Onneksi olkoon, olet oivaltanut olennaisimman.

eläköön pyhä välinpitämättömyyden lehmä !

silti asioiden, elämän ilmiöiden ei tarvitse olla samantekeviä. kunhan ovat oleellisia.

Minä ihmettelin vielä muutama vuosi sitten, miten kaikilla ystävilläni on jokin missio, jonka puolesta he toimivat, ja minulla itselläni ei ole kertakaikkiaan mitään. Kaipasin sitä missiota, mutta tuntui, ettei minulle ole olemassakaan sellaista. Nykyisin kuitenkin tuntuu siltä, että onpahan se missio olemassa kuitenkin; olen omani löytänyt, vaikka sen löytäminen veikin aikansa.

Ja iästä vielä; hätkähdin tänään, kun tajusin olevani kokolailla vanha. Katsoin puistossa pintä pari vuotiasta tenavaa ja tajusin yhtäkkiä, että minähän voisin vallan hyvin olla tuon ikäisen lapsen ISOäiti!

Se tuntui joltain se, mutta en tuntenut itseäni yhtään isoäidin ikäiseksi syödessäni kesän ensimmäistä pehmistä kadun reunakivellä istuen. Olen kyllä tavannut ikäisiäni isoäitejä, mutta en ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi itseäni isoäidin ikäisenä ihmisenä!

Kiitos Susu, niin se taitaa olla


hirlii, siinä kieltämättä on oma haasteensa, että miten suhtautuu asioihin huolettomasti, mutta ei kuitenkaan hälläväliä mentaliteetilla.

Arja, tervetuloa joukkoon. Minä olen kyllä jo ehtinyt kauhistella itseäni isoäidin ikäisenä ihmisenä. Onneksi sen ei tarvitse antaa rajoittaa itseään.

Meikäläiselle on ollut vapauttavaa tajuta, että ainoa, millä on merkitystä ja ainoa, mille jotain mahdan on hetki juuri tässä ja nyt. Vanheneminen on vapauttanut niin monista odotuksista, että nyt tuntuu kuin mikä tahansa olisi periaatteessa mahdollista. Tai sitten ei... ja sekin on ihan hyvä :-)

Isoäitini ei ollut isoäiti vielä 50-vuotiaana ei myöskään äitini. He elivät ihan täyttä elämää kuten minäkin, olematta isoäiti. En hahmottele kauhean voimakkaasti elämänkulkua tai identiteettiä näiden sosiaalisten roolien kautta, joilla kyllä on vaikutuksensa joissain yhteyksissä ja tilanteissa.

Ikään liittyy myös monta helpottavaa asiaa, ja paljon stereotyyppisiä kuvitelmia kuten nuoruuteenkin tai muihin ikävaiheisiinkin. Merette Mazzarella toteaa kirjassaan Tähtien väliset viivat, ettei hän halunnut olla lapsi. Johon hänen äitinsä totesi,että kaikki lapset eivät pidä lapsena olemisesta. Ehkä saman voisi ajatella koskevan mitä tahansa ikäkautta? Iän ja elämän kokeminen varmaan poikkeaa meillä kaikilla, siis se miten ja minkälaisena jonkun elämänvaiheemme koemme.

Koen olevani aika monenikäinen, viihdyn aika erinomaisesti kyllä tässä kohtaa.

Anne, tässä hetkessä eläminen on minulle suuri ja tärkeä tavoite;-)

Hirlii, enpä minäkään hahmota elämääni isoäiti-iän kautta, siksipä ajatus hätkähdyttääkin kun se yhtäkkiä pälkähtää päähän. Minäkin koen, että kaikki ikäkaudet oikeastaan sisältyvät tähän hetkeen ja se tuo elämään tiettyä juurevaa fiilistä.

Jonain päiväni ihan odottamatta tajuaa: minusta ei voi tulla koskaan isoäitiä. Se iskee kuin kivi rintaan. Siinä ei auta rikkaus, ura eikä feminismi. On menettänyt erään ihmisen perustavista onnenaiheista.

Tätä kannattaa ajatella vakavasti ja nöyrästi silloin kun on vielä tarpeeksi nuori tullakseen äidiksi, tarpeeksi nuori rohkaistakseen ja tukeakseen lapsiaan tulemaan vanhemmiksi.

Kautta aikojen naiset joiden tytöt ja pojat ovat kuolleet sodissa, vallankumouksissa tai keskitysleireillä, surevat sitä, että heiltä riistettiin oikeus saada lapsenlapsia. Tämä on meidän aikana yhä suurempi ongelma, vaikka siitä ei usein puhuta.

Ei se, että ei ole omaa biologista lasta, tarkoita että elämä olisi tyhjää ja merkityksetöntä tai ettei eläisi hyvää ja rikasta ja monintavoin merkityksellistä elämää ja ihmissuhteita.

