|
|
|||
|
03.09.2008 - 08:07
Mistä muuten voi johtua sellainen juttu, että skypettäminen on minulle niin helppoa, vaikka minulla on aika paha puhelinfobia? Soittelen puhelimella ainoastaan äärimmäisessä hädässä, mutta skypettää voin ihan huvikseni ja erityisen hauskaa on, jos toisellakin osapuolella on kamera, niin että saa naamankin näkyviin.
Muistan kun meille kotiin tuli puhelin ja minua koulittiin sen käyttäjäksi. Aloin itkeä kesken vastaamisen ja löin luurin kauhuissani kiinni. Vanhemmat olivat ärtyneitä. Sieltäkö se taas juontaa juurensa tämäkin kummajainen, onnettoman lapsuuden sylttytehtaasta? En pidä puhelimesta, koska minut ehdollistettiin pelkäämään sitä lapsena? Oikeastaan en usko tuota. Luulen, että oli ihan hermostollinen syy kauhistua mustasta kapistuksesta makuuhuoneen nurkassa silloin joskus kuusikymmentäluvun alkupuolella. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, ahdistuvat kaikista uusista kapistuksista. Skype on tietysti elämässäni uusi asia, mutta toisaalta sitten taas ei, koska se toimii tietokoneessa ja tietokoneen kanssahan minä olen nyt elänyt aika tarkkaan kaksikymmentä vuotta. Tietokonekin aiheutti pitkään ahdistusta, mutta siihen oli pakko tottua, koska se on työväline. Olen huomannut, että hoitelen ihmissuhteitani paria lähiomaista lukuunottamatta verkon kautta. Ne, joille verkkososiaalisuus ei ole luontevaa, jäävät huonommalle hoidolle, koska olen niin avuton soittelemaan puhelimella. Ja kylässähän nykyään ei juuri voi käydä, ellei päivyri kädessä sovi aikaa jonnekin parin kuukauden päähän.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
onhan puhelinkin tekniikkaa, yhteydenpitoon tarkoitettua tekniikkaa ja erilaisia vempaimia vaan täytyy myydä ihmisille ja hyvinhän tietotekniikka teollisuudella menee. maapallo vain hukkuu tähän metalliromuun, se seikka vaikuttaa ainakin omissa valinnoissani. että, ellen todella tarvitse jotain vempainta niin voin olla ostamattakin. kaipaan lankapuhelinta.
skypeä käyttävät monet, minullekin sitä on kaverit suositelleet, en vaan ole hankkinut. yhteydet kun tuntuvat toimivan muutoinkin. ja elleivät toimi, niin ei se aina toimi se tekniikkakaan tai virtuaaliviestintä niin kuin toivoisi.
ymmärrän kyllä että se helpottaa, jos välimatkat ovat pitkät ja jos haluaa jutella yhtä aikaa useamman kanssa.
Tietty livetapaamiset ovat jees myös, on niissä oma pointtinsa tietysti.
läheisten kanssa kommunikoin kyllä mieluummin pääasiassa naamatusten ja tulen siitä aika usein pirun iloiseksi. voi olla, että on temperamentti kysymys, mutta myös sellainen ihmiskäsitys että tuo toinen on fyysinen olento kuten itsekin (ja tämä ei tarkoita seksiä, huom). voi ilmaista sellaista mitä ei muutoin voisi.
unelmienkortti, löytyy blogistani.
Naamakirjan kautta lähettelen nykyään varmaan eniten viestejä, kun se on jotenkin luontevampi pikaisiin ilmoituksiin ja sellaiseen ei-niin-jäsenneltyyn tai valmiiksi ajateltuun viestintään. Ja tavallaan voi olla yhteydessä ihmisten kanssa silloinkin, kun ei ole oikein mitään asiaa tai ei ole juttutuulella: voi vaikka pelata erän Facebook-Scrabblea jonkun kanssa, tai pistää jotakin statusviestikenttään, ikään kuin ilmoituksena, että täällä ollaan, vieläkin.
Perheellekin soittelen lähinnä Saunalahden nettipuhelimella, joka on jotakuinkin sama kuin Skype, paitsi että sillä voi soittaa puhelimiinkin. Jos en ole netin äärellä, laitan mieluummin tekstiviestin. Puhelinlaskuni ovat aika minimaaliset, kun en juuri koskaan soita kenellekään, ellei ole jotakin Oikeata ja Virallista Asiaa. :D
Wilhelmiina, olen huomannut naamakirja-aktiviisuutesi:-) Jostain syystä se on media, johon en ole itse saanut otetta, ei vaan ole napsahtanut.
Kiitos Blogisisko, käynpä lukemassa.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,
To traditional media, wangdi is expostulatory: "Small gain is a kind of configuration that the network transmits only, the feature that the network regards transmission as platform is multivariate, go to a center changing, it provided first-rate room for each expression. And traditional media is a society fair implement, should have oneself footing and social conscience. Happen frequently in such hype later, traditional media should be judged somewhat to this phenomenon and evaluate, make the public and the height that relevant orgnaization stands in Gong Xuliang common undertake judging, and ought not to be pulled to be worn by the network. And ought not to be pulled to be worn by the network..