Minun äitini mielestä kirjallisuus on vaarallista, eikä kunnon ihmiset sellaiseen koske.

Elämä on ylipäätään vaarallista ja arvaamatonta. Tasaiset jaksot ovat näemmä poikkeuksia jatkuvassa muutoksessa.

Eikä ihmisten salakielestä yleensä ymmärrä mitään vaikka niin on luullutkin.

Olipa jotenkin hyvä lukea tämä sinun kirjoituksesi. Tapasin eilen yhden kauhean vaikean ihmisen josta olen edelleen hämmennyksissäni, mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan käsittää... Hyvä että olemme itse niin helppoja ja tasapainoisia. Hah hah.

Joskus riittää sekin, että on vain läsnä.

Kun toinen ei kuule, eikä toinen osaa puhua, voi olla lähellä sanomatta sanaakaan.

Tämä sinun läheisesi ei ole koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa, mutta nyt on. Minusta se on hieno asia. Vielä hienompaa on se, että hän mainitsi siitä sinulle. Ehkäpä hänelläkään ei ole sanoja, joilla hän voisi jäsennellä omaa maailmaansa (muille) ymmärrettävään muotoon.

Louhi, kyllä se minustakin oli aika hieno asia, että oli lukenut kirjani. Mutta ehkä tajuan sen merkityksen vasta vähitellen.

Rita, nimenomaan. Onneksi olemme itse niin helppoja ja ihania, ainakin omasta mielestämme:)

JPK, tuo on kyllä totta. Hyvä muistutus.

Petja, äitisi kuulostaa satakuntalaiselta:)

Petjan kommentista tuli minunkin mieleeni, että selvästi satakuntalainen äiti/ ihminen. Täällä on aina uskottu enemmän kouriin kuin kirjaan. Joskus laskeskelin, paljonko satakuntalainen maaperä on kasvattanut kirjailijoita suhteessa muuhun Suomeen.
Totuus on, että meillä on jo kirja. Mitä tilannetta muuttamaan. Kaatuisi nikkaroitu kirjahylly. Siinähän seisoo sirojen jalkojen varassa jo Ne Kolme tarpeellista. Aamen.

"Täällä on aina uskottu enemmän kouriin kuin kirjaan."

Aivan. Ja kuten on ennenkin tullut todettua: jos on perunaa kellarissa ja klapeja liiterissä, on satakuntalaisen kulttuurinälkä aika hyvin tyydytetty. Aamen.

Satakunnassa on niin viljavat vainiot, että siihen on mielekästä satsata ja antaa sille aikaa.

Kun maaperä on kivikova, sille on järkevää kääntää selkänsä ja keskittyä kirjaan. Maasta on kirjallisuuskin kiinni.

Minusta sait ison kiitoksen paitsi kirjasta myös läsnäolostasi tältä vähäpuheiselta länsisuomalaiselta! Minulla on vanhainkodissa kaksi tätiä, joista toinen ei puhu, mutta kuulee ja toiseen ei saa juuri minkäänlaista kontaktia. Jutteleminen tuntuu usein vähän joutavanpäiväiseltä, mutta kuulevalle lukeminen ja vanhojen valokuvien katselu ja sille toiselle oikeastaan vain syöttäminen ovat kontaktikeinoja, jotka tuntuvat vähän paremmilta.

Pitää paljastaa, että minäkin olen Satakunnasta kotoisin. Jotenkin samanlaisiin tunnelmiin olen törmäillyt. Kulttuuri on hörhöilyä missä kiroillaan paljon ja liian syvällinen ajattelu (varsinkin uskonasioista) syöksee naisen kun naisen tieltä.

Ollaan Satakuntalaisten opiskelukavereiden kanssa tätä yhdessä naureskeltu. On mukavaa lukea blogia, jonka juuret on omilla kotiseuduilla.

Mayatar, hauska törmätä satakuntalaisiin. Syvällinen ajattelu tietysti on aina vaarallista.

Blogikäki, viisautta ehkä olisikin osata sopeutua tilanteisiin niin ettei odottaisi aina jotain ihmettä. Minulla ehkä on ollut niin epärealistisia toiveita siitä millaisia ihmisten väliset suhteet voisivat olla.

"jos" maaperä Satakunnassa on monin kohdin muuten sekä viljavaa, että kivikovaa. Ainakin Huittisten ja Karkun suunnalla kova savimaa on asettanut ankarat vaatimukset viljelemiselle.

Tätä kertomusta voi purkaa myös sitä kautta että kyseessä on lahjan antaminen, Sillä että lahja tässä tapauksessa on kirja, ei ole niin merkitystä.
Sanot: "Olin antanut kirjan siinä toivossa että hän lukisi sen ja sanoisi siitä jotain."
Se oli yksi antropologi (McCracken?) joka monia vuosia sitten kirjoitti kiinnostavan tutkielman "lahjan" käsitteestä ja monimutkaisista sosiaalisista kuvioista jotka liittyvät lahjojen antamiseen ja saamiseen. Hän puhui länsimaisesta kulutuskulttuurista eikä mistään niistä ns. primitiivisistä.
Koska lahja yleensä ajetellaan pyyteettömästi ja vastikkeettomasti annetuksi, siitä kieltäytyminen esimerkiksi tulkitaan hyvien tapojen vastaiseksi. Kuitenkin tämän jutun mukaan lahjoilla voidaan välittää hyvin monimutkaisia merkityksiä ja ne voivat sisältää viestejä, jotka on kätketty tämän ilmitason alle (Troijan puuhevonen on hyvä esimerkki) Eräs lahjojen avulla tapahtuva merkityksenanto on lahjan saajan eräänlainen "määritteleminen" lahjan kautta, samoin siihen voi sisältyä antajan ja saajan välisen suhteen määrittelyä, tai ainakin propositio: näin minä näen tämän meidän välisen suhteen.
Tässä mielessä (ja tämä on sitten teoreettista, en tietenkään tunne asianosaisia) esimerkiksi kirjan antaminen lahjaksi sellaiselle, joka ei harrasta lukemista, voi rikkoa heti tuon pyytettömyyden idean: kirja lahjana sisältää ajatuksen, että saajan toivotaan lukevan sen, ja vielä voimakkaampi tämä "konnotatiivinen pakko" on, jos kirjan saa lahjaksi sen kirjoittajalta. Lisäksi siinä voi ajatella olevan myös vihjaus, että "sinun tulisi alkaa lukea enemmän" tms. Nämä viestit voivat olla aika hienonhienoja, mutta silti saaja voi kokea, että tällainen lahja itse asiassa on puuttumista hänen elämäntapaansa, persoonaansa tms., mistä voi jopa loukkaantua. Eräs strategia vastata tähän on tietenkin pitää kiinni tästä pintatason pyyteettömyyslähtökohdasta, eli olemalla reagoimatta siten kun lahja "edellyttäisi". Kirjan tapauksessa siis lahjakirjaa ei lueta, jos ei se yksinkertaisesti satu kiinnostamaan.
Tämän ei mielestäni tarvitse välttämättä olla mitenkään vihamielinen ele, se voi olla automaattinen, tai tietysti myös tietoinen reaktiivinen valinta varjella omaa elämäntapaa tiukasti, jos tuntuu että siihen yritetään ulkoapäin vaikuttaa.
Siis tuo sukulaisesi reaktio on minusta täysin ymmärrettävä, ja oikeastaan se voi olla hyvin vilpittömän ja autenttisen ihmisen merkki.
Vaistomaisesti kirjat ovat jotenkin erityisasemassa tässäkin, ne edustavat tietoa, sivistystä sun muuta sellaista. Mutta minäkin tunnen ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja, joiden elämäntapaan tai kulttuuriin sellainen ei vain kuulu. Ei se ole sen kummempaa, eikä se tunnu ainakaan näitä ihmisiä itseään haittaavan. Kirjoittakin pärjää.

Hyviä pointteja Etappisika. Mutta jos nyt ajattelee tätä asiaa minun näkökulmastani, niin minä taas koin että ellen lainkaan jakele saamiani tekijänkappaleita lähiomaisilleni, minua voidaan pitää kopeana ja välinpitämättömänä ihmisenä. Mikä tietysti saattaa olla tottakin, mutta se ei kuulu tähän. Olin siis vähän niin kuin puun ja kuoren välissä siinä. Teinpä niin tai näin, aina meni jotenkin metsään.

Minulle on muuten käynyt niinkin että olen tarjonnut tekijänkappaletta kirjastani, ja kyseinen henkilö on kieltäytynyt ottamasta sitä vastaan.

