En tiedä miten arvokkuuden ja tärkeyden voisi perustella, ehkä se vain on eräänlainen uskonasia, moraalinen ja eettinen valinta omassa ajattelussa. Usein sanotaan, että sivistysvaltion tunnistaa siitä, miten hyvin se pitää huolta vähäosasistaan. Sen rinnalle voisi nostaa suppeamman määritelmän. Sivistyneen/fiksun ihmisen tunnistaa siitä, miten hän kohtelee kanssaihmisiään näiden kyvyistä ja älykkyydestä huolimatta.

Olen aina tehnyt eron älykkyyden ja fiksuuden välille.

Tarkennus: mitenn kaikkien ihmisten arvokkuuden ja tärkeyden älykkyysosamäärästä huolimatta voisi perustella.

Vielä lisäys: älykkyysosamäärän perusteella ei voi ihmisiä jaotella ylä- ja alakastiin. Pitää muistaa, että esimerkiksi huippuälykkäistä osan sosiaaliset taidot ovat aika heikot. Huippuälykkäitä vähemmällä öälykkyysosamäärällä varustetuissa pouolestaan voi olla sosiaalista notkeutta, kykyä hahmottaa maailma monipuolisemmin sekä kykyä asettua toisen asemaan ja tuntea empatiaa.

Pitäisiköhän tuo Kirstin juttu paikkansa siinäkin tapauksessa, että älykkyyden korvaisi sosiaalisuudella? :)

Ei pelkkä sosiaalisuus kyllä riitä. Mutta jos sosiaalisuus yhdistyy älykkyyteen ja muihin lahjoihin, niin avot.

Ja sekin on tietysti totta, ettei pelkän älykkyysosamäärän mukaan myöskään voi jaotella ihmisiä eri kasteihin, vaikka kyllähän älykkyysosamäärääkin kovasti arvostetaan. Ajatellaan nyt vaikka jotain Mensan jäsenyyttä, kyllä se kai kuitenkin aika vakavasti otetaan. Vai olenko väärässä?

"...miltä pohjalta voi uskottavasti väittää ja perustella että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Kallisarvoisia ainutkertaisia olentoja älykkyysosamäärästä riippumatta." Vieläkö kristinusko on uskottavaa? Jokainen luotu Jumalan kuvaksi, jokainen lunastettu vapaaksi kaikesta siitä, missä ei täytä mittaa, jokainen Jumalan asunto/Pyhän Hengen temppeli, kaikessa vajavaisuudessaankin...

Elämä itsessään on arvokasta. Jokaisessa.
Ei elämä ole ÄO:sta kiinni. Voi olla niin, että on fiksu, sosiaalinen ja ÄO on korkea,
mutta muuten ei suju.
Ei älykkään osa ole sen kummempi kuin kenenkään muunkaan.
Viisaus olisi valttia.
Onko niin, että älykäs tietää miten pitäisi olla, mutta viisas tekee miten on parasta?
Älykkyys ei ole kiinni oppineisuudesta.
Kouluttautumatokin voi olla älykäs ja viisas,
vaikka ei olisi paljon lukenutkaan.
Mitä se äly on?
Älykäs ymmärtää olla viisas.

Amerikassa 90-luvun alussa kaksi herraa julkaisi kirjan The Bell Curve, joka kertoo herrojen tutkimustulosten perusteella että afrikkalaista alkuperää olevat amerikkalaiset ovat tyhmempiä kuin valkoiset amerikkalaiset. Kirja ehdotti myös, että sosiaalisia etuuksia vähennettäisiin tyhmemmille ihmisille, koska niistä etuuksista ei ole mitään hyötyä, ihan vaan verovarojen tuhlausta. No, aikamoinen häsmäkkähän kirjasta syntyi... Kirja ja sen kirjoittaminen kyllä mielestäni todistaa hyvinkin perusteellisesti, että älykkyys (kirjan kirjoittajat akateemisesti kouluttautuneita) ei välttämättä asu samassa päässä kuin ihmisyys (normaaliälyinen kirjan lukija, joka ei hyväksy arvottamista ihonvärin perusteella). Henkilökohtaisesti olen aika kyllästynyt koko älykkyyteen. Ihminen on kokonaisuus, eri asioiden summa, perimässä saatujen ominaisuuksien ja ympäristön muovaama, jatkuvasti vaihtuva, kokonaisuus.

Merja, on se minusta ihan uskottavaa. Mietin vain, että onko jotain muitakin perusteita.

Aino, olen täsmälleen samaa mieltä kaikesta mitä sanot. Elämä tosiaan on itsessään arvokasta, mutta jos joku päättää kiistää tämän näkemyksen ja sanoo että älykkään ja taitavan elämä on arvokkaampaa kuin tyhmän ja taitamattoman, kuinka puolustat näkemystäsi? Sellainen ihminen ei välttämättä usko kun sanot että elämä itsessään on arvokasta. Hän lausuu vain oman näkemyksensä jonka mukaan elämä itsessään ei ole niin kovin arvokasta ja sen arvo syntyy erilaisista loistavista saavutuksista.

ruu, onneksi elämme vielä sellaisessa maailmassa että tuollaisista jutuista syntyy häsmäkkää. Mutta en pidä itsestään selvänä sitä että niin on tulevaisuudessakin.

Ruu, minusta tuo "älykkyys ei välttämättä asu samassa päässä kuin ihmisyys" on hyvin sanottu ja kiteyttää aika olajon aiheesta.

Sosiaaliset taidot eivät olekaan riittävä peruste eikä sekään saa olla jaottelun peruste. Hain siinä sitä, että pelkkä älykkyys ei riitä esimerkiksi yhteiskunnan asioiden hoitoon. Pitää olla myös kykyä asettua erilaisten ihmisten asemaan, tehdä päätöksiä, joita ei voi tehdä pelkän älyn perusteella. Jos yhteiskunnan rattaat ja arvostukset toimivat hyvin, veroeurot jaetaan viisaasti ja yritetään välttää ihmisten jaottelua, myös heikkolahjaisista pidetään huolta. Ehkä se on yksi ihmisyyden puntari, että osaamme arvostaa jokaisessa yksilössä olevaa ihmisyytta/ihmistä, vaikka esimerkiksi hänen älykkyysosamääränsä olisi heikko.

Kaipa nimenomaan kristinuskosta tulevat arvot vaikuttaa siihen, että yhteikunnassamme jollain tasolla pyritään samanarvoisuuteen. Vaikkakin aika vajain tuloksin. Mutta verrattuna siis joihinkin sellaisiin yhteiskuntiin, jossa esim. vammaiset hylätään.

Mutta tässä kohtaa tulee mieleen erään ranskalaissyntyisen (olen jo nimen unohtanut) lastenpsykiatrin hastattelu, jossa kritisoitiin suomalaisia sosiaalisen vastuun puutteesta. Että täällä todella voi käydä niin, että heikoimmat hylätään silloin, kun päätetään rahasta. Ja myös itse kunkin suhteessa ympäristöön, että jotenkin yhteiskuntamme ja kasvatuksemme jo aiheuttaa sellaisen omaan napaan tuijottamisen. Eli systeemimme on sellainen, että jokainen ajaa omaa etuaan, heikoimmilla ne keinot vain ovat vajavaisemmat (ja ehkä heikoimmat myös helpoimmin kyseenalaistavat koko systeemin).

Ehkäpä ihmisarvon "puolustus" voisi lähteä siitä ajatuksesta, että yhteiskunnan kannattaa olla monimuotoinen ollakseen joustava? Eli ainoastaan älykkyyteen - tai paremminkin sen tämänhetkiseen kulttuurisidonnaiseen kapeahkoon määritelmään - panostaminen toimii ainoastaan tietyissä oloissa. Kun olot jostain syystä muuttuvat, jokin muu ominaisuus kuten kyky toimia ryhmässä mikä liittyy mm. empatiakykyyn onkin selviytymisen kannalta tärkeämpi.
Edelleen ihmisten yhteisöllä on menestyäkseen oltava jotain arvoja jotka ylittävät päivittäistarpeet eli puhtaan itsekkyyden - historiassa yhteisten arvojen rapautuminen on aina edeltänyt yhteiskuntajärjestyksen romahtamista.

Olin juuri kommentoida lähes samoin kuin B6. Yhteisö tarvitsee välttämättä monenlaisia ihmisiä ja moninaisuus on itsessään arvokasta. Älykkäiden diivojen varassa yhteisö romahtaisi kuin eräidenkin hallien katot. Ihmisillä on erilaisia taitoja ja taipumuksia, älykkyys on vain pieni ja määritelmällisesti ongelmallinen osa kompetenssiavaruudesta. (Äh, en jaksa nyt muotoilla mitään järkevää. B6 sen jo sanoi paremmin.)

Jokainen ihminen on arvokas ja uniikki.
Lahjat ovat annettuja, niitä voi vain sitten itse kehittää tai jättää kehittämättä.
Jos olisimme samanlaisia, mikä tylsyys!
Ihmisarvoa ei voi mitata rahassa, älykkyysosamäärillä, terveydellä, kauneudella, tärkeillä työtehtävillä, saavutuksilla.
Esim. eläkeläisistä on tehty arvottomia, suorastaan taakka hedonistiselle itsekeskeiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Minne katosi kulttuuri, jossa lapset hoitivat vanhempansa loppuun arvokkaasti kotona, jos vain mahdollista?
Yhteiskunta on persoonaton peto, jonka syliin syöstään niin lapset kuin vanhuksetkin ja vielä ihmetellään, mikä mättää.
"Mitä sillä korkealla ÄO:llä tekee, jos ei osaa laittaa sitä käyttöön?" Ja viisaalla toiset huomioon ottavalla tavalla.
Nyt jäljet todella pelottavat, varsinkin vanhustenhuollossa. Paljon puhetta, vähän tekoja.

Minua vaivaa ihan jo pelkän pintavilkaisun perusteella tämä, miten keskustelussa nähdään älykkyys jotenkin juuri tietynlaisena ominaisuutena.
Minä olen toisaalla kertonut Elias serkustani. Hän on likemmän 50-vuotias, mutta henkisesti ei vielä murrosikäinen, mitatulla ÄO-llä hän ei voi leuhkia, eikä ikinä tule handlaamaan prosenttilaskuja , mutta minä tiedän että hän on älykäs tavalla jota ei ole mitattu, ja jota ei kenties voikkaan mitata ja kykenee kommunikoimaan sujuvasti useammmalla kielellä.

Minä kuulun tutkitusti ÄO-järjestelmässä pieneen huippuun kärjessä, mutta silti minun on liki mahdoton oppia vieraita kieliä tai edes oman äidinkieleni oikein kirjoitusta varmasti.

Älykkyys ei ole mikään putki, vaan erilaisten perinnöllisten, kulttuurillisten ja opittujen tekijöitten muodostama kolmiulotteinen verkosto.

