Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.09.2008 - 10:49
Löysin itsestäni viikko sitten kolme punkkia. Seuraavana päivänä yhden pureman ympärille oli kehittynyt viitisen senttiä leveä punainen paukama. Yritin saada netin lukuisista punkinpuremaohjeistuksista selvää ja olin jo soittamassa lääkärille, kun punoitus yhtäkkiä katosi. 

Pari päivää myöhemmin heräsin yöllä kutinaan. Tarkistus osoitti, että paukama oli kokenut ylösnousemuksen. Vertailin ihottumaa netissä olevaan kuvamateriaaliin ja pari päivää pähkäiltyäni päädyin soittamaan terveyskeskukseen ja sain ajan lääkärille. Nyt paukama näyttäisi kuitenkin olevan taas häipymään päin.

Minulla on ristiriitainen olo. Jos paukama häipyy kokonaan, saan lääkärin vihat niskoilleni, koska vein hänen kallista aikaansa turhaan. Toisaalta olisi tietysti ilonaihe, jos paukama häipyisi, tällä kertaa lopullisesti.

Voi kun voisi joskus olla jälkiviisas etukäteen! Muutaman viikon päästä luultavasti tiedän oliko turhaa vai tarpeellista hermoilla yhden onnettoman punkinpureman vuoksi. Mutta päätöksiä pitäisi osata tehdä nyt.




Obeesia kirjoitti 16.09.2008 - 11:18
En käsitä ongelmaasi. Lääkäriin ja heti. Antibiootit apteekista. Parempi vara kuin vahinko! Mieti, haluatko kärsiä lopun elämääsi hermosärkyjä yms.
Saara kirjoitti 16.09.2008 - 11:22
Minusta on aivan järjetön tämä nykyinen tilanne, jossa ihminen kokee vievänsä lääkäriltä aikaa.

Kaikilla muillakin aloilla on kiire, mutta monikaan ei silti jätä menemättä kauppaan ruuhka-aikoina tai ole soittamatta asiakaspalveluihin, hirveän moni ei ole lähettämättä käsikirjoitustaan kustantamoihin tai ei ole ajamatta ylinopeutta ja kasvattamatta poliisien taakkaa ynnä muuta, kaikenlaista, mutta jumankauta kun kyse on lääkäristä, niin sitä ollaan aina kusi sukassa, vaikka kyse on omasta terveydestä.

Mene sinne lääkäriin. Sillä ei ole mitään väliä, onko se paukama vakavaa vai ei. Se on lääkärin tehtävä ottaa siitä selvää. Sitä varten ne täällä ovat kouluja käyneet ja ammattinsa valinneet.
Celia kirjoitti 16.09.2008 - 11:29
Joo, Kirsti, tunnen tunteen. Punkista kun ei näy ulospäin, mikä niistä on taudinkantaja.

En minäkään haluaisi vaivata ihmisiä, en varsinkaan lääkäriä, mutta kun minun asiantuntemukseni ei riitä tekemään diagnooseja, tekemään laboratoriokokeita eikä määräämään lääkkeitä, minun on mentävä lääkäriin.

Niin sinunkin :)

Joko kävit?

(Blog. os. muuttunut jälleen.)
Kirsti kirjoitti 16.09.2008 - 11:42
Kiitos kannustuksesta Obesia, Saara ja Celia. Olen koko ajan menossa, tunnin päästä on aika. Katsotaan mitä lekuri sanoo.
hirlii kirjoitti 16.09.2008 - 13:06
Toivottavasti et ole saanut borrelioosia...
Kirsti kirjoitti 16.09.2008 - 14:14
Jos sain, niin nyt on myrkyt joilla se kai sitten lähtee...
Hirlii kirjoitti 16.09.2008 - 14:51
Oi voi. Hoidahan itseäsi hyvin nyt.
Saima kirjoitti 16.09.2008 - 16:14
Borrelioosi ei heti näy testissä (siinä täytyy mennä muistaakseni kuukausi, että vasta-aineet kehittyy), eikä kaikille borrelioosin saaneille tule ollenkaan ihottumaa. Flunssoireet muutaman viikon päästä on yksi merkki. Itse kävin kerran vasta-ainetesteissä, vaikka mulla ei ollut mitään rinkuloita, mutta punkkeja oli ollut tosi monta kiinni. Päädyttiin siihen, ettei aloiteta antibioottia, kun vasta-ainetesti näytti negatiivista. Rankkaa antibioottikuuria ei toisaalta kannata syödä turhaan.
Kirsti kirjoitti 16.09.2008 - 16:45
Niin, ei siitä tosiaan tiedä onko se mitään borreoloosia, mutta lekuri oli sitä mieltä että purema vaatii kuurin joka tapauksessa, koska purema on niin tulehtunut.
Tuima kirjoitti 16.09.2008 - 21:04
Hyvä kun menit. KAIKKI ohjeistukset sanovat, että jos punkin pureman ympärille (ja kai muutenkin) tulee punainen rinki on mentävä lääkärille.
Kirsti kirjoitti 16.09.2008 - 21:51
Mun mielestä ne ohjeet olivat jotenkin vähän ristiriitaisia. Mutta nyt popsin lääkettä ja olen väsynyt:-)
KirsiM kirjoitti 16.09.2008 - 23:07
Punkit kantavat muitakin tauteja...
Mutta tuosta Lymen taudista eli borrelioosista saat asiantuntevimman tiedon Terveyskirjastosta. (Anteeksi pitkä linkki:)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=reu00305&p_teos=reu&p_selaus=6955
Laurelli kirjoitti 17.09.2008 - 00:33
Hui, voi punkkiparkaa, joka sinua puraisi. Toivottavasti menee kaikki hyvin, eikä mitään pahoja asioita löydy sen enempää.
Eräs piirtämäsi kuva on päätynyt seinällemme :)
Hirlii kirjoitti 17.09.2008 - 01:42
Punkit tai luteet niin surullinen tapaus, sellaista on vapaus kuten Lauri Viita kirjoitti runossaan Kapina:

