tai: silloin sitä jaksaa hulluista ja kamalista lukea kun niitä ei ole lähiympäristössä yötä päivää.silloin jaksaa lukea kuolemasta kun kukaan läheinen ei ole juuri kuollut. silloin lukee romanttisia tarinoita kun lemmen liekit kiertävät kaukaa. ja kun omasta elämästä puuttuu jännitystä niin jännitystä tarvitsee kuitenkin. sisustuslehtiäkään ei lue siksi, että sisustaisi vaan siksi että voisi olla hetken muualla omista sotkuisista nurkistaan.

Mistä moiset musta-valkoisuudet, kielot tai raadot?

Vierastan kyllä tosi paljon tuota laajalti yleistynyttä tapaa dissata kirjoja, jotka kertovat ns. ikävistä ja epämiellyttävistä aiheista & ihmisistä. Mistäpä tiedät että tuota kirjaa luettiin "viihteenä"? Jos itse luit niin kerro sitten itsestäsi, eikö?

Ikävä kyllä monet ihmiset kokevat itse elämässään v-maisia juttuja, niitä samoja joita ei saisi edes kuvata kirjallisuudessa vai miten on? Pitääkö siitäkin tuntea syyllisyyttä että haluaa lukea "epämiellyttäviä" kirjoja?

Luin ton kirjan siksi että se oli hyvin kirjoitettu ja siinä oli kuvattu hienosti ja todenmukaisesti erinäisiä pedofiliaan liittyviä uhrin tuntemuksia. Luen mielelläni myös todella synkkiä kirjoja, sellaisia joita ei ole kevennetty huumorilla ja jotka eivät välttämättä ole edes kovin hyviä. Raatorehellinen tylsimys siis, mukana myös haju kunhan tästä vielä vähän vanhenen.

Hirlii joo, tuo on ihan järkevän tuntuinen typologia, mutta minun ympärilläni ei ole hulluja yöllä eikä päivällä, että sikäli voisi kuvitella minun viihtyvän tällaisten kirjojen parissa. Onhan sitä tosiaan sanottu, että esim. sota-aikana naiset kestivät ankaran elämänsä romanttisen viihteen avulla. Ja voi tosiaan olla, että suurin osa ihmisistä elää länsimaissa sellaista elämää, etteivät he joudu kohtaamaan tällaisia asioita oikeasti ja siksi on jännää kokea niitä viihteen kautta.

Murre, olihan se kirjoitettu hienosti, sitä en kiellä. Ja minusta siinä ei ole mitään ongelmaa, että joku kirja on viihdettä ja että ihmiset lukevat viihtyäkseen. Minusta on selvää, että jos jotain kirjaa luetaan näin paljon, ihmiset lukevat sitä koska se viihdyttää. Voihan kirjalla olla sitten tarjota jotain syvempiä ulottuvuuksiakin, minulle ne eivät avautuneet. Minusta se oli kuin iltapäivälehti vähän jalostetussa muodossa. Ja oma havaintoni on, että tämäntyyppinen kirjallisuus on kovasti lisääntymässä. Itseään muita fiksumpana pitävä väki (en tiedä kuulutko sinä tähän porukkaan) ei lue Hymyä eikä Alibia, he lukevat tällaisia romaaneja, joista saa samat kiksit ja sen lisäksi voi pitää itseään kulturelleina ihmisenä.

En tietääkseni ole missään ikinä väittänyt, enkä tässä postauksessanikaan, etteivät ihmiset saisi kirjoittaa vittumaisesta elämästään ja julkaista siitä kirjoja. Itse asiassa minulla on tälläkin hetkellä kaksi kirjoittajakurssia meneillään, jossa nimenomaan kannustan ihmisiä tekemään niin. On ihan sallittua kirjoittaa näitä kirjoja ja lukea niitä. Heräsin nyt vain itse tajuamaan, että tämähän on viihdekirjallisuutta, vaikka tätä kirjaa ei mainita missään sellaisessa paikassa, jossa puhutaan viihdekirjallisuudesta.

Mielenkiintoisia lukijaprofiileja edelleen, Kirsti. Totta kai pidän itseäni muita fiksumpana ja elämäni korkein päämäärä on olla kultturelli ihminen. En lue Hymyä, Alibia enkä naistenlehtiä, en tiedä todellisesta elämästä mitään, joten luen tälläisiä kirjoja vaikuttaakseni kultturellilta. Millaiset ihmiset lukevat sitten sinun kirjojasi? Tunnut olevan tarkkaan perillä viihdekirjallisuuden lukijoista? Oletko perehtynyt paremminkin viihdekirjallisuuden tutkimukseen?

Mukava sentään että on sallittua kirjoittaa kirjoja ja lukea niitä. Millaisia itse haluaa, otaksun.

Kirjoituksesi herätti hämmästystä kun olen ymmärtänyt että haluat lisätä viihdekirjallisuuden arvostusta. Tämäntapaisia halveeraavia lukijaprofiileja on luettu naisviihteen lukijoista maailman sivu, samoin sotakirjallisuuden lukijoista jne. Onko aivan välttämätöntä luokitella lukijan motiiveja sen perusteella millaisista kirjoista pitää?
Jotenkin olen erityisen pettynyt asenteellisesta lähestymistavasta sen takia että olet itse kirjailija.