Anteeksi, Kirsti ja hyvät kirjoittajat. Oma kokemukseni on päinvastainen. En kehu olevani huippuälykäs, mutta minua on aina kiinnostanut lukea ja tietää asioista ja koulussa ja myöhemmin yliopistossa minun on ollut helppo oppia kaikki, mitä on tullut eteen. Olen myös ollut aina sosiaalinen, olen pitänyt ihmisistä ja ollut sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kiinnostavia ja arvokkaita. Jo koulussa tarjosin ilomielin kykyjäni ja tietojani muiden käyttöön ja useimmat arvostivat sitä. Mutta minulla on ikävän paljon päinvastaisia kokemuksia. Koska minun on ollut helppo oppia, tiedän ja osaan paljon asioita, mutta olen huomannut turvalliseksi näyttää tiedoistani vain murto-osan. Monet miehet menettävät kiinnostuksensa, jos he huomaavat, että nainen tietää ja osaa vähänkään enemmän kuin he. Jos tuon ilmi tietoni jostain, kohtaan usein asenteen, joka tiivistyy lauseeseen "mikä tuo luulee olevansa". En luule olevani mitään sen kummempaa kuin muutkaan. Mielestäni tiedot, joita omistan, eivät lisää ihmisarvoani mitenkään. Ne auttavat minua kyllä urallani, mutta se on sivuseikka. En toisaalta käsitä, miksi tietoni tekevät minut halveksittavaksi ja minun pitää piilotella niitä. Ymmärrättekö, hyvät ystävät, miten turhauttavaa on aina ja ikuisesti näytellä tyhmempää kuin on? Tunnen sympatiaa James Baldwinia kohtaan, joka kirjoitti usein siitä, miten hänen piti näytellä "tyhmää nekrua", että valkoiset eivät olisi joutuneet asettamaan omaa ylemmyyttään kyseenalaiseksi.

Muistan kuulleeni: Joskus muinoin oli olemassa älykkyystesti, jossa oli mm.kysymyksiä kriketin säännöistä.

"Salaa pidän itseäni kuitenkin kohtuullisen fiksuna ja paheksun niitä jotka eivät fiksuuttani ymmärrä. "

No tuo nyt pätee varmaan jokaiseen paitsi vakavasti masentuneisiin.

ja vielä lisäys tuohon edelliseen. Minä ainakin haluan, että esim. lääkärit saavat enemmän arvostusta ja rahaa työstään kuin minä saan esim. siivoustyöstäni, koska en todellakaan halua että lääkärit suhtautuvat samalla "intohimolla" omaan työhönsä kuin minä omaani. Minua hyödyttää, että lahjakkaampia arvostetaan enemmän.

Ymmärsin eräästä lukemastani kerran, että lahjakkaat menestyvät paremmin (ei vain suhteellisesti) yleisessä opetusryhmässä kuin omassa erityisopetusryhmässään. Jos niin olisi, silloin joidenkin vaatimukset lahjakkaiden erityisopetuksesta olisivat perusteettomia.
Tuo lääkäri(-sairaanhoitaja)arvostus on jotenkin myyttistä. Tosin ymmärrettävää, liittyyhän se terveyteen ja henkeen. Mutta vertailu pitäisikin sitten tehdä yksilöiden eikä ammattikuntien välillä.

Jaa, enpä olisi Emmi tullut tuota ajatelleeksikaan. Mutta ajattelen kyllä etteivät ihmiset saa siivoustyöstään aivan sellaista palkkaa kuin ansaitsisivat siihen nähden kuinka vaativasta työstä on kysymys. Joskin saattaa lääkärin työ tietysti olla vaativampaa.

anonyymi, minulle on jäänyt mieleen että vakavasti masentuneiden ongelma yleensäkin on siinä että he suhtautuvat realistisesti itseensä. Ns. terveillä on ylioptimistinen käsitys omista kyvyistään.

Petja, älykkyystesti on tietenkin aina sen kulttuurin tuote jossa se on kehitetty. Vaikka räikeimpiä juttuja on tietysti pyritty eliminoimaan. Ja mitä älykkyyteen muuten tulee niin sitä on tietenkin hyvin montaa lajia. Viime vuosina on paljon puhuttu ns. tunneälystä.

No olipa jotenkin ikävä kuulla marleena että tuollainenkin voi olla ongelma. Ilmeisesti puheet tasapäistämisestä ovat sitten totta. Minä kun en oikein koskaan ole mitään osannut kunnolla niin en ole osannut tuollaista ongelmaa hahmottaa lainkaan.

Niin Liisa, minä olen samaa mieltä ettei ihmisarvoa voi mitata rahassa, älykkyysosamäärällä jne, ja silti minusta tuntuu kuin sitä jatkuvasti tapahtuisi. Koko ajan ihmisarvoa kuitenkin mitataan koska kerran meillä on varaa tinkiä vanhustenhuollosta jne.

Tui, kaura ja b6 hyvät pointit teillä. Tuo on varmasti totta mitä sanotte.

Saima, miten mahtaa olla, ovatko asiat sitten Ranskassa jotenkin paremmin kuin täällä siinä suhteessa jota ranskalainen psykiatri arvosteli?

Ari, kiinnostava pointti. Nykyäänhän on kovasti vaadittu että lahjakkaita pitäisi jotenkin erityistukea etteivät tavalliset pulliaiset raunioittaisi heidän oppimishalujaan yms.

"Minusta niiden jotka ovat onnekkaita, joilla on älyä ja kykyä, pitäisi käyttää lahjojaan myös muiden hyväksi. Minusta sitä pitäisi suorastaan vaatia."

Älykkäät käyttävät koko ajan älyään kaikkien ihmisten eduksi. Uusi lääkkeitä keksitään ja kehitys jatkaa nousujohteista menoaan. Uskon, että melkein kaikki älykkäät käyttävät ihan mielellään älyään jos se olisi vain mahdollista. Useissa työpaikoissa ei ole älyn hyödyntäminen edes mahdollista, vaikka siitä olisi apua. Meitä ihmisiä on moneen junaan ja kaikki junat eivät pidä toisistaan. Ei ole aina älykästä toimia "älykkäästi".

Tunnen suuren joukon älykkäinä pitämiäni ihmisiä toimittuani mensassa yli 20 vuotta. Tämä testiorientoitunut älykkäiden joukko tuskin pitää älykkyyttä ihmisarvon mittana. Käsitykseni mukaan, jopa koulutuksen laatua ja määrää arvostetaan enemmän kuin älykkyyden määrää.

Uskomukset siitä, että älykkäät olisivat riistäjiä, jotka riistävät vähempilahjaisia, tuskin pitää paikkansa. Suurin osa tuntemistani älykkäistä käyttää älyään vallan muuhun kuin riistämiseen/saalistamiseen. Valtaosa painiskelee mielessään kiehtovien teorioiden tai harrastusten parissa ja hankkivat elantonsa yksinkerteisissa työtehtävissä, jotka eivät kohtuuttomasti "häiritse" heidän "utopioitaan".

Havaintojeni mukaan monet älykkäät kunnioittavat "taviksia", jotka uhraavat elämänsä tuotannon, palvelun tai perheen parissa, vaikka itse siihen eivät tunne kovaa vetoa.

Omena ja Seppo, olette toivottavasti oikeassa sen suhteen että älykkäät ja kyvykkäät iloiten tarjoavat palveluksiaan myös pyyteettömästi eivätkä pelkästään rahan ja kunnian vuoksi. Yritin postauksessani jotenkin hahmottaa vain sitä ideologista ilmapiiriä joka tiedotusvälineiden kautta välittyy ja minusta sieltä käsin saa käsityksen että kyvykkäämmät ihmiset ovat arvokkaampia kuin vähemmän kyvykkäät. Ja se on tavallaan ymmärrettävääkin koska kyvykkäiden vuoksi saamme nauttia monista yhteiskuntamme ja kulttuurimme siunauksista. Muiden ihmisten tärkeä panos ei näy yhtä selvästi ja se voidaan jopa täysin ohittaa. Siis ajattelemme helposti että se joka keksii parannuskeinon syöpään on jotenkin tärkeämpi kuin muuten vain kiva ihminen joka istuskelee omenapuun juurella.

Meillä on hyvinkin voimakkaasti ollut vallalla käsitys siitä että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, siis ideologian tasolla, mutta olen vain ollut huomaavinani tämän ideologian olevan rapautumassa. Toivottavasti olen väärässä.

Aloin vain miettiä sitä, että entä jos joku tosiaan aivan suoraan alkaa esittää näkemyksiä joiden mukaan kyvykäs ihminen on ihmisenä arvokkaampi kuin se jolla kykyjä ei ole, niin millä tätä näkemystä voisi vastustaa. B6 ja kaura esittivätkin ihan hyviä pointteja.

Perinteisten vappulaulujen äärellä:

"Moninaisuus on itsessään arvokasta."

Joo, niinpä. Ja ennen kaikkea hankalaa!
Moninaisuuteen on aina vastattava jotenkin, otettava kantaa. Myös käytännössä.
Moninaisuus merkitsee myös inhottavia(kin) rikoksia, maton alta vetämistä, kavaltamista, selkään puukottamista, väkivaltaa, psykopaatteja työpaikoilla, liikennevälineissä ja kaduilla. Se merkitsee myös opportunisteja, jotka osaavat juhlapuheisiinsa kutoa kauniin kuultokudoksen mieluisia ja turhanpäiväisiä kliseitä, verbien passiivimuotoja, eufemismeja, jotka sekoittavat kuulijan pään.

Niin että: Onko moninaisuus itsessään arvokasta? Taitaa tässä kiveksi kovettuneessa maksiimissa olla tärkeä tuo sana "itsessään", an sich.
Joo, no sitten.

- Millainen on yhteisö, joka toimii/ toimisi älykkäiden ihmisten varassa?
Ihan irrationaalinen kysymys, teoreetikkojen leipää. Filosofien, kirjailijoitten: Platon, Thomas Moore jne.

- Miksi juuri nyt puhutaan niin paljon taas älykkyydestä? Puhettahan näkee palstalla kuin palstalla.
Älykkyys - ilman kummempia rasittavia määrittelyjä - on nostettu stiiknafuuliaksi, jolla voi tökkiä Niitä Muita.

Panen uudelleen soimaan perinteisen vappumenyyni Taistojen tiellä. Ja kippaan perinteisin menetelmin tehtyä simaa.
Neuvokasta vappua muillekin.

"Eivät juopot ja rikolliset ole yhtä hyviä ihmisiä kuin me, vaan yhtä huonoja." (Torsti Lehtinen)

Eivätkö suomalaiset arvosta toisiaan ensisijaisesti työn kautta? Ensin tulee kirurgi, viimeisenä ovelta ovelle -myyjä:

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=88

"Minne katosi kulttuuri, jossa lapset hoitivat vanhempansa loppuun arvokkaasti kotona, jos vain mahdollista?"


Veikkaan, että ainakin eliniän pitenemiseen ja tarpeeseen tehdä palkkatyötä tullakseen toimeen. Se ei ehkä niinkään ole pelkkä arvokysymys, se on myös kysymys jaksamisesta ja mahdollisuuksista.

Jatkan Anun ajatusta vähän kauemmas.

Minne katosi kulttuuri ... Mistä ajasta oikein on puhe? Ja millaisesta yhteiskunnasta? Ja: "loppuun arvokkaasti kotona".
Agraariyhteiskunnan h y v ä o s a i s e t kenties pystyivät sata vuotta monien piikojensa ja tyttäriensä avustuksella huolehtimaan huonokuntoisesta vanhuksestaan kotona. Syytinkiläisten ajasta on kulunut vuosikymmeniä. Vaikka puhuuhan Sirkka-Liisa Anttilakin olevansa nyt syytinkiläinen, kun rakennutti miehineen oman talon lähelle tyttärensä hallinnoimaa taloa.

Ei edes omien vanhempien hoitoon ollut mahdollista suurimmalle osalle kansaa - puhun suomalaisista. Köyhät ja vanhat ja huonokuntoiset ja muutenkin vajaat olivat heitteillä muiden nurkissa, saunoissa, maakuopissa, lautahökkeleissä.

Nyt on jäänyt ja jäämässä eläkkeelle kouluttunein ja tervein ikäluokkamme. Sillä ikäluokalla on yleensä vähän jos ollenkaan lapsia. Se ikäluokka on tottunut tekemään perkeleellisiä työpäiviä palkkatyössä - jos mahdollista. Ja se on maksanut veroja, ensin sosiaalisen hyvinvoinnin saamiseksi edelliselle ikäluokalle, sitten seuraavalle.

Ihan intiimi detalji: Monessa rannikon perheessä ja suvussa vanhimmat ovat 85 - 100-vuotiaita, niitten lapset seitsemissäkymmenissä ja sitä rataa. Meillä vanhin täyttää juuri 96, on ollut työeläkkeellä 30 vuotta, on terve ja asuu omaa rivitalonpätkäänsä. Vanhin kuoli hiljakkoin 98-vuotiaana. Hän oli talon emäntä, joka ei tullut ollenkaan toimeen "nuoren" emännän kanssa. Nyt "nuori", 84, saa huseerata mielin määrin talossa.

Tässähän lähestytään taas kristinuskoa: vain masentuneilla on realistinen käsitys itsestään ja rikolliset ovat yhtä huonoja kuin me! Minusta on pohjimmiltaan riemastuttava ajatus tämä ihmisen syntisyys ja kelpaamattomuus, sillä se estää meitä rakentamasta elämäämme oman itsemme, älykkyytemme, työmme, sosiaalisuutemme tms. varaan. Kaikki on lahjaa, jokaiselle. Riittää että ottaa vastaan. Mikä ei kylläkään ole helppoa, pitäis päästä maksamaan seuraavassa käänteessä takaisin, vai miten meidät kasvatettiinkaan:)

Merja, olen vasta vähitellen alkanut tajuta tuota ajatusta joka kristinuskossa taitaa olla pohjimmaisena, heittäytymistä olemassaolon armoille. On ollut aika kaukana meikäläisestä sellainen ajatus. Samoin ajatus että vain ottaisi vastaan jotain ilman että voi maksaa takaisin, on äärettömän vaikea käsittää ja hyväksyä.

Liisa, moninaisuus on tosiaan hankalaa. Ja sen lisäksi se edellyttää ettei voi olla kovin selkeää päämäärää mihin kaikkien pitäisi pyrkiä. Jos selkeä päämäärä on, moninaisuudesta seuraa hankaluutta.

Anun ja Liisan pohdinnat kulttuurista jossa lapset hoitivat vanhuksensa arvokkaasti, ovat huomionarvoisia. Minulla aina nousee kylmä hiki otsalle kun puhutaan siitä että lasten pitäisi hoitaa vanhukset, koska koen sen käytännössä tarkoittavan nimenomaan tyttäriä. Ja jos on tytär jolla ei ole omia lapsia ja lapsenlapsia huollettavana, mutta muilla on, tämä vanhuksista huolehtiminen lankeaa tietenkin sellaiselle tyttärelle.

Ja sieltähän sitä EV:ltä tuli vähän faktatietoa ihmisten arvostuksista.

Se riippuu aika paljon siitä tahosta joka arvottaa ihmisiä. Yrityksen kannalta on arvokkaampi sellainen työntekijä joka tekee työnsä hyvin ja täsmällisesti. Siinä ei välttämättä älykkyyttä tarvita. Älykäs voi olla huonosti motivoitunut ja monet muut tekevät työt paremmin kuin hän. Motivoitunut, koulutettu ja älykäs työntekijä voi tietysti olla yritykselle kannattavampi ja tuottavampi, joten hänelle kannattaa maksaa enemmän palkkaa. Yrityksiäkin on erilaisia. Toiset taas arvottavat ihmisiä esim. ulkonäön mukaan mm. mallitoimistot jne.

Älykkyys on aika yhdentekevä jos ajattelee ihmistä ihmisenä. Tärkeämpiä arvoja on mielestäni henkilön moraali, käyttäytyminen, empatia ja positiivinen ilmapiiri. Korkean älykkyysosamäärän saaneet eivät ole samanlaisia esim. arvomaailmaltaan tai moraaliltaan. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja erilaisia ja "jokainen" ihminen on tärkeä omalle yhteisölleen. Erilaisuus on rikkaus, mutta huonosti käyttäytyminen / rikollisuus ei sitä ole.

Sekoitan pakkaa hiukan vielä.

