Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.08.2008 - 09:02
Soitin pari päivää sitten vakuutusyhtiöön hankkiakseni matkavakuutuksen. Asiakaspalvelija oli erittäin asiakaspalveluhenkinen ja asia hoitui ongelmitta hyvässä hengessä ja toivotimme hyvät päivänjatkot puhelun pääteeksi. Seuraavana päivänä minulle soitti mies jostain putiikista ja kertoi minun asioineen äskettäin vakuutusyhtiön asiakaspalvelijan kanssa. Millaiset pisteet antaisin ko. asiakaspalvelijan kyvystä asioida kanssani. Jouduin antamaan asiakaspalvelijalle pisteitä asteikolla 1-5.

Eläydyin asiakaspalvelijaksi, joka tietää, että puheluja tarkkaillaan ja asiakkaille soitellaan ja tiedustellaan näiden mielipidettä asiakaspalvelijan vuorovaikutuksellisista taidoista ja ammatillisesta pätevyydestä. Tuli hiukan hyytävä olo. Onhan se tietenkin kauhean kätevää näin asiakkaan kannalta, että vakuutusyhtiön työntekijät saavat olla tärreellään, ei enää auta olla ynseä maksaville asiakkaille eikä purkaa omaa huonoa tuulta asiakkaaseen, mutta miten tuollainen mahtaa vaikuttaa asiakaspalvelijan omaan työssäviihtymiseen. Onko sillä edes mitään merkitystä viihtyykö hän tai yleensä kukaan enää töissään?

Huomaammeko me edes millaiseen yhteiskuntaan meitä vähän kerrassaan hinataan. Elämäämme ja työelämäämme urkitaan milloin milläkin verukkeella ja kaikki tietenkin hyvän asian vuoksi, siksi että palveluja voidaan parantaa. Miksi palveluja pitää jatkuvasti parantaa? Siksi että joku saa käärittyä entistä enemmän rahaa.

Menen lakkoon. Tästä lähin kun urkkija soittaa, käsken mennä muualle urkkimaan prkl!

 

Karpalo kirjoitti 20.08.2008 - 09:31
Jumalauta, en paremmin sano. Toi loppukaneetti on kyllä mainio.

Kouvolan Sanomat muuten julkaiseen nykyään lukijoiden ottamia kuvia kerran viikossa kuvakulma palstallaan. Voisit laittaa sen pelastusarmeijan näyteikkunan sinne. Olisi aika hauska viikon kuva.

Lehden verkkosivujen kautta voi lähettää niille kuvan sähköpostitse.

Ps. Ne maksaa julkaistuista ihan kohtuullisesti, eli 30e/kuva.
Isopeikko kirjoitti 20.08.2008 - 09:52
Luulen, että yhteiskunta on liukumassa yhä enemmän "isoveli valvoo kaikkien pikkuveljien ja siskojen avustamana" -yhteiskunnaksi. Koko ajan lisätään syystä tai toisesta kieltoja ja rajoitteita. Turvallisuuteen tai toisenlaiseen arvomaailmaan vedoten on betoniporsaat kiellettyjen listalla ja tienvarret täynnä peltipoliiseja. Suomessa on Euroopan toiseksi eniten valvontakameroita väkilukuun suhteutettuna. Ennustavat, että kohta nettiinkään ei pääse käyttämättä biotunnisteita. Surullista.
Sinikka kirjoitti 20.08.2008 - 10:00
Sinulla tulee näitä kolumneja ihan kuin turkin hihasta. On kyllä hyvä, ettei palvelutehtävissä saa enää ryppyillä asiakkaille. Varsinkin arkoja ja puolustuskyvyttömiä on hyppyytetty vuosikymmeniä esim. työkkärissä ja verotoimistossa. Kouluhammaslääkärissäkin piti kärsiä huonoa omaatuntoa, kun oli reikäinen rivistö. Nythän lekurit rakastavat rikkinäisiä hampaita. Mutta onko nyt pienipalkkainen virkailija se, jonka pitää olla nöyrä ja kohtelias. Eräältä toimistovirkailijalta oli tosin lipsahtanut huudahdus vaateliaalle asiakkaalle: "Mutta kuka enää ajattelee meitä. Meitä ei auta kukaan. Siis minä en jaksa." Mikä saalis nuuskijalle.
Kirsti kirjoitti 20.08.2008 - 10:44
Kiitos vinkistä Karpalo!

Isopeikko, niinhän siinä käy. Ja netin valvominenhan on joidenkin intresseissä, ihanhan tässä joidenkin mielestä koko yhteiskunta järkkyy kun kansalaiset keskustelevat netissä vapaasti keskenään ilman valtamedioiden harjoittamaa sensuuria ja karsintaa. Valvonta etenee pienin askelin, niin että kaikki tottuvat siihen, eivätkä edes huomaa miten vapaus on viety.

Sinikka, kyllä tietysti on hyvässä muistissa nekin ajat, jolloin virastoissa sai vastaanottaa pottuilua ja kaipa sellaista vieläkin tapahtuu, mutta millä keinoilla ihmisiä pitäisi yrittää kasvattaa kohteliaiksi ja mitä tämä kyttääminen itse asiassa tekee meille ja ilmapiirille. Ymmärrän toimistovirkailijaa.
mm kirjoitti 20.08.2008 - 12:36
Meidän tietojamme voidaan nyt jo käyttää yllättävän monilla tavoin. Nimen ja osoitteen perusteella meidät voidaan profiloida esim iän suhteen erilaisiin ryhmiin. Häkellytti, kun näki ensimmäisen tutkimuksen, missä tiettyjen vastausten perusteella tehtiin ikä- ja sukupuolijakautumia. Vastaajat eivät tienneet olevansa samalla tutkimuksen kohteina.

Yhden urkkimisen haluaisin lisää. Kunpa joku joskus kyselisi, mitä ongelmia on erilaisten lomakkeiden täytössä. Tiedän, että monelle avun tarvitsijalle tuollaiset lomakkeet ovat ylivoimaisia täyttää. Onko aina pakko alkaa säästää heikoimpien rahoista? Tällaista tuskin kysytään. Silloinhan rahaa kuluisi enemmän... Joku joskus sanoi, että asiassa auttaisi jo ennakkotäytettyjen lomakkeiden saaminen muualtakin kuin vain verotoimistosta.
Teemu kirjoitti 20.08.2008 - 14:14
Olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että nykyään saa kuulla enemmän pottuilua kuin ennen vanhaan; ennen kunnioitettiin auktoriteetteja; lipuntarkastajia, pankkivirkailijoita, konduktöörejä, sotilaita kessuista lähtien, opettajia, sairaanhoitajat jne. Nykyään kunnioitus on kaikonnutta, tuntuu, että jos joillakin niin korkeintaan poliisilla ja palomiehillä ja ehkä lääkäreillä on olemassa jonkinlainen asema asiakkaaseen.

Eniten ehkä kunnioituksen puute näkyy siinä, kuinka nuoremmat suhtautuvat vanhempiin.
hirlii kirjoitti 20.08.2008 - 15:32
Ja Urkkija oli varmaankin nuorimies ja asiakaspalvelija pienipalkkainen nainen (?). Urkkijoiden lisäksi monilla työpaikoilla on runsaasti suunnittelijoita, jotka suunnittelevat toisten töitä ja useimmiten eivät edes tiedä kuinka ja miten niitä töitä on paras tehdä. Elämäni ärsyttävimmät hetket olen elänyt heidän kanssaan.
Kirsti kirjoitti 20.08.2008 - 17:43
Teemu, niin se ehkä sitten meneekin, että asiakkaat saavat pottuilla, mutta opettajien, kioskimyyjien ja bussikuskien pitää olla kieli keskellä suuta. Siitähän on kauan valitettu, että esimerkiksi kouluissa opettajilla ei ole enää mitään välineitä pitää oppilaita kurissa. Väkivallan käyttö on kielletty, mutta toisaalta opettajat joutuvat itse kohtaamaan väkivaltaa tai ainakin sen uhkaa työssään.

Hirlii, kyllä urkkija tosiaan oli mies, mutta jotenkin kuvittelin hänenkin olevan matalapalkkainen, kun oli joutunut niin veemäiseen hommaan. Mutta mistä sen tietää, ehkä hän nautti siitä. Niin, noista suunnittelijoista olen kyllä kuullut ennenkin.
Tuima kirjoitti 20.08.2008 - 19:24
Olikohan yhtiöllä joku arviointihomma meneillään. Mutta ei, ei ole hyvä juttu tuollainen urkinta. Toivottavasti annoit viisi pistettä.
Teemu kirjoitti 20.08.2008 - 20:47
Niin, niin nimenomaan. Entisaikaan oppilaat pysyivät järjestyksessä, pienellä pelolla ja hyvä niin. Toisaalta olen vahvasti sitä mieltä, että esimerkiksi koulussa omien vanhempien kunnioittaminen, ja tietysti kodin hyvinvointi, peilautuu. Valitettavasti on todettava, että tämän päivän skidien levottomuudesta ja epäkunnioittavasta suhtautumisesta asioihin ja ihmisiin on syyttäminen peilikuvaa; tämän päivän yhteisöt, niiden vaateet sekä jonkinlaiset ongelmat kotona aiheuttavat nuorten pahan olon.

Ei sillä, etteikö ennenkin kotona oltaisi oltu onnettomia, mutta silloin oltiin ainakin nuhteessa. Niin valitettavaa kuin se onkin niin joskus pelko ja kunnioitus kulkevat käsikädessä. Pelkojakin on tietysti erilaisia.


Kirsti kirjoitti 20.08.2008 - 21:18
Joo Tuima, annoin täydet pisteet ja kyllä asiakaspalvelija ne ihan ansaitsikin.

Teemu, noinhan se on. Ja jos kotona on asiat levällään, koululla ei ole resursseja kääntää kehityksen suuntaa ja jotkut oppilaat väkisinkin joutuvat yhä syvemmälle syrjäytymiskierteeseen. En silti kauheasti hingu kovempaa kuria takaisin, mieluummin enemmän resursseja, pienempiä luokkia ym. systeemejä.
KirsiM kirjoitti 23.08.2008 - 12:51
Kirsti, kiitos, että otat esille asian, joka on harmillinen. Nämä urkkijat ja ne "asiakaspalvelukouluttajat" eivät urki vain työntekijöitä, vaan he uskkivat keskusteluja, joita me käymme näiden henkilöiden kanssa. Ilmeisestikään laki ei tällaisia nauhoituksia kiellä. Minusta tässä olisi lansäädännön muuttamisen paikka. Tilanteeseen onjohtanut tuo hassu ajattelu tulospalkkauksen perusteista. Maksaisivat firmat kiltisti riittävää palkkaa. Tietenkin me kuluttajat voisimme ryhtyä vaatimaan alennusta, jos joudumme osallistumaan heidän koulutukseensa ja toimimaan koulutusmateriaalina. En katso hyvällä esimerkiksi Canonia, joka nauhoittaa asikkaidensa puhelut eikä takaa meille selkeää intimiteettisuojaa. Saattaa olla, että henkilöllisyytemmekin tai edustamamme yritys käy ilmi näissä koultustilanteissa. Sellaisen pitäisi selkeästi olla lainvastaista.
Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 17:06
Ko. vakuutusyhtiökin ilmoitti nauhoittavansa puhelut, mikä tuntui hiukan epämiellyttävältä, vaikkei asiani mitenkään arkaluontoinen ollutkaan.
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:18
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
links of london kirjoitti 27.04.2011 - 11:51
When I first established looking for charging money for golden links of london fine jewelry hints, I stumbled onto tons of links london complicated content, and simply quite frankly, I came across a large amount of stool on the internet. My goal is to help you out investigate the most important links of london links home made jewelry if you settling on promot one's own
phentermine 37 5mg kirjoitti 13.07.2011 - 18:57
it is the first time I am so impressed by all the ideas presented.
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 18:41
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
densy65 kirjoitti 12.10.2011 - 09:30
Comfortably, the article is in reality the greatest on this noteworthy topic. I concur with your conclusions and will thirstily look forward to your upcoming updates

jimmer poster
movers toronto ontario
Shamika Bagwell kirjoitti 16.05.2012 - 11:12
Siksi että joku saa käärittyä entistä enemmän rahaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta