Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.08.2008 - 10:57
Olen ihmetellyt miksi halusin kirjoittaa kirjan naispappeutta vastustavasta naisesta josta tulee pappi.

Minulla on vieläkin kummallisempia mielihaluja. En saa pois päästäni ajatusta, että kirjoittaisin evankeliumin naisnäkökulmasta. Tämä ajatus tuli siitä, kun luin Kari Kuulan kirjan Nainen uudessa uskossa. Jos ymmärsin oikein, Kuulalla on jotenkin sen tapainen käsitys, että evankeliumien rivien välistä on luettavissa aika lailla erilainen käsitys naisesta kuin mitä päältä katsoen näyttää.  Toisin sanoen kristinuskon ensimmäisinä vuosikymmeninä naiset olisivat olleet täyspainoisesti mukana touhuissa, mutta sitten kun uusi usko alkoi vakiintua, miehet ryhdistäytyivät ja työnsivät naiset marginaaliin. Mieskirjoittajien teksteissä naisten keskeinen rooli häivytettiin, mutta mm. evankeliumeihin jäi joitakin kummallisuuksia, kuten naiset tyhjän haudan todistajina. Nämä tällaiset pienet omituisuudet voi lukea viitteinä siitä, miten merkittävä naisten rooli oli alunperin ollut.  Myös Paavali oli, toisin kuin usein ajatellaan, edistyksellinen tässä naisasiassa ja hyväksyi naiset nikottelematta apostoleiksi ja opettajiksi. Se että Paavali on saanut naisvihaajan maineen johtuu siitä, että hänen nimiinsä on pistetty joitakin myöhemmin kirjoitettuja kirjeitä, mm. ne kuuluisat lauseet, joilla naispappeutta on perinteisesti vastustettu.

Kirkon maallinen vaellus on ollut paljolti naisten vaientamista, kuten kai hyvin tiedämme ja Raamatun tekstejä on tulkittu siitä ajatuksestä käsin, että naisten tehtävä on olla hiljaa. Aloin miettiä, että olisiko mahdollista  rekonstruoida evankeliumi joka olisikin naisen kirjoittama ja pystyisinkö minä sellaiseen. Tietysti naisen pitäisi olla sen verran feministi, että hänellä olisi silmää naisten toiminnan merkitykselle, mutta tämä minun kertojani tietenkin olisi. Kun ajattelen sitäkin kohtausta, missä enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo, että tämä on raskaana, niin jotenkin tuntuu ettei nainen olisi voinut raportoida tällaisesta ihmeestä yhtä ulkokohtaiseen sävyyn kuin mitä saamme evankeliumeista lukea.

Mutta miksi mietin tällaisia aiheita? Ainakin siksi, että halusimme tai emme, kulttuurimme ja ihmiskuvamme perustuu edelleenkin kristinuskoon ja Raamattuun. Kysymys naispappeudesta ei ole marginaalinen asia, vaan kertoo siitä, että käsitys naisesta on muuttumassa, mutta kaikkia tämä ei miellytä.

mimmi kirjoitti 23.08.2008 - 13:44
Taas kerran naulan kantaan Kirsti! Kiva kun järjestät kiinnostavaa luettavaa... Olen itse pallotellut näitä asetelmia elämän eri vaiheissa. Aina uusin vivahtein.
Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita on ollut naiseksi syntyneenä pakko pohtia ja itselleen selvittää... Syystä, että oma eletty elämä ponnistaa niin vahvasti kristillisestä arvopohjasta. Siitä käsin on moni asia juurtunut aivojen syvimpiin kerroksiin. Luultavasti dementtinä vanhuksena rallattelen Jaakobin poikien nimetkin kui tyhjää vaan yhtenä rimpsuna. Virretkin veisaan vanhan virsikirjan tekstein ja ties mitä muuta asiaan liittyvää, muistamatta eilistä päivää....

Laitoin sulle sähköpostin tulemaan..


iisi kirjoitti 23.08.2008 - 13:46
Mielenkiintoinen ja haasteellinen tehtävä. Sohaisisi mukavasti kirkollisten miesampiaisten kotipesää. Siinä monen muunkin luutuneet mielipiteet kolisisivat.
Sinikka kirjoitti 23.08.2008 - 14:57
Kannatettava idea, että otat evankeliumit tarkasteluun. Kävin Tallinnassa näyttelyssä, jossa oli keskiaikaisia kidutusvälineitä. Siellä oli rautainen naamari, joka oli varustettu kasvoja repivillä piikeillä. Kieli naulattiin kiinni naamarin ulkopuolelle sojottavaan levyyn. Laite oli tarkoitettu käyettäväksi suulaitten naisten rankaisemiseen, sellaisten, jotka puuttuivat yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Kirsti kirjoitti 23.08.2008 - 16:09
Mimmi, minä en muuten koskaan oppinut niitä Jaakobin poikia.

Iisi joo, yllättäen niitä on kyllä naisampiaisikin, josta on kauhea vääryys jos naiset eivät pysy nyrkin ja hellan välissä.

Sinikka, tieto mielikuvituksellisista kidutusvälineistä joilla ihmisiä on piinattu, kääntää kyllä vatsan ympäri.
hirlii kirjoitti 23.08.2008 - 16:59
Kirjoita vaan ! Raamattu on erittäin mielenkiintoinen kertomuskokoelma ja runoelma, näkökulman vaihdos tekisi ihan hyvää. Oletko lukenut Timothy Findleyn Suuri tulva, joka kertoo vedenpaisumustarinan Nooan vaimon näkökulmasta. Romaanissa pölytetään raamatuntekstiä mainosti.

Minua on vuosia vaivannut ja kiinnostanut kysymys siitä, miksi luomiskertomusta muutettiin? Alunperinhän se lienee mennyt niin, että ensin luotiin Lilith ja kun Aatami natisi ja valitti ja kanteli Jumalalle hänestä oli Lilith karkoitettava ja luotava Eeva, jotta Aatami olisi tyytyväinen. Se, että Lilith demonisoitiin ja koko tarinaa siistittiin, on jo kiinnostanut minua kauan. Ei teoreettisena tai uskonnollisena kysymyksenä vaan kertomuksellisena asiana. Kertomuksilla kun on aina jokin mieli ja tarkoitus.



Veikko kirjoitti 23.08.2008 - 21:54
Entä naispappeus katolisessa tai ortodoksisessa kirkossa?
Tämän blogin lukijoista kukaan ei tule näkemään ortodoksista tai katolista naispappia. Tuskin näkevät lapsenlapsetkaan. Kysykää vaikka isä Mitrolta.
Kirsti kirjoitti 23.08.2008 - 23:36
No niinpä Veikko, ei varmaan tulekaan. Ja vannoutuneimpia vastustija ovat seurakunnallisesti aktiiviset naiset.


Hirlii joo, minäkin muistan kyllä tuon Lilith jutun, mutta valitettavasti en osaa sanoa asiasta mitään. Kiinnostavaa, että tällainen juttu kiinnostaa sinua.
Hannah kirjoitti 24.08.2008 - 13:35
Siis, se on hyvä aihe. Kirjoita ihmeessä.

Tuo naisten aseman vahvuus varhaiskristillisinä aikoina näkyy ainakin osittain gnostilaisissa teksteissä, kuten Marian evankeliumissa. Samoin Sofian merkitys liittyy tähän uskonnon feminiiniseen alueeseen, mistä miehet tuntuvat haluavan olla hiirenhiljaa.

Olen itse törmännyt näihin piirteisiin Kazanzakisin Viimeisessä kiusauksessa, ja Robertson Daviesin suomentamattomassa 2. osassa Cornish-trilogiaa. Kummallakin kerralla yllätys ja ihmetys oli jokseenkin valtava tyyliin: ai että kristilliseen maailmaan mahtuu naisiakin. Mitä sitten seurasi ihmetys, miksei suomenkieliseen opetukseen kuulu edes mainintaa näistä piirteistä.
Hannah kirjoitti 24.08.2008 - 13:37
Korjaan, 1. osassa Cornish trilogiaa. 2. osa on suomennettu, 3:tta taas ei.
Kirsti kirjoitti 24.08.2008 - 17:20
Hannah, olenkin justiinsa lueskellut Kazanzakisin Viimeisiä kiusauksia uudestaan, edellisestä lukukerrasta on kolmisenkymmentä vuotta. Ihmeen paljon siitä on silti jäänyt mieleen. Cornish-trilogia ei ole tuttu. Näin maallikkona olen kokenut, että uskonpuhdistus merkitsi aika paljon kristinuskon puhdistamista naisista. Luterilainen uskonnollisuus on hengeltään maskuliinista verrattuna katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen,
latimeri kirjoitti 24.08.2008 - 21:56
Minulla on pieni radio, lähes joka kerta kun avaan sen,oli sitten yö tai päivä, joku nuori nainen on itsevarmalla äänellä sielä kommentoimassa, taikka julistamassa kovalla äänellä, lähes kaikista maan ja taivaan välillä tapahtuvista ja tapahtuneista, ja kaikki tämä toimitetaan sellaisella tavalla ja kiihkolla mihin ei jätetä ei jää epäilyksille tilaa.
Olisiko tämä nyt sitä uudenajan evankeliumia, vain ”naisnäkökulmaa”, niin kuin paljon sanotaan.
Kirsti kirjoitti 24.08.2008 - 22:05
Vai sellainen radio, latimeri. Minä melkein heittäisin jo seinää päin moisen ja nauttisin hetken hiljaisuutta. Minusta radio ohjelmissa ei nykyään ole oikein mitään näkökulmaa, eikös se ole pelkkää aivotonta möykkää lähinnä? No joku ylen ykkönen ehkä vielä yrittää pitää jotain tasoa, mutta sitä ei kuuntele kukaan jostain syystä.
Sinikka kirjoitti 25.08.2008 - 08:09
Mitä ihmettä, minkälaiset radiot teillä ihmiset on. Kunnelkaa Radio Peiliä. Sieltä tulee mielenkiintoisia ohjelmia tiuhaan, myös telkkarin haastatteluohjelmia. Kun Peili aiottiin lopettaa, rukoilin ja lähetin viestejä, ettei tällainen katastrofi pääsisi tapahtumaan. Taajuus Turussa on 96,70.
Sylvi kirjoitti 25.08.2008 - 09:56
Aika paljon sanottu, ettei radio ykköstä kukaan kuuntelisi. Kyllä sillä on kohtalaiset kuuntelijaluvut. Sitä ja Radio Peiliä minäkin kuuntelen, ei valittamista laadussa.

Kesäkuussa viivyin hyvän tovin vanhojen taiteilijamestareiden äärellä Münchenin Alte Pinakothekissa. Vasta nyt minulla meni valo ylös kuinka hallitsevia raaamatun aiheet ovat olleet ja miten vahvat konventiot on henkilöiden esittämisessä. Kolme aihetta esiintyi useimmin: Marian ilmestys, Kuninkaiden kumarrus ja ne ristin juurella olevat Golgatalla.

http://www.pinakothek.de/alte-pinakothek/index_en.php

Marialla on oma sininen vaatetuksessaan, lilja on hänen tunnuksensa. Yhden kerran lilja esiintyi jopa Golgatan kalliolla. En muista kasvoiko kalliosta vai ilmassako vaappui. Opetuslapsi Johannes on nuori, hänen tukkansa on kihara ja viittansa aina punainen.
Kirsti kirjoitti 25.08.2008 - 10:21
Sinulla on ilmeisesti tehokkaat rukoukset Sinikka. Pitääkin kääntyä puoleesi, ehkä pistät minunkin asiani järjestykseen.

No joo Sylvi, kyllä minäkin joskus kuuntelen ykköstä, mutta kun mainitsin asiasta jossain, minulle sanottiin että eihän sitä kukaan kuuntele. Ja hyvä kun meni valo ylös tässä vaiheessa, joillakin se ei mene koskaan.
Rocky kirjoitti 25.08.2008 - 10:58
Ilmoittaudun myös Radio Ylen Ykkösen kuuntelijaksi. Tunnen joitakuita muitakin.

Keskustelun alussa mainittiin Lilith. Hänet olen aina mieltänyt ensimmäiseksi naiseksi, kun tuo Eeva sen sijaan taitaa olla keksitty. Ainakin siinä ensimmäisen osassa.
Sylvi kirjoitti 25.08.2008 - 11:23
Hahhah, kun kokeilin tuota mainitsemaani osoitetta, en saanutkaan esille Kuninkaiden kumarrusta, vaan jonkun naisen koreaa ja vihreää hameenhelmaa.
jPekka kirjoitti 25.08.2008 - 11:57

Edellisiin kirjavinkkeihin täydennyksenä vielä Geraldine McCaughreanin mainio "Ei mikään maailmanloppu", joka kertoo vedenpaisumustarinaa Nooan tyttären näkökulmasta.

Kirsti kirjoitti 25.08.2008 - 12:04
Oi kiitos jPekka! Täytyypä kaivaa tuo esiin ensi tilassa!


Niin siinä helposti käy Sylvi;-)

Rocky, minä en perehtynyt Lilithiin sen paremmin kuin että nimi on tuttu. Mutta olen luullut, että hänetkin on keksitty.
Hirlii kirjoitti 25.08.2008 - 13:06
Luomiskertomukseen kuuluvia tärkeitä henkilöitä, Eeva ja Lilith. Kuuluvat Raamatun myyttisiin hahmoihin ja elävät hyvinkin vahvasti kuvastoisamme ( mielikuvissamme ja unissa), jotka ohjailevat ajatteluamme ja toimintaamme muumuassa naiskuviamme (minkälainen on "kunnon" nainen, miten jaemme tuomioitamme tai mihin kasvatuksemme pyrkii meitä ohjaamaan tai mitä ajattelemme naisesta, joka ei elä normin mukaan).

Lyhyesti: alunperin luomiskertomuksessa kerrottiin, että Jumala loi ihmisen tomusta (naisen&miehen=Aatamin ja Lilithin). Aatami ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Lilithiin, koska tämä ei alistunut Aatamin tahtoon. Kerrotaan myös ettei Lilith ollut kiinnostunut paratiisista vaan hän oli utelias ja tiedonhaluinen. Aatami valitti asiasta Jumalalle, joka kirosi Lilithin ja karkoitti tämän elämään yksin eläinten ja kasvien kanssa. Aatamin kylkiluusta sitten luotiin toinen kumppani Eeva, mutta hänkin osoittautui Aatamin kannalta petolliseksi: houkutteli Aatamin syömään hyvän ja pahan tiedon puusta, jolloin heidät karkoitettiin molemmat paratiisista (jumalankin kärsivällisyydellä on kai rajansa).

Lilithin tarina poistettiin kun juutalaismiehet alkoivat nähdä voimakkaita eroottisia unia hänestä ja naisen seksuaalisuus alkoi pelottaa vissiin muitakin kirkon miehiä (ja näyttää herättävän pelon sekaista ahdistusta edelleenkin). Lilith demonisoitiin, hänestä tehtiin demoni joka syö lapsia ja levittää tuhoa ympärilleen.

Uskonpuhdistus puhdisti naishahmoja raamatun tarinoista kuten tuolla edellä jo kerrottiinkin.

Mutta tarinat ja kertomukset pysyvät elossa, koska ne puhuttelevat ihmistä yhä, siinä niiden voima. Vaientaminen on eräs terrorin muoto ja naisia on todenteolla kovastikin yritetty vaientaa. Naisetkin vaientavat toisia naisia.

Helmi kirjoitti 25.08.2008 - 14:04
En minäkään tunne muita kuin Yle Radio 1:n kuuntelijoita, ja Peilin.

Olympialaisia yritin kuunnella Radio Suomesta, kun TV:n kuva eksyi aina näyttämään seisoskelevia, vuoroaan odottavia juoksijoita, kun suomalainen oli jossain kenttälajissa vuorossa - eivätkä selostajat edes nähneet kuvan ulkopuolelle. Ehkä ne olivatkin Pasilassa. Mutta radion selostuksen katkaisi aina ratkaisevalla hetkellä tasatunnein uutiset ja puolelta maakuntauutiset: HKL:n on nostettava lippujen hintoja... Se oli kuin kirous, uutisten tunnarit ja muut pimputukset.

Olisko tuo latimerin mainitsema nainen radiossa nimenomaan Ylen ykkösellä esiintyvä Kirsi Virtanen, joka on näköjään julkaissut kirjankin, Lupa olla nainen (Atena). Siinä on varmaan naisasiaa sitten. Virtanen on kyllä usein äärimmäisen ärsyttävä niissä radiopuheissaan; kaivakaa nettiänne ja kuunnelkaa.
Sylvi kirjoitti 25.08.2008 - 14:59
Olen sattunut kuulemaan vain pari Kirsi Virtasen juttua. Ärsyttää tosiaan. Panee miettimään onko tosissaan vai hieman parodinen hahmo. Ärsyttävyyttä lisää Ruotsissa asuneen hieman kaakattava aksentti. Mielestäni Kirsi V. kuulostaa omahyväiseltä ja on hahmona jotenkin sukua takavuosien Kyllikki Pöppöselle. Täytyy kuitenkin kuunnellaKirsiä lisää ennen kuin aivan tuomitsee.

Kyllikki Pöppösen muutama puheenvuoro löytyy Elävästä arkistosta.
Sylvi kirjoitti 25.08.2008 - 15:44
Jaa-a, tulimme siirtyneeksi raamatullisista naisista maallisempiin eli Kirsi Virtaseen ja Kyllikki Pöppöseen. Valitan häirintäosuuttani, mutta tämähän on häiriöklinikka.
Lentsu kirjoitti 25.08.2008 - 17:02
Himskatti, täältä saa tosi mukavasti "apetta aivoille" ja pohdinnan aiheita. Olisin minäkin kiinnostunut kuulemaan, mitä mahtoi Maria ajatella. "Voi vitsi, voinks mä hei enää syödä rommirusinajädee, jos siin on viinaa?!?" Vai jotain muuta? (anteeksi, jos oli huonon makuinen vitsi....)
Kirsti kirjoitti 25.08.2008 - 17:59
Tuo on kyllä käytössä oleva strategia edelleenkin Hirlii, siis että aktiiviset naiset demonisoidaan. Muistan kyllä lukeneeni tuosta Lilithistä joskus. Mutta ei kai uskonpuhdistus varsinaisesti Raamatun teksteihin kajonnut, paitsi siinä mielessä että apokryfikirjat poistettiin varsinaisesta kaanonista. niin joo, onhan sekin aikamoinen kajoaminen.

Et häirinnyt lainkaan Sylvi. Alituiseen olen viehättynyt kaikesta siitä triviasta, jota kannat korviesi välissä. Tästä olen maininnut aikaisemmin.

Heh lentsu, mikähän mahtoi olla Marian ruokavalio noihin aikoihin. Ainakaan alkoholin haittavaikutuksista ei siihen aikaan vielä ollut tietoa. Mutta naisevankelista olisi tosiaan voinut lähestyä tarinoita toisesta näkökulmasta. Useinhan siellä mainitaan, että Jeesus oli jossain juhlissa, mutta menyysta ei puhuta mitään, ei myöskään läsnäolijoiden ulkomuodosta, vaatetuksesta. Myöskin syvällisemmät luonnehdinnat esim. ihmisten persoonallisuuksista ovat niukkoja.
hirlii kirjoitti 25.08.2008 - 18:37
"paitsi siinä mielessä että apokryfikirjat poistettiin varsinaisesta kaanonista. niin joo, onhan sekin aikamoinen kajoaminen"

olikai sillä teolla jokin tarkoitus, kenties? löytyy apokryfisistä kirjoituksista muutakin sensuroitua, siis sensuuriahan se on.
Rocky kirjoitti 25.08.2008 - 20:45
Jesaja 7:14 sanoo näin: "Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan..."
Rehellisyyden nimessä on meidän Raamattuumme toki tässä kohdin präntätty alaviite (jos joku vain viitsii sen lukea). Siellä sanotaan näin: "Käännös 'neitsyt' perustuu hepreankielisen alkutekstin käännökseen. Heprean 'alma' merkitsee 'nuori nainen'.
Tiettävästi tästä käännöksestä oikein äänestettiin, ja neitsyt voitti!

Sitäpaitsi Kirsi Virtanen ärsyttää minuakin. Suljen Ylen Ykkösen hänen ohjelmansa ajaksi.
Kirsti kirjoitti 25.08.2008 - 21:08
Joo Rocky, minäkin olen kuullut tuosta. Sitä voi sitten itse tykönään kukin mietiskellä, että miksi oli niin olennaista pistää neitsyt synnyttämään.

hirlii, toisaalta apokryfikirjat ovat kuitenkin koko ajan olleet olemassa siinä rinnalla ja esim. vuoden 1771 biliasta ne käsittääkseni löytyvät. Ja oliko se nyt niin, että ne ovat taas tulossa luterilaiseen raamattuun, katolilaisillahan ne ovat kaiken aikaa olleet siellä. Mutta kyllä luterilaisuuteen mielestäni on kuulunut aika voimakas tendenssi siivota naiset marginaaliin. Katolinen kirkko on jollakin lailla feminiinisempi, tosin tämä on nyt ihan tätä meikäläisen mutua vain.
Anonyymi kirjoitti 25.08.2008 - 22:03
Nostan heti käteni: en tunne raamattua kuin niiltä kohdin kuin se on (aika monia tarinoita tosin) vaivannut minua ja sillä vaivaamisella vatvaa minusta sen joksi olin/olen tuleva (humph, olipa kovin teologinen lausahdus).

Piinaa ja vapauttaa tämäkin:
114) Simon Pietari sanoi heille, että lähteköön Maria joukostamme, sillä naiset eivät ole elämän arvoisia. Jeesus sanoi, että katso, minä johdan häntä, niin että teen hänet mieheksi, että hänkin tulisi eläväksi hengeksi, joka muistuttaa teitä miehiä, sillä jokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, pääsee taivasten valtakuntaan.

[Apokryfiset evankeliumit/ Tuomaan evankeliumi, suom. Johannes Seppälä, Ortokirja, Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, 1979]

Tuo kyseinen teos on kooste varhaiskristillisestä, gnostilaisesta perinteen kirjallisuudesta. Sen on julkaissut ortodoksinen kirjallisuusyhdistys Orto.

Nimenomaan vaikuttaa siltä, että tässä luterilaisuudessa on tuo naisten-siivoamis-tendenssi hyvin vahva.

hirlii kirjoitti 25.08.2008 - 22:05
olen tuo anonyymi, tässä nyt tuntuu olevan vauhdikas energia täällä päällä...
Sylvi kirjoitti 25.08.2008 - 22:37
Kyllä apokryfikirjat on aiemmin käännetty, mutta ovat olleet mukana vain tietyissä raamattulaitoksissa. Kun raamattua viimeksi suomennettiin ja 1992 saatiin valmiiksi, ei apokryfikirjoja käännetty (rahat kai loppuivat). Nyt tällä vuosituhannella ne on käännetty ja osa ilmestynytkin. Eiköhän Helsingin kirjamessuilla ole apokryfikirjat jotenkin esillä, olen ollut kuulevinani.
Rocky kirjoitti 26.08.2008 - 01:38
Eli siellähän sitten tavataan ja katsotaan, mistä on kysymys.
Mieltäni on jäänyt vaivaamaan se Marian evankeliumi. Eli onko sitä vai eikö? Ja onko se käännetty vai eikö? - Eli kyseessä on kirjoittajana nimenomaan Maria Magdalena.
Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 07:18
Aatella, minä olen lukenutkin sen Marian evankeliumin, enkä muista että kuka Maria sen kirjoittaja olisi. Nehän on nuo gnostilaiset tekstit kyllä olemassa suomeksi, mutta en saa sitä nimeä päähäni. Suurin osa niistä on vain lyhyitä katkelmia. Itse en ole kovin kiinnostunut näistä gnostilaisista teksteistä, koska nehän ovat nuorempia kuin Raamatun tekstit, niistä ei siis löydy kaipaamaani tietoa siitä millaista kristinusko oli aivan alkuvaiheissa.
Sinikka kirjoitti 26.08.2008 - 07:31
Voi hyvänen aika. MInusta Kirsi Virtasen jutut ovat kerrassaan hauskoja ja parodiaa parhaimmillaan. Hän perehtyy aiheisiinsa ja sitten yhdistelee ja katsoo asioita uudesta näkökulmasta. Hykerryttävää. Esitystyylistäkin tykkään.
Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 08:01
Olikohan se joku Nag hammadin kätketty viisaus, tms. Se se muuten oli joo. Siellä on myös tuo Marian evankeliumi, tai siis ne katkelmat.

Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 08:03
No mutta Sinikka, tässä se taas nähdään, että huumori on vaikea laji. Kaikki eivät naura samoille jutuille. Aloin nyt tuntea myötätuntoa Kirsi Virtasta kohtaan, koska tiedän omien kirjojeni ärsytttävän monia, eivätkä he näe niissä mitään huumoria.
Helmi kirjoitti 26.08.2008 - 10:12

Sitähän minäkin yritin sanoa, että KOSKA tai VAIKKA Kirsi Virtanen on ärsyttävä, häntä on joskus hauska kuunnella. Kannustin teitä muitakin kuuntelemaan. Ei ärsyttävyys ole välttämättä aina negatiivista.

Hyvin sanottu: eivät näe niissä mitään huumoria. Siitä kai on juuri on kyse. Jotkut ovat värisokeita, huumoriraita ei erotu. Tai pitää erikseen maalata huomiotussilla että vitsi, vitsi.

Mitä on huumorintaju ja mistä se tulee? Tai ei tule?
Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 10:43
Helmi, ainakin huumorintaju on sidoksissa omiin elämänkokemuksiin. Jos joku tekee huumoria asioista, jotka ovat oman kokemusmaailman ulkopuolella, ei ihme jos ei kolahda. Näinhän usein on esim. naishuumorin kohdalla: miehet eivät tajua. Naiset taas ymmärtävät miesten huumoria, koska he yleensä ovat niin kiinnostuneita miesten ajatusmaailmasta. Kaikki maailman miehet kun ovat naisten synnyttämiä ja kasvattamia.
Sylvi kirjoitti 26.08.2008 - 15:44
"Luterilainen uskonnollisuus on hengeltään maskuliinista verrattuna katolilaisuuteen ja ortodoksisuuteen"

Kirsti, olet ennenkin kirjoittanut tämäntapaista. Minä mietin tässä sellaisia ortodoksisen hengellisyyden maita kuin Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä, Serbia, Bulgaria, Romania, Moldova ... Miksikähän?
Kirsti kirjoitti 26.08.2008 - 16:48
Ei aavistusta.
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:18
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
links of london kirjoitti 27.04.2011 - 11:51
When I first established looking for charging money for golden links of london fine jewelry hints, I stumbled onto tons of links london complicated content, and simply quite frankly, I came across a large amount of stool on the internet. My goal is to help you out investigate the most important links of london links home made jewelry if you settling on promot one's own
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 18:40
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
densy65 kirjoitti 12.10.2011 - 09:30
Comfortably, the article is in reality the greatest on this noteworthy topic. I concur with your conclusions and will thirstily look forward to your upcoming updates

Massage Philadelphia
x ray technician training
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta