Kallu-poika hiihtelee uljaasti täällä joskus mainitun Wettenhovi-Aspan availemia latuja.

Olen joskus miettinyt, miten professoreille tuo emeritus-status on monelle vedenjakaja: joku kuolee pois oitis, joku istuu keinutuolissa seuraavat 30 vuotta tyytyväisenä, antaen ne pakolliset täyskymppihaastattelut ja käyden kaikissa kissanristiäisissä mihin vaan kutsutaan, jotkut taas virkoavat ehkä vasta siinä eläkeiässä huomaamaan, etteivät ole saaneet mitään ns. "kunnollista " aikaan, ja alkavat hosua ja julkaista kauheata tahti jäädäkseen oman (tai usein naapuritieteen tai ns. monitieteisyydeksi kutsutun pyttipannun) tieteenalansa historiaan merkittävänä tutkijana tai uudistajana tai ainakin sinnepäin.

Wiik kuuluu viimemainittuun ryhmään. Tähän ryhmään kuuluvien julkaistut älynväläykset ovat tietenkkin aina kiinnostavia lukea, mutta näissä on usein nähtävillä myös hukkaan heitetyn elämän ("akateemisuus") tajuamisen tragedia.

Katselin noita Turun sanomien arkistoja ja tuli kyllä itsellekin mieleen, että Wiik on ollut suorastaan yliaktiivinen viime vuosina. Ovathan nämä jutut kiinnostavia, mutta mieleen tulee silti että oman kuolemattoman sielunsa kannalta emerituksen voisi olla hyväksi välillä vain istua kiikkustuolissa ja opetella nauttimaan joutilaisuudesta.

Samoin mietin tuota Björkstrandia, joka on 64 v, ollut kulttuuriministerinä ja juuri jäänyt eläkkeelle Åbo akademin rehtorin virasta, ja nyt siis hakee Porvoon piispaksi. Että mikä näitä ihmisiä vaivaa? Eikö niillä ole mitään tolkkua.

Tästä aiheestahan minun oikeastaan olisi kannattanutkin pärettää, mutta se on nyt myöhäistä.

Ei kun vaan uusi päre piispasta kehiin.

Hassu yhteensattuma muuten: Kemppinen näyttää omassa blogissaan kirjoittavan tänään akateemikko Eino Jutikkalasta. Jutikkala on eri koulukuntaa kuin Wiik, matalan profiilin mies, moni ei varmaan ole hänestä ole koskaan kuullutkaan, mutta hänellä on "omiensa" joukossa kova maine - Kemppinenkin äityy lähes makeaksi.

Tapaus Bjökstrand olisi kyllä hyvä käsitellä täällä.

No, ehkä huomenna kirkonmenojen jälkeen olisi hyvä sauma pistää Björkstrand järjestykseen.

Itse tähän substanssiin sen verran, että kyllä Wiikin ajattelussa oma logiikkansa kieltämättä on. Kun Etiopian karhukanta on aina ollut se mikä on, ei siinä jäyhän Etiopian miehen ole muu auttanut kuin heittää reppu pykälään ja lähteä kauempaa katsomaan jos olisi karhuja näkynyt.

Se on sellainen tuo luonto meillä miehillä, ei oteta turhia huolia, iloinen kulkijapoika asuu perimässämme (suosittelen kuunneltavaksi etiopialaisperäisen näyttelijän Tauno Palon laulamana Kulkurin valssi, siinä on paljaaltansa miehinen eteenpäinkatsova sielu nähtävänä).

Minäkin annoin eilen kertoa itselleni erään Egyptin kävijän suulla, kuinka me suomalaiset periydymmekin Egyptistä. Sepä tuntui minusta, egyptiläisen tanssin harrastajasta, peräti mukavalta jutulta. Olenkin jo vuosia ollut vakuuttunut, että sielun vaellukseni eräässä vaiheessa olen ollut haaremitanssija.

Joo, Etappisika, iloisia raikulipoikia ovat suomalaismiehet, karhun kanssa painii lyövät ja maailma unholaan jääköön, kuten myös naiset.

egyptiläinen tanssi on ehkä maailman aistillisinta tanssia. Mistä tuli meleen Natacha Atlas, varmaan tuttu laulajatar sinulle tanssiva harmaa pantteri

Joku tai eräät sivusivat yllä joutilaisuutta. Minusta joutilaisuus on yliarvostettu olotila. Minä itte oon puuhailijoitten sukukuntaa. Olen ollut aina, luultavasti olen viimeiseen hengenvetooni, mikäli tulen sukulaisiini, esim. vanhempiini.
Tunnen liudan ihmisiä, jotka iloisesti tekevät useita töitä yhtä aikaa. Ja vielä eläkkeelle liian aikaisin jouduttuaan, hakevat uuden työpaikan. Mitä terve ja terveellisesti elävä kaupunkilaisvirkamies tekee seuraavat vuosikymmenet, jos ja kun joutuu nyt jäämään työeläkkeelle emeritukseksi kuuskymppisenä? Mun tuttavani, kuten sanottu, jatkavat toisessa virassa, toisessa kaupungissa jne.
Emeritusten keski-ikä on Suomessa noin 82 ja liki 80 vuotta, siis keski-.

Suomalainen työvoimapolitiikka on ihan päin peetä. Molemmista päistä.
Tätä mieltä on mm. lähisukulaiseni Saima, joka täyttää heinäkuun alussa 96. Hän lopetti kyllä jokunen vuosi sitten aktiivisen työelämän ja siirtyi työmaalle pomottamaan: istuu tuolissa ja valvoo, että työt sujuvat.

Kirsti, päreesi teema oli toinen. Anteeksi häiriö. Mut mää tulin just kotiin Helsingin Kappelin nurkilta. Oli siä SE KANTAISÄN NÄKÖINEN eilen ehtoosti, nähty on. Nälkä siitä tuli.

Et Liisa häirinnyt mitenkään. Sinä se olet niin kerkeeväinen. Minua se ihmetyttää kun nytkin aktiivi-iässä istun tälläkin hetkellä kiikkustoolissa ja katselen tietokoneen ruutua. Ja kohta lähden alakerran sohvalle katsomaan telkkaria. Olen kyllä yrittänyt jotenkin motivoida itseäni suurempaan toimeliaisuuteen ja ajoittain se onnistuukin, mutta vain ajoittain.

Hei Kirsti! Natacha Atlas on tuttu nimi, mutta en suuremmin pidä hänen musiikistaan. Pidän perinteisemmästä ja myös popahtavasta, mutta en niinkään fuusiosta. Mukavaa päivän jatkoa!

Meissä jokaisessa asuu pieni piispa.

Varsinaiseen juttuusi toinen heitto. Mahtoi olla metsästäjämiehellä näössä (tai metsästystaidoissa) jotakin vikaa, kun karhun sijasta sai napatanssijan.

Hei Tuomo! Hämmentävä ajatus että minussakin asuisi pieni piispa, vaikka ei kai se lehmää kummempi otus olisi.

Jaa, mahtoikohan napatanssija olla metsästäjälle iloinen yllätys.

Korvavaikustani voi päätellä, että minä, ikisuomalaiseksi itseni tuntenut, saatan polveutua japanilaisista, missä on samanlaista sitkeää, tiuhaan puhdistusta vaativaa korvavaikkua, sanoi lääkärini, ja otin tiedon vastaan tyytyväisenä, sillä ahkeruuden hyve sopii teoriatasolla tämmöiselle laiskurille. Geeni se korvassani touhuaa.

Kyllä maailma on ihmeellinen kun korvavaikustakin pystyy päättelemään tuollaisia asioita. Mitä ne vielä keksivätkään napanöyhdästä.

Ikivanha tanssimuoto (itämainen tanssi) on rantautunut länsi-maihin ja Suomeen vasta 1800-1900-luvun vaihteessa, joten eiköhän täällä urhoja vastassa ole ollutkin karhuja eikä haaremitanssijoita. Sinänsä tietysti ihan hauska kuva siitä syntyy, kun ajattelee hunnuissaan koivikossa karhujen kanssa liihottelevia neitosia.

Vaikeaa on, vaikeaa.

Minne menemme, kun ei ole tietoa, mistä tulemme. Yksi tutkija sanoo yhtä, toinen toista. No, ensimmäiset ihmiset lienevät totta, olemmehan jokaiikka polveutuneet heistä. Todellisia Maan ihmisiä. Nyt tupsahtaneet satunnaiselle vierailulle Kirjailijan häiriöklinikalle.

Tämän meinasin kirjoittaa, kun en muuta keksinyt, minä ystävällinen humanoidi.

"Minne menemme, kun ei ole tietoa, mistä tulemme"

Ystävällinen humanoidi vei meidät suoraan perimmäisten kysymysten äärelle, kiitos siitä:)

Joo, varmaankin metsästys-keräilykulttuurin aikana oli aktiivisia miehiä, jotka innostuivat koluamaan vähän idempänäkin.

Kuitenkin yhden käsityksen mukaan liikkuvampaa sorttia olisivat sittenkin naiset: he joutuivat naimisiin, pois omilta synnyinsijoiltaan, mutta miespuolinen jälkeläinen peri maat ja jäi paikoilleen.

Wiik on saanut kohatelua kielitieteellisissä piireissä. Osa hänen väitteistään tuntuu ihan tavattomilta, osa herättää minussa riemastusta - kerrankin joku viitsii pöllyttää luutuneita käsityksiä. Kerrankin vanhat käsitykset joutuvat uuteen syyniin.

Tätä en pidä mitenkään pahana asiana : )

Höh "Wiik on saanut kohatelua" - tietenkin kohauteltua!