Perättömät/aiheettomat syytökset ovat sellaista, jota minäkään en kestä. Tuntuu jotenkin tärkeältä saada juuri ystäviltä tukea siihen, että on tullut väärinkohdelluksi, eikä itse ole syypää. Kun asiaa miettii, herää kysymys miksi? Miksi on niin tärkeää puhdistaa oma maineensa? Eikö ole tärkeämpää, että itse tietää, ettei ole syyllinen, vaikka joku syyttää? Miksei turhien tai väärien syytösten voi antaa mennä ohi korvien? Onko kyse nimenomaan "maineesta" vai mennäänkö jossain syvemmällä, oikeudentajussa ja rehellisyydessä? Sitten on se toinen puoli, eli ansaitsemattomat kehut ja kiitokset, onko sitä itse yhtä hanakka oikaisemaan sellaiset virheet, kuin jonkun syytöksen vai paistatteleeko ansaitsemattomassa kunniassa? Joskus mietin tätä, kun minua on perusteettomasti syytetty jostain ja lähden tuohtuneena selvittämään asiaa.
-minh-

Tai sitten Haikuin on idealisoitu tarinan hahmo. Joka tapauksessa pitkä tie ja tuollaisen suhtautumisen oppiminen on pitkän tien ja luonteen tuotos.

Tuima, kyllä minäkin Haikuinin otin tarinallisena henkilönä, mutta pisti kuitenkin miettimään että olisiko mahdollista päästä tuollaiseen mielenrauhaan.

Minh, asiaa käänneltyäni päädyin siihen että kysymys on kuitenkin syvemmästä jutusta kuin pelkästä maineesta. Jotenkin väärä syytös kuohuttaa, vaikka asia olisi sellainen ettei siihen edes liity mitään erityistä uhkaa maineelle. Vaikka kukaan muu ei välttämättä asiasta edes tietäisi kuin ihminen joka syyttää ja minä jota syytetään, niin silti tulee sellainen ihan tärisevä kiukku, että miten voit syyttää minua tuollaisesta. Ja halu puolustautua ja perustella ja osoittaa, että toinen on väärässä. Aiheeton syytös ravistelee luottamusta elämän oikeudenmukaisuuteen. Sinänsä kummallista luottaa elämän oikeudenmukaisuuteen, koska elämä on useinkin kaikkea muuta kuin oikeudenmukaista. Mutta ihmissuhteissa sitä ehkä kuitenkin odottaa oikeudenmukaisuutta. Ansaitsemattomat kehut eivät tosiaan todennäköisesti samalla tavalla kuohuta, joskus olen sellaisiakin saanut, muistan kyllä nolostuneeni niistä ja soperrelleeni jotain, en se minä ollut, tai se oli vahinko tms.

Muuttuisikohan maailma lopultakaan paremmaksi, jos yhä isompi osa ihmisistä olisi kuin Haikuinin?

Minä luulen, että ei. Epäoikeudenmukainen kohtelu rehottaa yhä vapaamin, jos ihmiset antavat kohdella itseään epäoikeudenmukaisesti nostamatta siitä meteliä. Moni kuitenkin toimii juuri niin.

Moniko nainen (ja osa miehistäkin) esimerkiksi kituuttaa väkivaltaisessa avioliitossa sietäen "vielä tämän lyönnin"? Kaikki lyönnit ovat epäoikeudenmukaisia ja jokainen lyöty on epäoikeudenmukaisesti kohdeltu. En usko maailman muuttuvan paremmaksi epäoikeudenmukaisuuden sietämisestä enkä edes ihmisen itsensäkään. Minusta hyvä ihminen ei ole se, joka suostuu kynnysmatoksi (ja antaa sillä mallin muillekin), vaan se, joka uskaltaa rohkeasti asettua epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Jotkut ehkä tuntevat itsensä sankareiksi hyväksyessään tyynesti iteensä kohdistuvan epäoikeudenmukaisuuden, mutta onneksi kaikki eivät. Maailma olisi kamala paikka, jos kaikki epäoikeudenmukaisesti kohdellyt ihmiset vain nauttisivat marttiudestaan eivätkä reagoisi epäoikeudenmukaisuuteen edes silloin, kun se sattuu omalle kohdalle saati sitten, että tekisivät jotain sen hyväksi, ettei muita kohdeltaisi epäoikeudenmukaisesti.

Minun oikeudentajuni mukaan ihmisen pitäisi puolustaa epäoikeudenmukaisesti kohdeltuja olipa kyseessä sitten oma itse tai joku muu - eikä suinkaan tyynesti vaieta.

Epäoikeudenmukaisuuden hiljainen hyväksyntä pahentaa tilannetta, kun se jatkuu ja jatkuu. Toisaalta ei ole hyväksi sekään, jos on liian herkkänahkainen ja katsoo asioita vain omasta kapeasta vinkkelistä. Haikuinin menettelyyn sisältyy kyllä tietty opetus. Mestari saattoi tosin ajatella, että hänestä ihmeellisesti siinnyt vauvelinsa oli Ihme ja tyynesti hoiteli pienokaista. Mutta miten hän saattoi sanoa pelkästään "ai niinkö", kun vuoden jälkeen joutui palauttamaan lapsen? Siinä vasta luontoa kysyttiin. Mutta ehkä tämä ei ollut tarinassa se pointsi. Milloin kyseinen zen-mestari eli?

Koska kyseinen zen-mestari lepsuili pariinkin otteeseen toteamalla "ai, niinkö" silloin, kun hänen olisi pitänyt puuttua epäoikeudenmukaisuuteen, tilanteeseensa täysin syytön lapsi joutui epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi.

Ensiksi lapsi päätyi vieraan hoidettavaksi (no, jos äiti ei pitänyt lapsesta huolta, niin se saattoi olla hyvä asia) ja sitten taas revityksi hoitajastaan erilleen.

Jos zen-mestarilla todellakin oli mielenrauha tuon temppuilunsa jälkeen, niin hänen sydämensä täytyi olla täyttä umpikiveä!

Arjalla ja Sinikalla hyviä pointseja. Ehkä epäoikeudenmukaisen kohtelun sietäminen on väärin, mutta itse ajattelen että olisi mukava jos sellaisesta ei tarvitsisi niin kauheasti tuohtua silloin kun se osuu omalle kohdalle. Voisi vain todeta, että hei, tuohan on väärin ja sitten tehdä jotain konkreettista asian hyväksi. Puolustautua maltillisesti ja sitten antaa asian olla.

Minäkin mietin, että millä mielellä Haikuini sanoi ai niinkö, kun lasta vietiin. Kyllähän siinä tuli vähän sellainenkin olo, että noin tyyni ihminen ei ilmeisesti sitten kykene kiintymään lapseen kovin syvästi. Ties vaikka asiat olisivat hiukan sidoksissa toisiinsa. Jos ihminen saavuttaa tuollaisen tyyneyden tason, hän on kaikkien maallisten myönteistenkin tunneliikahdusten yläpuolella. Se oikeastaan tuntuu vähän surulliselta. Haikunista en tiedä milloin on elänyt. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1930 luvulla ja alkupuheessa todetaan, että se sisältää zen-tarinoita 500 vuoden ajalta. Eli jossain tuolla välillä kai sitten.

Hyviä kommentteja, minustakin tuo Haikuini on aika nyhverö otus. Mutta kun elämässä ei ihan kaikkea jaksa ja viitsi ja halua mennä oikomaan niin asenteella: so-what, pääsee joskus vain yksinkertaisesti helpommalla.

Oikeastaan sitä saattaa (myönnän) syyllistyä epähuomioissa tai muuten lipsauttamaan huuliltaan väärän syytöksen, onneksi korjausliikkeen voi aina tehdä. Se on tuossa tarinassa myös, että oikaisee jos on ollut itse väärässä jonkun asian tai ihmisen tai muun suhteen.

Onko siis tuon tarinan pääasia ollenkaan Haikun?

Sanonta sanoo, että ruokkivaa kättä nuolee, mutta liian moni nuolee yhä sitä kättä joka lyö. Puoliaan on opittava pitämään, enkä myöskään usko siihen kristilliseen näkemykseen hyvästä ihmisestä, joka aina kääntää vain toisensa poskensa.

Haikuinin tarina kyläläisten silmin

Eräässä kylässä Kiinan maaseudulla asui Haikuin niminen mies. Haikuinille tärkeintä maailmassa oli hänen oma hyvä maineensa. Mies moitti jatkuvasti kylän väkeä ja keskaili päivät päästään sillä, kuinka erinomasen nuhteettomasti hän itse käyttäytyi.

Eräänä päivänä kyläläiset saivat tarpeekseen Haikuinin jatkuvista moittteista ja yhä pöyhkeämmiksi muuttuvasta itsekehusta. He päättivät antaa Haikuinille opetuksen, joka Haikuin tulisi muistamaan.

Kylän temppeliin munkkien hoiviin oli tuotu orpo vauva, jolle etsittiin ottovanhempia. Kyläläiset päättivät lainata tätä lasta toteuttaakseen juonensa. Eräs kylän naisista pukeutui valepukuun ja lähti tapaamaan Haikuinia toriaukiolle, jolla Haikuinin oli tapana kuljeskella huomauttelemassa kyläläisten moraalista. Päästyään perille nainen julisti suureen ääneen Haikuinin olevan mukanaan olevan lapsen isä ja vaati tätä ottamaan lapsen luokseen.

Haikuin raivostui ymmärrettyään moraalinsa sädekehän olevan sirpalainea. Lapsi ei ollut hänen! Haikuin ei kuitenkaan antanut raivostumisensa paljastua, sillä on oli itsekeskeisyydestään huolimatta erittäin pitkäjänteinen ja juonikas mies. Kyläläisten yllätykseksi Haikuin totesi ainoastaan: "Ai, niinkö" ja otti lapsen mukaansa.

Kyläläiset yrittivät kaikin keinoin saada Haikuinin luovuttamaan lapsen takaisin, mutta Haikuin kieltäytyi päästämästä lasta luotaan. Sen sijaan hän lähetti sanansaattajia ympäri maakuntaa etsimään lapsen sukulaisia, jotka voisivat todistaa hänet syyttömäksi lapsen syntymään.

Vuoden kuluttua sanansaattajat löysivät lapsen isovanhemmat kaukaa toisesta kylästä. Välimatkasta huolimatta isovanhemmatkin olivat kuulleet Haikuinin suunnattomasta itsekeskeisestä pöyhkeilystä ja kauhistuivat saatuaan tietää lapsenlapsensa olevan Haikuinin talossa. Isovanhemmat lähtivät heti hakemaan kadonnutta lapsenlastaan luokseen.

Päästyään perille isovanhemmat kertoivat lapsenlapsensa tarinan kylän torilla ja onnistuivat todistamaan, ettei Haikuin ollut heidän lapsen isä. Todellinen isä oli mies, joka työskenteli kalatorilla. Puheensa lopuksi päättäväiset isovanhemmat ilmoittivat ottavansa lapsen mukaansa vaikka väkivalloin, jollei Haikuin suostuisi luovuttamaan tätä suosiolla.

JHaikuin ei kuitenkaan estellyt, koska hänen nuhteettomuutensa oli nyt tullut kyläläisten edessa todistetuksi. Haikuin vastasi vain kahdella sanalla. Hän sanoi: "Ai, niinkö" ja antoi isovanhempien viedä lapsen mukanaan luomatta tähään enää katsettakaan.

Nyt Haikuin pääsi jälleen jatkamaan muiden moraalin moittimista ja itsensä kerskailua. Huolehdittuaan toisen miehen lapsesta kokonaisen vuoden, hän pystyi lisäämään uuden todisteen omasta nuhteettomuudestan vuolaana virtaavien itsekehujensa joukkoon. Haikuinista tuli entistä pöyhkeämpi ja itsekeskeisempi mies. Kyläläiset sen sijaan katuivat syvästi tekoaan. Heidän oli vaikea antaa anteeksi sitä, että he olivat luovuttaneet orpolapsen Haikuinin käsiin.

Tämän tarinan epäloogisuuksia ei voi laittaa zen-viisauden syyksi - tarina on peräisin omasta päästäni.

Olipa hyvä tämä parannettu tarina ! Haikun-parka, säälittävä. Ehkä tarinaan voisi keksiä sellaisen lopun, että Haikunkin muuttuisi... edes vähän.

Hirlii; niin varmaan voisi. Tuli vähän liian synkkä versio. Loppu pitäisi laittaa uusiksi.

Hymmm. Ehkä isovanhemmat olivatkin vain kyläläisten juoni lapsen pelastamiseksi - kyläläiset keksivät peitetarinan, jonka avulla lapsi lopulta saatiin Haikuinilta pois ja parempiin oloihin.
Ja ehkä lopulta paljastui, että lapsi oli kuin olikin Haikuinin, vaikka muuta luultiin. Kun tämä tuli kyläläisten tietoon, Haikuin menetti moraalisen ylivaltansa, jota hän oli käyttänyt kyläläisten tuomitsemiseen. Kun Haikun seuraavan kerran yritti pöyhkeillä moraalillaan, kyläläiset muistuttivat lapsen olemassa olosta. Pöyhkeily loppui muutaman yrityksen jälkeen kokonaan, koska kyläläiset eivät enää oleet aseettomia hänen ylimieleistä asennettaan vastaan.

Minusta monet muutkin vakiintuneet tarinat voisi avata ja miettiä uusiksi. Kirjallisuudessa tätä on tietysti jonkin verran harrastettu. Esim. Robinson Crusoen tarina Tournierin tulkintana.

Voi, niin juuri ! Timothy Findley on esim. taitavasti kirjoissaan uudelleen kertonut muunmuassa Raamattun tarinoita ja Jungin elämänkertaa. Ja Tournier on käyttänyt monet sadut ja mytologiat hyväkseen.

Arja: noniin minäkin jo fantasioin, että tottakai Haikuin paljastuukin lapsen isäksi lopulta kun äidiksi lopulta ilmoittautuu X ja sitten ...

Hyvä tarina, koska se todella panee pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita eri kanteilta. Tämä on käsittääkseni näiden tarinoiden motiivi, joten siinä tämäkin onnistui. Olisikin mielenkiintoista istua jonkun munkin kanssa vastakkain ja pohtia asiaa ilman aikarajoitusta:)

Tuossa ongelmassasi Kirsti puolustautuako vaiko ei, lienee varmaan tärkeää miettiä onko asia (sinulle) tosiaan vaivan arvoinen vai onko kyseessä vain myrsky vesilasissa. Koska jostakinhan se aika ja energia on otettava, ja puolustautumisen seuraukset saattavat olla kauaskantoiset.. En missään nimessä vähättele tunteitasi tällä mielipiteellä. Ajattelen vain, että omien kokemusteni mukaan joskus on parempi antaa asian olla ja karman lakien hoitaa asian..:) Liiankin usein velloudun tunnekuohussa ja se aika ja energia on poissa hyödyllisemmästä puuhastelusta. Toisaalta kai se velloutuminenkin on sitten tärkeä oppimistuokio henkisen kasvun kannalta... (Aina täytyy yrittää löytää positiivinen näkökulma, hehheh...)

Hirlii, ja Saramago on tulkinnut evankeliumit.

ruu, pistin eilen kirjasi pakettiin ja nyt se pitäisi jaksaa vielä viedä postiin...

Ja siis nimenomaan, minäkin ajattelen että tunnekuohu vie energiaa. Ja pitäisi asettaa nämä jutut johonkin järkevään mittakaavaan. On esim. syytä puolustaa ja puolustautua jos huomaa jonkun joutuvan tai itse joutuvansa systemaattisen kaltoinkohtelun uhriksi. Mutta satunnaiset, puolihuolimattomat syytökset, kannattaako niitä kantaa mukana koko elämää. Itse muistan kuitenkin lapsuudesta lähtien hetkiä, jolloin minua on syytetty aiheettomasti ja on hyvin helppo edelleenkin elvyttää noihin hetkiin liittyvä tunnetila. Siksi mietin, miten tuollaisista asioista voisi päästä sillä tavalla yli, että ne tosiaankin menettäisivät kokonaan merkityksen, voisi vain todeta niinkö.

Voisiko siitä olla apua, että miettii onko niillä asioilla lapsuudesta mitään merkitystä ja vaikutusta tähän päivään. Elleivät ne oikeasti haittaa tätä päivää niin onko niillä sitten mitään väliä? Jos haittaavat niin ne ehkä kannattaisi sahata poikki kuin kalterit tai niputtaa omaan laatikkoonsa.

Niin, ei niillä lapsuudenjutuilla ole enää väliä, mutta kun edelleen tunnistaa itsestään sen lapsen voimattoman kiukun silloin jos jotain samantapaista tapahtuu nyt aikuisuudessa. Niin sitä miettii, että mistä tuo tunnereaktio syntyy, miksi se on niin voimakas ja miksi se on niin vaikea jättää omaan arvoonsa. Miksi on niin vaikea todella antaa anteeksi ja unohtaa epäoikeudenmukaiset syytökset, se minua kummastuttaa.

Voi olla, että ymmärrän ihan väärin (onko edes kyse samasta voimattomuuden kokemuksesta), mutta koen sen tunteen toisina hetkinä hyvänäkin: tässä olen enkä muuta voi ja joidenkin asioiden suhteen olen kertakaikkiaan voimaton.

Jos jokin on loukannut sydänjuuria myöten, nimenomaan jokin väärä syytös, on tuntunut hyvltä kun on voinut sanoa: sille en voi mitään, mitä päässäsi liikkuu, mutta sinulla on aika vääristynyt kuva minusta.

Ja sitten voi miettiä tarinan kautta, että miksi ja mihin tuo ihminen tarvitsee tuollaista kertomusta. Koska se ihminen esimerkiksi, joka latelee vääriä syytöksiä (vääriä todistuksia lähimmäisestään), hän tarvitsee sitä kertomusta enemmän kuin me.

Siis, ylipäätään yrittää katsella asiaa/tilannetta jostain aivan toisesta näkövinkkelistä kuin siitä tutusta. Ei aina ole helppoa, ei ole.

Niin, jollakin tavalla toteutat mielestäni vähän samaa kuin Haikuini tässä tarinassa, vaikka hän ei tässä mitään sanokaan eikä kehittele päässään tarinoita. Ehkä se on jokin silleenjättämisen taito. Että luovuttaa tällaiset vääriä syytöksiä tekevät ihmiset omalle elämälleen, kohtalolleen, irrottautuu heistä, ymmärtää ettei voi muuttaa heitä, saada heitä ymmärtämään. Niin, ehkä se on syvimmältään luopumista näistä ihmisistä. Se että toistuvasti kiukustuu jostain vanhasta jutusta, osoittaa että on vielä sidoksissa näihin ihmisiin, ei ole luopunut heistä.

Minusta siinä "silleen jättämisessä" on pimeätkin puolensa. Väärinkäsitykset eivät oikene, jos epäoikeudenmukaisesti kohdeltu jättää asian siksieen ajatellen "tuo ajattelee minusta noin, mutta minkä sille mahtaa". Tuolla tavoin menetellen menettäisi aivan liian paljon ehkä vähäisenkin asian vuoksi; tilanne jää pyörimään ratkaisemattomina loukkauksena omaan päähän ja ihmissuhteet kuihtuvat pois, koska väärinkäsitystä ei oikaista.

Sitten on tietenkin asia erikseen, jos väärinkäsitystä ei pysty oikaisemaan. Asia voi olla jo niin vanha, ettei tilanteeseen voi enää palata tai toinen osapuoli yksinkertaisesti suostu kuuntelemaan, vaikka hänet tavoittaisikin.

Minusta "antaa olla" on pahimmillaan jonkinlaista itsesuojelua siten, että haava pannaan piiloon laastarin alle, mutta ei puhdisteta. Siellä se sitten mätänee ja tulehtuu.

Kaikilla varmaankin on tällaisia haavoja, koska kaikki epäoikeudenmukaisesti kohtelemiset ja väärinkäsitykset eivät koskaan oikene - mutta uskon, että niiden haavat arpeutuvat paremmin, jotka kuitenkin ovat yrittäneet oikasta itseensä kohdistuneita vääryyksiä. Jos on yrittänyt eikä onnistu, tilanteen hyväksyminenkin on terveemmällä pohjalla eikä vain pakoa siitä, että asian selvittäminen olisi tehnyt kipeää aivan kuten se, että haavaa puhdistetaan.

Jos ei yritykset auta tai ovat muuten mahdottomia, niin sitten on tosiaankin yritettävä käydä läpi se hyväksymiseen johtava levollisen "silleen jättämisen" tie, ja totta kyllä, se on hyvin karikkoinen. Tärkeä tie kuitenkin - jonkinlainen anteeksiannon tie se varmaan on. Anteeksi antaminenhan ei ole helppoa silloin, kun asian jättäminen taakseen on tehtävä yksin ilman toista osapuolta. Joidenkin asioiden kohdalla tien kulkeminen onnistuu, joidenkin ei ehkä täysin koskaan - ihmiset ovat aina jostain kohdin keskeneräisiä.

Niin, parasta kai olisi, jos voisi jotenkin levollisin mielin oikaista toista ja jos tämä ei siitä tokene, niin sitten jättää asia silleen. Minun ongelmani on, että kuumenen tuollaisissa tilanteissa ja sitten vielä märehdin niitä loputtomasti. Anteeksiantaminen on tosiaan erityisen hankalaa silloin kun toinen ei tajua mitään väärää tehneensäkään. Mutta oman mielenrauhan vuoksi sitä kannattaa kuitenkin harjoitella.

Eikä se tarkoita etteikö puolensa voisi pitää. Joidenkin asioiden/ihmisten suhteen kun ei vaan voi mitään (ehkä juuri sillä hetkellä tai ehkei koskaan) ja tälle toiselle osapuolellekin voi olla hyvä kasvun paikka kun ei saakaan vedettyä toista mukaansa. Sekin (aiheeton syyttely) on nimittäin eräänlaista vallankäyttöä tai sen yritystä, tietoista tai tiedostamatonta ja huono lähtökohta rakentavalle yhteydelle.

Kirsi: Niin, hankalimpia taitavat tosiaan olla juuri ne anteeksi annettavat, joissa toinen osapuoli ei edes ymmärrä satuttaneensa. Luulen, että monella on lapsuudestaan muistoja tällaisista tilanteista. Voi niitä tietenkin sattua aikuisenakin, mutta ehkä lapsuudenaikaiset ovat niitä, jotka jäävät karvastelemaan pisimpään. Voisikohan se liittyä siihen, ettei lapsella ole vielä keinoja käsitella sitä, että häntä on syytetty väärin perustein. Aikuisellakaan ei aina ole, mutta lapsi on kuitenkin aikuiseen nähden alakynnessä ihan eri tavalla kuin aikuinen verrattuna toiseen aikuiseen.

Hilrlii: Syyttely varmaankin on vallankäyttöä, olipa syytös sitten aiheellinen tai ei. Tuo ehdottamasi vaikenemislogiikka sen sijaan ei minusta yleensäottanen toimi. Syytöksen esittäjä todennäköisesti pitää vaikenemista todisteena siitä, että hän osui oikeaan. Vaikeneminenhan on "myöntymisen merkki". Väitteensä oikeutuksesta epävarma voi muuttaa mieltään, jos toinen osapuoli perustelee väitteen paikansapitämättömäksi, mutta hiljaisuuteen törmäävä, vain oman oletuksensa varaan jäävä syytöksen esittäjä, saa hiljaisuudesta vain vahvistuksen omalle näkemykselleen, olipa syytös aiheellinen tai ei. Hiljaisuuden antaman vahvistuksen ansiosta syytöksen esittäjä todennäköisesti uskoo olleensa oikeassa, vaikka hän olisikin aiemmin ollut horjunut kahden vaiheilla.

No, kukin valitsee strategiansa, tilanteen, ja olosuhteet huomioonottaen luonteensa mukaisesti. En oikein usko, että on yhtä ja ainoa oikeaa tapaa olemassakaan. On tietenkin niitäkin, jotka eivät tietenkään ota mitään tai ketään huomioon paitsi omat itsekkäät tarpeensa ja toiveensa ja alkavat sättiä sekä syytellä toista/toisia milloin ja missä vaan. Ja niitäkin joille jokapäiväinen riitely on ilmeisesti jonkunsortin nautinto.

Eikös syyttely, sättiminen tai parjaaminen perustu aika itsekkäisiin ja omanapaisiin tarpeisiin kuitenkin? Tai ainakin se sellainen, josta tässä nyt lähinnä ollut puhe, sellainen kahdenkeskinen, joka kohteena on toinen, joka jää se syytöstulvan alle.Väkisin ei ketään saa vastuuseen sanoistaan eikä edes teoistaan, ne on loppujen lopuksi kannettava ihan itse.

On toisinaan, ihan tervettä, laittaa vaan jotkut asiat sivuun. Asiaa voi tarkastella ehkä myöhemmin rauhallisemmin kun oma tuohtumus on tasaantunut.

Hirlii: Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, ettei yhtä oikeaa, kaikkiin tilanteisiin ja kaikille sopivaa ratkaisua ole olemassa.

itsekkäänä en syyttelyä aina pitäisi. Syyttelyhän voi tapahtua esimerkiksi jonkun muun henkilön puolustamiseksi; syytöksen esittäjä voi olla hyvinkin empaattinen ja auttamishaluinen - mutta hänen empatinasa kohdistuu toiseen suuntaan.

Ai niinkö?

Niin joo, kyllä se on raskasta, jos itse on ollut epäoikeudenmukainen ja loukannut tahallisesti tai vahingossa. Sitten kun yrittää selittää ja pyytää anteeksi, toinen kiehuu vain samassa liemessä ja heittäytyy marttyriksi. Ei ole helppoa kantaa syyllisyyttä. Siinä pitäis osata sanoa itselleen Ai niinkö?

Hehhee Hirlii.

Arjan kommentti sai kyllä miettimään, että onko jossain tilanteessa tosiaan aiheellista nimenomaan syyttää, siis muutenkin kuin oikeudenkäynneissä. Itse ehkä toivoisin, että voisi löytyä pehmeämmät keinot asian eteenpäin viemiseen, mutta voi olla että minulla on liian ruusuinen käsitys asioista ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

Sinikka, miten yleistä mahtaa olla, että ihminen huomaa olleensa epäoikeudenmukainen. Arjan kommentti tuolla ylempänä viittasi siihen suuntaan, etteivät ihmiset yleensä huomaa itsestään tällaisia asioita. Se on kyllä varmaan tärkeää, että oppii sanomaan itselleen ai niinkö, jos tosiaan sattuu olemaan sellainen poikkeuksellinen ihminen, joka tiedostaa omat virheensä. Minulla näitä ongelmia ei ole, koska olen virheetön.

Minä palaan vielä Hakuiniin ja buddhalaiseen Neljään totuuteen. Niistä kakkosessa ja kolmosessa kerrotaan, että kärsimys johtuu itsekkäästä halusta (elämänjanosta) ja takertumisesta ja että kärsimys lakkaa, kun tuo halu sammutetaan.

Tuo Hakuinin (meidän mielestämme) helppo irtautuminen hoitamastaan lapsesta osoittaa, että hän on todella jo pyhä mies. Tuohonhan pyritään. Munkeiksi menee myös perheellisiä miehiä, jotka siis (taas meidän mielestämme) jättävät perheensä (taas meidän mielestämme oman onnensa nojaan).

Jäin tuossa miettimään, mitä Hakuin olisi sanonut, jos olisi kuullut Raamatun (vastaavat????) sanat: Herra antoi, Herra otti, Kiitetty olkoon Herran nimi.

Tuli mieleen samasta kirjasta toinen tarina, jossa zen mestari kuuli Jeesuksen opetuksia ja totesi, että tuo mies on todella buddha. Luulen, että Haikuin olisi kyllä tunnistanut hengenheimolaisensa.

Luin jostain lähteestä, että Jeesus matkaili nuorena miehenä ennen kuin alkoi "Jeesukseksi" Intiassa opiskellen buddhalaisuutta :)

Kirsti. "kun edelleen tunnistaa itsestään sen lapsen voimattoman kiukun silloin jos jotain samantapaista tapahtuu nyt aikuisuudessa. Niin sitä miettii, että mistä tuo tunnereaktio syntyy, miksi se on niin voimakas ja miksi se on niin vaikea jättää omaan arvoonsa. Miksi on niin vaikea todella antaa anteeksi ja unohtaa epäoikeudenmukaiset syytökset, se minua kummastuttaa. "
Sehän se kummastuttaa minuakin. Lapsuuden kokemukset ovat niin tiukasti meissä kiinni elämämme loppuun saakka. Eric Byrnen toerian mukaan ihmisessä on monta puolta. Esim. aikuispuoli meissä saattaa osata hoitaa esim. työ- ja opiskleuasiat mallikkaasti ja aikuismaisesti, mutta tunnepuolella saatamme olla jumittuneita lapsuudenkokemuksiimme niin vahvasti, että nämä kuohahtelut ja "taantumiset" saattavat aiheuttaa esim. depressiota. Emme ole koskaan oppineet käsittelemään esim. pettymystä kunnolla. Minä kyllä tunnistan nämä kaikki itsessäni ja tässä onkin elämänpituinen taistelu, että osaisi erottaa lapsen ja aikuisen itsessään ja tajuta, että tilanne on nyt toinen, että voin ja osaan käsitellä näitä asioita aivan eri tavalla kuin lapsena.

Musta tuntuu, että tää ala jota nyt opiskelen, jotenkin yrittää paikata ja korjata juuri noita lapsuudessa kokemiani epäoikeudenmukaisuuksia ja vääryyksiä. Luulen nimittäin tietäväni täsmälleen miltä sinusta tuntui lapsena!

Ja ajatuskulkua jatkaakseni: siksipä onkin äärettömän tärkeää kuinka me suhtaudumme lapsiin, omiin ja vieraisiin. Kohtelemmeko heitä reilusti vai pistämmekö vahingon kiertämään.

Kuitenkin on syytä reagoida asiattomaan ja aiheettomaan syyttelyyn ja epäoikeudenmukaisuuteen, joita silloin tällöin saa oikaista. Väärä syytös on kuitenkin aina väärä syytös. Tunteiden kuuntelu ei pääty aikuisenakaan, ne ovat myös suuri voimavara. Aikuisena niitä voi toisella tavoin käsitellä tietenkin kuin lapsena, jolloin oli täysin muiden armoilla.

Kyllä Arja siinä ihan oikeassa on, että on täysi oikeus pitää puolensa ja olla sietämättä ihan kaikkea. Tietenkin se vaihtelee kovastikin, että minkälaiset keinot ja mahdollisuudet on ylipäätään puolustaa itseään. Haluaisin minäkin kovasti uskoa "pehmeisiin" keinoihin ja etupäässä siihen uskonkin, mutta on eteen tullut kyllä niitäkin tilanteita että on pitänyt käyttää järeämpiä keinoja. Nimenomaan näissä väärä-syytös tilanteissa.

Miten minulta olikin jäänyt huomaamatta nämä viimeiset kommentit!

Ruu, vaatii kyllä asioiden syvällistä sisäistä työstämistä ettei pistä vahinkoa kiertämään, nää on niin selkäydin juttuja, mitä on ite lapsuudessa sisäistänyt.

Hirlii, samaa mieltä ihmisen oikeudesta pitää puolensa. Toisaalta ihmisellä on mielestäni myös oikeus olla pitämättä puoliaan, mutta toisaalta muiden ihmisten epäoikeudenmukaista kohtelua ei pitäisi koskaan sallia.

"mutta toisaalta muiden ihmisten epäoikeudenmukaista kohtelua ei pitäisi koskaan sallia."
Ninhän se on. Toisaalta on tärkeää punnita jokainen tilanne erikseen, koska ainakin minulla on tapana syöksyä puolustamaan ihmisiä, koska MINÄ olen sitä mieltä että heitä pitää puolustaa. Mikä oikeus minulla on päättää kuka tarvitsee puolustamista? Toisaalta on taas ihmisiä, jotka ovat aivan voimattomia ja maahanlyötyjä, he eivät edes jaksa pyytää apua - jos silloin itsellä on voimavaroja, niin eikö ole oikein puolustaa heitä? Esim. lasten oikeudet ovat sellaisia. He eivät pysty puolustamaan itseään.

Eilen oli hyvä esimerkki koulussa. Eräs koulukaveri kertoi, että koulun byrojratia oli tehnyt virheen ja vaikka hänelle kuuluu yhdestä aineesta High Distinction-arvosana, hän sai virheen takia vain Distinctionin. Hän sanoi, että asialle ei ole mitään tehtävissä. Koulu ei pysty enää tilannetta muuttamaan. Minusta tämä on käsittämätöntä ja täysn väärin. Kyseessä ei ole maailman tärkein asia, mutta tilanne on osoitus laajemmasta ongelmasta. Koulukaveri oli itse ihan alistunut, ja vaikka kysyin kolmeen kertaan (aina eri tavoin), että mitä asialle voi tehdä, hän vain kohautteli olkapäitään, ettei sille mitään kuulemma voi tehdä. Hän on kuulemma päässyt ongelman yli jo. Mieleni teki alkaa ravistella häntä ja kovistella, että tee jotain! Että aina voi tehdä jotain! Onneksi en alkanut. Onneksi en edes sanonut. Ihmisten pitää saada tehdä omat päätöksensä vaikka olisivatkin minun mielestäni väärin. Yleisellä tasolla voin joskus alkaa esittää kysymyksiä. Toisaalta taas voinko olla varma, että koulukaveri ei keksinyt tätä omasta päästään? Ehkä hän halusi HD:n ja selitti (myös itselleen), että kyseessä oli byrokraattinen virhe.

Niin joo, ei kai sitä jokaisen vinkaisun vuoksi kannta rynnätä barrikadeille, mutta aattelin nyt ehkä sellaista systemaattista sukupuoleen, ulkonäköön, rotuun tms. perustuvaa syrjintää tai muita vakavahkoja juttuja, jotka on ilmiselviä. Tosin onhan se niinkin, ettei mitkään ihmisyhteisöissä tapahtuvat jutut välttämättä ole ilmiselviä. Kammottavia vainoja on ihmiskunnan historiassa voitu ihan kirkkain silmin ja ylevin perustein puolustaa. Kaikkea vainoa ei välttämättä edes tunnista, jos on tullut sille jotenkin sokeaksi tottumuksen, kasvatuksen, aivopesun tms. myötä. Niinpä, kinkkisiä juttuja. Pistin muuten sulle tulemaan sen kirjan.

Ei tunnista, ei.

Jee, kiitti. Hyvä juttu!:)

which one would be the end key the red one?

Tattoo after recovery (proliferation of tattoo) tattoo restored, the skin may encounter the phenomenon of scars. The problem is everyone has been Kunrao, and difficult to handle. In this, I as much as possible from a detailed Tattoo Machine analysis of all aspects of scars, so you colleagues and guests after the tattoo can be an effective solution to its induction under a first I found some of the text information, from the perspective of pathology and physics Stainless Steel Tips ective tissue proliferation of filling, connection, support, protect the surrounding normal tissue to form.

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

News thomas sabo metals and diamonds is in fact strategy bigger thomassabo fads soon. Pieces of information prefer that can easily thomas sabo online shop not are often types

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,

A man can do no more than he can.

Nice design, wears comfortable and provide you with special experience. Best service with rapid shipping. Thank you!

Salvatore ferragamo outlet show great ferragamo shoes and accessories to you. You can buy them at low price when ferragamo sale promotion is on.

lempeän riippumattomuuden ja miten voisin itse päästä samaan.