Jotkut ilmanmuuta, eivät kykene elämään ilman omaa biologista lasta, eikäpä siinä mitään. Lapsen hankinta on alkanut muistuttaa yhä enemmän uuden auton tai muunlaisen hyödykkeen hankintaa. Se on murheellista. Kuten kykenemättömyys kantaa huolta lapsista, jotka eivät ole "omia".

Minä olen lapseton. En ole kokenut sitä itselleni ongelmaksi enkä pidä ongelmana myöskään lastenlasten puuttumista. En ole sitä itse surrut - minusta elämäntilanteeni on hyvä näin.

Minulle vaikeaksi asiaksi muodostui kuitenkin se, että äitini (joka on nyt jo kuollut), suri kovasti lastenlasten puuttumista. Minä tunsin itseni syylliseksi hänen suruunsa. Syyllisyydentunne oli raskas taakka kantaa - tunsin ryöstäneeni äidiltäni jotain, joka hänen olisi kuulunut saada kokea.

Samalla minusta tuntui, että surin surua, jossa kukaan ei lohduta - äitiäni säälittiin, mutta minun syyllisyydentunteitani ei kukaan tuntunut huomaavan saati ottavan todesta. Onneksi tuo aika on jo ohi enkä tunne enää itseäni syylliseksi.

Se tuossa Anonyymin kommentissa kyllä kuultaa: syyllistäminen ja lapsettomien tuomitseminen.

Onneksi et tunne itseäsi enää, Arja, syylliseksi. No, minä olisin eräässä vaiheessa halunnut tehdä sen lapsen ja sen tekemiseen olisi ollut kaikki mahdollisuudet. Kuitenkin tein valinnan, jota en kadu. Tiedän, että elämäni ei ole merkityksetöntä ja se on tarkoitettu elettäväksi juuri näin.

Se suututtaa kyllä, että ihmiset (mies tai nainen), jotka eivät halua tehdä tai eivät tee biologisia lapsia, ovat aina jotenkin näiden lapsellisten "hampaissa".

Onpa täällä koviä tätejä. Entä jos anonyymin puheenvuorossa puhui suru?
http://www.simpukka-yhdistys.fi/index.php

Anonyymin kommenttia lukiessa tajusin, että minulla ei yksinkertaisesti ole noin auvoista käsitystä lasten ja lastenlasten saamisen tuomasta onnesta. Ja se johtuu tietysti siitä, että omassa kasvuympäristössä lapset nyt vaan pyörivät siinä joukossa, heitä kasvatettiin, joskus aika kovinkin ottein, enkä nähnyt lasten yleensä olevan vanhemmilleen suuria onnenaiheita. Siksi kai ajattelen, ettei lapsettomasta elämästäni puutu mitään erityistä, paitsi tietysti huolta ja murhetta ja rahanmenoa. ..

Hyvä tulkinta Simpukka.

Simpukka; kertoisitko tasapuolisuuden vuoksi: Mistä yhdistyksestä saanut tukea suruuni ja syyllisyydentunteisiini?

Ei lasta hankita siksi, että oma äiti niin tahtoo. Yhden hyvä ei ole hyvä kaikille. Kenenkään elämäntehtävä ei ole toteuttaa vanhempiensa haaveita, vaan jokaisen on kuunneltava omaa sydäntään ja etsittävä itse tiensä. Niin siitäkin huolimatta, etteivät ne ratkaisut sitten aina olekaan sellaisia, joista vanhemmat olivat lapsensa tulevaisuutta ajatellessaan haaveillet.

ei täällä mitään tiukkoja olla. ollaan vaan kuljettu omaa polkua pitkin. aika moni jää vanhempiensa tahdon alle eikä rohkene elämään omaa elämäänsä.

Höpöjä tommoset pitää ajatella mitä menettää, mistä edelläoleva anonyymi kirjoitti. Mä en ole halunnut miestä enkä lapsia; sanokoot laumasielut itsekkääksi, minut nyt vain luotiin sellaiseksi: itseelliseksi. Ilmeisesti edellisessä elämässä jäi oma elämä niukaksi suurkatrasta paimentaessa ja pyysin ja sain uudenlaiset eväät.

"Hyvältänäyttävän elämän eläminen" on sopulilauman aivopesua. Parempi keskittyä omaan elämiseensä kuin siihen, mitä moisesta naapurit meinaavat ja sopiiko se tavallisten tallaajien nuotistoon. Sisältäpäin oikeat suuntaviivat löytyvät eivät viikkolehdistä.

Alkuperäiseen postaukseen vain kommenttina, että välillä tulee noita selkiämishetkiä. Ne kääntävät elämänkulun toiselle polulle. Onneksi niitä tulee. Ilman ajatusmaailman muutosta me hapantuisimme paikallemme.

Olen muutosten kannattaja. Ollut aina.

Arjan kommentista tulee mieleen, että hyvin harva ihminen kertoo, miten ihanaa ja tärkeää on ollut olla vanhemmilleen elämän merkitys ja tarkoitus ja toteuttaa vanhempien unelmai omalla olemassaolollaan. Mutta sen sijaan omista lapsista usein ajatellaan niin, että ne ovat elämän merkitys ja tarkoitus, eikä tässä nähdä mitään ongelmaa.

nn 63 puhuu asiaa.

ruu, noinhan se on, vaikka haikailenkin entisaikojen maailmaa, jolloin asiat pysyivät samana sukupolvesta toiseen, tai siltä se ainakin näyttää täältä katsoen.

nn 63:
"Ilmeisesti edellisessä elämässä jäi oma elämä niukaksi suurkatrasta paimentaessa ja pyysin ja sain uudenlaiset eväät."

Jotenkin noin olen tämän ajatellut ja kokenut minäkin. Elämä vapauttaa ihmistä ja saa mahdollisuuden elää sitä toisin kuin ehkä muut toivovat ja odottavat, mutta tämä ei ole muiden elämä vaan oma elämä. Eikö lasten maailmaan saattaminen ole aivan yhtä itsekäs teko kuin siitä teosta luopuminenkin, että ei lapseton ole yhtään sen itsekkäämpi (toisinaan tuntuu että aivan päinvastoin: lapsettomien itsekkyys on aika minimaalista verrattuna lapsellisiin).

Varmaan aika turha vääntää siitä, että kummat ovat itsekkäämpiä, lapsia hankkivat vai ne jotka jättävät hankkimatta. Se on tietenkin surullista, että jotkut eivät saa lapsia, mutta kannattaako sitäkään paisutella. No helppohan minun on tietenkin sanoa.

no ei ollut tarkoitus vääntää käsiä, mutta on vaan tullut vastaan tuo käsitys useammin kuin kerran, että lapseton on itsekäs ja että lapselliset ei ja että lapsettomuus pitää perustella mutta lapsellisuutta ei.

toivottavasti jokainen kokee olevansa sillä polulla, joka tuntuu etupäässä tyydyttävältä.

nimim. lapsellinen lapseton

Kyllä se minullekin tuttu käsitys on ja varsin ärsyttävä kun sen kohtaa.

kirjoittamaasi aiheeseen voin lisätä vielä, että uskoisin sinun tässä elämässä kasvaneen nimenomaisesti sisäisesti. Eikö se ole meidän tärkein asia??? Oikeasti.

Ja sitten niille, jotka surevat lapsenlapsettomuutta. Voi hyvin "adoptoida" lapsiperheen, jolle alkaa muummiksi. Ainakin suurimmissa kaupungeissa se on helppoa. Esim. uussuomalaisen perheen tai sellaisen, joilla oma isoäiti on jotenkin saavuttamattomissa (kuollut/kaukana/vihastunut). Lapset eivät ymmärrä geenien perään vaan hyväksyvät helposti ja iloissaan. Tuskin ottomummullakaan on vaikeuksia, kun pienen lapsen silmät loistavat tapaamisen riemusta ja isompana tämä on sitten niin tuttu ja rakas. (Tämmöiseen ryhtyminen vaatii tietenkin myös mummin sitoutumista mummuuteen. Ei siis käy minulle. )

no. oikeastaan vain tuntuu siltä, että rakkaus kavennetaan koskemaan vain omaa biologista lasta kohtaan.

on taivaan tosi, että aivan varmasti joillekin naisille (ja myös miehille) se oman biologisen lapsen saaminen on tämän elämän täyttymys ja (ehkä) ainoa onni ja rakkaus. näin täytyykin olla.

mutta on hyvin paljon heitä, joille onni merkitsee muuta, toisenlaista elämää ja vielä heitä, joissa ei herätä suurta surua se, että ei ole lasta tai ei koskaan tule esim. isoäidiksi.

tuo mitä sanoit nn 63, on kaikenkaikkiaan juuri sitä, että v o i ja s a a iloita tästä elämästä juuri näin.

Michael Briggs's parents and widow talked about the devastating effect his death had on them during Addison's sentencing in 2008. But they generally have not spoken to the press. They attended an event Ayotte held in April announcing the support of law enforcement officials. The family members could not be reached yesterday.

Throughout her campaign, Ayotte has focused on her leadership as attorney general. She has earned the support of a large segment of the law enforcement community, including about 60 chiefs of police, nine county sheriffs and 30 police unions.

it is the first time I am so impressed by all the ideas presented.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,

Distributor065 should not be allowed to Office 2010 have an account if they are not going to comply with the agreement. Although it is very different from the former UI, Office 2007 the new Ribbon interface does wonders for your productivity once you get used to it. All of your keyboard shortcuts are the same, so there are Microsoft Office 2010

cheap Oakley sunglasses blend fashion and technology perfectly

To be honest, it is really a very good post. I have share it with most of my friends. I hope more poeple will read your posts. Thank you!

Burberry handbag comes in different measurements like massive, tiny and medium.