Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.04.2008 - 21:10
Teeman toimittaja soitti perjantaina. Hän oli lukenut blogistani mitä olin kirjoittanut Thomas Mooren seksuaalikäsityksistä ja halusi minut keskusteluohjelmaansa. Tunsin, että minut yllätettiin housut kintuissa ja nolostuin. Siis öööö, olenko minä muka kirjoittanut Thomas Mooren ajatuksista? Tuskin tunnen koko heppua. Sitten muistinkin saaneeni Seksin sielun lahjaksi ystävältäni ja tosiaan, minähän kirjoitin kirjasta blogiini, noin vuosi sitten.

Kävelin olohuoneen kirjakaapille ja sieltä kirja löytyikin. Olin lukenut siitä vähän yli sata sivua ja sitten oli jokin tärkeämpi teos arvatenkin riistänyt mielenkiintoni ja Seksin sielu oli jäänyt lukematta loppuun. Otin sen nyt uudestaan esille perehtyäkseni siihen uusin voimin. Ehkä minussa hyvinkin olisi ainesta seksin papittareksi, koska juuri debytoin seksinovellistina Asentoja teoksessa. Eräs henkilö tarjosi minulle 50 euroa siitä hyvästä, että novellini oli innostanut häntä seksuaalisiin suorituksiin. Onko tämä nyt sitä kirjallista prostituutiota? Palaute oli rohkaisevaa, koska kirjan toimittaja antoi minun ymmärtää, että novellini on tylsä.

Katsoin kuitenkin aiheelliseksi suhtautua varauksellisesti Teeman toimittajan ehdotukseen. Ei minulla taida olla riittävästi kompetenssia käydäkseni henkevää ja kulttuurikanavalle soveliasta keskustelua siitä, kuinka kaikkialle tunkeutuva seksuaalisuus on näivettänyt erotiikan. Joku ilkeämielinen katsoja voisi vielä vaikka sanoa, että puhu itsestäs vaan.


Sun äitis kirjoitti 05.04.2008 - 21:49
"Eräs henkilö tarjosi minulle 50 euroa siitä hyvästä, että novellini oli innostanut häntä seksuaalisiin suorituksiin."

Mahtoi olla huikaiseva kokemus saada tuollaista palautetta. Minä ainakin opettajana saan aina kiksejä, jos jollain, mitä olen sanonut tai tehnyt, on ollut (myönteistä) merkitystä oppilaani elämän kannalta. Tuo saamasi kommentti jos mikä osoittaa, että olet vaikuttava kirjailija!
Sun äitis kirjoitti 05.04.2008 - 21:50
"Eräs henkilö tarjosi minulle 50 euroa siitä hyvästä, että novellini oli innostanut häntä seksuaalisiin suorituksiin."

Mahtoi olla huikaiseva kokemus saada tuollaista palautetta. Minä ainakin opettajana saan aina kiksejä, jos jollain, mitä olen sanonut tai tehnyt, on ollut (myönteistä) merkitystä oppilaani elämän kannalta. Tuo saamasi kommentti jos mikä osoittaa, että olet vaikuttava kirjailija!
SusuPetal kirjoitti 05.04.2008 - 22:02
Kai sinä otit sen 50 vastaan?
Ei minulle vaan tuollaista palautetta ole tullut. Pitääkin lukea tuo novellisi ja katsoa, mitä tapahtuu (en ole vielä ehtinyt avata asentoja). Rahaa en tarjoa, mutta ehkä kehuja.

Siitä vaan Teemalle!
Salla kirjoitti 06.04.2008 - 09:18
Totta kai menet Teemalle! Tämähän on juuri sitä huomiota kirjailijana mitä olet kaivannut. Sitä paitsi, jos et mene niin nehän saattaa ottaa sinne Kata Kärkkäisen tai Katja Kallion! Siltä sinun täytyy meidät pelastaa. ;)
Sylvi kirjoitti 06.04.2008 - 10:21
Teemasta en tiedä mitään, kun ei ole sitä digisovitinta tullut hankituksi, mutta tämä kirjoituksesi on herkullinen. Kauan eläköön kansalaisjournalismi!
Kirsti kirjoitti 06.04.2008 - 13:00
Heh Sun äitis, joo olin kyllä iloinen palautteesta.