Nuoren, riuskan urosluteen
mieli paloi vapauteen.
Kutsuttuaan heimojoukon
juhlasaliin sängynloukon
urho päästä olkipylvään
lausui julki aatteen ylvään:
"Kansalaiset, silmät tässä
surkastuvat pimeässä,
niinkuin tähden laiskuutemme
kuihtuivat jo lentimemme.
Ahtautta isänmaamme
hävetä me raukat saamme,
syntyväisyys painuu lamaan!
- Luteet, veljet, valloittamaan
ryhtykäämme Seinämeri!
Inhottava ihmisveri
olkoon ruoka täin ja madon,
jalomman saa lude sadon!"
Kymmenkunta kuuliaista
sai kuin saikin seuralaista.
Illan tullen viime kerta
juotiin tilkka ihmisverta
sitten riviin sängynlaitaan,
hyppy alas matonraitaan,
siitä yli kirjokuteen
urhoollisen urosluteen
johtamana seinään asti
jonossa ja joutuisasti.
Alkoi uljas nouseminen,
pysty, mutta voitollinen -
kunnes, kun jo katto hohti,
julma käsi syöksyi kohti,
Juostiin sivuun, taakse, eteen -
sama tulos: likaveteen,
käsi poimi yhden tyhmän
villitsemän luderyhmän.

Surullinen tapaus, -
Sellaista on vapaus.


Kirsti kirjoitti 17.09.2008 - 08:31
No niin kantavat Kirsi. Olen tässä ehtinyt jo sitä aivokuumettakin ajatella...

Laurelli, minä en kyllä sääli sitä punkkia yhtään! Mutta kiva jos päästyi kortti seinälle:-)

Hah Hirlii, muistan kyllä tuon runon:-) Nykyään tulkitsen kaikkea Keltikangas-Järvisen esittelemien temperamenttiteorioiden valossa. Ujot ja arat luteet vetivät tässä pidemmän korren, kun eivät lähteneet mihinkään.
Hirlii kirjoitti 17.09.2008 - 13:32
Nii-i. Tai harkintakykyiset, siten etteivät lähde älyttömien aatteiden tai johtajien tai unelmien vietäviksi tai seikkailuihin, jotka päättyvät huonosti.
Kirsti kirjoitti 17.09.2008 - 15:00
Harkintakykyisyys on varmaan vaan kauniinpi nimitys ihmistyypille, joka ei suinpäin ryntää uusiin kokemuksiin, vaan vetäytyy ja tuumailee ensiksi.
Laurelli  kirjoitti 17.09.2008 - 20:53
Ei kortti, vaan juhlapöytä 18 vuoden takaa... ;)
Kirsti kirjoitti 18.09.2008 - 18:54
Jaa jaa. No jopas.
Kristiina kirjoitti 16.10.2008 - 08:59
Kirsti, mitä sinulle nyt kuuluu?
Kirsti kirjoitti 18.10.2008 - 20:38
Hei Kristiina! Ihan hyvää. Antibioottikuuri aiheutti kyllä joitakin hankalia jälkivaikutuksia, se oli niin ärtsyä kamaa. Punkinpuremasta on jäljellä herneen kokoinen paukama, mutta ei haittaa elämää :-)
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 09:18

The first one is very nice.. I like it very much..
tattoo supply kirjoitti 26.08.2010 - 06:05
1. Know Before tattoo: a control drinking. 2 to maintain adequate sleep. 3 Do not exposure to the sun, Tattoo Machine skin burns. 4 tattoos have some pain, will not have any significant effect of local anesthetic, and may affect the coloring. Do not believe the propaganda of some parts of the so-called Stainless Steel Tips painless tattoo. 5 Jiyong animal blood or cinnabar and other tattoo (There are rumors that this tattoo can be seen in the drink), this method is extremely dangerous.
tom456 kirjoitti 16.12.2010 - 11:04
Star Trek has 5 series all are very interesting and amazing, it is why Star Trek can last for 5 series.
What I like most is Scrubs and Desperate House wife. I like these dvd box sets because it affect the real life, I feel the story and roles are real in these 2 dvd boxset. But my mom like True Blood
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:16
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
Anonyymi kirjoitti 03.06.2011 - 09:48
I have found a lot of useful information from this platform. I must say that sharing your thoughts with one another is an easy way to relax yourself in the daily hectic routines. Each time a description of the change, there are always lots of talk about it anywhere. These are not exempt. I mean one must be up to date with the day to day change in the environment and in the technology as well. In my personal opinion, the world is turning into a global village and now you can get a lot of required information by just a click while sitting where ever you are.
ccip | 000-037 | 000-087 | 000-104 | 000-105 | 000-106 | 000-107 | 000-108 | 000-115 | 000-118
Jack Daniel kirjoitti 01.07.2011 - 08:38
Master persons come with terrific gift and I essentialy tell that the blog creator of this marvelous web is most talented and a serious human being too. I do appreciate the strong work which had been completed on this web , from my soul. Me and my son both are preparing a PowerPoint presentation on this widely speard field and stuffs n content both are truly helpful to build our presentation more and more powerful . heartly congrat for charming work and proceed the nice work up with our best of luck
testking 70-667 | testking 70-646 | testking 70-647 | testking 650-987 | testking 000-979 | testking 000-118 | testking 642-374 | testking 642-617 | testking 70-685 | testking 642-384
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 18:30
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
Onie Sprenkel kirjoitti 10.09.2011 - 20:53
Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta