Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.05.2006 - 13:11
Sillä välin kun minä mietin Porvoon piispaksi hamuavan Björkstrandin kunnianhimoa, ne sitten menivät ja pistivät Porvoon keskiaikaisen tuomiokirkon palamaan. Toivotaan, että asialla on viallinen sähkölaite tms. eikä niinkään ihminen jolla on piuhat syystä tai toisesta hiukan väärin kytketty.

Mutta siis tuosta Björkstrandista. Minä en ymmärrä näitä ihmisiä. Kun juuri on päässyt eläkkeelle yhdestä työläästä byrokraatinhommasta, niin sitten pitää tunkea piispaksi. Koska siis minä en voi mitenkään uskoa, että piispana on ihana olla. Piispaksi pyritään siksi että ollaan kunnianhimoisia ja halutaan päästä määräämään muiden asioista. Siinä ei ole mitään vikaa. Jonkunhan on aina määrättävä muiden asioista, koska muuten ei tule mistään mitään. Enkä minä nyt tietenkään voi niinkään ajatella että 64 vuotias olisi ikäloppu eikä häntä enää pitäisi päästä määräämään muiden asioista. Periaatteessa tietenkin voisi ajatella, että 64 vuotias olisi ehkä jotenkin avarakatseisempi ja suhteellisuudentajuisempi ja ymmärtäväisempi kuin sanotaan nyt vaikka 34 vuotias kollegansa. Varmaan on ihan hyvä, että piispaksi etsitään tyyppiä, siis huom, miestä tai naista jolla on elämänkokemusta. 

Mietin että juontaako tämä piispaksi hinkuminen juurensa Björkstrandin kulttuuriministeriydestä. Björkstrandhan sai ainakin kulttuuripiireissä hiukan kyseenalaista mainetta kun hän Oulun teatteripäivillä v. 1987 nousseen "Jumalan teatteri" kohun innostamana vaati oppimestarien Turkan ja Parviaisen eroa Teatterikorkeakoulun opettajan tehtävistä. Hän näki nuorten miesten kakanheittokilpailussa Turkan ja Parviaisen tassunjäljet.  Björkstrandin ehdotus ei silloin kantanut hedelmää. Ehkä hän toivoo että Porvoon Jumalan teatterissa hän saisi mahdollisuuden hoitaa hommat kotiin hiukan tyylikkäämmin. Mutta enpä tiedä, nyt siellä jo kirkko paloi.

Etappisika kirjoitti 29.05.2006 - 14:10
Kerrankin kirkossa muuta kuin performanssisavua.

Jos kyseessä on ilmoitusluoteinen asia from above, osoitteena Björkstrand, Hilding Gustav Mattias, ja asiasisältönä: Piispaksi? Elä sie naurata!
Olli kirjoitti 29.05.2006 - 14:43
Se teki aikanaan oikein hyvää sekin.. rehupäähineleideille!(<= miten tuo muuten pitää ilmaista olematta seksistinen ikärasisti?)

Että osattiin sitä jo silloinkin ravistella rakenteita.. ja haista pahalle.
Liisa kirjoitti 29.05.2006 - 15:55
Oulun paskanheittokabaree oli aikoinaan herätyskokous jos mikä. Mutta MIKÄ meni läpi? Kirkkopelto, Halonen, Turkka... Kaikilla oli muutakin sanottavaa. Ja kirkko missasi silloinkin etsikkoaikansa.

Mikä ihmeellisyys on rehupääleidi?!?
Etappisika kirjoitti 29.05.2006 - 17:09
Onko Gussella aikomus kulkea Mikko Juvan tietä, Juvahan muistaakseni myös oli (arkki)piispa, professori, korkeakoulun rehtori ja tiesmitä. Mutta Juva oli liberaalin maineessa, Gussesta en ainakaan minä tiedä.

Tuo nolo kakkaepisodi minusta vain todisti sen, että ei pitäisi koskaan laittaa pappia (tai muuta henkilöä, jolla on jokin moraalinen missio) poliittiseksi päättäjäksi, siinä jupakassa taannoin pahimmin kyllä perseensä kasteli Gusse.

Åbo Akademin rehtorin homman Gusse on ilmeisesti hoitanut ihan kelvollisesti, en ole ainakaan huomannut mitää suurempia mellakoita julkisuudessa.

Mutta valta on juovuttava juoma ilmeisestikin. Kirstin tavoin epäilen, kuinka paljon "annettavaa" Gussella piispan hommassa on; toisaalta sitten, mitäs se minuun kuuluu, kun en edelleenkään ole kirkon asiakasomistaja. Ehkä Gussesta saadaan (saatte) ihan hyvä piispa (kuusi muutakin hakijaa on), ja eikös Porvoon hiippakunnassa ole perinteisesti ollut joku onneton piispana (Vikströmin brorsa nyt viimeksi)?
Kirsti kirjoitti 29.05.2006 - 17:25
Minulla on muuten sellainen suhde Juvaan, että lähetin hänelle lukiolaistypykkänä postikortin siitä hyvästä että hänellä oli niin yhteiskunnallisesti rohkeita ja uudistavia kannanottoja. En kyllä enää muista mikä hänen lausuntonsa sai hänelle sen kortin lähettämään. Myöhemmin Juva osti eräistä myyjäisistä itselleen villapaidan jonka olin kutonut.

En minäkään itse asiassa tiedä Gussen kompetenssista sitä enkä tätä, tuo kakkaepisodi vain jäi mieleen jotenkin typeränä juttuna, vaikka siis pidin sitä kakanheittoakin silloin aika typeränä kyllä.

Kirkon palaminen on minusta kyllä ihan oikeasti sääli, vaikka arkipäiväähän se on, että vanhat hienot rakennukset tuhoutuvat. Tälle ei nyt kai kuitenkaan käynyt kohtalokkaan pahasti.
Etappisika kirjoitti 29.05.2006 - 17:59
No miehä sillon suurest ihmettelinkii - takavuosina kauan sitten kun seurasin tv.stä olikos se Barabbaan vangitsemisen muistojumalanpalvelusta tai jotain kun arkkipiispalla vilahti sen kaavun alta semmoinen villapaita, jossa oli vaaleanharmaalla pohjalla tummanruskeita kauriita tossa rinnan päällä jonossa...
Sylvi kirjoitti 29.05.2006 - 20:39
Mainiosti havaittu, Etappisika.

Mitä Björkstrandiin tulee, hän tuli ministeriksi aika tuntemattomana, vailla kokemusta valtakunnanpolitiikasta. Onnistui paskanheittotilanteessa vaikuttamaan ryhdikkäältä ja niinpä sitten mustatakki meni eduskuntaan että heilahti. Kun palasi yliopistoonsa (professorinimityskin oli jossain välissä saatu), ei enää ollut kuka tahansa, vaan yhteiskunnallisia ansioitakin oli kosolti.
tuomo kirjoitti 29.05.2006 - 20:49
Jos nyt sitten valitsevatkin Björkstrandin piispaksi (mitä epäilen), niin ei hän kauan siinä virassa happane. Meillä kun viran toimittaminen ei jatku hautaan asti (toisin kuin paavin). Miehen motiiveista en tiedä. Ajatteleeko hän hiippakunnan tilan olevan niin huono, että nuoremmille sitä ei voi jättää. Hienon arkkipiispan se kuitenkin on kasvattanut - John Vikströmin.

Etappisika tarkoittanee Barabbaan vapauttamisen juhlaa.
Kirsti kirjoitti 29.05.2006 - 21:04
Niin juu, sitä piispan eläkeikää minä mietinkin, että mikä se mahtaa olla.

Vai Barabbaan vapauttamisen juhla. No onhan meillä luterilaisillakin sitten hienoja juhlia.
Tuomo kirjoitti 29.05.2006 - 21:48
Niin. Ehkä kaikilla on muistissa, että Pilatus toi kansan eteen kaksi tuomittua, joista toinen pääsi vapaaksi ja toinen ei. Barabbaan vapauttamisen juhla on kirkolliselta nimeltään pitkäperjantai.
Kirsti kirjoitti 29.05.2006 - 22:08
Heheh, ei muuten tosiaan sytyttänyt yhtään. Mutta Barabbaan vapauttamisen juhla kuulostaa huomattavasti vauhdikkaammalta kuin pitkäperjantai. Vaikka ilmeisesti pitkäänperjantaihin ei mitään vauhtia kaivatakaan.
Petja Jäppinen kirjoitti 31.05.2006 - 00:43
Piispanahan on melko mukava olla, joskin viimeiset 500 vuotta on vienyt ison osan senkin homman hohdosta. Niin se kultaus kuluu.

Minä en itse asiassa ymmärrä, miten jumalansa asiamiehen virasta voi ottaa palkkaa, tai miten siitä voi jäädä eläkkeelle?
Kirsti kirjoitti 31.05.2006 - 08:44
Jaa Petja, onko tullut oltua piispana joskus?

No jokaisenhan on elettävä ja maksettava laskunsa, tavalla tai toisella että siltä pohjalta minä ymmärrän sen palkan ottamisen. Mutta eläkkeelle jääminen on toinen juttu. Itse en osaa kuvitella miten kirjailijan hommasta voisi jäädä eläkkeelle muuten kuin sillä tavalla ettei kirjoittaminen enää kerta kaikkiaan onnaa.
Petja Jäppinen kirjoitti 31.05.2006 - 18:12
Siitä on aikaa aika perkeleesti.

Minusta papille voitaisiin maksaa kulukorvaus, siltä osin mitä hänelle on ollut kuluja.

Kokopäiväiselle vuode, kaksi pukua vuodessa ja kolme ateriaa.
Sun äitis kirjoitti 31.05.2006 - 23:10
Sellaisella haasteasialla tässä vain liikun. Hyvää päivänjatkoa.
margon kirjoitti 03.03.2012 - 10:15
Great posting. I should write much more however I happen to be surfing on my little phone

pure water distiller
Invisalign Alpine
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta