Kyllä. Minäkin haluaisin kopin johon joku sulkee aamulla ja päästää illalla ulos. Koppi jossa ei ole mitään muuta kuin kirjoitusvälineet. Ihmisen on niii.iiin helppo unohtua tekemään jotain aivan toissijaista, kun tuo "sisäinen pakko" on jotenkin päässyt kutistumaan it-aivopesussa...

Muistelen lukeneeni jostakin, että jos kotona työskentelee tietokoneella, kannattaa työhuone sisustaa niin, että koneelta on hankala lähteä pois. Olen sitä harkinnut, jääkaapille ja ties mitä varten muualle on aina niin helppo viipottaa. Laajakaista on yksi helppo karkutie myös, siinäkin pitäisi olla joku esto. Esim. työtunteina yhteys olisi poikki.

Jälkimmäinen vaihtoehto on jännä, mutta puoli päivää viikossa riittäisi. Luulen, että muuten helposti tympääntyisin ideaan.

Kirsti,
Kirjoittaminen taitaa sujua useimmilta parhaiten tutussa paikassa, huoneessa, jossa on oma rakas kaaos.

Kirjoittamisen oppaissa väitetään, että kirjailijalle olisi luovuuden kannalta parasta tylsä työhuone, jossa on näköalana vastapäisen varaston kiviseinä.

Mutta mistähän se johtuu, että (jotkut suomalaisetkin) menestyskirjailijat menevät kirjoittamaan loistohotelliin Malesiaan tai ostavat asunnon, jossa on erityisen upea näköala?

Rauli, olen joskus miettinyt että kutistaako tämä nettisurffailu aivoja jotenkin, joskus omalla kohdalla tuntuu siltä.

Niinpä itte, voi tosiaan olla että ihmisvilinän seuraaminen alkaisi tuntua kyllästyttävältä.

Blogisisko, hyvä kysymys. Ehkä sitä siinä vaiheessa kun on päässyt menestyskirjailijaksi, on vähän jo leipääntynyt kirjoittamisen suhteen. Pitää elämänilot löytää jostain muualta kuin pelkästä tekstin tuottamisesta.

Mielenkiintoinen juttu. Miten ympäristö vaikuttaa luovuuteen. Vaikka en ole kirjailija on työni kuitenkin enemmän tai vähemmän luovuutta vaativaa. Tunnistan ilmiön siitä, että usein ajatus pääsee liikkeelle tutussa paikassa. Olen muuttanut monta kertaa ja aina kaikkein tärkein asia on oman nurkkauksen muodostaminen otolliseksi. Kotini on siellä missä ovat kirjani.

Tuo karu koppi muistuttaa enemmän kidutuskoppia kuin luovuuden lähdettä. En myöskään allekirjoita sitä väitettä, että mitään näkymää ei tarvita - järvi-, meri- tai peltomaisema ovat mielestäni ihan hyviä. Itse elämäni kaupungeissa asuneena hyväksyn maisemaksi myös kaupungin liikenteen vaimean äänen asfaltoidun sisäpihan lisäksi. Juhani Pallasmaa on muuten kirjoittanut hienosti arkkitehtuurin vaikutuksesta kokemukseen.

Mutta miten käy yhteen menestyskirjailijoiden hotellihuoneet ja tilan tuttuus.

Kyllä arkkitehtuurilla on tosiaan suuri vaikutus ja ympäristöllä muutenkin. Viime vuosikymmeninä on ehkä ollut vähän hukassa taju siitä kuinka paljon fyysinen ympäristö vaikuttaa sieluun, ei kai jotain Turun länsikeskuksen kaltaisia rumiluksiakaan olisi päästetty muuten syntymään.

En tiedä miten hotellihuoneet ja tilan tuttuus käyvät yksiin. Eivät kai mitenkään, mutta joskus vaihtelu ilmeisesti sitten vaan virkistää.

Henrikin kirkolla on ikkunattomia työhuoneita. Minun oli mahdotonta kirjoittaa siellä puheita, jostain syystä. Kun ostin asunnon, tarkastin, minkä verran ikkunoista näkyi puita. Tässä näkyi tarpeeksi.

Voi se kyllä olla että ikkunaton koppi koettelisi hiukan liikaa. Vaikka siitä välillä haaveilee, niin ehkä sitä sielläkin enimmän aikaa vain hyppisi seinille.

