|
|
|||
|
04.03.2008 - 08:37
78-vuotias Anna Maria viettää kesää mökissä metsän keskellä. Hänellä on elämässään kaksi miestä, aviomies ja rakastaja, joilla todennäköisesti kummallakin on elämässään kaksi naista. Rakastajalla ainakin on perhe ja aviomieskin viettää lomia omissa oloissaan jossain toisaalla, joten saattaa olla, että hänellä on elämässään Anna Marian lisäksi toinen tärkeä nainen. Mutta aviopari sallii hienotunteisesti toisilleen oman yksityisyyden eikä kissaa nosteta pöydälle.
Kirjassa eletään metsän keskellä, mitään erityistä ei tapahdu, muuta kuin että ampiaiset tekevät pesää, kuolleita ampiaisia lakaistaan lattialta, hirvet tulevat pihaan syömään horsmia ja välillä saunotaan ja muistellaan entistä elämää ja ollaan huolestuneita tulevaisuudesta. Huomasin ärsyyntyväni kirjan päähenkilön vuoksi. Anna Maria on olevinaan rehellinen, mutta minun mielestäni hän kaunistelee elämäänsä. Hänen elämäntapansahan perustuu siihen, että hän ei tiedä miestensa touhuista muiden naisten kanssa, eivätkä nämä tiedä hänen touhuistaan muiden miesten kanssa. Mitä ei tiedä, se ei satuta. Anna Maria vertaa tilannetta kauniiseen lasimaalaukseen, valheet joita on kerrottava ja totuudet jotka on salattava vertautuvat juotoksiin, jotka pitävät lasimaalauksen värikkäät palaset yhdessä. Jos valheita ei kerrottaisi, kaunis maalaus olisi pelkkiä sirpaleita. Anna Maria ajattelee, että lasimaalauksen ehjänä pitäminen on pätevä syy kertoa valheita ja jatkaa elämää ristiriitojen keskellä. Kauneus siis pyhittää valheet. Itse en usko, että kaunis ja arvokas voi perustua valheelle ja totuuden salaamiselle. Ymmärrän toki, että ihmiselämä on täynnä ristiriitoja. Ymmärrän, että pitkissä suhteissa voi olla vaikea pysyä uskollisena puolisolle ja jakaa tämän kanssa sisimmät tuntonsa. Ymmärrän, että hyvinkin voi käydä niin, että päätyy suhteeseen jonkun toisen kanssa ja ratkaisu on käytännöllinen. Mutta muodostuuko tällaisesta kuviosta kuitenkaan kovin kaunista maalausta, jonka ihanuutta kannattaa hehkuttaa, jonka ihanuus on syy ylläpitää valheellista kuviota? Jos kävisi niin, että totuus joskus tulisikin julki, se loukkaisi monia. Kuvion kauneus perustuu oletukseen, että kukaan ei koskaan saa tietää. Miten kaunista tällainen on? Miten moraalista, vaikka Anna Maria itse ajatteleekin, että hän nimenomaan toimii moraalisesti? Kilvellä on kirjassaan jonkin verran uskonnollista pohdintaa. Hän miettii miksi kreikkalaisten myytit, jossa jumalat astuivat alas taivaasta rakastelemaan ihmisten kanssa, vaihtuivat kristinuskon käsittämättömään myyttiin runnellusta jumalasta joka roikkuu ristillä. Hyvä kysymys. Minä ajattelen, että ihmisten kanssa rakasteleva jumala vaihtui ihmisen puolesta kärsiväksi jumalaksi juuri sen vuoksi, että me Alma Marian kaltaiset ihmiset voisimme katsoa itseämme ja omia tekojamme rehellisesti, kaunistelematta niitä itsellemme. Sehän ei ole helppoa, koska jos ihminen tosiaan näkisi oman valheellisuutensa ja tajuaisi miten paljon pahaa hän ajattelemattomuuttaankin on elämänsä aikana tehnyt muille ihmisille, hän kauhistuisi itseään niin pahasti ettei enää jaksaisi elää. Tai sitten hän paaduttaisi itsensä lopullisesti.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Mea culpa. mea culpa, mea maxima culpa, omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni.
Se "käsittämätön myytti" tarjoaa kolmannen vaihtoehdon.
Ehkä reagoin kirjaan niin voimakkaasti, koska koen, että tällaista valheeseen perustuvaa maailmankuvaa tai maailmankuvia meille jatkuvasti kaupataan. Taidekirjallisuus tekee sitä samaa. On siis tavallaan juuri sitä, mistä viihdettä syytetään, kauppaa valhetta kauniissa paketissa.
mm, aivan, niin minäkin olen ymmärtänyt, että siinähän sen varsinainen pointti on. Siis armossa.
Kiinnostava tarina kuitenkin, koska ihminenhän nyt tekee aina läpi elämänsä tiliä itsensä ja omien tekojensa kanssa. Ja voiko ihminen olla uskoton 'kevyesti' aviopuolisolleen ja vielä niin etteikö toinen sitä vaistoaisi tai huomaisi, siten tietäisi.
Kirsti, sait kiinnostukseni heräämään. Tuli hinku itte tarkistaa, siitäkö EK:n kirjassa on kyse, että valheellisuus on onnellinen, hyvä tai kaunis ihmissuhteiden pohja.
Tämä on yksi kiintoisa kommenttisi kohta: "toisin sanoen että valheessa eläminen on tuonut elämään paljon kaunista ja hyvää. Se on mielestäni kirjan ideologia. "
Tässä toinen kohta postauksestasi:
"Anna Maria ajattelee, että lasimaalauksen ehjänä pitäminen on pätevä syy kertoa valheita ja jatkaa elämää ristiriitojen keskellä. Kauneus siis pyhittää valheet."
Menin vähän sekaisin. EK:n romaanin päähenkilökö on tätä mieltä? Vai kirjailija?
Siis ettei kirjan koko pohja-ajatuksena ole naispäähenkilön pohdinta, että elämä sisältää vaikka mitä, kauneus/ hyvyys tms. on taustaltaan vaikka mitä? Saattaisi ajatella kirjailijan pohtivan elämän kauneuden moninaisuutta, että hän siis on kuvittanut tämän moninaisuuden perusidean lasimaalaukseksi. (Aika kliseinen tämä lasimaalausidea.)
En tiedä, ymmärsikö kukaan pohdintojani. Vaikea sanoa esimerkein, koska en ole lukenut tätä kirjaa.
Mutta tuohon toiseen asiaan:
Eikö monen ihmisen onnellisuuden pohja ole se, ettei tiedä, ettei suostu tietämään, näkemään, kuulemaan tai pohtimaan! "Ken tietoa lisää..."
Minulla oli pari päivää kyläilemässä keski-ikäinen nainen, joka kyseli, mistä löytäisi kirjan, joka on hyvää kirjallisuutta (hyvin kirjoitettu) ja jossa ei olisi kamalia asioita - kiinnostavakin kirjan piti olla. Arki tuo hänen eteensä suomalaisen yhteiskunnan lasten elämän karmeimmat asiat, ja hän haluaisi lukea "jotain kaunista ja hyvää". Menin änkäksi. Jäin miettimään suosituslistaa.
Liisa, EK: n päähenkilö Anna Maria ajattelee näin. En yrittänyt pohtia missä määrin myös EK ajattelee näin, siihen minulla ei ole edellytyksiä, yritin vain hahmottaa mikä on kirjan kokoava ajatus. Joku toinen löytää siitä jonkin toisen ajatuksen, mutta minulle jostain syystä nousi keskeiseksi ajatus, että ihmissuhdekuvion kauneus pyhittää sen totuuden, että se perustuu valheelle. Kuviohan lakkaisi olemasta kaunis heti sillä siunaamalla, kun tilanne valkenisi toiselle osapuolelle. Juuri siksihän pitää valehdella ja salata, koska toinen vetäisi herneet jos tietäisi. Minun käsittääkseni.
Sylvi, mielestäni ei kuvattu, mutta eihän se toki varmaa ole. Olisikin kiinnostava tietää miten muut asian näkevät.
En ole pitkään aikaan lukenut Eeva Kilven tuotantoa, joten muistikuvani ovat hieman hataria. Olen lukenut kirjan, jossa keski-ikäinen nainen vetäytyy yksinäisyyteen maalle mökille pohtimaan elämäänsä. Olikohan kyseessä "Unta vain" teoksen edeltäjä "Häätanhu" vai "Naisen päiväkirja"...? Molemmissa on samankaltainen asetelma. Kilven teoksen henkilöt tekevät tekoja, joita moralistin on helppo tuomita, esimerkiksi "Tamaran" nuori nainen on sellainen.
Minulle on kuitenkin jäänyt sellainen käsitys Kilven teoksista, että niissä päähenkilönainen yrittää ymmärtää itseään ja etsii sovintoa itsensä kanssa sen kautta, että löytävät selityksen sille, miksi he ovat tehneet juuri niin kuin ovat tehneet. Me voimme olla rikkinäisiä, epätäydellisiä ja erehtyväisiä ja silti meidän ei tarvitse kieriskellä itsesyytöksissä, kuinka huonoja ihmisiä olemme olleet. Tätä olen pitänyt lohdullisena. Ja tämän vuoksi olen aikoinaan pitänyt Eeva Kilven tuotannosta, ja edelleenkin huomaan kiinnostukseni kytevän jossakin pinnan alla.
Saa nähdä sitten, mitä mieltä olen "Unta vaan" -kirjasta sitten, kun sen joskus luen. Luultavasti tarkastelen sitä aikaisempien lohdullisten lukukokemusten läpi. :)
Nyt nyt tilasin Kilven kirjan itselleni.
Saas nähdä, miten se minulle aukeaa.
Myönnän olevani valmiiksi varautunut tai ennakkoluuloinen EK:n kirjojen edessä.
Mut katellaan nyt.
Tulee samalla suomalaista kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaa tälle valikoivalle lukijalleni = Ö =
Liisan ystävälle voisin suositella Anne Tyleria, Carol Shieldsiä, Iris Murdochia, kotimaisista vaikkapa Ulla-Lena Lundbergia, Sirpa Kähköstä, Enni Mustosta.
Unta vain on jatkoa Häätanhun Anna Marian tarinalle. Siksi hankin sen käsiini kiireenvilkkaa.
Jostain syystä petyin. Ehkä olin kuvitellut, että keski-ikäinen Anna Maria elää tästedes elämänsä loppuun asti onnellisena kanadalaisen miehensä kanssa, siis sen, jonka kanssa hän oli Häätanhun aikana menossa naimisiin.
Unta vain on mielestäni turhankin realistinen: satu ei toteutunutkaan. Avioelämä ei ollutkaan riittävän onnellista jatkuakseen tasapainoisena.
Erityisesti olen pitänyt hänen käsityksistään naisen yksinolosta, yksin elämisestä ja yksinäisyydestä, joista hän puhui Teemalta tulleessa dokumentissakin. Ei sekään aihe ole yksiselitteisesti ristiriidaton, mutta siitäkin hän puhuu ja kirjoittaa kauniisti sekä hyvin.
Liisa E, minulla onkin ehkä voimakkaimmin jäänyt mieleen romaani, jossa nainen vietti kesää mökissään yksin. Ihmisen ja luonnon yhteensulautuminen on itseäni kiinnostava teema ja sitä Kilpi kyllä tosiaan käsittelee kauniisti ja kiinnostavasti.
Minusta seuraukset ovat ihmiselle erilaiset riippuen siitä kumman vaihtoehdon valitsee.
No tämä nyt on pelkkää spekulaatiota, mutta eikö kaunokirjallisuuden yksi tarkoitus ole juuri kirvoittaa ajatuksia.
"Minusta seuraukset ovat ihmiselle erilaiset riippuen siitä kumman vaihtoehdon valitsee."
Se on täysin totta. Eikä vaan sille ihmiselle itselleen, vaan muillekin, sen lähellä oleville, ikävä tai hyvä kyllä.
Pelkäätkö muuten itse kirjoittaessasi koskaan muiden reaktioita? Onko alueita, joita et sen vuoksi helposti voi käsitellä?
Sen lisäksi on tietysti alueita, joita en uskalla julkisesti käsitellä. Kirjoitan niistä itselleni, mutta väärinymmärretyksi tulemisen pelosta en tuo niitä juttuja julki.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..