Olenkin joskus aina miettinyt, miksi joka painoksesta annetaan kirjailijalle 25 kappaletta kirjoja. Minä ainakin tulen hulluksi noiden omien kirjojeni kanssa koska en haluaisi niitä hyllyihin lainkaan, mutta nyt niitä on joka puolella enkä kehtaa kohta kenellekään niitä enää tyrkyttää koska onhan se tosiaan ihan perkeleellistä että toivoo sukulaisten ja ystävien ja tuttavien lukevan kirjojaan. Eihän siinä mitään järkeä tosiaan ole.

Mä olin pienenä usein mun kummitädin luona, jolla oli huono kuulo. Arkana lapsena en ikinä oppinut huutamaan niin että hän olisi kuullut, mitä mä sanoin, ja jotenkin pikku hiljaa hänen luonaankin koin, ettei mun sanomisellani ole mitään merkitystä. Kuitenkin hän oli mulle tärkeä ihminen, jolla oli mulle aikaa, kun omilla vanhemmillani ei ollut. Tästä huolimatta musta tuntuu, että mun kehitykseeni on väistämättä vaikuttanut se, että kummeillani ja kotonani suhtauduttiin mun ajatuksiini samalla tavalla: niillä ei ole mitään merkitystä.

Sorry, tuli taas vedettyä sun hieno kirjoituksesti tälleen henkilökohtaiseksi, mutta tällaista tuli siitä mieleen...

Saima, sen vuoksi näitä juttuja kai tulee kirjoitettuakin, että saisi kuulla mitä ihmisille tulee niistä mieleen. Jos ne tuo mieleen henkilökohtaisia juttuja niin sehän on vaan hienoa minun kannaltani.

Kyllä - jos et anna kirjoja kuten "kuuluu" niin siitä vedetään heti myös johtopäätökset. Siinä se vitsikkyys onkin. Lahjojen antaminen ja vastaanottaminen ovat taitolajeja.

Joskus olen divareissa törmännyt kirjailijoiden teoksiin, jotka on annettu jollekin toiselle kirjailijalle hienoin omistuksin. Joka sitten on kiikuttanut sen divariin... En tiedä mitä antaja tuumaisi jos sattuisi löytämään divarista oman kirjansa, "rakkaalle ystävälle" omistetun? Minulla on parikin tällaista, joissa kyse ei ole kuolinpesäkamasta, koska molemmissa tapauksissa molemmat kirjailijat vielä ovat elossa. Rahapula? Väheksyntä?

Yhtään tällaista Kirstin kirjaa minulla ei ole.

Jos Kirsti haluat päästä kirjoistasi eroon, mikset ala jobata niitä täällä? Veikkaan että blogisi lukijoissa on monia jotka niitä mielellään ostaisivat. Pois kainous, pystytä rehdisti vaan myyntipöytä tänne!

Mulle heti kaikki, tai ainakin vanhemmat ; )

Etappisian kommentti sai minut ajattelemaan oman äidin ja isonsiskoni välistä suhdetta. Sisko lahjoitteli äidille lahjakortteja kampaajalle ja kauneudenhoitolaan, sun muihin. Juolahti sellainen ajatus mieleeni, että olikohan äidin ulkonäkö siskon mielestä vähän rupsahtanut...? ; D Ei äiti niitä kovin innokkaasti tainnut käyttää, jos nyt oikein muistan.

Etappisika, minä myös olen törmännyt tuollaisiin omistuksiin jostain roskapöntöstä löytyneestä kirjasta, joten en itse mielelläni kirjoitakaan omistuskirjoitusta ellei sitä pyydetä.

Joo Louhi, voihan noi lahjakortit tosiaan ymmärtää vihjauksinakin.

Minä olen kyllä äärimmäisen huono hommaamaan lahjoja yhtään kenellekään.

Ja siis niistä kirjoista, että minultahan niitä saa. On Isäni kotia, Miehenvaihtoviikkoja, Usko Toivo ja kuolemaa, Kesää kummitustalossa, Emmojakin on montaa lajia ja Maanantaisyndroomaa ja sitä rakkausromaania. Ainoastaan Sisut on finito koska niitä minä saankin vähemmän, kymmenen menee kuvittajalle aina. Ja siis minultahan niitä saa ihan ilmaiseksi.

Minultakin saa tekijänkappaleita (koko komero täynnä), mutta en kehtaa mainostaa niitä tässä, kun ne kirjat aikoinaan haukuttiin alimpaan maanrakoon, eikä omat tuttavanikaan ole niitä halunneet. Pitkin hampain on joku sanonut, että voisihan hän yhden kirjan lukea.

Seuraavalle luovuushymistely-paneelin/kurssin järjestäjälle tässä hyvä vinkki (ja ilmainen): Luovan kirjoittamisen osiossa ("Haluatko kirjailijaksi") alustavat

1) Kirsti: "En ikinä kirjoita omistuskirjoituksia, koska jännittäisin jokaista roskapöntölläkäyntiä sen jälkeen"

2) Roosa: "Edes tuttavani eivät halunneet kirjojani, enkä kehtaa mainostaa niitä tässä."

Nyt kaikki kirjoittamaan! Luovuus esiin!

Etappisika on näköjään ehtymätön ideageneraattori.

Roosa, minulle kirjasi kyllä kelpaavat. Myyntipuheesi oli sen verran hurmaava. Mutta miten sinuun saa nyt kontaktin kun blogisikin lakkautit?

Kiitos Etappisika. Kirjojeni aiheuttaman trauman jälkeen en olekaan nauranut kymmeneen vuoteen.
Kirsti, oikeat kirjailijat ujostuttavat minua. Olen tavannut in real life pari, ja menetin heidän seurassaan täysin puhekykyni. Pakenin paikalta jotakin omituista mutisten.

Voi hyvät hyssykät. Tiedän tunteen. Itselläkin joitakin tuskallisia kokemuksia. Yleensäkin oikeat ihmiset ovat aika pelottavia ja heidän seurassaan menettää helposti puhekykynsä.

Pitäisi perustaa nähtävästi vain kirjailijoille tarkoitettu Timo K. Mukka Boozing Society - hänhän oli ihmisarka melkein erakkouteen asti. Oletteko te hänen laillaan tutustuneet alkoholin rentouttavaan vaikutukseen myös sosiaalisissa suhteissa? Kirjailijoille tuttu keino, legendahan kertoo Saarikoskestakin että selvänä oli ujo ja syrjäänvetäytyvä, mitä ei hänestä normaalitilassa kukaan kylläkään huomannut.

Pullonkorkki auki, sosiaalinen elämä kutsuu kirjailijoita!

On kyllä tullut tutustuttua, kiitos vaan vinkistä. Ja ihan mukava metodihan se on aina silloin tällöin, mutta esim. omalla kohdalla alkoholin vaikutukset eivät ole aina yhtä suotuisia kuin esim. juuri Saarikoskella.

Tämä ei ollut tarkoitettu hirveän vakavaksi (innostuin vain yrittämään jotakin vitsikästä). Pienessä sievässä olemista on mahdoton harrastaa, kun sammaltaminen voisi äkkiä katkaista oikeat työsuhteet.

Maria ja minä olemme perustaneet kollektiiviblogin Runotorstai. Käyhän tutustumassa ylläolevan linkin kautta. Blogi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivomme sen löytävän osallistujia ja lukijoita. Mukaan tulee myös kuvablogi, joka on Runotorstain sisarblogi.

Ok, minä otan sitten Roosan ja Kirstin kirjoja. Kiitos tarjouksesta : ) Ja Roosalle sen verran, että Kirsti on mukava. Ei tarvitse pelätä. : )Eikä Roosaakaan tarvitse pelätä. Molempien seurassa olen viettänyt rattoisia juttutuokioita.

En oikein usko viinan vapauttavaan voimaan. Vapauttaahan se tosiaankin estot, mutta samalla myös harkintakyky voi karata käsistä. Mieluummin ujo ja selväpäinen kuin ujo ja humalassa.

Eikä ujoudessa pitäisi olla mitään pahaa. Tämä ulkomailta rantautunut ulospäinsuuntautuneisuuden palvonta on päässyt pesiytymään aivan liian pitkälle tänne koti-Suomeen.

Hauska idea Tui, pitääkin perehtyä.

Samaa mieltä Louhi, ties kuinka monta kertaa olen jo mainostanut että ujojen vapautusliikettä vaadittaisiin.

Toimitan kyllä sinulle, Kirsti, kirjani. Ehkä Louhi auttaa minua tässä asiassa.
En ole malttanut pysyä poissa näiltä sivuilta, vaikka kuinka päätin keskittyä nyt vain kääntämiseen. Jutut ovat niin herkullisia.

Litteräärit iltamat Satakunnassa

Seurantalon salissa istuu neljä ihmistä karkeissa kotitekoisissa vaateparsissaan. Iltamapromoottori tuo hihasta taluttaen puoliväkisin punastelevan ja nyyhkyttävän henkilön yleisön eteen istumaan.

Henkilö istuutuu, punastelee pää painuksissa, vilkaisee välillä syrjäkarein neljää häntä vihamielisen näköisenä tuijottavaa ihmistä.

Hiljaisuuus vallitsee.

Punasteleva henkilö ottaa lopulta äänettä kontistaan A5-kokoisen nidotun kirjasen ja käy ojentamassa sen lähinnä istuvalle sarkapukuiselle miehelle. Tämä ottaa kirjasen äänettä vastaan ja ojentaa vieressä istuvalle vaimolleen. Tämä kävelee tallukkaissaan salin nurkassa olevan jäteastian luo ja A5-kokoinen kirjanen kolahtaa astiaan. Vaimo palaa miehensä viereen istumaan. Tuijotetaan edelleen äänettä punastelevaa henkilöä.

Punasteleva henkilö ottaa konttinsa ja lähtee seinänvieriä myöten hiipien pois huonetilasta. Muut neljä istuvat vielä tovin äänettöminä paikallaan, kunnes poistuvat hekin.

Kotimatkalla sarkapukuinen mies sanoo vaimolleen:
- Toista kertaa et minua tämmöisiin saa.
Tulevat pihaan, sarkapukuinen mies sanoo:
- Mene sinä laskemaan kellarista perunat, minä inventoin liiteristä klapit. Ettei kukaan tällä välin ole käynyt.

Tuvassa vertaavat saatuja lukuja kirjanpitoon. Käyvät yöpuulle.

Öiseltä suolta kuuluu sydäntäriipivää huutoa kuten usein ennenkin. Ei tiedetä, mikä tai kuka sen aiheuttaja on.

Kiitos Roosa. Eikä ihminen mitenkään voi keskittyä pelkkään kääntämiseen niin kuin ei pelkkään kirjoittamiseenkaan. Tai ehkä minä vain ajattelen niin koska en itse pysty.

Ihana tarina Etappisika, juuri tuollaista se on ollut niissä litterääreissä iltamissa joissa olen ollut mukana. Ja minä kyllä tiedän kuka siellä suolla niin sydäntä riipivästi huutaa, mutta siitä joskus toiste.

vai jakelet Kirsti kirjojasi ilmaiseksi?!
Täältä löytyy myös yksi innokas vastaanottaja, joka juuri kirjahyllynsä siivottuaan päätti kerätä sinne vain sellaisia kirjoja jotka jaksaa lukea toiseenkin kertaan tai sitten kirjojen säilytykseen on joku muu syy :)
Hmm...kuullostipa pahalta tuo lause! :)
Jos joutilaita kirjojasi liikenee ja anoppilassa joskus poikkeilet, jätä sinne niin sitä kautta kulkeutuu minulle asti...
Kiitokset etukäteen jos onnistuu!

Ohoh, onpas mystistä. Toki siellä poikkeillaan tämän tästä ja mieluusti jätän kirjoja sinne:)

Tässhän oli hiljan tällainen reliikin tunnustuskin:

"Minä en käsitä ihmisiä, jotka arvostavat niin suuresti ilmaista kahvia ja kakkua että ovat valmiit jonottamaan tungoksessa."

Ilmaisilla kirjoilla on nähtävästi sama maaginen veto.
Kakkua syödessä on mukava lukea ilmaiseksi saatua kirjaa. Ilmainen kahvi ei toivottavasti ole pikakahvia.

Onkos täällä jokin huutokauppa? Minun hyllystäni puuttuu verraton Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin...
Jos mainostaa saa, niin Usko, toivo ja kuolema on hyvä psykologinen jännäri.

Minä ajattelin ojentaa pyytävän käteni sitten kun ilmestyy Kirstin "Kootut teokset, osa I". Ja haluan omistuksen siihen myös.

Tui, niitä kyllä löytyy. Kerro osoitteesi niin pistän tulemaan.

Pidetään mielessä Etappisika.