|
|
|||
|
12.08.2008 - 10:13
Viisi kulmaa kosmologiaan veti minut ruudun ääreen siinä toivossa, että saisin sävähdyttäviä näkökulmia maailmankaikkeutemme ihmeisiin, mutta voi, ohjelma oli tylsä.
Kaikkein tylsin oli Matti Kamppinen, jonka kanssa istuin samassa uskontotieteen proseminaarissa joskus kauan sitten ja hän mykisti silloin loistollaan assistentit ja professorit ja tietenkin myös minut, jonka piti tehdä seminaari-istunnosta pöytäkirja, mutta en ymmärtänyt mistään mitään. Muut olivat sekä ärsyttäviä, että tylsiä, Kamppinen oli pelkästään tylsä. Keskustelijat olivat juuttuneet omaan luonnontieteelliseen maailmankuvaansa ja riemuitsivat siitä, miten tiede on nyt osoittanut että uskontojen maailmanluomismyytit ovat epätosia. Me tiedämme nyt kaiken sen, mitä ihmiset eivät ennen tienneet. Mutta edelleenkin on maailmassa tyhmiä ihmisiä, jotka uskovat mieluummin uskontojen tarinoihin kuin kirkkaaseen tieteeseen. Tätä valistusajan oivallusta he sitten pyörittelivät ja ihmettelivät läpi tunnin mittaisen höpöhöpöohjelmansa. Muistaakseni Valtaoja kysyi Kamppiselta, että eikö voisi kuitenkin ajatella, että olisi muitakin tapoja saada tietoja kuin tämä tieteellinen havainnoiminen ja päättely. Kamppinen totesi, että toki voi olla, mutta kannattaa kysyä miten tällaisen muun tiedon avulla voidaan rakentaa esimerkiksi toimiva kännykkä. En muista milloin olen viimeksi kuullut jotain yhtä latteaa. Että kännykän rakentaminen nyt onkin se kaiken mittapuu. Eikö kuitenkin voisi ajatella, että nämä meidän nykyisen elämäntapamme lukuisat ongelmat kuten saastuminen Tyynellä valtamerellä kelluvine muovijätesaarineen ja sotien jatkuva tuhovoimaistuminen ym. nykyajan elämäntapaongelmat saattaisivat vihjaista siihen suuntaan, ettei luonnotieteellisin menetelmin hankittu tieto kuitenkaan ole ihan riittävää, vaan jättää ottamatta huomioon jonkin olennaisen puolen todellisuudesta? Täällä keskustellaan ohjelmasta.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Haha! Hieno kriteeri, sillä kännykkähän se tärkeä asia elämässä on! :)
Olen kyllästynyt jo pelkästään siihen, että esimerkiksi Helsingin Sanomat on alkanut käyttää lyhenteiden eKr. ja jKr. sijaan lyhenteitä eaa. ja jaa. Ihan niin kuin asia siitä muuttuisi - mistä ajanlasku edelleenkin alkaa? Kristuksen syntymästä yhä vielä, oletetusta syntymävuodesta. Lyhenteillä kikkailu toimii vähän samoin kuin Amerikoissa 13. kerroksen poisto hotelleista.
Nykyihmisen ylimielisyys ja kaikkitietävyys ja varsinkin kaiken tiedon mittaaminen sillä, pysyykö sen avulla rakentamaan kännykän, saa voimaan pahoin. Kun vaan viitsii vähänkin tsiigata ympärilleen, näkee mitä oikeasti saadaan aikaan.
Jos viitsii katsoa vaikkapa merenpohjaan avaruuden sijasta, näkee metaaniklatraatit, joiden (ihmisen aiheuttama) sulaminen tekee meille vielä tosi paskamaiset olot. Mutta sen olemme totisesti ansainneet, niin olemme kohdelleet maapalloamme.
Kun/jos luonnontiede on niin kaiken tietävä ja kaiken tutkinut ja aina oikeassa, miksi luonto voi niin pahoin ja miksi koskematonta luontoa ei juuri ole enää missään jäljellä?
Totisesti: Jokin olennainen puoli, ehkä jopa asian ydin, jää ottamatta huomioon. On vielä pitkä matka johonkin todelliseen ymmärtämiseen. Aikamme saattaa olla pimeämpää kuin keskiaika.
Kiitos Veksi! Ja samat sanat!
Helmi, minullakin oli ennakkoluuloja, mutta löin niitä korvalle ja katsoin. Silti hämmästyin siitä, miten vähän heillä tuntui lopultakin olevan sanottavaa ja miten latteassa maailmassa he tuntuvat elävän. Kertaakaan he eivät tosiaan problematisoineet luonnontieteen voittokulkua. Tosin pitää myöntää, että Kamppinen toi esiin ajatuksen, että muurahaiset eivät välttämättä ymmärrä homejuustosta samoja asioita kuin me, joten voisi periaatteessa olla mahdollista, että me olemme joidenkin asioiden suhteen yhtä ulalla kuin muurahaiset. Mutta hän ei tuntunut itsekään uskovan ajatukseen, eikä kukaan keskustelijoista tarttunut siihen. Samaa mieltä kyllä tämän ajan pimeydestä. Mutta keskiaikaa onkin ihan turhaan mustamaalattu.
Emme tiedä, mitä muurahaiset ymmärtävät homejuustosta ja se saattaa olla aika mielenkiintoista, sekin.
Nyt ei kaduta yhtään, että meni tuo ohjelma ohi.
Toiset uskovat jumaliin ja toiset eivät.
Miksi koskematonta luontoa ei ole juuri missään jäljellä?
Miksi ihmisiä on niin paljon ja mikä on uskontojen rooli väestönkasvussa?
Katolinen kirkko ja muslimit ovat ajoittain tukkanuottasilla, mutta yhdessä asiassa ne aina löytävät toisensa. Rajoittamattomassa väestönkasvussa. "Missä on tämän vuoden lapsi?"
Veikko, odotin että Kamppinen olisi edustanut jonkinlaista vastavoimaa, minusta jotain henkevyyttä olisi ohjelmaan lisää kaivattu. Mutta onhan niitä toki televisiossa huonompiakin ohjelmia, maajussien naittamisohjelmat ja muut.
Eikö luonnontiede muka enää tästä kehity? Jos niin on, kaikki tutkijat voisivat jäädä eläkkeelle. Kuitenkin on todennäköistä, että nykyajan luonnontiede ja muutkin tieteet tulevat vaikuttamaan lapsellisilta 500 vuoden kuluttua.
Paljosta voimme tietenkin olla luonnontieteitten tutkijoille kiitollisia, kännykästäkin. Kunnioitan kaikkia rehellisiä tutkijoita, joilla on realistinen käsitys oman tieteenalansa rajoista ja mahdollisuuksista.
Aika outoa, että TV-keskusteluun oli otettu kolmanneksi uskontotieteilijä. Miksi ei teologia?
Tätähän minä olen aina sanonut.., että akateeminen sivistys ei takaa viisautta.
Kirsti, sain sun kirjan. Kiitti! Mukavaa iltalukemista. Osaat koukuttaa!
Mulla on jo yks idea mihin voisin sen "maksaa". Ilmoittelen sulle sitten! Kiitos vielä kerran!
Kiinnostava blogi.
Hirlii, kai ohjelman myöhemmissä vaiheissa mukana on joku taiteilijakin. Mutta olisi kiinnostavaa jos taiteilijalla olisi jotain hengellistä näkemystä, koska vain siten ohjelmaan tulisi vähän jännitettä. Ei synny kovin dramaattista keskustelua, jos keskustelijoilla on aivan samanhenkiset maailmankuvat.
Polgara kiitosta vaan linkittämisestä!
Ja kiitos Lentsu! Niin, ohjelmassa tosiaan puututtiin tähän miksikysymykseen ja todettiin, että eihän uskontokaan siihen vastausta tuo, siirtää vain kysymystä pykälän verran eteenpäin. Jostain näkökulmasta se on totta, mutta onhan se yksikin pykälä eteenpäin aina eteenpäin...
Hei Anna L! Joo, kyllä se tietenkin jonkinlaista provointia oli, mutta nyt provosoitui ainoastaan sellainen katsoja, joka oli ehkä odottanut vähän raikkaampaa otetta sinänsä kiinnostavaan asiaan. Vo:n provoivat kommentit eivät juuri provosoineet keskustelijoita, koska nämä jakoivat saman maailmankuvan. Hehän eivät olleet eri mieltä mistään asiasta. Mutta toivotaan, että uusien keskustelijoiden myötä ohjelmaan tulee vähän säpinää.
Tuosta kännykkätodistelusta on olemassa vanhempi versio, varmaan montakin. Joskus sanottiin, että Hegelin filosofian tuella on vaikea rakentaa laskukoneita . Varhaisina aikoina tietokoneita nimitettiin laskukoneiksi. Moni varhainen atk-ammattilainen sai ensimmäiset virikkeensä alalle, kun luki kouluaikoina Valituista Paloista, että on tällaisia erityisen tehokkaita laskukoneita.
Sylvi, eivätpä ne asiat minunkaan tuumailustani kummene, mutta kun en osaa olla syviä syntyjä ajattelematta.
Blogisisko: kaikkien keskustelijoiden ajatus nimenomaan oli se, että luonnontiede ei tiedä vielä läheskään kaikkea, ja sekin, että jos joskus tulee tietämään, se tietää myös sen, että on alueita, joista ei sen avulla voi tietoa saadakaan.
Kännykkäkommentti taas oli uskontotietelijä (ei luonnon-) Kamppisen, se oli hieman humoristiseksi tarkoitettu, ja taustalla oli se ajatus, että nimenomaan luonnontieteiden avulla on saatu rakennettua hyvin "ihmeellisesti" toimivia laitteita - ei niiden vanhojen luomismyyttien tai uskontojen. Eli luonnontieteiden avulla ihminen voi hallita asioita, joita hän ei hallitse uskonnoilla tai myyteillä (ja tämä kommentti ei sisällä arvolatausta siitä, millaisia asioita ihmisen tulisi hallita tai onko hallitseminen hyvää vai pahaa).
Useat teistä syyttävät ohjelmaan osallistuneita valmiista asenteellisuudesta - ettekö te ole paljon asenteellisempia, kun haukutte keskustelijat ohjelmaa näkemättä tai haukutte heidät nimenomaan siitä, että he ovat teidän maailmankatsomustanne vastaan?
Sinänsähän esim uskontotieteilijä Kamppinen otti kantaa hyvin neutraalisti - kertoi uskontotieteiden tutkimuksista, mutta ei väittänyt jumalien olemassaolosta henkilökohtaisesti yhtään mitään.
Kaikella kunnioituksella,
TR
Minusta keskusteluun olisi Valtaojan ja Enqvistin vastavoimaksi tarvittu ihminen, joka on itse vakuuttunut siitä, että jollakin muullakin kuin luonnontieteellä on jotain sanottavaa asiasta. Ihan vain ohjelman sisäisen dynamiikan vuoksi. Nyt se oli yksimielisten hymistelyä.
Toistan:
En katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta yleisesti sanoisin...
Olen lukenut ja nähnyt vastaavanlaisia ohjelmia ja lukenut haastatteluja ja kommentteja. Niin ovat varmaan muutkin tähän keskusteluun osallistuneet. Ovathan kyseiset luonnontieteilijät jatkuvasti mainostamassa skientisminsä aatteita ja taistelemassa uskontoja vastaan.
Jos kerran luonnontiede ei tiedä kaikkea, miksi ihmeessä luonnontieteilijät pauhaavat esim että Jumalaa ei ole olemassa. Millä ihmeen perusteella he niin sanovat? Aikoinaan neuvostoliittolainen kosmonautti sanoi, ettei nähnyt Jumalaa rakettinsa ikkunasta.
Hiukan asiallisuutta, please.
Yhtä kummallisia ovat nuo muutamat kommentit, joissa sitten sitä jotakin ihmeellistä luonnontiedettä niin kovasti ylistetään. Kieli(-et), mieli(-et) ja ajattelun apuvälineet kuten erilaiset merkkijärjestelmät, joilla kuvataan määriä ja suhteita, kuulumista, osallisuutta jne jne tuskin ovat mikään erillinen sarake luonnontieteestä tai humanistisistakaan sellaisista jne.
Kännykkä muutes silti melko huikea inhimillinen saavutus. Sehän käsittelee informaatiota melko mutkikkaalla tavalla kaikkinensa. Jäteongelmien käsittely yhtä kaikki vaatii melko järeitä jäteinformaation prosessointiin erikoistuneita tiedonkäsittelijöitä ;)
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,
I'm always pleased! Very intense shipping and good shape dress!! Excellent service!Thanks a lot
Your site is good Actually, i have seen your post and That was very informative and very entertaining for me. Thanks for posting Really Such Things. I should recommend your site to my friends. Cheers.
OSHA Orange
houses for sale lafayette la