Ei kyllä tule mieleen. Varmaan jokin paikallinen soidinmeno?

Minulla oli koulussa biologia 6 ja sen perusteella väittäisin, että puussa istuvia sorsia ei ole. Toisaalta, viime kesänä rannassa oli sukeltavia sorsia, viihtyivät pitkät tovit veden alla, suorastaan leikkivät siellä, joten siinä murtui sekin myytti sorsista -etteivät muka sukeltaisi.

Hmm, ketka "me" olemme, jotka ihailemme Mannerheimin tyylikkyttä ja jumaloimme häntä sen takia? En minä ainakaan.

Oletko lukenut Markus Nummen Kiinalaisen puutarhan?

Sorsalla taisi olla jokin hätä, kun puuhun täytyi kiivetä. Influensa?

En ole Tui, mutta pitäisi kyllä lukea, tiedän.

Susu, ne "me" jotka äänestivät hänet suosituimmaksi suomalaiseksi.

Silja, se kävi mielessä, mutta Saaran ehdotus on lohdullisempi.

No, minä olen aina kuulunut vähemmistöön muutenkin:)
Kansan maku on ihmeellinen -suosituin suomalainen satuhahmo-kilvassa äänestin papukaija G.Pula-ahoa, joka ei ollut edes ehdokkaana!

Sorsa puussa. Eihän niillä räpylöillä edes pysy puussa. Jokin luonnon oikku kyseessä.

Susu hyvä. minä myös kuulun tuohon vähemmistöön. En edes unissani olisi äännestänyt Marskia. EN!

Ollaanpa Mannerheimin yksityiselämästä mitä mieltä hyvänsä, hänen sotilaallinen Venäjän tuntemuksensa ja ammattitaitonsa pelasti meidät suomalaiset kolme kertaa vankileirien saaristoilta. Eiköhän siinä ole tarpeeksi kiitollisuuden aihetta?

Ilman Mannerheimia meillä olisi ollut painajaismainen 1900-luku, josta alkaisimme nyt vasta vähitellen toipua.

Kun Tamperetta valloitettiin 1918 Mannerheim pisti liikkeelle ilmoituksen jossa käskettiin punaisia antautumaan koska "me valkoiset emme surmaa vankejamme". Aikamoisen ironista kun tietää mitä tapahtui täällä kotoisessa vankileirien saaristossa. Tammisaaressakin tapettiin melkein 3000 suomalaista.

Kirsti,
kuinkahan monta kertaa enemmän ihmisiä olisi kuollut silloin ja sitä seuraavina vuosikymmeniä, jos Suomesta olisi tullut Neuvosto-Suomi? Olisiko Suomi päässyt vähemmällä kuin esimerkiksi Baltian maat? Hiukan realismia.

Realisti pitää tosiaankin olla, eikä luoda kauhukuvia sellaisesta, mitä ei koskaan ole tapahtunut tai olisi ollut mahdollista.

Nimittäin pitää muistaa realisteina se, että sodassakin on sääntönsä, olkoon uhka mikä tahansa.

Samoin jos lupaa armahduksen, sanaa ei saa syödä. Eiköhän valkoiset olisi voittaneet 1918 ilmankin, että näännyttivät nälkään tai ampuivat sotavangiksi ottamansa punaiset.

Mannerheimia on tosiaankin ihannoitu. Hänestä on kerrottu sankaritarinoita ja useimmiten jätetty kertomatta ne raadolliset puolet, mitä hänessä on ollut. Ei ainakaan kovin julkisesti niistä puolista ole kerrottu.

Ajan tavan mukaan valokuvatkin on retusoitu, niin myös Mannerheimin kuvat. (Esimerkiksi Paasikiven Allin allit retusoitiin vielä 50-luvulla, ettei presidentin rouva vain loukkaantuisi. Silti Alli esitteli auliisti allejaan hihattomissa puvuissa.)

