Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.03.2008 - 10:07
Karpalo tuolla valitteli, että hänen kirjoitusryhmässään annetaan vain positiivista palautetta ja se on huono asia, koska positiivinen palaute ei auta ihmisiä kehittymään kirjoittajana.

Sanon niin kuin Anita Hirvonen takavuosien hitissään: De va kukku de.

Tosin minähän en tunne Karpalon ryhmää, joten on ihan mahdollista tietysti, että ryhmä on juuri niin hampaaton kuin Karpalosta tuntuu. Mielestäni toimivan ja toimimattoman kirjoittajaryhmän ero on kuitenkin yleensä jokin ihan muu asia kuin se, onko palaute positiivista vai negatiivista. Mutta kun me olemme tällaista itsensäruoskijakansaa, joka rakastaa eniten kiusaajiaan,  mikä näkyy sadististen valtiovarainministerien ja virkamiesten + tietenkin Lenita Airiston suuresta suosiosta, me yleensä tulkitsemme negatiivisen palautteen rehelliseksi ja kasvattavaksi. Lepsuilun ja hälläväliä hölpötyksen me taas tulkitsemme positiiviseksi palautteeksi ja olemme siihen tyytymättömiä, emmekä tajua ettei se mitään positiivista palautetta ole, vaan ihan sitä ihteään vaan, sitä mitä syntyy kun ei oikeasti olla kiinnostuneita toisten tekemisistä.

Itse kirjoitusryhmiä positiivisen palautteen pohjalta vetäneenä sanoisin, että on kukkua väittää, ettei muka positiivisen palautteen antaminen kehittäisi kirjoittajia. Kun kirjoittajalle rehellisesti kerrotaan, missä hän on onnistunut ja miten tekstiä voisi kehittää, se paitsi motivoi ja innostaa, myös auttaa häntä itse näkemään, mikä hänen teksteissään toimii JA mikä ei toimi. Hänen naamaansa ei tarvitse erikseen hieroa jokaiseen kömmähdykseen. MUTTA tämä tietenkin edellyttää sitä, että positiivinen palaute on rehellistä ja paneutuvaa, ei siis mitään mielistelyä ja selkään taputtelua vaan nimenomaan jokainen vakavasti miettii mikä toisen tekstissä toimii.
mm kirjoitti 13.03.2008 - 10:53
Tällaisissa jutuissa Minä-viesti on tarpeen etenkin, jos täytyy tulla toimeen samojen ihmisten kanssa jälkeenkin päin. Toisaalta, asiantuntijan tehtävä on nähdä laajemmaltikin. Joskus hekin erehtyvät, mutta keskimääräistä harvemmin.
Gurujen opetuksen mukaan negatiiviset viestit pitäisi kuulemma osata kääriä positiivisten viestien huuruihin. Kaksi positiivista lausetta ja sitten yksi negatiivinen. Minua henkilökohtaisesti kaikki systeemit ärsyttävät, vaikka hyviä ehkä olisivatkin. Liekö porilaisuutta se, että on kaikelle makeilulle allerginen. Positiivinen rehellinen viesti ei ole makeilua.
Edessä kumarteleva kumartelee toisillekin. Silloin ei ole kiva olla peräpäässä.
Kirsi kirjoitti 13.03.2008 - 11:51
Tartut olennaiseen, Kirsti. Ehkä on olemassa ihmisiä, joita kielteinen palaute kannustaa.
Psykologiset kokeet eivät taida tukea sellaista toimintalinjaa (siis jos tarkoitus on parantaa tulosta). Jos tarkoitus on karsia väkeä, masentaa osanottajia ja osoittaa ihmisten virheitä, kielteinen palaute sopii tarkoitukseen.
Olin joskus lehdessä, jonka päätoimittajalla ei ollut lainkaan kykyä analysoida toisten tekstejä. Jos hänelle vilautti keskeneräistä juttua, hän alkoi kiinnittää huomiota välimerkkeihin.
Virheiden etsintä tai parannusehdotusten teko ei vaadi kovin suurta älyä tai lukeneisuutta. Parhaat opettajat eivät mielestäni opeta oppilailleen välttämättä sitä, minkä itse osaavat. Minun mielestäni parhaita ovat ne, jotka osaavat tukea oppilastaan niin, että tästä kehittyy omaperäinen ja luova kirjoittaja, joka osaa käyttää omia vahvuuksiaan.
Kirsti kirjoitti 13.03.2008 - 15:21
Mm, ehkä tässä nyt pitäisi sitten vielä määritellä mitä tarkoitetaan negatiivisella ja mitä positiivsella. "joo, ihan hyvä, jatka samaan tyyliin, ei minusta ole positiivinen palaute", vaikka se pinnallisesti katsoen saattaisi siltä vaikuttaakin. Samoin kehitysehdotusten esittäminen ei minusta ole negatiivista palautetta, vaikka se tietysti vihjaakin siihen suuntaan että tekstissä on jotain paranneltavaa.

Kirsi, niin minäkin olen ajatellut, että kirjoittajan omien vahvuuksien löytäminen on se pointti. Eikä kirjoittajan aina ole niin helppo löytää niitä, eikä edes hyväksyä kun joku sanoo että tuossa olet hyvä. Mutta kun kirjoittaja saa omista vahvuuksistaan kiinni, edistyminen voi olla nopeaa. Puutteisiin ja virheisiin tuijottelu on minusta turhaa, ne ovat pikkuseikkoja, helppo korjata kun muu on kunnossa.
mm kirjoitti 13.03.2008 - 18:53
Olen itse asiassa ihan samaa mieltä kanssasi, Kirsti.
Sun äitis kirjoitti 13.03.2008 - 22:16
Minustakin oleellista on, että positiivinen palaute on kohdennettua, ei pliisua ihan kiva -lätinää. Ja kyllä, uskon, että myönteinen palaute vie eteenpäin paremmin kuin ylenpalttinen virheiden tonkiminen. (nyt puhun omasta kokemuksestani opetusharjoittelun ohjaajana, kirjoittajaryhmistä minulla ei ole kokemusta).
Tuima kirjoitti 13.03.2008 - 23:06
Minä kannatan positiivisia palautteita. Samalla haluan korostaa palautteen subjektiivisuutta, eli annan palautteen omasta näkökulmastani. En ymmärrä miksi vain negatiivinen palaute olisi kehittävää, eikö sellaisessa ole vaarana, että esimerkiksi ryhmän vetäjä yrittää johdattaa kirjoittajaa suuntaan, joka ei ole kirjoittajan laadulle ominaista?
Kirsti kirjoitti 13.03.2008 - 23:06
Kyl mä luulen, että kirjoittajat on ihan samanlaisia kuin muutkin ihmiset, eli Sun äitis kokemukset tod. näk. pätee myös kirjoittajien ryhmissä.

Kirsti kirjoitti 13.03.2008 - 23:09
Tuima, tuo subjektiivisuus on tosiaan tärkeä pointti. Ainakin negatiivisessa palautteessa on se ongelma, että ihmisen psyyke on yleensä sellainen että se ottaa negatiivisen palautteen vain noin kymmenen kertaa vakavammin kuin positiivisen. Joten yksi negatiivinen palaute, joka saattaa johtua jostain makuasiasta, voi yllättävänkin paljon vaikuttaa.
Liisa E kirjoitti 14.03.2008 - 16:59
Negatiivinen palaute pitäisi osata myös perustella kymmenen kertaa paremmin, pitäisi olla tietoinen arvioijana paitsi omista perusteistaan myös vaikuttimistaan (sillä voihan olla, että teksti joka nostattaa 'hien' pintaan, siis negaatiot, kertookin itselleni jotain tärkeätä, josta olisi tärkeätä tulla tietoiseksi). Ollaan vähän laiskoja tässä itsetutkiskelussa.
Tuima kirjoitti 14.03.2008 - 17:33
Ehkä juurio perustelu on tärkeää kaikessa palautteessa. SIlloin negatiivinenkaan ei ehkä ole niin ylitsekävelevää ja lannistavaa. Lisäksi negatiivisen rinnalla kannattaisi aina kertoa myös mikä on hyvää.
Arja kirjoitti 14.03.2008 - 17:44
Kaikkein kenkumaisin palaute on minusta palaute, joka on stekä negatiivista että kohdentamatonta tyylliin: "Teksti ei toimi, kirjoita napakammin".

Tuollainen palaute välittää tehokkasti viestin, ettei tekstin arvioija ole tyytyväinen, mutta jättää palauteen vastaanottajan epätietoisuuteen siitä, mitä hänen pitäisi tekstilleen tehdä. Onko teksti (arvioijan mielestä) kokonaan kehnoa vai vai onko siellä joku yksityiskohta, joka ei toimi. Entä mitä on "napakammin"? Lyhempi tekstikö? Enemmän superlatiivejä? Lyhempiä lauseitako? Tekstin teemoja karsien? Vai jotain ihan muuta?