"Motivoitunut, koulutettu ja älykäs työntekijä voi tietysti olla yritykselle kannattavampi ja tuottavampi, joten hänelle kannattaa maksaa enemmän palkkaa."

- Mistä työnantaja tietää kenenkään älykkyyttä? Todella.
- Akateemisen loppututkinnon voi suorittaa ilman erityistä älykkyyttä. Sinnikkyys ja hyvät peffalihakset ovat keskeisiä edellytyksiä tutkintojen suorittamisessa ja joskus myös työssä selviytymisessä.
- Tuo kannattavuus- ja tuottavuusnäkökohta on vaikea mitattava monessa melko vaativassa ammatissa.
- Muistaessani: Takavuosina Turussa huippuälykäs mensalainen antiikkikauppias murhasi kiduttaen pikkupojan.

Vastaan tuohon suoraan yläpuolelle Liisalle. :)

1, Ei tiedäkään, mutta luultavasti älykäs (koulutettu+motivoitunut) voi tehdä työnsä nopeammin ja/tai laadukkaammin. Hän voi myös nähdä työt laajemmassa mittakaavassa mikä voi edes auttaa työn parempana suorittamisena mikä näkyy taas työnantajallekin.
2, Niin voi. Akateeminen tutkinto ei tarkoita välttämättä älykästä ihmistä.
3, Samaa mieltä, kannattavuutta ja tuottavuutta voi olla vaikea mitata jos ei tarkkaan pystytä rajaamaan tietyn henkilön tekemiä töitä. Tosin silloin koko työyhteisö/tiimi/projektiryhmä hyötyy mahdollisesti älykkään ihmisen tekemästä laadukkaasta ja työstä. Jos hyvin tehtyä työtä ei pystytä millään mittarilla mittaamaan, niin onko se silloin hyvin tehtyä työtä.
3, Tuota en tiennyt, mutta kuten aiemmin hieman jo totesinkin, niin älykkyys ei tarkoita tervettä mieltä tai korkeata moraalia.

Kiitos kommenteistanne Omena ja Liisa.

Liisa, taisit lukea minua värittyneesti. Mikäpä tuossa, olen tottunut. Minulla ei nyt tällä kertaa ollut sen kummempaa aatteen paloa, vaan mietiskelin ihmisyhteisön pärjäämistä. Ilman moninaisuutta se ei olisi mahdollista. Taustalla käsityksessäni on mm. neuropsykiatrian yksityisopintoja teoriassa ja käytännössä.

Erilaiset ongelmat lienevät vääjäämätön hinta, joka maksetaan moninaisuudesta. Ilmeisesti moninaisuus sinänsä on arvokasta ihmisyhteisön pärjäämiselle riippumatta siitä, kuinka kivoja ja hyödyllisiä juuri minun mielestäni erilaiset ihmisvariantit ovat.

Käytännön kuntoutustyössä on alkanut näyttää yhä vahvemmin siltä, että iso osa ongelmista johtuu väärään paikkaan, asemaan, perheeseen... joutuneista varianteista ja hyvin monenkin (syrjäytyneen tai nitkahtaneen) ihmisen ominaisuuskokoelma olisi voinut kukoistaa, jos yhteisöstä olisi löytynyt sopivia paikkoja ja avuliaita ihmisiä.

Kuka Liisoista lukee värittyneesti : )

Tuo mitä sanot kaura pätee oikeastaan kehen tahansa. Ei tarvitse kuin itseään ajatella, niin paljon on mennyt resursseja hukkaan sen vuoksi että olen ollut väärässä paikassa väärien ihmisten parissa. Paikoissa ja ihmisissä sinänsä ole mitään vikaa varmaankaan ollut, eivät vain ole olleet minua varten.

Niinpä. Liisat vaan vilkkuu silmissä täällä:)

Eiih, tämä Liisojen uhkea runsaus saa pääni pyörälle :-) Kirsti, just noin minäkin näen monet tilanteet!

I think you are a very knowledge and kindly person.this blog are very funy and knowledge.i will tell to my friend read this blog today later.