|
|
|||
|
19.03.2008 - 09:01
Ylessä on hämmästelty kun Uralin perhonen ei kuohuttanutkaan katsojia. Turussa sentään on sen verran kuohuntaa, että yleisönosastolle asti päätyi paheksuva kysymys siitä miksi taiteen pitää pilkata pyhiä arvoja. Minäkin olen ollut vähän sillä kannalla, ettei pyhiä arvoja pitäisi pilkata, mutta minulle ei mene kaaliin, että joku ihminen, olipa sitten millainen sotapäällikkö tahansa, voi olla pyhä arvo.
Mutta mikä ettei tietysti. Kaipuu pyhyyteen on yleisinhimillinen juttu ja vaikka ihminen olisi ateisti, niin kyllä hänelläkin silti voi olla kaipausta kokea jotkin asiat pyhinä. Jos ei usko jumaluuksiin, voi rakentaa ihmisestä tai vaikkapa luonnosta tai tieteestä tai luonnontieteestä itselleen jonkinlaisen pyhän sfäärin, josta voi ammentaa merkitystä ja tarkoitusta elämäänsä. Tällä en tarkoita, että Mannerheim uskovaiset olisivat enimmäkseen ateisteja, pohdiskelin vain, että millaisten ajatuskiemuroitten kautta syntyy halu pitää ihmistä pyhänä. Tosin nyt pitää muistaa, näin pääsiäisen alla, että kristinuskokin aikoinaan syntyi siitä, että alettiin pitää ihmistä Jumalana. Etukäteiskohun ansiosta Uralin perhonen sai oletettavasti ennätysmäärän katsojia. Ilman kohua moni tuskin olisi viitsinyt katsella televisiosta nukkeanimaatiota, minä en ainakaan olisi viitsinyt. Jos en olisi lukenut etukäteen, mistä Uralin perhosessa oli kysymys, en elokuvan perusteella olisi asiaa ymmärtänyt. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, etten todellakaan ole oikea kulttuuri-ihminen. En ymmärtänyt, miksi Mannerheimista oli tehty kentauri, jonka peräpää oli matkalaukun ja hevosen sekasikiö. En ymmärtänyt, miksi kirkiisipoika harrasti seksiä Mannerheimin matkalaukun kanssa. En ymmärtänyt miksi Mannerheimin vaimo irrotti matkalaukun ja mitä hän pisti tilalle Mannerheimin takapuoleen. Oliko se jonkinlainen vastine naisten siveysvyölle, jollaisia kai joskus on ollut käytössä? En kokenut animaatiota millään tavalla, paitsi että nuket olivat minusta kauniita, samoin lavastukset, ja ajattelinkin että jonnekin, esimerkiksi Turun linnaan, olisi kiva saada ne näytille. Kävisin niitä siellä katsomassa. Luullakseni kauniit nuket tarjoaisivat minulle suuremman kulttuurielämyksen kuin tämä palkittu animaatio.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Mannerheimin ihailijat ovat enimmäksen koti, uskonto, isänmaa-akselilta, jotka ovat niitä suomalaisten pyhiä arvoja.
Olen samaa mieltä Mannerheimin ihailijoista, siksi kummastuttaakin heidän halunsa tehdä Mannerheimista Jumala. Kristinuskohan ei hyväksy monijumalaisuutta ja olen käsittänyt koti, uskonto, isänmaa kolmiyhteyden niin että siinä on kysymys nimenomaan kristinuskosta.
Mutta ehkä Suomeen on syntymässä vähän samantapainen siviiliuskonto kuin Amerikassa on, siellähän kunnon amerikkalaiset uskonnostaan riippumatta jakavat tietyt pyhänä pitämänsä käsitykset valtiosta, kansalaisuudesta jne.
Miten lienee käynyt Uralin perhosen kanssa. Ohjaajan olisi kannattanut käydä katsomassa Mannerheim-näyttelyä linnassa, niin marskin matkalaukku olisi saanut laajempia ulottuvuuksia. Niin romaaneissa kuin elokuivissakin ärsyttää se, ettei selvitetä perusasioita. Se vie pohjan pois itse tarinaltakin, vaikka toteutus olisi kuinka kaunis. Kaunis on joo.
Kuulostaa kyllä aika metaforiselta tulkinnalta tuo animaatio, joten ehkä oli parempi, etten katsonut. Minullahan on tunnetusti nihkeä suhtautuminen asioihin, joita ei sanota suoraan.
Laitoin muuten arvioni (kevyehkön) Miehen tuoksusta kuvablogiini. www vie perille.
Mukavaa Muonion matkaa! Älähän palellu!
Yritin harrastaa kansalaisjournalismia blogissani kertomalla Turun tietoja Kanervasta, mutta hilijaasta on ollut! Kerran ennenkin olen harrastanut, kun mietin S. Kuronen-Ruususen psykiatriamapin paksuutta, mutta ei sekään innostanut.
Mannerheim on metroseksuelli. Ja biseksuelli. Kai sen nyt näkee kilometrinkin päästä? Ja joku kajahtanut kenraali Hägglund se vain tyrii. Joku, kenties armeija-asioista tietävä sanoi, että Hägglund on tyhmä. Niin yksinkertaista (ööö) se on. Pöljät sanovat ääneen sen mistä muut vaikenevat, kertovat yleiset ennakkoluulot ja muut.
No höh itsellesi SL, vaikka eihän jutussa mitään vikaa ollutkaan, ainoastaan siitä yleisestä asenteessa, josta juttu kumpusi. Mutta olen niin kesäterässä, etten osaa ilmaista ajatustani niin että tulisin ymmärretyksi. Ihan ymmärrettävää, että blogissasi on ollut hiljaista kun yrittelit vakavaa kansalaisjournalismia, niinhän Hesarin jutussa juuri sanottiinkin ettei tuollainen kunnianhimoinen vakavuus houkuta massoja. Niin, kaipa se Mannerheimin suuntaus on ollut yleisten arvailujen kohteena ja tämäkin juttu oli tullut kuunnelmana jo monta vuotta sitten, mutta silloin ei herättänyt minkäänlaisia intohimoja. Tarvittiin tällainen nukkejuttu ennen kuin Hägglund kumppaneineen heräsi.
Mutta symbolit eivät auenneet katsojalle ja tarinan rakenne oli hatara. Hyvän tarinan sisällöksi voi riittää rakkauskertomus, mutta tässä se rakkauskin tuntui typistyvän seksikertomukseksi ja anaaliyhdyntöjen kuvaukseksi: näin miehet tekevät sen keskenään. Katsokaa!
Nuket, ne oli hyvin tehtyjä ja ne ympäristöt. Katson sen vielä toisenkin kerran, toiveikkaana, että jospa siitä aukeaisi jotain, jota en huomannut eilen väsyneenä katsoessani.
WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.
Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.
mesos sale
mesos seller
Ejaculating Dildo
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Online Marketing Company
visual effects companies
Brooklyn Movers
ute boxes