Tällöin palaute opastaa yhtä huonosti kuin positiivinen "ihan hyvä" -plliisuilu, mutta tappaa kuitenkin samalla yrittämisinnon, koska tuloksena keinoton olo ja epämääräinen kokonaisvaltainen mielikuva epäonnistumisesta.

Palautteen antajan pitäisi rohkeasti kohdentaa negatiivinenkin sanottavansa selkeästi johonkin - vaikka pelkäisi kirjoittajan siitä loukkaantuvan.Tai vaihtoehtoisesti jättää kokonaan sanomatta, koska eihän negatiivinen palaute yleiselle tasolle jätettynä kuitenkaan johda muuhun kuin mielipahaan.
Karpalo kirjoitti 14.03.2008 - 18:01
Juu siis en todellakaan ole mikään negatiivisen palautteen kannattaja. Ilmaisin itseni huonosti kun sellainen mielikuva pääsi syntymään. Tykkään myönteisestä mutta kriittisestä palautteesta jossa virheitäkin näytetään, mutta ei niillä tosiaan naamaa tarvitse hieroa, Kirstin sanontaa lainatakseni.

Aivan ehdottoman tärkeää on että palautteesta suurin osa on kannustavaaja innostavaa, koska kuten Kirsti sanoi ihminen ottaa ne kielteiset kommentit kymmenen kertaa vakavammin kuin myönteiset. Niinhän se aina on, että uskotaan jos joku moittii, muttei uskota jos kehuu.

Kyllä minä ainakin olen niin yksinkertainen että pääsen kehujen jälkeen parempiin suorituksiin kuin moitteiden jälkeen, mutta ihan ehdottomasti kehujen pitää olla kriittisiä ja perusteltuja, eihän niitä muuten voi arvostaa.



Kirsti kirjoitti 15.03.2008 - 09:20
Liisa, tuo on totta, usein voi käydä niin, että teksti herättää itsessä negatiivisia tuntemuksia ja jos ei ole skarppina, voi erehtyä ajattelemaan, että teksti on huono.

Aivan Tuima.

Arja tuo on kyllä hauska slogan, tuo teksti toimii, ei toimi. Tavallaan se voi tietysti kuvatakin tilanteen, mutta on tosiaan palautteena aika epämääräinen.

Karpalo, yhdistin sen mitä omassa postauksessasi sanoit, joihinkin kommentteihin joita olen omissa ryhmissäni aina joskus saanut. Aina välillä tämä ajatus negatiivsen palautteen saamisen tärkeydestä nousee esiin ja olen miettinyt mitä nämä ihmiset oikeasti odottavat.

Ryhmässä annettava julkinen palaute on muutenkin melkoista taiteilua, koska ihmiset voivat olla niin eri vaiheissa kirjoittamisissaan. Toinen on vanha ja parkkiintunut konkari, toinen ottaa ensiaskelia. Lisäksi psyyket ovat erilaisia, toinen kestää enemmän ravistelua kuin toinen. Tarkoitus olisi jotenkin jokaiselle osoittaa tietä eteenpäin, mutta välillä tietysti pakko myöntää oma rajallisuutensa, mitä opastamisen kykyyn tulee.
Celia kirjoitti 15.03.2008 - 21:21
Kirjoitit täyttä asiaa, Kirsti.
Merja kirjoitti 16.03.2008 - 12:32
Eri ihmiset tarvinnevat eri aikoina erilaisia kirjoja ja palautteita...

Jotenkin itse tykönäni yhdistän negatiivisen palautteen kaipuun synnin osoittamisen autuaallisuuteen; vain tunnistetun ja tunnustetun synnin jälkeen armo maistuu armolta.
Kirsti kirjoitti 16.03.2008 - 16:00
Kiintoisa näkökulma Merja, täytyykin miettiä tuota.

Jaa, no kiitos Celia:-)
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 04:18
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
dinesy kirjoitti 12.09.2011 - 09:40
great advice and discussing,I will get this amazing for me .thank you!...

residential movers toronto
Brooklyn Moving Companies
Aaron kirjoitti 05.11.2011 - 11:27
It's good to see this information in your post, i was looking the same but there was not any proper resource, thanx now i have the link which i was looking for my research. . . . . .

commercial lighting
moving companies dallas
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta