Anteeksi jo etukäteen kommentin pituus; kerron millaiseen markkinointiin törmäsin Berliinissä keväällä:
Kun purin kukkakaupan kassia, pohjalta löytyi pieni vihkonen, jonka kannessa oli romanttishenkinen nuoren naisen kuva ja teksti: Petra Durst-Benningin Kukkaisaapinen. Käänsin lehteä. Siellä näköjään selitettiin kukkaiskielen viestejä, esimerkiksi: "VALKOINEN SYREENI Nuoruuden ylistys. Sulhasen pitäisi kihlausaikana viedä sitä päivittäin morsiamensa kotiin". Aika hauskaa. Kun pääsen aakkosiston loppuun, ( Zypresse, sypressi, epätoivon ja surun merkki) seuraavalla sivulla esitelläänkin "Petra Durst-Benningin uusin bestselleri Kukkaisoraakkeli, sidottuna 19,90 e. Baden -Baden 1800 luvun mennessä mailleen. Flora elää unelmaansa saatuaan perheensä kukkakaupan uuteen kukoistukseen. Ylhäiset asiakkaat kaikkialta maailmasta ovat ihastuneita hänen aistikkaisiin asetelmiinsa. Mutta kun Flora rakastuu kuolettavasti, onni vaatii omansa".
Seuraa kirjailijan esittely ja katkelma romaanista sekä kuvat kirjailijan yhdeksästä aikaisemmasta romaanista. Paitsi että kirjailijalla on omat sivut ja fanisivut, myös kirjalla on sivut. Niillä - tai kirjakaupassa - voi osallistua kilpailuun, jossa on pääpalkintona kahden hengen viikonloppu Baden-Badenissa sekä joukko kukkais- ja kirjapalkintoja. Ja vihkosen takakannessa on bonusseteli, jolla saan viisi euroa alennusta, kun teen 31.5.09 mennessä kukkatilauksen saksalaisen kukkatilaussivuston kautta.

Kaikkea se saksalainen todellakin keksii! Varsinaista täsmä- ja suoramarkkinointia: kassiin pantavia purkkikukkia ostavat naiset, jotka saattavat hyvinkin kiinnostua kukkaisteemaisesta romanttisesta viihteestä! Ja alennuksia ja palkintoja. En nyt tarjoa juuri tätä käyttöön - tai miksei - mutta kaikennäköisiä markkinointikeinoja näköjään on keksittävissä.

vähänkään elämää nähnyt tietää, että elämässä rakkaus/rakkaudet ovat monimuotoisia, ihmiset toteuttavat sitä hyvin erilailla.

kirjan nimi viittaa heti outouteen (jälkimmäinen nimiehdotuksista on parempi) mikäli se saa jommankumman mainitsemistasi nimistä ja tarinoittesi tulisi olla sitten kyllä tosi outoja. ja johon tuotantoosi vähän tutustuneena en voi ihan uskoa. tosin eihän se minun uskostani ole kiinni.

yhdistääkö tarinoiden henkilöitä jokin muu kuin rakastuminen? sukupuoli, ilmeisesti, koska itse olit alkanut miettiä tuota "naisten maailma" nimeä. kirjan nimellä on oma vaikutuksensa kirjan valinnassa, sitä kannattaa todentotta miettiä.

nyt kun kirjailijat ovat ryhtyneet tekemään kirjojensa tuotoista kehitysmaihin avustuksia, niin tämän asian voisi myös mainita kirjan kansiliepeissä, löytyyhän niistä nykyisin myös maininta käytetystä paperilaadustakin.

Outoa rakkautta, Kummallista rakkautta, ehkä sittenkin Outoa rakkautta.

Hei Sokea kana! Kannattaisi kyllä ottaa mallia tuosta markkinointistrategiasta. Jotain tuollaista olen selvästikin vailla.

Hirlii, yhdessä novellissa mies rakastuu lattiasieneen, toisessa murtaudutaan ruumisarkkuun jne, joten ehkä näissä novelleissa rakkaus on aika outoa kummiskin.

Yksi ääni siis minun ehdotukselleni, kiitos Sinikka:-)

Kirjan kansitekstissä voisi mainita, että käytät palkkiosi tyttöjen vessojen ostamiseen.

Minulta saat toisen äänen: Outoa rakkautta vaikuttaa hyvältä. Partitiivi on tässä sopivan epämääräinen.

Kustantajan ehdotus on taas turhan jyrkkärajainen: Oudot rakkaudet. Naisten maailmakaan ei vaikuta yhtä houkuttelevalta kuin Outoa rakkautta.

Markkinointiviestinnän kurssi kuulostaa luontevalta jatkolta parhaillaan käymillesi opinnoille.

Outoa rakkautta, jättää sopivan avoimeksi eikä ole yhtä ehdoton kuin Oudot rakkaudet.

Kiito Celia ja Usvazine. Pistin kustantajalle jo viestin, että Outoa rakkautta saa täällä kannatusta. Saa nähdä, mitä kansan äänestä ajatellaan siellä päässä.

no jopas on outoja intohimoja. outoa rakkautta sopii oikein hyvin.

muistuttaa vähän sylvia brownriggin novellikokoelmaa: kymmenen naista jotka järisyttivät maailmaa. suosittelen huumorin ja vallan mainioiden kertomusten tähden. pieni hillittömän hauska kirja täynnä kohtalaisen outoja naisihmisiä...

Linkissä sininen huussi.

Huussiasia panee kyllä hankkimaan Outoa rakkautta sisältävän kirjan. Sitä paitsi tämä vuosi on YK:n Kansainvälinen saniteettivuosi. 2,8 miljardia ihmistä maapallolla on vailla kunnon käymälää ja heistä lähes miljardi on alle 18-vuotiaita. Erityisesti asia kirpaisee tyttöjä ja naisia. Vessan puuttuminen aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, aikaa tuhraantuu, koulumaksut menevät hukkaan, taudit leviävät ja ympäristövaikutukset ovat tuhoisat. Hyyskättömyys loukkaa naisten yksityisyyttä ja omanarvontuntoa eikä yhteiskunnallinen asema pääse kohentumaan jalat ristissä. Pienikin apu on suuri apu, maailmantalouden mittarin mukaan huusseihin sijoitettu euro tulee yhdeksän kertaisena takaisin. Aiheesta on kirjoittanut Therese Dooley HS:n Vieraskynässä.

Vessoja kehitysmaihin? Minkälaisia vessoja? No seisomavessoja, niiden esiintymä ja käyttöalue alkaa jo virosta ja jatkuu Etelä-Afrikkaan. Siinä on pulma. Jos kysymyksessä olisi suomalaisugrilaiset kansat, sinne vois panna menemään laivanlastinverran riukuja, sillälailla uudistettuja, että ne olisivat pinnastaan höyläämällä siloteltuja ja enemmän länsivaltaisia.
En tiedä, mikä parasta kellekin olisi. Kovaa se on, koittivat mitä hyvänsä.
Lähden tästä riuvulle.

joo Sinikka, sitä ei useinkaan tule kyllä ajatelleeksi, että huussi olisi rahoille niin hyvä sijoituskohde. Pitääkin miettiä, voisiko osan eläkesäästöistään kanavoida huusseihin, josko ne jopa turvaisivat meikäläisen vanhuuden joskus...

Tosiaan Latimeri, eivät taida riukuja Afrikkaan asentaa.

Olen tutustunut seisomavessaan. Lattiassa oli reikä ja tavara meni lattian alla olleeseen säiliöön. Huussi ei haissut eivätkä hyönteiset hyrränneet. Vaikeuksia tuotti alkuun tottua epätavalliseen asentoon toimituksen yhteydessä. Lattia ja reiän ympärys olivat siistit. Ihmettelin sankkoa huussin nurkassa. Sitten tajusin, että siinä oli virtsaa, joka oli kypsynyt ammoniakiksi. Siinä olivat myös siivousvälineet, varren päähän sidottu kangastollo. Hiekka vielä hankausaineena lisää tehoa. Mietin, että tuskin olisin kovin mielelläni toimitellut asioitani penkkimäisessä huussissa, joten tässä tapauksessa seisomavessa vaikutti hygieenisemmalta vaihtoehdolta. Kerrottakoon, että kekseliäät suomalaisugrilaiset olivat olleet suunnittelijoina. Huussi oli rajan takana Karjalassa.

Outoa rakkautta ehdottomasti.

Laita sitten tulemaan meilillä tarkemmin tietoa, niin saan sen videopätkän valmiiksi.

Pikkukaupungeissa Suomessa oli vielä muutama vuosikymmen sitten ulkohuoneita, jotka sijaitsivat kaksikerroksisen ulkorakennuksen toisessa kerroksessa.

Kullakin perheellä oli oma "penkkihuussinsa", jossa oli pari reikää aikuisten kokoa ja yleensä pari matalaa lasten puuceetä. Seinille kiinnitettiin nastoilla Elokuva-Aittojen ja muiden lehtien kansikuvia. Laatikossa oli vanha kauha sekä kalkkia tai hiekkaa, vessapaperina sanomalehtiä.

Tunnelma oli kodikas. Iltapimeällä mentiin huussiin lyhty tai taskulamppu mukana. Ei ollut kivaa mennä yksin huussiin. "Lähetkö minun kanssa huussiin?" kysyttiin äidiltä, siskolta tai ystävältä.

Ruotsalaisessa antiikkilehdessä oli joitakin vuosia sitten artikkeli vanhasta kartanosta, jossa oli aatelistalon huussi samalla tavalla toisessa kerroksessa. Reikiä oli ainakin puolitusinaa, ja arvonherrat istuivat vierekkäin rupattelemassa ja neuvottelemassa tärkeistä asioista. Seinillä oli koristemaalarin tekemiä upeita maalauksia. Tämä huussi oli muistini mukaan peräisin 1600-luvulta.

Suomalaiset siirtolaiset veivät "renessanssihuussin" mukanaan Amerikkaan. Sellainen oli ainakin Montanassa ja herätti paljon hilpeyttä.

Mutta eikö tämä olekin paljon mukavampaa käymäläperinnettä kuin ranskalainen rokokooajan palatsien nurkkiin pissaaminen tai vielä viime vuosisadan Pariisin julkisissa vessoissa lattiareiän päällä kyyköttäminen?

Ajattelin, etten enää kommentoi huussiasiaa, mutta Blogisiskon "suomalaiset siirtolaiset veivät..." alkoi kiinnostaa. Siis mitä, missä, milloin, mistä tieto?

Olin "kauan sitten" vaihto-oppilaana USAssa Montanassa. Olimme kerran ajelulla maaseudulla ja AFS-sisareni sanoivat: - Nyt me näytetään sinulle jotain, joka saa sinut nauramaan niin että tukehdut.

Tien varrella oli iso farmi, tyypillisen suomalaisen näköinen maatalo ulkorakennuksineen. Tytöt sanoivat, että jos meni ulkorakennuksen yläkertaan löysi sieltä vessan. "Istutaan penkillä ja --". Tytöt olivat kuolla nauruun.

Minä olin tulipunainen naamaltani. Tytöt tulkitsivat sen täydelliseksi järkyttymiseksi. Sitä se olikin: Meillä oli kotona Iisalmessa samanlainen ulkohuussi. Pidin kuitenkin asian salaisuutena.

Mitään huussitutkimusta en ole tehnyt.:) Tiedän varmaa tietoa vain keskiajan vessoista. Vrt Turun linna.

Kiitos markkinointiponnisteluistasi Susu:-)

Hauska sattumus Blogisisko.

Sinikka, minä olen myös kerran tehnyt tuttavuutta tuollaisen lattiavessan kanssa. Tunisiassa. Kiinnostavasti oven alaosa oli avonainen, niin että kun kyykistyin reijälle, paljas perseeni vilkkui oven alta. Lisäksi oven sai säppiin ulkopuolelta, vaan ei sisäpuolelta.

Tuosta vielä, etteivät afrikkalistytöt uskalla mennä metsään tarpeilleen, niin eivät näytä viitsivät nuoret naiset suomessakaan mennä posliinipytylle.
Näin pari viikkoa sitten Uudessakaupungissa, keskellä kirkasta päivää ja keskellä kaupunkia, kuinka nuori nainen tuli sinisestä Fort eskortista. Vaalea pylly hetkui hetken auringossa kun nainen, kiirettä pitämättä, laski vetensä kadulle.

Jaahas. No mutta sehän on tietysti hengenvaarallinen tila jos ei pääse pissalle ja rakko halkeaa, niinkin voi käydä. Ennenvanhaan naisilla oli pitkät hameet joiden suojissa toimenpiteen sai suorittaa ilman että se häikäisi ulkopuolisten silmiä.

Kymmenenisen vuotta sitten olen ollut parina kolmena vappuna töissä Helsingin keskustassa. Oli (ja on ilmeisesti yhä) oikein estotonta meininkiä tässä yhdessä suhteessa, mikä todistanee että suomalainen ei tarvitse hädän tullen vessoja lainkaan. Eikä tule hätä käteen, korkeintaan ehkä vieressä seisovan lahkeille.

Kiitos Blogisiskolle informaatiosta. Vaikka huussiviritykset olisviat suomalaiskäsityksen mukaan kehitysmaissa riittämättömät, on vaatimatonkin pömpeli parempi kuin ei pömpeliä ollenkaan. Todistettavasti huussin tuleminen kylään on ratkaisevasti parantanut asukkaiden elämänlaatua. Siis onnea ja menestystä Oudoille rakkauksille.

Outoa rakkautta. Tuskin se ihan kattava kuitenkaan on.

Hirlii, missähän välissä tuo pissailu on ryöstäytynyt, kyllä minun nuoruudessani tytöt olivat vielä jonkin verran pidättyväisiä.

Kiitos Sinikka!

Niin aivan Kirsi, ei ole kirja kattava esitys, joten Oudot rakkaudet olisi nimenä turhan ehdoton. Toivottavasti kustu nyt kuuntelee mielipiteitämme.

En vaan tiedä, milloin moiset estot hävisivät.
1970-luvulla vielä osattiin olla ja elää kunnolla ja siivosti. Nih. Ei olisi tullut mieleenkään pissailla tuomiokirkon portailla tai espan puistossa Runebergin patsaan juuressa.

Vai lieneekö tämäkin nostalgiaa vain...

Todennäköisesti nostalgiaa;-)

It is hard to say such a thing is clear.