuntuu, ettei enää tuijoteta oikein muotoakaan, koska juuri se on nyt vialla, että viihteellisenä pidetty kirja on kirjoitettu kuin kaunokirja, siis hyvin. En oikein tiedä missä se vika nyt luuraa. Ja kyllä, nauru, oivallus, pohdinta on ns. hyvän kirjallisuuden pointti, mutta mikä kirja kenellekin nämä toivotut reaktiot aiheuttaa? Hannu Mäkelä ja Hesarin kriitikot reagoivat myönteisesti aivan eri kirjoista kuin minä.
kaura, toden sanoit. Karsina on tärkeä. On se tärkeä, on se. Siitä on tässäkin blogissa puhuttu aiemminkin ja minäkin olen ymmärtänyt ahdistua, kun oma genre ei ole selkeä. Kyllä pitäisi pysyä genren sisällä.
Lukevatko kaunosielut kaunoviihdettä vai kaunokirjallisuutta?
Vai oliko? Tämähän nyt on tätä pohjoista ahdistusta, tuttua linjaa Mukasta eteenpäin. Onko hyvä kaunokirjallisuus nykyään JOKO metarforia tursuavaa kuvailukikkailua TAI ylimaallisen rumuuden ja ahdistavan pahuuden kuvaamista?
En todellakaan sano, että kaunokirjallisuuden pitäisi olla helposti nautittavaa, kivaa, hajutonta ja vaaratonta, mutta missä kohti mennään itsetarkoituksellisuuden puolelle? Esimerkiksi Kreetta Onkelin ja Rosa Liksomin rujotkin jutut ovat minusta olleet hyvää kaunokirjallisuutta, varsinkin kun niissä on aina vinoa huumoriakin mukana, enkä moiti pahuuden kuvaamista sinänsä. Mutta hei haloo... hirttäytyy omiin hiuksiinsa... eipä ole tainnut Hanna Hauru koskaan punoa köyttä tai sitten tyttönen on ollut varsinainen Tähkäpää. En ole kyseistä novellia lukenut, mutta ei kyllä tee mielikään. Miksi miehet saavat humoristisia tekstejä läpi ja ovat sitten satiirikkoja, kun taas naisen tekstin täytyy olla helvetin synkkää, jottei se vain olisi viihdettä?
Lainaan Hanhensulkaa, jossa tätä samaa asiaa on hivenen ja jälleen kerran pohdittu.
(http://hanhensulka.blogspot.com/2008/02/
hyvin-vapaan-kirjailijan-elm.html):
"Mitä onnettomampi ja surkeampi tarina on, sitä syvemmälle kaunokirjallisuuden kaanoniin se tulee upotetuksi. Usein jopa niin syvälle, että sitä on sieltä edes turha etsiskellä."
Ilmeisesti idea oli, että selkeän genren valinnalla ko.kirjalija tekisi parempia teoksia. En voi ottaa lantaa laatuun, koska en ole lukenut Paavilaisen teoksia.
Hesarin mukaanhan Suomessa ei ole naishumoristeja (vaikka oikeasti niitä on paljon)...
Muskeli-Netta, olen lukenut saman SK:n jutun ja ajatellut samalla tavalla. Haurulta olen lukenut ensimmäisen kirjansa ja kokonaisuus oli puuduttava, vaikka yksittäiset jutut saattoivat olla karmeudessaan runollisia. Mutta näin minä olen kyllä ajatellut monen muunkin kirjailijan kohdalla, esim. Hotakaisen uusin. Tosin se nyt ei ollut niin kauhea, mutta jotenkin puuduttava.
Saara, joo Hanhensulalla on taito kiteyttää asioita.
Tuima, siinä on joku juttu, että naisten huumori usein jää tunnistamatta. Ehkä naisten huumori ei ole tarpeeksi rautalangasta väännettyä. Huumorihan tietty on vaikea laji, koska huumorintajut ovat ihmisillä erilaiset. Minultakin menee monet huumorit ohi. Jos huumori on hienovireistä, erilaisella huumorintajulla varustettu ei välttämättä edes tunnista sitä huumoriksi.
No just Indy, noinhan minullekin on käynyt ja monelle muulle. Ja kuinka ollakaan, suurin osa tähän ongelmaan törmänneistä on naisia.
Tuli vain mieleen se iänikuinen oma äänikin vielä, että ei se kyllä ihan oma taida joillakin naiskirjailijoilla olla, jos se ei kerran sinällään kelpaa. Niin kauniita sanoja ja opetuksia tämän asian suhteen on kuultu monet kerrat, mutta sitten se ääni väännetään jonkun toisen ääneksi. Mieluummin miehekkääksi.
Eipä tähän taida paljon muu enää auttaa, kuin alkaa suosia naisen ääntä.
Olenko väärässä, jos väitän, että jo koulussa meille opetettiin, että kertomakirjallisuus, epiikka, on yksi kaunokirjallisuuden lajeista? Muita ovat draama ja lyriikka.
Helsingin kaupungikirjasto opastaa lapsilukijoitaan näin: "Kaunokirjallisuus tarkoittaa sellaisia kirjoja, jotka eivät ole tietokirjoja. Kirjat voivat olla hyvinkin todentuntuisia, mutta silti täysin kuviteltuja. Kertomukset, sadut, lorut, näytelmät ja sarjakuvat ovat kaunokirjallisuutta."
Miten siis suhtautua arvosteluun, jossa teoksen vahvuuksia ja heikkouksia arvioidaan käsittein "viihde" ja "kaunokirjallisuus"? Minun mielestäni ei juuri mitenkään.
Vakiintuneita käsitteitä voi varmaan käyttää huolimattomasti, ja uusiakin keksiä, mutta silloin on parasta avata käsitteitä muillekin. Että lukijakin osaa tulkita oikein, mikä on huonon synonyymi ja mikä hyvän. Ja mikä vielä tärkeämpää - arvostelussa on syytä selvitä, miksi huono tuntuu huonolta ja hyvä hyvältä, eikä siihen ikävä kyllä riitä käsitteisiin "viihde" ja "kaunokirjallisuus" viittaaminen.
Hyvin mietitty ja kirjoitettu arvostelu on kirjailijalle todella hyödyllinen, mutta huonosta työstä ei tule kuin paha mieli. Puolin ja toisin.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services for any type of business..
I will bookmark your blog and have my children check up here often. I am quite sure they will learn lots of new stuff here than anybody else!
I cant wait to get me a pair of these underwear. This is really special. Hopefully they will have them at the mall.
_____________________
Law Essay