Sorsa puussa... hmm... varmaankin lintuflunssaa paossa.. : )

Samaa mieltä Louhin kanssa. Mannerheim-näyttelystäkään ei löytynyt materiaalia joka olisi valottanut näitä M:n pimeitä puolia vaan kuva oli ihannoiva. Vaikka pitäisi häntä millaisena sankarina olisi minusta terveellistä tuoda julki myös hänen virheensä ja syyllisyytensä. Jos hänen toimintansa kansalaissodassa otettaisiin rehellisesti käsittelyyn voisin sen jälkeen alkaa miettiä hänen mahdollista sankaruuttaan joissakin muissa asioissa.

Kaikella kunnioituksella, Anna Amnell, olen hämmästynyt, että käsittääkseni paljon maailmaa nähnyt ja muuallakin kuin Suomessa elänyt ihminen voi nähdä asiat noin putkinäköisesti.
Lueskelin yöllä blogiasi melkein puoli neljään. Kiinnitin huomiota, mitä väitit suomalaisesta todellisuudesta menneinä vuosikymmeninä. Monet väitteesi ja "näkemyksesi" voin halutessani romuttaa sekä faktoilla että aikalaiskokemuksilla ja -todistuksilla. Tavallaan lähipiirini on ollut mukana kaikilla mahdollisilla puolilla. Se antaa aineksia asettaa asiat erilaisiin järjestyksiin.
Olen jatkuvasti kiitollinen omalla kohdallani siitä, että perheeni edelliset sukupolvet ovat levittäytyneen itään, länteen ja etelään. Että lähipiirissä on ollut niin sekulaareja käsityksiä ja elämänkohtaloita. Ne antavat toisenlaista perspektiiviä.Kyllä Siperia, siirtolaisuus, henkipattous, virkakieltojärjestelmä ja mielipidevankila opettaa. Opettaa myös jälkeläisiä. On kypsymisenpaikka nähdä, että eräät asiat ovat mustavalkoisia, toiset taas eivät ole. On kehittyneisyyttä ihmisenä erottaa kissanpissa meren laajuudesta - kirranpissaksi.

Mannerheimiin suvullani on ollut ihan läheinen suhde. Toinen puoli suomalaisista ei ole keksinyt hänestä juurikaan hyvää sanottavaa. Viiden vuoden veteraanit ovat sanoneet: tulipahan käytyä, kun oli pakko, mutta muuten mieluummin olen uhoomatta.

Aiheesta voisin halutessani jatkaa vaikka kirjan verran ja dokumenttejakin esitellen. Mutta en enää viitsi, sillä olen jo ohittanut sen ajan, jolloin joku Mannerheim herätti minussa kiihkeitä tunteita.
En viitsinyt käydä enää edes näyttelyssä.

Luotan Kirstin (vähän liiankin herkkään!) oikeudenmukaisuudenpyrkimykseen, siksi tämä kommentti on tässä blogissa. Kutsuin ihan itte itte tänne : = )

On valittaen todettava, että Kirstin otsikko on harhaanjohtava. Mannerheim ja sorsa never meet.

Oma arvaukseni on, että Mannnerheim tapasi sorsan ensi kerran v. 1947, kun hänen uusiutunut vatsahaavansa jouduttiin leikkaamaan. Tässä yhteydessä Mannerheim vietti useita vuorokausia vuoteenomana ja on arvatenkin saanut tuta sorsan funktionaalisuuden voiman.

Muutoin hän hoiti hommat seisaaltaan käsin kuten isänmaan miähet jo ikimuistoisista ajoista ovat tehneet, katsellen särkynein silmin tähtitaivastamme.

Ja mitä avoinna olevaan rintataskuun tulee, on kyllä kauhulla ajateltava, millainen yhdistelmä olisikaan silloin aikoinaan ollut valheellisen svaboda-puheen huumaama musikka-hakkeri ja PhotoShop-ohjelma, kun se nytkin tuottaa tällaisia tuloksia!

Tuhannet, ja taas tuhannet valokuvat olisivat karkeasti retusoituina reunustaneet saaristoamme!

Mannerheim, voi hyvä jumala. Surullinen luku Suomen lähihistoriassa.

Puussa istuva sorsa on ajatuksena paljon miellyttävämpi kuin herra sotaherra.

Pahuutta on kaikissa ihmisissä, jopa ihanissa punaisissakin. Vai mitä. Lue esim.
http://hyvarinen.blogspot.com/2006/04/
niin-hirmuinen-on-kiihoitettu-kansa-2.html

Naamari päähän ja keskustelemaan!
Eteenpäin Zorron viitoittamaa tietä!

Niin Tasapuolisuutta keskusteluihin, pahuuden olemassaoloa ihmisessä yleensä ei kai kukaan ole tässä keskustelussa kiistänyt? Tässähän minä nyt mielestäni nimenomaan yritin etsiä tasapuolisuutta keskusteluun kun Mannerheim juuri valittiin suurimmaksi suomalaiseksi ja hänen erinomaisuuttaan on esitelty Turun linnassa kevään ajan. Hänestä löytyy kyllä pimeä puolensa jota ei ole viime vuosikymmeninä juuri käsitelty.

Pirkko, sinä puolustat Mannerheimia ja valkoisen suomen erheitä samalla tyylillä kuin reaalisosialismin puolustajat selittivät NL:n toimimattomuuksia. Kyseenalainen taktiikka. Tekee lähes mahdottomaksi arvioida kenenkään ihmisoikeusrikkomuksia jos koko ajan kuljetetaan rinnalla mahdollisia muita maailmoja, puolustellaan siis toisen pahoja tekoja sillä että ilman niitä tekoja olisi ehkä tapahtunut jotain vielä paljon kauheampaa.

Niin Etappisika, tuota minäkin ajattelin, siinä yhteydessä tapaaminen varmaan järjestyi.

Tässä sisällissota-asiassa, josta nyt täällä puhutaan, edustan puolueettomalla maaperällä olevaa suomalaista.

Minun kotiseutuni Ylä-Savo ei ollut mukana siinä. Kukaan sukulaisistani ei ollut mukana. Minulla ei ole voimakkaita henkilökohtaisia tunteita tässä asiassa suuntaan eikä toiseen.

Minusta on kuitenkin asiatonta, että joku noin vain väittää blogissaan julkisesti, että Mannerheim ammuskeli vankeja leirillä. Sellainen asia ei ole kasku. Tuollaisen väitteen täytyy perustu faktoihin, muuten se on mautonta huulenheittoa ja toisen ihmisen mustamaalaamista.

Kasku on sangen tunnettu niiden keskuudessa jotka itse joutuivat vankileirille, eräänlaista kansanperinnettä siis. Tuon postauksessa selvästi esiin että kysymyksessä on kasku. En väitä Mannerheimin omin käsin murhanneen ketään.

Vaarallisimmat murhaajat osaavat kyllä yleensäkin teettää likaisen työn muilla. En ota kantaa siihen kuinka suuri murhaaja Mannerheim oli tai oliko lainkaan, mutta siis kieltäydyn pitämästä häntä minkäänlaisena sankarina siihen asti kunnes tämä sisällissotajuttu on puitu, mitä ilmeisesti ei tule koskaan tapahtumaan. Koska me suomalaisethan emme tee virheitä, kuten Paavo Haavikkokin toteaa.

Ai niin Liisa, tämä oli minusta merkittävä huomio: "On kypsymisenpaikka nähdä, että eräät asiat ovat mustavalkoisia, toiset taas eivät ole."

Kiitos.

Meillä on perheessä vanha tarina Paroni Mannerheimmista ja eräästä Venäjän ylhäisemmästä ruhtinaasta. Tarinan meille kertoneen isoäiti oli talon väkeä, missä tämä tapahtui, mutta jos jätän säädyttömät kohdat kertomatta, minulla ei ole mitään sanottavaa.
Toinen tarina on minun blogissani

Se että Paroni Mannerheim käy herrasmiehestä, johtuu vain olosuhteista; Suomessa ei herrasmiehen maineeseen paljoa tarvita.

Kieltämättä Paroni Mannerheimilla oli arvoa Suomen sodissa Neuvostoliittoa vastaan, mutta uskoakseni siinä paljon suurempi arvo oli ymmärtääkseni Airolla, kuin Paroni Mannerheimilla.

Minusta Paroni Mannerheim teki väärin mennessään ylipäänsä kenraaliksi kummallekaan puolelle tuohon kapinallisten väliseen välien selvittelyyn ja on osoitus siitä, minkä laadun herrasmies Paroni Mannerheim oli.

Kuitenkin, minun saamani informaation mukaan, vaikka mopo karkasi välillä käsistä, Paroni Mannerheim pyrki, ja osin onnistuikin vähentämään uhreja kapinallisten välisissä loppuselvittelyissä.

Jälkeen päin rakennetun glorian varjosta ei maarahvas yleensä ymmärrä sitä, miten iso osa sen hetkisestä kapinallisista myös hänen omalla puolellaan ei pitänyt hänestä, ja kuinka vaikea hänen tilanteensa oli. Häneen suhtauduttiin suurella epäluulolla, olihan hän Hänen Majesteettinsa Suuriruhtinas Nikolai II entinen kruunajaisadjutantti, Keisarillisen armeijan eversti ja käytännössä ei puhunut suomea laisin.
Ja kun huomiodaan vielä ne heidän joukoissaan taistelleet saksassa koulutettu maanpetturit ja terroristit, jotka taistelleet sitä armeijaa vastaan, missä Paroni Mannerheim oli palvellut hallitsijaansa, voimme kenties saada jonkinlaisen kuvan siitä, millaisessa tilanteessa Paroni Mannerheim joutui leikkimään ylipäällikköä ja kuinka paljon hänellä oli arvovaltaa sellaisessa rosvosakissa.

Hyvä tarina Petja.

Petja on varmaan oikeassa siinä että lyhyenläntä,tarjoilijattariin menevä ja kekkulissa ylenaikaa ollut Airo ei olisi ollut Mannerheimiin verrattuna niin oivan sopiva valokuva ja kansakunnan sielunpeili jonka taustalla olisi Sibelius niin kauniiisti soinut.

Mutta mitä mitä mitä mitä - ja nyt kohdistan katseeni kyllä KIrstiin: helppo nakki, easy sausage? Kyllä kirjailija tietää saatana. Pitäisi ainakin.

Häh, putosin taas kärryiltä. Kaikenlaista pitäisi joo, mutta kun ei riitä tuo kapasiteetti.

Serpeniinit pois ja asiaan:

ELÄKÖÖN VALLANKUMOUS!

Vappu - tuo vimman ja kirjoitusvirheiden aika! Ah...

Hei, ota ihan rauhallisesti. Vappu meni ja vallankumous söi lapsensa eikä kukaan ole sitä nyt jatkamassa.

Siis rohkenen olla karkea: onko kaikki nyt muutniinsaatanaan selvia täällä häh?

Ei toki. Minä en ainakaan ole koskaan oikein selvä, mutta siis viinaa ei tässä vaiheessa iltaa ole päässä enää lainkaan. Kolme light siideriä vaan join tänään.

arvelen ettei pikakahvin vihollinen number one oikein ymmärrä light siiderien päälle.

Ei, nyt mä meen kyllä nukkumaan. Pidä vallankumouksen lippua korkealla Etappisika.

I second albertacowpoke's question...

Specific symptoms of scar scar tissue may have different symptoms, which in hypertrophic scars in the most obvious. These symptoms include itching, tingling or burning, vulnerable to excessive local irritation or Round Shader Needles sensitivity, and some patients even obvious tenderness. Limb joints in the vicinity of the scars can affect the physical activity, resulting in joint movement disorders; large areas of scar skin loss can sweat and other Round Liner Needles functions. 7 scar formation of scar formation during wound healing of any city through the scar and scar remodeling in proliferative phase. Normal proliferative scars, hypertrophic scars and keloids are scars localized pain and itching.