Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.04.2008 - 11:44
Opintojen puitteissa minun pitäisi ryhmätyönä tuottaa verkkosivut eräälle aivan oikealle asiakkaalle. Meillä on opiskelut alussa, mutta tilaajalla on sivujensa kanssa kiire, oikeastaan niiden olisi pitänyt olla valmiina jo viime maanantaina. Me jotka olemme vastuussa tekemisestä, löysimme ensimmäisen yhteisen palaveriajan kuitenkin vasta sunnuntaina. Joten asiakkaan odotukset ja meidän todellisuutemme eivät nyt kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakasta hermostuttaa, kun he joutuvat odottamaan verkkosivujaan syksyyn.

Palaverin jälkeen soittelin asiakkaalle tarkistellakseni jotain käytännön asioita. Kysyin, että kukas muuten ne tekstit sinne sivuille sitten tuottaa, mistä ne saadaan. Asiakas oli yllättynyt, ai siis mitkä tekstit? No sisältö sinne sivuille, minä selitin. Hän oli entistä hämmästyneempi. Mikä sisältö? Ei ole olemassa mitään sisältöä.

Suljin puhelimen ja mietin ihmisluonnon salaisuuksia. Verkkosivut pitää saada, niillä on kauhea kiire, vaikka asiakkaalla ei ole vielä käsitystä, että mitä sinne pitäisi laittaa.

Tämä on minusta kiehtovaa. Lapsellisuuttani olin kuvitellut sen menevän toisin päin. Että minulla on jotain asiaa ja se pitää saada nettiin nähtäväksi. Siis asia on ensin, sitten tuotetaan se sivu tai sivut. Mutta minä olenkin bloggari joka nyhjää tyhjästä sisältöä ihan vain huvikseen.

Asiakkaan innoittamana aloin miettiä, että mitä jos perustaisin vaikka verkkokaupan. Teen itselleni hienot sivut nettiin ja sitten hämmästyn, kun joku pistää sähköpostia ja haluaa ostaa minulta jotain tavaraa. Sitten minä kyselen häneltä ihmeissäni, että tavaraa, nyt minä en ymmärrä, mitä ihmeen tavaraa.

No joo, oikeasti olen innoissani, kun saan miettiä kuinka asiakkaan aika hankala hanke voidaan  kääntää havainnolliseen muotoon, niin että lapset, jotka ovat kohderyhmä, voisivat ymmärtää, mistä on kysymys. Olen jo nyt oppinut monia asioita. Mm. sen, että kaunis periaate "asiakaslähtöisyys" voi käytännössä ollakin aika hankala toteutettava. Asiakkaat kun voivat joskus olla varsin irrationaalisia ja hankalia, ja tästähän minä itse olen loistava esimerkki, viittaan edelliseen postaukseen.


****

Päivitys: Koulutehtävänä oli tehdä itselle käyntikortti.



Salla kirjoitti 16.04.2008 - 12:20
Hih! Mutta on muuten asiakkaalle hyvä tuuri, kun saa verkkosivujen sisällöntuottajaksi oikean kirjailijan. Tulee varmasti hyvät tekstit, kun pääset niitä tekemään! (Luultavasti joudut haastattelemaan asiakasta ja tekemään tekstit oman mielesi mukaisesti, ylläkuvatusta päätellen).
mm kirjoitti 16.04.2008 - 13:11
Sallan kanssa samaa ajattelen.
Siinäpä sinulle myyntivaltti: Kutsu kirjailija kehiin!
Kirsti kirjoitti 16.04.2008 - 13:47
Niin, mietinkin tuota ja että kuinka paljon sopii itseään tyrkyttää, kun huomaa että tekemistä kyllä riittäisi.
Helena K kirjoitti 16.04.2008 - 14:24
No miksipä et voisi tarjoutua sisältöä suunnittelemaan varsinkin jos saat siitä säällistä palkkaa...Onko asiakas mieltänytkin verkkosivujen rakenteen ja sisällön samaan pakettiin...? Lupauduin juur samanmoiseen sisältötehtävään yhden asuinseudulleni suunnitteilla olevan festarin tiedotussivuille; oppia ikä kaikki...saman tien heräsi kiinnostus parempaan verkkosuunnittelun rakenteelliseenkin ymmärtämiseen; missä käyt kurssia, onko hyvä?
(Tässä kirjallisuusblogeista kiinnostuttuani vietin tänään muuten jo yhen aiemman tauon sivuillasi ja osallistuin näämmä muiden jo aiemmin tässä kuussa käymäänne keskusteluun siitä Mooren Seksin sielu ja haastattelupyyntö ym.-aiheesta...kiitos siis virtuaaliseurasta)
Kirsti kirjoitti 16.04.2008 - 15:08
No joo Helena, sen palkan kanssa olisi varmaan vähän niin ja näin ja aina kannattaa myös miettiä että ei kai liikaa astu varpaille jos itseään työntää sinne minne ei varsinaisesti ole pyydetty. Ja ollos hyvä ja kiitos samoin, siis virtuaaliseurasta:-)
SusuPetal kirjoitti 16.04.2008 - 16:18
Itselläni on juuri kokemus sivujen tuottamisesta ilman sisältöä, kun perustin tuon lumppuja ja lureksia-blogin. Ensin pykäsin blogin pystyyn ja sitten aloin miettiä, keitä sinne ilkeäisi pyytää sisällöntuottajiksi.
On sellainenkin mahdollista.
Toisaalta, emme myy mitään.
Ainakaan vielä:)

Ja tuohon huippusuosittuun blogiin pääsee tuosta www-linkistä(mainos).

Mutta eikö molemmat täydennä toisiaan aika hyvin, sivujen tekeminen ja sisällön tuottaminen, siinähän on businessideaa.
Kirsti kirjoitti 16.04.2008 - 17:02
Susu kuitenkin ystävineen aika äkkiä polkaisi sen sisällönkin, ja ihan oma-aloitteisesti. Ei tarvinnut kenenkään ulkopuolisen tulla kyselemään, että mikä blogi täällä on kun täällä ei ole mitään. Joo, bisnesideaa, kyllä.
SusuPetal kirjoitti 16.04.2008 - 19:39
Joo, emme me voineet odottaa syksyyn:)
Inkeri kirjoitti 16.04.2008 - 19:55
On sanottava että eräs virtuaalimaailman sektori osaa huomioida asiakkaansa - fantastiset tietokonepelit. Tuotteessa on huomioitu asiakkaan (nuoren) kaipuu ajattomuuteen, leijuvaan toiseen todellisuuteen kauas koulusta ja aherruksesta. Sitten nuori (useimmin mies) pelaa ja pelaa ja sanoo lopettavansa : kohta! Ei kai pelien maailmassa sinänsä ole vikaa, jos ei ryvetä väkivallassa, mutta ne addiktoivat. Peleihin pitäisi liittää samanlainen pieni ääni kuin navigaattoreissa on: Käänny takaisin jos mahdollista, mene ulos, verryttele, tee jotain muuta.
Kirsti - mitä jos kehittelisit pelin (ryhmätyönä) joka muistuttaa myös arkitodellisuuden ihanuudesta!
Sylvi kirjoitti 16.04.2008 - 20:56
Erään epävisuaalisen henkilön kysymys: onko käyntikortin kuvassa aurinko, ristilukki vai jokin muu? Muistelen Saaran suunnittelemia kauniita vihreäkuvioisia verhoja, joissa oli käytetty nuoren muotoilijan kuvitusideaa.
Kirsti kirjoitti 16.04.2008 - 21:11
Sylvi, käyntikorttia somistaa samanhenkinen kuvio kuin Saaran verhojakin, tosiaan. Tämä kuva on ikuistettu Raisionlahden lintutornista.

Inkeri, minä luulen, että osaisin kehittää pelkästään sellaisia pelejä, jotka eivät addiktoi. Se on toisaalta hyvä juttu, mutta toisaalta, kukapa sellaista peliä sitten viitsisi pelata.

Susu, kevät ja kesähän ovat otollista aikaa muotiin liittyville pohdinnoille:-)
rusina kirjoitti 18.04.2008 - 19:30
Täs miu mielest, aletaan niinku oleen asiakaslähtösyyren ytimes!
Kirsti kirjoitti 22.04.2008 - 12:58
Heh
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 03:58
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta