En anna neuvoja, vaikka olenkin toisten neuvomisessa ylen taitava.
Totean vain, että Tammisaaren vankileiri on läsnä nyky-Suomessakin, halutaan tai ei.
Mikä sitten oma suhteesi aiheeseen on ja mitä kautta se on sinulle tärkeä, sen tiedät itse.
Ainoa mikä tulee mieleen on se että vuodesta 1918 ja siihen liittyvästä ei ole todennäköisesti helppo kirjoittaa vapautuneesti. Ainoa fiktiivinen kertomus joka on ollut minun sillmissäni "toisenlainen" oli Paavo Haavikon lyhyehkö juttu "Yksityisiä asioita". En ole kylläkään näitä uudempia lukenut, Landeria yms.

Olisit nyt vaan antanut neuvon. Tykkään kun neuvotaan ja saan hyvän syyn väittää vastaan.

Niin minustakin Tammisaaren vankileiri on läsnä. Minunhan näkökulmani on tämä voittajien syyllisyys. Kun ajattelee millaisiin ylilyönteihin voittanut osapuoli syyllistyi sodan jälkeen, niin tunnontuskaa on tässä yhteiskunnassa ollut paljon. Sellaista tunnontuskaa jota ei ole voitu eikä haluttu käsitellä ja joka sitten on tihkunut nahan läpi ja tullut lasten ja lastenlasten kannettavaksi. Näin minä sen olen kokenut.

Olen minäkin huomannut, että joidenkin kohdalla vuoden 1918 tarve tyydyttynyt, kun muutama kirja on julkaistu. Minä ainakin uskon, että Sinulla olisi tärkeää sanottavaa. Etappisian havainto vankileirin läsnäolosta on myös tärkeä.

Voi olla hyvä antaa käsikirjoituksen levätä, muttei liian kauan.

Mitäs luulet, olisiko kohta tai nyt hyvä paikka maksaa se yks velka.

Niin Sylvi, jotenkin tuntuu etten minä tälle kässärille ole muuta tehnytkään kuin lepuuttanut. Mutta siis nyt se taas lepää, oli se sitten hyvä ajatus tai ei.

Karpalo, minäkin mietin sitä. Mutta olin toivonut että olisin saanut kässärini edes kertaalleen kirjoitettua niin että se olisi kokonaisuus. Nyt se lopussa jotenkin hajoaa ja katoaa. Mutta tietty jos voisit lukea sillä mielellä että se on ihan risa, niin sitten. Minua ehkä eniten kiinnostaisi tietää että onko se yleensä tarinaltaan kiinnostava. Koska eihän tällaistakaan juttua kannata kirjoittaa vain siksi että "aihe on tärkeä" vaan siksi että tarina on hyvä ja kiinnostava. Jos ei ole, niin turha siitä on kirjaa vääntää.

Tässä just viikonloppuna puhuttiin eräässä seurueessa punaisten teloituksista ja siitä, mikä osuus - juuria myöten - (hiljainen hyväksyntä vai käskyttäminen) Mannerheimilla / Ståhlbergilla oli verilöylyihin. Mitä kertovat historian arkistot maan johtajien kannasta vuoden 1918 tapahtumiin?

Ylikankaan Tie Tampereelle on mulla lukematta.

Laitan sulle sähköpostia.

Minustakin sinun kirjasi on tärkeä, ei sitä keskeyttää kannata. Entäpä jos illalla ennen nukahtamista työskentelisit tämän aiheen parissa ja päähenkilösi elämässä, tekisikö alitajunta puolestasi eteenpäin nytkähdyksen ja aamulla vain laittaisit sormet näppäimille ja juttu jatkuisi kuin itsestään.

"Jos", kai sen sen hiljaisen hyväksynnän puoleen kääntyy. Vankileirien tilanne esim. oli kyllä tiedossa, mutta siihen puututtiin vasta siinä vaiheessa kun ulkomaisissa lehdissä nousi häly.

tanssiva harmaa pantteri, niin alitajuntaan minä tässä tietysti luotankin ja joskus tosiaan unessa tajuaa miten homma menee. Nyt on vain jotenkin niin sumuinen olo. Mutta tuntuu mukavalta kun ihmiset pitävät aihetta kiinnostavana. Välillä on nimittäin ollut sellainen olo että se on mauttomaksi jauhettu purkka sekin.

Ok, Karpalo!

Tärkeä asia. Jatka ihmeessä, kun jaksat.

Minun on vaikea ymmärtää, että asioiden annetaan jatkua. Kunnes ulkomailla hälistään.

Yritin joskus äidiltäni kysyä, eikö tiedetty, että Elvi Sinervo oli vankilassa? Jos tiedettiin, miten siihen suhtauduttiin. Äiti ahdistui ja koki sen syyttelynä. En saanut selvää.

Olen toivonut, että tehostunut tiedonvälitys, YK, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja sen sellaiset estäisivät tuollaiset.

Mutta kun ei. Mikä se Guantanamokin on olevinaan? Ja Bush kehtaa puhua ihmisoikeuksista.

Mitä me voimme tehdä? Mitä meidän pitää tehdä?

Kirjoita, Kirsti, kirjoita!

(Taisin vähän kiihtyä. Anteeksi.)

Aake

Väänsin eilisen päivän 1055:n merkin hartauskirjoitusta Kaarina-lehteen ja seurakunnan kotisivulle. Aloitin aamulla kirjoittamalla Jeremiaan helluntaiennustuksesta ja kävin pitkin päivää katsomassa muutamaa riviäni, mutten päässyt eteenpäin. Sitten vaihdoin tekstin helluntaiepistolaan ja kirjoitin 536 merkkiä epätietoisuudesta. Sitten jumittui taas täysin muutamaksi tunniksi, kunnes loppu tuli itsestään.

No täytyy toivoa että Kaarina-lehden ja seurakunnan kotisivujen lukijat osaavat arvostaa 1055 merkin hartauskirjoitustasi:)

Minua kiinnostaa lukea kirjasi myös siksi, että se naisen kirjoittama. Sanotaan, ettei kynää liikuteta sukupuolielimillä eikä teoksista tarvitse näkyä, onko se miehen vai naisen näkemyksin ja tulkinnoin kirjoitettu, mutta itse uskon toisin. Sukupuoliote saa näkyä – ja tuntuakin. Luotan sinuun.

J.V. Snellmanista on ilmestynyt naisen kirjoittama "ihmisen ääni" (ei kyseisessä sarjassa), kuulin taannoin radiosta, mutta naistutkijan nimi on unohtunut. Muistaako kukaan? Hän pohti vähän samaa kuin Kirsti; oli miettinyt, onko Snellman loppuun kaluttu, mutta vuosikausien työ toi esiin kaikkien kaapujen ja pyrkimysten takaa ihmisen nimeltä J.V. S.; myös hänen vaimonsa. Syntyi uutta. Työ kannatti. Ihminen linkittyi aatteisiinsa eikä ihmisen kuva kaikilta osin ole kaunis, mutta tosi.

Niin.
Älä hylkää Tammisaaren vankileiriä, toivoo "jos".

Olen sukelluksissa samaan aikakauteen! Ajankohtaisena syynä on ollut, että kesäpitäjäni museo järjestää näyttelyn Kapina-teemasta. Tarkistaakseni tiettyjä asioita kävin lukemassa vanhoja asiakirjoja Työväen ja Kansan arkistoissa, luin erilaista painettua kirjallisuutta ja kaivoin mm. esiin Jouni K. Kemppaisen hienon jutun kesäpitäjäni tapahtumista HS:n kuukausiliitteestä/maaliskuu 2002.( Sunnuntain Hesarissa kerrottiin, että Anneli Kanto on käsitellyt aihetta Novellit 2006:ssa julkaistussa novellissaan.)
Etenkin vanhat asiakirjat tekevät tapahtumat kaikessa järkyttävyydessään eläviksi! Ja kun keskustelee sellaisten ihmisten kanssa, joilla on perittyjä sukutarinoita, tajuaa miten traumaattinen aihe on edelleenkin eikä ollenkaan loppuun käsitelty.
Itse tiedät, koska tarinasi on kypsä kirjoitettavaksi. Mutta älä nyt kuitenkaan pistä sitä lopullisesti syrjään!

Aivan VanhaAake, mikä se Guantanamokin on. Ja siellä se vaan jatkaa olemistaan eikä joidenkin mielestä ole missään ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.

"Jos", tästä sukupuoliteemasta on tällä palstalla väännetty joskus paljonkin. Olen samaa mieltä kuin sinä, sukupuoli saa näkyä ja tuntua. Tuollaiset ovat rohkaisevia esimerkkiä, niin kuin Snellmanin juttukin. Minäkään en kyllä muista tutkijaa. Mutta rohkaistuin nyt taas kuitenkin.

Aivan Blogikäki, vanhat asiakirjat ovat aikamoista luettavaa.

Niin, minun kai tosiaan pitäisi tietää milloin tarina on kypsä kirjoitettavaksi. Ehkä olen vain kärsimätön. Haluaisin että tarina valmistuisi hiukan nopeammin. Mutta ehkä se tosiaan vaatii vielä kypsymistä.

"jos", puhe taitaa olla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijasta Raija Majamaasta ja hänen kirjastaan J.V. Snellman : valtioviisas vaikuttaja.

Raija Majamaan ohella kirjan tekijä näyttää olevan myös Leeni Tiirakari.

Kiitos, Sylvi, pääsin jäljille. Radio-ohjelma käsitteli Marja Jalavan teosta Snellman – mies ja suurmies.
(Sallitaanko Kirjailijan häiriöklinikalla lainaus Turun Sanomien verkkosivuilta, tän kerran ...):

***
Yksityisihminen ja suurmieskultti


Aate- ja kulttuurihistorioitsija Marja Jalava sivusi Snellmania jo väitöskirjassaan Minä ja maailmanhenki (2005). Jalavan tuore teos J. V. Snellman - mies ja suurmies keskittyy nimihenkilönsä merkittävimpiin ajatuksiin ja tärkeimpiin elämänvaiheisiin.

Kun väitös lähestyi Snellmania muun aineiston rinnalla, uusi teos etenee Snellman-aineistosta myös laajempiin näköaloihin: modernin suomalaisen yhteiskunnan, valtion ja kansalaisuuden rakentumiseen. Lukijalle tarkastelukulman tekee läheiseksi ja mielenkiintoa virittäväksi se, että Jalavaa innoittaa myös yksityishenkilö Snellman, joka usein jää suurmieskultin taa. Eikä Snellman näyttäydy Jalavalle vain määrätietoisuutta uhkuvana - vaan myös epävarmana ja hämmentyneenä.

Koska Marja Jalavan kohteiden erikoisalueisiin kulttuurintutkimuksessa kuuluu myös seksuaalisuuden historia, hän rakentaa muualla vähälle huomiolle jääneitä näkökulmia erityisesti teoksensa viidennessä luvussa, jossa tarkasteluun tulee sukupuolittunut Snellman. Näin syntyy kuva naisista ja rakkaudesta Snellmanin elämässä.

oli ed. asialla.... hän kannustaa kirjaijatarta jatkamaan (tohkeissaan nimi jäi piirtämättä ruutuun)

Sylvin laaja lukeneisuus auttoi jälleen jäljille, kiitos siitä.

"Jos" kiitos kannustuksesta. Ja siis tämä Snellmanhan on ihan loistava esimerkki, koska hänestä on jauhettu vaikka kuinka ja paljon, mutta jotkin (kiinnostavimmat?)puolet hänestä on jätetty vaille huomiota koska ne eivät ole kuuluneet vallitsevaan suurmieskuvaan. Siis jopa minä voisin kiinnostua tuollaiseta Snellman-kirjasta.

"sukupuolittunut Snellman" ... tönkkösuolattu poststrukturalistis-feministis-edistyksellinen väitöskirjapuheenparsi on aina tuottanut minulle suunnatonta mielihyvää ja ollut sadepäivien lohtunani sen jälkeen kun -70-luvun marxilaisleninistinen puhe katosi maan päältä ja taivaista.

Patriarkaatti kirjoittautuu hotelliin.

Pruuttaanpa vielä johdonmukaisesti samaan saumaan kun tämä ikikiintoisa tematiikka tässä tuli jotenkin taas esiin:

Nimimerkki "jos" totesi: " Sanotaan, ettei kynää liikuteta sukupuolielimillä "

Mikä ettei - perimätietohan kertoo sellaisestakin Lapin lentojätkästä, joka pystyi mainitulla elimellä kantamaan täysinäistä vesisaavia, kynä siinä olisi liikkunut matkassa vallan huokeasti.

Tuli heti mieleen Hannu Simpuran hyvä luento Kriittisessä joitakin vuosia sitten (muistiinpanot mun):

Jos on useaan kertaan yrittänyt eikä lähtenyt: väärä tarkastelupiste, "pakkopaita" muodon suhteen.

- voit pitää itseäsi vähän aikaa kirjeenkirjoittajana tai ajattele selostavasi asiaa jollekulle
- kirjoitetaan mahdollisimman runsaasti, jotta on tartuntapisteitä, jotta voi karsia.
- älä näyttele liian tietäväistä, aseta yhden kortin varaan.
- kirjoita. Katso mitä tapahtuu. Alkuperäisidea korvautuu paremmalla. Tiedä, että versioita tulee paljon.

Ihan hajapoimintoja nopeasti kirjoitetuista muistiinpanoista, ehkä joku auttaa tai saa sut oikeille jäljille...

Etappisika, kyllä vastaavaa jargonia löytyy mistä tahansa missä kaksi tai useampi hiukankin koulutusta hankkinutta ammatinharjottajaa kokoontuu pohtimaan työhönsä liittyviä keskeisiä teemoja. Niin että tulkoon vain sateinen kesä ja syksy, kyllä lohtua riittää.

Kiitos vinkeistä itte, minä olen epäillyt tuota väärää tarkastelupistettä ja vaihtanutkin sitä jo moneen otteeseen. Ehkä se on sitten vieläkin väärä.

Toisinaan tekee hyvää tarkastella omaa työtään vähintäänkin käsivaranmitan päästä, kuten nyt olet tehnytkin, Kirsti. Samoin alitajunnalle kannattaa antaa tilaa. Ittellä oli hyviä käytännön neuvoja.

Tarkastelupiste on ilmeisesti vielä hakusessa. Kyllä se vielä löytyy. Toisinaan tarvitaan paljon etäisyyttä ja vaikkapa välityötä, toisinaan on vain runnottava väkisin eteenpäin. Kuuntele itseäsi, niin löydät parhaimman menettelytavan.

Loppuunkalutuksi aihetta ei voi sanoa. Kuinka paljon onkaan kirjoitettu talvi- ja jatkosodasta. Siitä on ollut hyvä kirjoittaa, koska Daavid kävi pelotta Goljatia vastaan ja menestyi taistelussa. Suomikuva kirkastui taisteluissa. Sisällissota sensijaan on häpeällinen arpi kasvoissa, jota vieläkin yritetään peitellä. Sankaruutta on vaikea löytää.

Kun naapurin kanssa käydään käräjillä rajariidoista on tilanne hyvin toisenlainen, kun sisarukset käyvät keskenään oikeutta perinnönjaosta. Ei ole vaikea päätellä, kummasta jää syvemmät jäljet.

Kyllähän Kirsti olet oikeassa siinä, että missä kaksi tahi useampi kokoontuu ammatinharjoitukseen niin siinä diskurssi soi, koukkuselkä suortuu, Snellman puolittuu ja kaik´ on mielissään. Ei siinä mitään.

Mutta käsi sydämelle: jos kuuntelet kahta vanhaa -70-lukulaista teoriaherra-yliopistostalinistia, jotka kokoontuvat murtamaan leipää keskuudessansa ja pohtimaan vallankumoukselliseen työhönsä tuolloin liittyneitä "keskeisiä teemoja", niin et kai väitä että suupielet eivät väkisin kaartuisi hivenen ylöspäin? Jos tämä muistelus siis tapahtuu "ammatinharjoittajien" omalla kielellä.

Sama koskee nykyisten teoriarouvien kielenkäyttöä. Muistanko oikein, että itse täällä mainitsit jossain yhteydessä Occamin partaveitsen? Sillä sopisi viillellä tässäkin, siinä puolittuu Snellu ja moni muu asia joutuisasti.

Heh! Pidin niin itsestään selvänä kantaani, että jäi mainitsematta: aiheesi on tärkeä, kirjan arvoinen.

Tuomo tuossa yläpuolellani kiteytti ajatuksiaan todella hyvin, miksi tätä aihetta ei kannata heittää hukkaan.

Jatka sitten, kun taas luistaa. Olen itse ollut paljon ajatuksissani sen aiheen parissa, kun ikääntynyt äitini on vasta nyt alkanut puhua niistä asioista.

Entisessä kodissani on edelleen rahi, jossa on luodinjälki muistona noilta ajoilta, kipeänä haavana vieläkin kolmanteen ja neljänteen polveen.

Ei minusta neuvojaksi ole, mutta lukisin sitten mielelläni. :)

Hyvä havainnollistava esimerkki, Tuomo. En tiedä mikä siinä onkin, että kun minulle muutaman kerran on tokaistu tuosta loppuunkalutusta luusta, se on alkanut jotenkin vaikuttaa. Mutta ehkä minä tästä nyt saan pontta.

Etappisika juu juu, kyllä naurattaa, ilman muuta. Olen joskus teettänyt kirjoittajakurssilaisilla sellaisia harjoituksiakin, luettanut joitakin kukkeimpia jargonkukkasia ja pistänyt matkimaan. Hauskaa on ollut.

Louhi, itseään olisi tosiaan opittava kuuntelemaan, mutta eipä ole aina helppoa se.

Tuttua tuo jumittaminen. Kun alitajunta on kuin aasi joka panee hanttiin, sitä ei pääse eteen- eikä taaksepäin. Kun rupeaa kyselemään itseltään, että kiinnostaako tämä aihe ketään, se on varma merkki siitä ettei alitajunta syystä tai toisesta halua työskennellä aiheen parissa. Silloin ei auta muu kuin panna aihe hyllylle odottamaan parempia aikoja, ja kirjoittaa jotain muuta. Ei kannata haaskata kahta kolme vuotta jumittavan aiheen parissa, kuten minä olen tehnyt - enkä vain yhtä vaan kolme kertaa - siinä on mennyt hukkaan hyviä kirjoitusvuosia, mikä kaduttaa jälkeenpäin.

Liisa, luodinjälki rahissa, hyvä muistutus.

Kiitos kommentistasi Annita, ihanaa kun kokemuksen ääni puhuu. Minullakin on kokemusta siitä että olen väkisin vääntänyt jotain kässäriä, tehnyt loppuun asti eikä siitä sitten kuitenkaan mitään tullut. Niin että kaipa sitä pitää nyt kuunnella vaistojaan.

Lykkyä Kirstille. Ehkä apu löytyy lähempää kuin arvaatkaan?

Auttaisiko tämä naistutkimuksen kesäleiri: "Leirin teemana on tänä vuonna yhteisö. ... Alustukset käsittelevät kerrostalonaapuruuden normeja, feminististä tietämistä, työväen sankarinaisia, teknologian tasa-arvotyötä ja lesborepresentaatioita populaarikulttuurissa."
Jargoniltaan vain kevyttä keskitasoa...

"... lesborepresentaatioita populaarikulttuurissa..." Jumaa....

Mutta mitäs nyt, kesäleirin ulkohuussin takaa yllätetään tirkistelemässä alaston hihittelevä liimatukka, miespuolinen vielä... kukas se oikein, tuttua näköäkin... mitä, olisi pitänyt arvata: sukupuolittunut Snellman... ja pingispöydän alta eräänä aamuna halkaistu varakreivi... Calvinon perikunta pidätetty, poliisi pitää halkaisutapaa erityisen raakana, vainaja oli sukupuolitettu rituaalitapaan... leirin keskeyttämistä harkitaan.

Meidän vanhassa talossa on ollut kuistilla vuodesta 18 kattoon asti ulottuva kaappi, jonka paksussa ovessa ornamenttien keskellä on luodinreikä. Talon omistajasta tuli myöhemmin kansanedustaja.

Kun Tuomo sanot, että talvi- ja jatkosodan jälkeen suomikuva kirkastui monelle, toden sanot. Vrt. sotien jälkeinen politiikka.

Tuomo, ehkä et ole elänyt oikealla maaseudulla? Siis kauan elämällä elänyt, niin että seutukunta on tullut syliisi? Naapurien rajariitojen jälkiselvittelyjä käydään ja kaunaa haudotaan sukupolvesta toiseen. Ja se on aktiivista kärhämöintiä, jossa rajapyykit siirtyvät yön pimeinä tunteina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Sisarusriidat sentään aika usein sammuvat, kun sukuveri muuttuu vedeksi. Tämä on puolestaan minun kokemukseni.

Kisti, olen jännännyt puolestasi. Koko ajan toivon, että maltat odottaa ja kypsytellä tarpeeksi kauan. Näin upeata aihetta ei kannata pilata kiireellä. Tästä voi tulla lopulta päätyösi, vaikuttaa sen verran kipuisalta ja työläältä tämä odotuksesi.

Liisa, pakkohan se on sitten kypsytellä, kun väkisin ei pysty tekemään. Pelkään vaan ettei tule sen kummemmin lasta kuin paskaakaan tästä touhusta. Hehheh, aika ruokoton tuokin sanonta, mutta ei ole minun keksimäni.

Jos on joskus tarpeen sievistellä ruokotonta sanontaa, voi sanoa ettei tule lasta eikä kätilöä.