Susu, enpä minäkään ole vielä lukenut kirjan novelleista yhtään.

Salla, kutistuin rusinaksi kun heti ollaan vaatimassa mielipidettä noin isoista ja vakavista teemoista.


Sylvi, olet edistyksellinen. Ihailen kaikkia digisovittamattomia ihmisiä.
mimmi kirjoitti 06.04.2008 - 14:15
Ei sinne ketä tahansa pyydetä. Sinulla on sanottavaa, joten.... Toivottavasti menet!
Sinikka kirjoitti 06.04.2008 - 14:59
Toivottavasti toimittaja ymmärtää ottaa yhteyttä uudemman kerran ja sitten sanot, että joo joo kyllä tietysti tulen. Olet saanut blogissa sen verran kannustusta ja rohkaisua, jotta voit paljastaa itsesi maailmalle todellisena seksin papittarena.
Kirsti kirjoitti 06.04.2008 - 16:01
Hehheh joo, kiitos kannustuksesta Sinikka ja mimmi!
Salla kirjoitti 06.04.2008 - 18:12
Soitapas sinne Teemaan itse ja sano että tulen het! Jos et mene niin sitten myö ei täällä suvaita enää yhtään niitä "miksi muut kirjailijat saavat kaiken näkyvyyden" juttuja... ;)
Inkeri kirjoitti 06.04.2008 - 18:28
Tottakai menet ohjelmaan! Erotiikkaa sitä ainakin meikäläinen etsii hyvistä kirjoista. Seksikin menettelee, mutta ah se erotiikka on monisävyisempää. Mökillä sadepäivänä on pakko lukea D.H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja.
Kirsti kirjoitti 06.04.2008 - 20:41
Jaaha, tv-esiintymiseni saa lisää nostetta. Totta Inkeri,Lady Chatterleyn rakastaja on aika ihana kirja.


Salla, ymmärrän kyllä että blogini lukijat ovat kyllästyneet valituksiini, joihin tavallaan olen itseni predestinoitunut valittuani blogini nimeksi tämän mikä se nyt onkin. Mutta haluan silti vängätä vielä sen verran, etten ole koskaan ainakaan tarkoittanut haikailla näkyvyyttä itselleni, vaan kirjoilleni ja kirjojeni teemoille. Niissä ei varmaankaan ole mitään järisyttävää, mutta arvostan niitä kuitenkin korkeammalle kuin näitä blogijuttujani, joita en välttämättä vuoden päästä edes muista kirjoittaneeni. Ja siis toimittahan ei ollut kiinnostunut kirjoistani, ei edes tuosta seksinovellistani, vaan hän halusi minut ohjelmaan puhumaan samoja asioita kuin Thomas Moore. Joten tuntisin itseni oikeastaan vähän hölmöksi jos menisin ohjelmaan puhumaan asiasta, josta minä en todellakaan tiedä juuri mitään.
hirlii kirjoitti 06.04.2008 - 23:25
Vessojen estetiikasta erotiikan hämyihin. En usko lainkaan, että kaipaat neuvojani mutta mediahan toimii näin ajoituksessaan. Myös näköjään poliitiikan uutisoinnissa.

Keväällä seksi ja pariutumiseen liittyvät jutut sekä asiat, lähempänä kesää häät ja se hääyöaie (eniten vokaaleita sisältävä suomenkielinen sana, muuten), syksymmällä ryhdytään vakavaksi ja puhutaan hieman jo ongelmista: joku eroaa tai kerrotaan perhesuhdeongelmista. syksyn edetessä voidaan jopa hieman kertoa sairauksista ja jopa vanhenemisesta, kuolemastakin peräti jotakin.

Median aika on lyhyt. Sinun pitkä.

Teet kuten sydämesi tietää oikeaksi.
Sinikka kirjoitti 07.04.2008 - 07:54
Kirstin kirjoista löytyy erotiikkaa ja nyt juuri ilmestyi Asentoja, jossa on kovempaa kamaa, joten skaala on varsin laaja. Kyllä taisit Kirsti huonomuistisuudessasi purjehtia onnesi ohi.
Kirsti kirjoitti 07.04.2008 - 09:52
Hirlii, hyvä analyysi median toiminnasta. Joo, sydämen ääntähän minä olen tässä yrittänyt opetella seuraamaan.

Sinikka, en usko, että esiintyminen Teemalla olisi minulle suurta onnea tuonut.
Salla kirjoitti 07.04.2008 - 10:27
Kyllä minä vähän epäilen, että ne muutkin kirjailijat saavat kirjoilleen näkyvyyttä juuri näin: toimittajat soittelevat ja kyselevät mukaan eri juttuihin, välillä asiaan liittyen ja välillä asian vierestä.
Kirsti kirjoitti 07.04.2008 - 10:51
Salla, minä en edes epäile vaan tiedän:-) Näinhän se toimii ja on olemassa eräitä kaikkien alojen asiantuntijoita, joilta löytyy mielipide ja usein useampikin mielipide joka lähtöön. Mutta siis hei, mua on aina ottanut pattiin sellainen. Olisin omissa silmissäni pelle, jos ryhtyisin sellaiseksi, varsinkin kun tiedän etten olisi mikään kovin hyvä mielipideautomaatti.
Kirsti kirjoitti 07.04.2008 - 10:54
Seuraavaksi pitäisi esitellä roskapussinsa sisältöä tai vaatekaappia tai pohtia suhdetta omaan alastomaan ruumiseensa. Minä kyllä pohdin noita kaikkia juttuja, mutta niiden erittely julkisuudessa ei kiinnosta. Ei vaikka saisin sitä kautta julkisuutta. Kun näin on, on tietysti periaatteessa turha täällä blogissakaan valittaa. Mutta valitan kumminkin, ihan piruuttani;-)
Sinikka kirjoitti 07.04.2008 - 13:13
Tässä vaiheessa sanoisin, että asia ymmärretty.
Blogisisko kirjoitti 07.04.2008 - 14:16
"Seuraavaksi pitäisi esitellä roskapussinsa sisältöä tai vaatekaappia tai pohtia suhdetta omaan alastomaan ruumiseensa."

Ei vain pohtia vaan asettaa paljas pintansa kuvattavaksi. Sehän on jo tavallista.
Kirsti kirjoitti 07.04.2008 - 14:34
Aivan, Blogisisko.