Minua nauratti ja ihmeytti otsikko, mutta selvisihän sen sisältö tekstistä. EIkös Hotakainen Suomalainen kirjailija -dokumentissa sanonut, että kirjailijan työhuoneen pitää ollea sellainen, ettei siellä viihdy, niin tulee sitten kirjoitettua. Hän kuulemma kirjoittaa - tietenkään en tiedä puhuiko hän totta vai hotasjuttuja - autotallinnurkassa lattialle viskottujen roskien pyöriessä jaloissa. Sieltä on kuulemma kiva sitten kömpiä työpäivän päätteeksi kotiin viihtymään.

Aikoinaan hain asuntoa, jossa on hyvä kirjoitusmaisema. Nyt näen metsää ja talvella kaksi lintulautaa. Mutta moni kirjailijakollega tuntuu tarvitsevan ikkunattomuutta tai tiiliseinää, itse ahdistuisin niistä. Turvaa antavat myös työpöydän esineet, jotka minulla ovat järjstyksessä, sekä ajoin näppäimistölle tunkeva toinen kissani.
Mutta pakkotilanteessa kirjoitan missä vaan, vaikka junassa tai kahvilassa.

Minusta muuten koko kirjoitus on hauska.

Minulta ei ole kaunokirjallista tuotantoa vielä tullut painosta, mutta minun kirjoitustapani on sellainen, että tarinat syntyvät matkoilla ja kun kirjoitan ne, se kirjoittaminen on pelkkää tulostusta, siinä vaiheessa ei itse tarinaan enää tehdä mitään muutoksia, vaan istutaan koneen ääressä niin pitkään että tarina on kirjoitettu.

Mutta tarinat taas tulevat, kuten sanoin, matkoilla. Katson ohimennessäni tienviittaa, "Monteleone" ja alan miettiä miestä, joka on koko katsonut Monteleonesta kohden merta koko lapsuutensa ja lähtenyt sitten kun on 14 täyttänyt kävellen kohden merta.

Istun Cadizin Noveltyssä, ja katson miten mies kävelee kenkäkaupan ikkunan eteen, katselee sen kautta toista miestä ja lähtee sitten kävelemään tämän perään. Tämä pätkä lähtee elämään murhatarinana.

Tai istun Bosan "uudella puolella", siellä missä talot ovat 1700-luvulta ja katselen miten vanha nainen katselee ikkunasta aamutakissa, kuin tervehtisi armeijaa, ja minä kirjoittan matriarkka Mariasta, jonka pitelee vihaa kuin jonglööri pallojaan.

Mutta tarinan kirjoittaminen, se on ihan samanlaista kuin hopean konekiillotus, sitä istuu koneen ääressä, siellä missä se on, niin kauan että se on kirjoitettu, sehän on vain tulostusta.

Tui, Hotakaisen koppi kai minullakin kummitteli ajatuksissa, mutta siis kirjailijoiden juttuja ei välttämättä kannata lainkaan uskoa, ei siis Hotakaistakaan.

pikkutäti, onnittelen työpöydästä joka on järjestyksessä. En osaa edes kuvitella millaista olisi jos työpöytä olisi järjestyksessä.

Kiitos Merja:)

Petja, tunnen houkutusta tehdä jonkinlaista sukupuolijakoa tässä koska jotenkin vaikuttaa siltä kuin tulostustyypeissä olisi enemmän miehiä, naisten jutut syntyisivät taas vaivalloisemmin hiertämällä koneen ääressä. En ole tästä varma tietenkään.

Loistohotelli ja tuttuuden tunne. Jospa he menevät sinne joka vuosi.??

Minun täytyy saada kävellä välillä kun kirjoitan. Tietenkin toisinaan unohtuu tuntikausiksi koneen ääreen.

Maisema on minulle tärkeä. Siitä voi tulla päähenkilö kirjaan, joko maisema jonka näen ikkunasta kirjoittaessani tai jossa olen usein kävelemässä.

Taas tuo "kävelemässä". Pidänkö aivojani vireessä liikkumalla?

Kirsti, suorit tehtävän hyvin. 10+ Laitan kirjoituksestasi linkin blogikirjoitukseeni.

Tulipa vain mieleeni.
Minulla on mielessäni tarina insestistä, joka sai alkunsa tienviitasta "Veckjärvi".

Tarina on vain niin kamalan karu, etten haluasi tulostaa sitä.

After Tattoo Note: 16 hours later to take a bath but only shower. 2 shower, Tattoos Department can use the soap or shampoo. 3 in the shower before the anti-inflammatory cream evenly spread with a tattoo Department. 4 tattoo a few Tube Gripwith Needle days after the completion of will be scarring, peeling, itching is a normal phenomenon, not scratching the wound, infection or side bleaching, tight underwear should not be too soft. 5 not to use Disposable Tube Grip grain alcohol or gentian violet treatment after the wound (alcohol will stimulate the wound, gentian violet will destroy tattoos color.