Jatkakaa ihmeessä kurssia, tosin jostainhan sinunkin palkkasi olisi löydettävä. Mistä mistä? Vai tuovatko kurssilaiset sinulle leipää, kahvia ja juustoa kotiin viemisiksi? Toivottavasti et saa kammoa ko. kirkkorakennusta kohtaan. Talleta nyt vahtimestarin numero kuitenkin kännykän muistiin. Ja että mahduit tuuletusikkunasta ulos? Olet aika pienikokoinen.

Hahhah, en todellakaan ole pienikokoinen! Mutta olen aika notkea ja minulla oli valtava pakokauhu. Lisäksi ikkuna oli tuuletusluukkua suurempi.

Olen joskus aiemminkin ollut huolissani että käyt Kirsti kirkoissa hieman liian kanssa. Olkoon tämä tapaus opetus.

Mutta asioista on aina nähtävä myös positiiviset puolet: naistenhuoneen lavuaarin alta ei tullut toivon mukaan savua, ja kasvoit ihmisenä ja kristittynä vempuloidessasi vapaapulsatiivisesti akkunasta mäelle haarapussi olalla kuin Jukolan Jussi.

Aivan! Ei tullut savua lavuaarin alta eikä mistään muualtakaan, mikä kieltämättä oli helpotus. Ja Etappisika, et ole huolinesi yksin. Sain ennen tätä nimenomaista tapausta terveisiä eräältä tutulta joka oli huolissaan samasta asiasta kuin sinä. Eikä lainkaan syyttä, kuten nyt ilmeni.

Montako niitä kurssilaisia on? Olisipa joku niistä fiksu ja laskisi huvikseen montako euroa he maksavat jostakin kansalaisopiston kurssissta/oppitunti. Veikkaisin, että edes työttömälle ei ole mahdotonta maksaa 2,5 euroa tunnista ja jos kurssilaisia on 10 niin sehän olisi jo ihan kohtuullinen tuntipalkka tai ihan minkä sitten vaan sovitte. Tai sitten tulet puolitiehen vastaan, ja sovitte, että ne maksaa joilla on vara maksaa ja jos joku on oikein varaton, niin se menee toisten siivellä. Tarjoaahan seurakunta teille tilat, minusta se on aika arvokas asia sekin. Tai sitten rupeatte pitämään seuroja vuoron perään jonkun kurssilaisen kotona ja irrottaudutte seurakunnan tiloista, kunhan saatte sen rahahomman ensin järkättyä, kyllä työstä pitää palkka saada, tietenkin.

Huh, kokemuksesi oli kuin suoraan Runotyttö maineen polula -kirjasta! Onneksi ei tullut hullua ukkoa - mutta ei kyllä Teddy Kentiäkään. Nykynainen pelastaa itse itsensä.
Teimme niin, kun halusimmme pidentäää työväenopiston joogaryhmää, että laskimme tilavuokran ja vetäjän kohtuullisen tuntipalkan ja sitten maksoimme sen. Tuli vähän kovempi hintakin opiston tunneille, mutta kova oli myös motivaatio, emmekä tietenkään halunneet, että vetäjä jää palkatta.
Leipäjuusto on hyvää, mutta ei sillä pelkästään elä.

Aijaa, että jotkut tosiaan ovat toimineet niin että maksaneet vetäjälle suoraan. Sitä jotkut tuolla ryhmässäkin suunnittelivat, mutta en kannustanut lähtemään sille tielle koska tuntuisi nololta kerätä kolehtia. Tosin sitten olisi pakko olla jotenkin todella tulosvastuullinen kun ihmiset maksavat suoraan minulle.

Karpalo, 9-10 niitä siellä tosiaan on, että kyllähän tuolla sinun laskukaavallasi jonkinlaiseen vaatimattomaan ansiotasoon pääsisi ja minähän olen niin vaatimaton ihminen.

Kotona opetettiin, että työmies on palkkansa ansainnut. Mutta opetettiin myös vapaaehtoistyö. Varsinkin ideologisissa yhteisöissä ja vähän muutenkin minussa on istunut sitkeästi palkattomuuden periaate. Joo, tiedän: kelju sanoa tässä yhteydessä.

Evlut kirkko oli rikas vielä parikymmentä vuotta sitten. Oli köyhiä ja äveriään upporikkaita seurakuntia. Ja sitten tuli koko kansan hulluksi tehnyt kasinohuuma. Jokainen oppi hinnoittelemaan itsestään ja töistään viimeisenkin neliömillin.
Seurakunnatkin tekivät yksityisten tavoin pähkähulluja nousukasratkaisuja. Rahaa paloi, omaisuuksia realisoitiin, väkeä palkattiin seurakuntiin, investointeja tehtiin kuin viimeistä päivää.
Köyhiä seurakuntia jelpattiin tasausperiaatteella. Vastenmielistä aikaa. Meillä kävi niin, että vanhempi sukupolvi istui ja ihmetteli, että pienikin pankkitalletus kaksinkertaistui, kun istui ja ihmetteli.
Sitten tulivat lamavuodet; niiden seuraukset tiedetään. Seurakuntalaisetkin olivat oppineet saamaan töistään palkan, nyt vaadittiin joustoja eli palkatonta työtä. Ja ensiksi tietysti naisilta.

Kun isä kuoli, seurakunnan työntekijöitä ei ollut tueksi. Oli kesäaika ja virkamiehet lomalla. Kun sisar ja käly jäivät leskiksi, oli taas kesä. Ei pappia, ei lehtoria, ei kanttoria mistään.
Ns vapaat suunnat tarjosivat ilmaista apua ihmisille, jotka olivat vuosikymmeniä kuuluneet seurakuntaan ja maksaneet evlut kirkolle.
Sellaiset ihmiset, joiden ei ikinä olisi luullut eroavan lapsuutensa kirkosta, lähti meidän suvusta kirkottomiksi.

Mutta tuosta vapaaehtoistyöstä vielä: Satakunnasta on paljon esimerkkejä siitä, että ihmiset myös omalla ammattialallaan tekevät vapaaehtoistyötä: rakentajia, metsänomistajia, koneurakoitsijoita, kirjoittajia jne. Muistelepa , Kirsti, Tyrvään kahdesti korjattua vanhaa kirkkoa, Tulkkilan seurataloa, työväentaloja, puistoja jne.
Mitäkö yritän sanoa? Minulle on sopinut se, että en laskuta kuin osasta tekemästäni työstä. Samoin maalla toimii selkeä vaihdantaperiaate vähän kaikessa.
Nykyisin tuntuu erityisen törkeältä, kun media syöttää tärkeimpinä tietoinaan "menestyneiden" kansalaisten palkkiosummia ja antaa ymmärtää, että luuseri on se, joka ei ymmärrä pyytää.

Monet ihmiset ja ihmisten yhteisöt ovat hukassa. Johdonmukaista periaatetta omalle elämällee ja työlleen on vaikea löytää.

(Luotan, Kirsti, lukutaitoosi ja kykyysi ymmärtää tekstini taakse. Pohdiskelin enemmän itsekseni.)

Vaikka työ tekijäänsä kiittääkin, en itse ole kovin innokas tekemään ilmaista työtä sitten, kun palkkaa ei enää maksetakaan. Sillä tavallahan ilmaisisin, että en arvosta itsekään omaa työpanostani.

Vaikka vaatimaton ihminen oletkin, Kirsti, muista, että teet arvokasta työtä, eikä sinun tarvitse tarjota työpanostasi ilmaiseksi, ei edes silloin kun pidät ihmisistä.

Kirsti, samoilla linjoilla olen siinä, että kansanliikkeitä herätellessä on hyvä muistaa vastuu. Niiden kirjoittajienhan kansanliikkeitä pitäisi herätellä. Sinä voisit luvata tulla vetämään kurssia, jos vain palkkaus järjestyy, seurakunnan tai kirjoittajien maksamana.

Kirstin vannoutuneen opetuslapsen näkövinkkelistä on paha lähteä mitään sanomaan - köyhän sielu huutaa tietysti "kaikki mulle ilmaiseksi ja heti", toisaalta olen myös sitä mieltä, että omaa ammattitaitoaan ei kenenkään kuulu jaella aivan ilmaiseksi. (sivuseikka on se, että itse teen niin...)
Mukavaa kyllä olisi jos tämä puolihysteerinen ja varsin motivoiva /motivoitunut toiminta jatkuisi. Muodossa tai toisessa, tilassa josta pääsee uloskin.
-yksi hengästymättömistä-

En ollut kuullutkaan, että seurakunnat järjestäisivät kirjoittajapiirejä. Hyvä idea! Monenlaisia ryhmiä täälläkin päin Suomea on, palkanmaksuista en tiedä.

Ei kai kävijäkohtainen maksu olisi mahdottomuus, maksavathan nämä kurssit joka paikassa. Luentojakin pidetään nykyään rahasta. Jos saisi pitää sen ilmaisen tilan, se olisi jo plussaa. Kyllä vahtimestari kerrasta muistaa, että pitää huolen olla jättämättä ketään sisään yöksi. Vai pitikö ryhmäläisten itse huolehtia ko. asia?

Onhan se ollut ikimuistoinen kokemus sinulle. Tiedän kansalaisopistosta lähes vastaavanlaisen tapauksen. Jossakin neljännessä kerroksessa pidettiin lasitaidekurssia ja kuinka ollakaan session loputtua pytingin hissi ei enää ollutkaan käytettävissä ja liikuntaesteisen ystäväni alas- ja ulospääsy oli todella hankalaa. Hänen kohdallaan sen kurssiin käynti loppui siihen.

Kiitettävästi tullut erilaisia näkökulmia asiaan. Joo Liisa, kyllä Tyrvään kirkon korjaus on tietenkin puhutellut. Vapaaehtoistyötä pidän merkityksellisenä asiana joskaan itse en ole kunnostautunut sillä saralla kovinkaan esimerkillisesti.

Louhin näkemys on tietysti myös napakka ja asiallinen ja sopii yleiseksi periaatteeksi, mutta kun ajattelen tätä nimenomaista ryhmää, niin on se vaan suuri harmi jos sen päästää käsistään.

Joo eri Liisa, kyllä talon tyhjyydestä huolehtiminen ennen ovien sulkemista olisi ollut vahtimestarin tehtävä. En usko että on mitenkään yleistä että seurakunnat tällaista toimintaa järkkäävät, tämä oli vähän niin kuin pilottihanke.

Marika, täytyy nyt miettiä tätä asiaa vielä.

Hauska tuo Marikan "omaa ammattitaitoaan ei kenenkään kuulu jaella aivan ilmaiseksi"
Voisin kuvitella sen kannanotoksi vaikka eduskunnan prostituutiokeskustelussa. Kenenkähän suuhun se parhaiten sopisi?

Tietenkään, Kirsti, puheenvuoroni ei tähdännyt siihen, että Sinä tai kukaan muukaan kirjoittamisenopettaja tekisi ilmaiseksi ammattityötään. Monesti on tullut huomatuksi, että kirjoitustaitoinen saa kannettavakseen kaikenlaista kirjoittamiseen liittyvää ikään kuin huomaamatta. Sama koskee kyllä monien muidenkin ammattien harjoittajia. Ei vain tule aina ajatelleeksi.

Minulla on vapaaehtoistyöhön sellainen kanta, että omaa ammattiosaamistani käytän vain rajoitetusti vapaaehtoistyöhön.

Näin olen etukäteen ilmoittanut, että järjestö johon kuulun, saa halutessaan 4 tuntia konsultointia vuodessa liittotasolla, ja paikallisyhdistykset tunnin per yhdistys, mutta vain mikäli minulla ei ole silloin työn vuoksi kiirusta.

Lisäksi on yksi projekti, johon käytän juuri tähän vuoden aikaan noin 6 tuntia, ja siitä saatavalla tuotolla maksetaan oman paikallisyhdistyksen vuosittaiset viestitäkulut.

Mutta niissä ammateista, joihin minulla on myös koulutus, mutta joita en harjoita aktiivisesti, saatan sitten tapaus kerrallaan tehdä vapaaehtoistyötä ja näin olen pitänyt yhden kaavakurssin naisten paidan ja housujen kaavoituksesta, esiintynyt muutamassa tilaisuudessa ilmaiseksi.
Lisäksi teen jonkin verran puutarhatöitten kaltaista vapaaehtoistyötä joka vuosi.

Aika paljonkin vapaaehtoistyötä olet siis tehnyt Petja. Kyllä minusta alkaa vähitellen tuntua siltä että tämä on minulle kilvoittelun paikka nyt.

Tulipa mieleen tuosta ammattiosaamisesta:
Joskus on kyllä aika vaikea tietää ammattinsa/ ammattiosaamisensa rajat. Kai jokainen on huomannut, että toiset ihmiset kerta kaikkiaan osaavat ja viitsivät enemmän kuin toiset. Niinpä sitä on saanut olla piironkina ja piironginjalkana. Mutta en minä siinä tunne olevani mitenkään kummallinen. Jäppisen tavoin olen vain kerran pitänyt kirjaa selvistä, tunnein mitattavista töistäni. Tein sen piruuttani (= kokemäkiset pirulliset makkarukset =)); sain laitoksessani työn hinnoittelun jonkinlaiseen oikeudenmukaiseen järjestykseen - Ö -

Merkillisen hyvin minua ainakin maailma on kohdellut. On käynyt toteen klisee "antaessaan saa". Se on yllättänyt minua joka kerta. Ei mene niin, että kiitos tai palkinto tulisi sieltä, mihin saa eniten uhrata aikaansa ja tarmoansa. Odottamaton palkinto jaksaa aina uudelleen ja uudelleen yllättää.

Muuan tuttavani perusti hiljan oman firman, koska huomasi tekevänsä vapaaehtoistyötä niin paljon, että rupesi haittaamaan varsinaista ammattihommaa. Takana oli myös, että nyt hän saa liksan siitä, mitä ennen teki ilmaiseksi. Hauska on huomata, että nyt hänellä on kysyntää luennoitsijana ja asiantuntijana maan rajojen ulkopuolellakin. Osti tänä vuonna uuden talon Espoosta & uuden auton. Silleen.

Kyllä minulle se vapaaehtoistyön kokonaismäärä jää silti aika vaatimattomaksi. Ja juuri omassa ammatissani minä olen hyvin tarkka siitä, kuinka paljon minä annan palkatonta apua.

Tämä kirjoituskaan ei ole pyytettömästi tehty, vaan osa minun ammattiani, kun kirjoitan verkossa leviää tieto minun kirjoituksistani niille jotka ovat kiinnostuneet siitä maksamaan.