Arvasin, että ymmärtäisit, Sinikka.
Helena K kirjoitti 16.04.2008 - 12:01
Kiitos vinkistä sekä Thomas Mooren Seksin sielun että Asentoja-teoksen osalta; Eroksen hengissäpitäminen keskuudessamme on tärkeä asia erittäinkin uskonnollis-mystisin, kaunokirjallisin tavoin, jos nyt moinen luonnehdinta tässä kiiruhissa sallitaan.
Pulma ei minun nähdäkseni ole siinä, olisitko riittävän kompetenssi keskustelemaan aiheesta (mikset olisi ja kuka sitten on; jotkut keskusteluohjelmat ovat viime aikoina aiheuttaneet turhautuneen pettymyksen juuri siksi, että paikalle haalitut, akateemiset asiantuntijat ovat onnistuneet käymään niin mitäänsanomatonta keskustelua). Sen punnitseminen, missä yhteydessä ja millä tavoin osallistuu kirjailijana erilaisiin keskusteluihin, on minusta kunnioitettavaa suhteessa siihen, miten usein kuulee myös tuota hokemaa, että kaikki julkisuus on muka jo sinänsä hyvästä, heh heh. Tällä en tarkoita sanoa, pitikö sun mennä kyseiseen ohjelmaan vai ei; se menisi kai spekuloinniksi...
Mitä tuohon kirjoituksen vastaanottokysymykseen ja tykkäämisiin tulee, se on kyllä aina niin ihme kiinnostava arvoitus ja ilmiö. Osallistuin myös hiljan yhteen seksuaalisuusteemaiseen antologiaan ja olen yhä ymmälläni sen suhteen, miten sitkeesti (kiriikeissä, keskusteluissa ym saamani palautteen perusteella, muustahan en ole kuullut) novellin kolmesta henkilöstä yksi luetaan ja luonnollistetaan mieheksi, vaikka itse olin huolissani päinvastaisesta, nimittäin, että tulisin vääntäneeksi liian tylsän ilmeiseksi rautalangasta novellin sukupuolivirityksen ja -hämmennyksen.
Helena K kirjoitti 16.04.2008 - 12:08
Siis jos toi äskeisen kommenttini loppu nyt tuli ilmastua hämärästi niin minulle tuo kyseinen naisenniminen novellihenkilö, jonka nimen merkitys tulee siin tekstissä, on sukupuoleltaan lähinnä maskuliininen nainen (en kuitenkaan sanoisi butch), jos pitäisi kimurantti asia määrittää.
Hilirimpsis ja työn iloa Kirstille ja muille!
Kirsti kirjoitti 16.04.2008 - 15:07
Helena, nyt kun sanoit, niin tuon uskonnollismystisyyden ja seksin suhteen tutkailemisen voisi tosiaan ottaa enemmänkin tavoitteekseen.

Niin, seksuaalisuus on alue, jossa kaikenlaiset ennakkokäsitykset jylläävät ja suuntavat novellin luentaa kirjoittajan kannalta mitä kummallisempiin suuntiin, nimimerkki kokemusta on. Työniloa sinullekin, kiitos kommentista!
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 10:01
Well said, such a person should be a good sentence, or the future will be more rampant.
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 10:01
Well said, such a person should be a good sentence, or the future will be more rampant.
tattoo supply kirjoitti 26.08.2010 - 06:21
6, before the wound healed, Jishi spicy, spicy food. 7 tattoo a week to prohibit swimming or long soaking in water, a month to avoid excessive exposure and sauna. c) must not use animal blood or cinnabar, etc. Tattoo (There are rumors that such tattoos can be seen only after drinking) this method is extremely dangerous. D) not use alcohol or gentian violet treatment patterns Disposable Tip over the wound (alcohol will stimulate the wound, gentian violet color will destroy the tattoo). Tattoo can be washed off, but will leave ugly scars, there is no trace of the so-called no, so do not readily believe Tattoo Foot Switch advertising. Tattoo can be fixed, but is based on the change in the original image, color artwork should be based on the main color, and repair Line after line than the original crude. tattooed scars can be tattooed on. and the pattern is also quite beautiful.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 04:04
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
omair shabbir kirjoitti 06.09.2011 - 09:42
mitsubishi parts
Funny maternity clothes need not necessarily be expensive, as you may get funny maternity t-shirts for less than $30! There are t-shirts that have inscriptions such as "not in a good mood", "baby on board", "I'm pregnant, what's your excuse?", " I'm making a human, what did you do today?", "Already smarter than Bush", "I just wanted a back rub" etc. There are funny clothes available for the father of the child too, with funny inscriptions such as "See how my boys swim,” "Man behind the belly"; "My pregnant wife scares me" etc.
Faisal qayom kirjoitti 11.10.2011 - 15:07
Pontiac Bonneville Alternator
Your site is good Actually, i have seen your post and That was very informative and very entertaining for me. Thanks for posting Really Such Things. I should recommend your site to my friends. Cheers.
karen millen dresses kirjoitti 19.12.2011 - 04:42
I'm happy I found this article,its great!
karen millen kirjoitti 19.12.2011 - 04:42
good, I will bookmark this site
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta