|
|
|||
|
28.04.2006 - 18:39
Ehdin kuin ehdinkin katsomaan Mannerheim-näyttelyn
ennen kuin se puretaan. En kylläkään saanut vastausta mieltäni
ahdistaneeseen kysymykseen, eli kuinka on mahdollista että
näyttelykatalogin kansikuvassa Mannerheim poseeraa sotilaspuvun
rintataskun nappi auki? Olen nyt tiedustellut asiaa useammaltakin
ihmiseltä eikä se tunnu järkyttävän ketään muuta kuin minua. Onko
kysymyksessä provokaatio jota juntit suomalaiset eivät missään
vaiheessa ole havahtuneet huomaamaan? Mannerheimhan siinä nyt
haistattaa meille pitkät, ihan selvästi. Me ihailemme hänen
tyylikkyyttään ja jumaloimme häntä sen vuoksi, emmekä idiootit edes
tajua ettei hän ole vaivautunut sulkemaan rintataskun nappia mikä
lienee kauhea etikettivirhe. Vai olenko aivan väärässä?
Korea poikahan Mannerheim oli, siinä epäilemättä piilee hänen suosionsa salaisuus. Ja tuo ilme joka kuvassa, luomet raukeasti lerpallaan. Etäisenä ja rennon kyynisenä, kaiken nähneenä ja kokeneena. Mieleen tulee vankileireillä kiertänyt kasku siitä kuinka Mannerheim ei kestänyt katsella nälkää näkeviä. Hän ampui ne mieluummin. Aasian-matkojen kuvat olivat upeita. Mannerheimilla oli selvästi silmää muidenkin kauneudelle kuin pelkästään omalleen. Hän näytti kuvanneen enimmäkseen miehiä, mutta ehkäpä naisten kuvaaminen olisi herättänyt paikallisissa miehissä levottomuutta. Kukapa tietää. Hienoja kuvia joka tapauksessa, muutama otos Mannerheimista itsestäänkin aasialaismiesten keskellä istumassa, mantteli moitteettoman rypyttömänä mutta kengät hiukan tomuisina. Hienointa silti oli istua Turun linnan pihalla ja juoda kahvia. Luokkaretkeläisiä oli liikkeellä paljon. Akustiikka sisäpihalla oli metka. Liikenteen melua ei sinne kuulunut ja ihmisäänet tuntuivat leijuvan ilmassa pehmeinä kaikuina menneiltä vuosisadoilta. Istuin naamari kohti aurinkoa ja kuvittelin olevani jossain hyvin kaukana. Myöhemmin lähdettiin käymään mökillä seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Aina sitä jännittää että mitähän siellä on talven aikana tapahtunut. Onko puita kaatunut talon päälle ja rosvoja käynyt ryöväämässä vanhan radiomme, mutta mitään tuhoja ei näkynyt. Mutta jotain ihmeellistä sentään, nimittäin sorsa istui puussa. Ja hetken kuluttua lensi toiseen puuhun. Istui siellä oksalla ja katseli ympärilleen. Ikinä en ennen ole nähnyt sorsaa puussa. Oletteko te?
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Hmm, ketka "me" olemme, jotka ihailemme Mannerheimin tyylikkyttä ja jumaloimme häntä sen takia? En minä ainakaan.
Susu, ne "me" jotka äänestivät hänet suosituimmaksi suomalaiseksi.
Silja, se kävi mielessä, mutta Saaran ehdotus on lohdullisempi.
Kansan maku on ihmeellinen -suosituin suomalainen satuhahmo-kilvassa äänestin papukaija G.Pula-ahoa, joka ei ollut edes ehdokkaana!
Susu hyvä. minä myös kuulun tuohon vähemmistöön. En edes unissani olisi äännestänyt Marskia. EN!
Ilman Mannerheimia meillä olisi ollut painajaismainen 1900-luku, josta alkaisimme nyt vasta vähitellen toipua.
kuinkahan monta kertaa enemmän ihmisiä olisi kuollut silloin ja sitä seuraavina vuosikymmeniä, jos Suomesta olisi tullut Neuvosto-Suomi? Olisiko Suomi päässyt vähemmällä kuin esimerkiksi Baltian maat? Hiukan realismia.
Nimittäin pitää muistaa realisteina se, että sodassakin on sääntönsä, olkoon uhka mikä tahansa.
Samoin jos lupaa armahduksen, sanaa ei saa syödä. Eiköhän valkoiset olisi voittaneet 1918 ilmankin, että näännyttivät nälkään tai ampuivat sotavangiksi ottamansa punaiset.
Mannerheimia on tosiaankin ihannoitu. Hänestä on kerrottu sankaritarinoita ja useimmiten jätetty kertomatta ne raadolliset puolet, mitä hänessä on ollut. Ei ainakaan kovin julkisesti niistä puolista ole kerrottu.
Ajan tavan mukaan valokuvatkin on retusoitu, niin myös Mannerheimin kuvat. (Esimerkiksi Paasikiven Allin allit retusoitiin vielä 50-luvulla, ettei presidentin rouva vain loukkaantuisi. Silti Alli esitteli auliisti allejaan hihattomissa puvuissa.)
Sorsa puussa... hmm... varmaankin lintuflunssaa paossa.. : )
Lueskelin yöllä blogiasi melkein puoli neljään. Kiinnitin huomiota, mitä väitit suomalaisesta todellisuudesta menneinä vuosikymmeninä. Monet väitteesi ja "näkemyksesi" voin halutessani romuttaa sekä faktoilla että aikalaiskokemuksilla ja -todistuksilla. Tavallaan lähipiirini on ollut mukana kaikilla mahdollisilla puolilla. Se antaa aineksia asettaa asiat erilaisiin järjestyksiin.
Olen jatkuvasti kiitollinen omalla kohdallani siitä, että perheeni edelliset sukupolvet ovat levittäytyneen itään, länteen ja etelään. Että lähipiirissä on ollut niin sekulaareja käsityksiä ja elämänkohtaloita. Ne antavat toisenlaista perspektiiviä.Kyllä Siperia, siirtolaisuus, henkipattous, virkakieltojärjestelmä ja mielipidevankila opettaa. Opettaa myös jälkeläisiä. On kypsymisenpaikka nähdä, että eräät asiat ovat mustavalkoisia, toiset taas eivät ole. On kehittyneisyyttä ihmisenä erottaa kissanpissa meren laajuudesta - kirranpissaksi.
Mannerheimiin suvullani on ollut ihan läheinen suhde. Toinen puoli suomalaisista ei ole keksinyt hänestä juurikaan hyvää sanottavaa. Viiden vuoden veteraanit ovat sanoneet: tulipahan käytyä, kun oli pakko, mutta muuten mieluummin olen uhoomatta.
Aiheesta voisin halutessani jatkaa vaikka kirjan verran ja dokumenttejakin esitellen. Mutta en enää viitsi, sillä olen jo ohittanut sen ajan, jolloin joku Mannerheim herätti minussa kiihkeitä tunteita.
En viitsinyt käydä enää edes näyttelyssä.
Luotan Kirstin (vähän liiankin herkkään!) oikeudenmukaisuudenpyrkimykseen, siksi tämä kommentti on tässä blogissa. Kutsuin ihan itte itte tänne : = )
Oma arvaukseni on, että Mannnerheim tapasi sorsan ensi kerran v. 1947, kun hänen uusiutunut vatsahaavansa jouduttiin leikkaamaan. Tässä yhteydessä Mannerheim vietti useita vuorokausia vuoteenomana ja on arvatenkin saanut tuta sorsan funktionaalisuuden voiman.
Muutoin hän hoiti hommat seisaaltaan käsin kuten isänmaan miähet jo ikimuistoisista ajoista ovat tehneet, katsellen särkynein silmin tähtitaivastamme.
Tuhannet, ja taas tuhannet valokuvat olisivat karkeasti retusoituina reunustaneet saaristoamme!
Puussa istuva sorsa on ajatuksena paljon miellyttävämpi kuin herra sotaherra.
http://hyvarinen.blogspot.com/2006/04/
niin-hirmuinen-on-kiihoitettu-kansa-2.html
Eteenpäin Zorron viitoittamaa tietä!
Pirkko, sinä puolustat Mannerheimia ja valkoisen suomen erheitä samalla tyylillä kuin reaalisosialismin puolustajat selittivät NL:n toimimattomuuksia. Kyseenalainen taktiikka. Tekee lähes mahdottomaksi arvioida kenenkään ihmisoikeusrikkomuksia jos koko ajan kuljetetaan rinnalla mahdollisia muita maailmoja, puolustellaan siis toisen pahoja tekoja sillä että ilman niitä tekoja olisi ehkä tapahtunut jotain vielä paljon kauheampaa.
Niin Etappisika, tuota minäkin ajattelin, siinä yhteydessä tapaaminen varmaan järjestyi.
Minun kotiseutuni Ylä-Savo ei ollut mukana siinä. Kukaan sukulaisistani ei ollut mukana. Minulla ei ole voimakkaita henkilökohtaisia tunteita tässä asiassa suuntaan eikä toiseen.
Minusta on kuitenkin asiatonta, että joku noin vain väittää blogissaan julkisesti, että Mannerheim ammuskeli vankeja leirillä. Sellainen asia ei ole kasku. Tuollaisen väitteen täytyy perustu faktoihin, muuten se on mautonta huulenheittoa ja toisen ihmisen mustamaalaamista.
Vaarallisimmat murhaajat osaavat kyllä yleensäkin teettää likaisen työn muilla. En ota kantaa siihen kuinka suuri murhaaja Mannerheim oli tai oliko lainkaan, mutta siis kieltäydyn pitämästä häntä minkäänlaisena sankarina siihen asti kunnes tämä sisällissotajuttu on puitu, mitä ilmeisesti ei tule koskaan tapahtumaan. Koska me suomalaisethan emme tee virheitä, kuten Paavo Haavikkokin toteaa.
Kiitos.
Toinen tarina on minun blogissani
Se että Paroni Mannerheim käy herrasmiehestä, johtuu vain olosuhteista; Suomessa ei herrasmiehen maineeseen paljoa tarvita.
Kieltämättä Paroni Mannerheimilla oli arvoa Suomen sodissa Neuvostoliittoa vastaan, mutta uskoakseni siinä paljon suurempi arvo oli ymmärtääkseni Airolla, kuin Paroni Mannerheimilla.
Minusta Paroni Mannerheim teki väärin mennessään ylipäänsä kenraaliksi kummallekaan puolelle tuohon kapinallisten väliseen välien selvittelyyn ja on osoitus siitä, minkä laadun herrasmies Paroni Mannerheim oli.
Kuitenkin, minun saamani informaation mukaan, vaikka mopo karkasi välillä käsistä, Paroni Mannerheim pyrki, ja osin onnistuikin vähentämään uhreja kapinallisten välisissä loppuselvittelyissä.
Jälkeen päin rakennetun glorian varjosta ei maarahvas yleensä ymmärrä sitä, miten iso osa sen hetkisestä kapinallisista myös hänen omalla puolellaan ei pitänyt hänestä, ja kuinka vaikea hänen tilanteensa oli. Häneen suhtauduttiin suurella epäluulolla, olihan hän Hänen Majesteettinsa Suuriruhtinas Nikolai II entinen kruunajaisadjutantti, Keisarillisen armeijan eversti ja käytännössä ei puhunut suomea laisin.
Ja kun huomiodaan vielä ne heidän joukoissaan taistelleet saksassa koulutettu maanpetturit ja terroristit, jotka taistelleet sitä armeijaa vastaan, missä Paroni Mannerheim oli palvellut hallitsijaansa, voimme kenties saada jonkinlaisen kuvan siitä, millaisessa tilanteessa Paroni Mannerheim joutui leikkimään ylipäällikköä ja kuinka paljon hänellä oli arvovaltaa sellaisessa rosvosakissa.
Mutta mitä mitä mitä mitä - ja nyt kohdistan katseeni kyllä KIrstiin: helppo nakki, easy sausage? Kyllä kirjailija tietää saatana. Pitäisi ainakin.
ELÄKÖÖN VALLANKUMOUS!