Ei kuitenkaan millään pahalla, olen tykännyt pippurisista kirjoituksistasi tässä blogissa. Otin ehkä niin monta hernettä nenään että tuskin mahdun hengittämään ;)

Murre huomasitko kuitenkin, että "halveeraava lukijaprofiilini" sulki sisälleen ensisijaisesti minut itseni? Mietiskelin tässä postauksessa, miksi luin tämän kirjan, vaikka se periaatteessa edustaa sellaista kirjallisuutta, jota on mielestäni jo ihan liikaa. Onko sitä objektiivisesti ottaen liikaa, vai ei, se on toinen juttu, mutta siis minun mielestäni sitä on liikaa. Asia on minun mielestäni huolestuttava, koska tällainen kirjallisuus peittää alleen sellaiset kirjat, jotka jäävät kokonaan julkaisematta, koska nyt hypetetään tällaisia ihanasti kirjoitettuja kauhukertomuksia. Mutta ymmärrän toki, että maailman kaikkien ongelmien ja murheiden keskellä tämä on aika vähäpätöinen juttu.

Tässä blogissa tuon esiin omia tuntemuksiani miettimättä kovin paljon sitä mikä sitten lopulta on objektiivinen totuus kussakin asiassa. Slogan blogini oikeassa ylänurkassa "Totuus on tuolla ulkona" ei ole tyhjä korulause, vaan täyttä totta. Minä kerron täällä omia tuntemuksiani, totuus on sitten mitä on.

Minua ärhäkkä kommentointisi piristi, kiitos. Toivottavasti herneet eivät sentään menneet ihan henkitorveen asti.

No ammun tässä herneenpuolikkaita nenukista vielä sen verran että vastauksessasi minulle nimenomaan luokittelit toisten ihmisten lukijaprofiileja ("Itseään muita fiksumpina pitävät ihmiset" jne.) etkä omaasi. Jotenkin tuli mieleen se vanha totuus että asenne joista toisia syyttää löytyykin omasta itsestä.

Olen eri mieltä kanssasi siitä että tälläisiä tai tuollaisia kirjoja julkaistaisiin liikaa. Hyvä että julkaistaan ja luetaan kaikenlaisia kirjoja, se ei ole keneltäkään pois että ihmiset lukevat monenlaisia kirjoja eri syistä, eri elämäntilanteissa kokeiltavaksi riittää monia aihepiirejä ja käsittelytapoja. Minun mielestä tuontapainen asenteellisuus jota esitit on kurjaa. Niin ihmiset ajattelevat, en epäile sitä, mutta se vain kiinnitti huomiota ja sai kommentoimaan erityisesti kun olet itse kirjailija.

Hyvä että ärhäkkä kommentointi piristi, jatka sinäkin ärhäkkäällä linjallasi, en tarkoita että pitäisi ruveta poliittisesti oikeaoppiseksi tai kielontuoksuiseksi, yäk, kielo muuten haisee pahalta :)

Niin joo, tuo vastaus oli provokaatio, mutta siinä on totta toinen puoli, koska tuntuu, että hyväosainen eliitti mässäilee sosiaalipornolla ns. laatukirjallisuudessa, jota toisaalta itse vastustaa silloin kun se tulee silmille taiteellisesti vähemmän korrektissa muodossa, kuten vaikkapa viihdelehtien kautta. Minä näen tämäntyyppisen kirjallisuuden vähän samanlaisena kuin sen, että ennen vanhaan ihmiset tungeksivat sirkukseen katsomaan partaisia naisia ja kaksipäisiä miehiä ja mitä nyt tungeksivatkin katsomaan, kummajaisia. Ymmärrän, että kiinnostus kummajaisiin ja kauheuksiin kuuluu ihmisluontoon, mutta huomaan että minusta on jotenkin reilumpaa katsella "laadukkaita" nelosen dokumentteja miehistä joilla on kymmenen kiloa painava penis tms, kuin että kirjoitetaan tällaisesta aiheesta taidokkain sanakääntein romaani, joka sitten arvioidaan laatukirjallisuutena ja palkitaan rohkeana ja uutta luovana teoksena ja siitä keskustelaan hienostuneesti kulttuuripiireissä. Kun minusta kysymys pohjimmiltaan on siitä, että ihmisiä kiihottavat kummajaiset.

Aha. Ilmeisesti sullakin on muutama herne nenässä ;)
Siis ei minun suhteeni vaan tuollaisen ällön kirjallisuuden suhteen, jonka suosiossa on kyse kummajaisten kiihottavuudesta. Mikä siinä sitten kiukuttaa jos vaikka asia olisikin just niin kun kirjoitat? Elämä ei ole reilua :)

Siis minähän olen syntynyt herne nenässä.

Kai tuossa kuviossa ärsyttää sen tekopyhyys. Siis tarkentaen: koen sen tekopyhyytenä. Koen, että siinä paska kiedotaan nättiin pakettiin ja sitten se menee kaupaksi ihmisille, jotka lyövät rumpua siitä, että hehän eivät paskaan koske. Jokin tämmöinen kuvio siinä oman ärsytykseni takana on.

Sekä tietenkin se, että pohjimmiltanihan minä olen turhautunut päällepäsmäri, joka haluaisin diktaattorina vaikuttaa siihen, miten asioiden pitäisi maailmassa mennä ja ottaa aivoon niin pirusti kun kukaan ei usko minua.

Noo, onhan tuo ihan huomionarvoinen pointti, nyt vasta sain selvää mitä sä tarkoitit. Varmaan ihmisten lukemisissa on tuollaisiakin sävyjä, lukemisessa ja kirjoittamisessa on kait läsnä kaikki samat mitkä ihmisissä muutenkin. Tarve tuntea itsensä hieman viisaammaksi, sivistyneemmäksi jne. ja tarkastella ihmiselämän kummallisuuksia, partaisia naisia ja pieniä tai isoja peniksiä. Itse en näe sitä ärsyttävänä, siis tekopyhyyttäkään. Pääasia että luettais, monenlaista, ja olis hyvä että kirjailijat ei mätkisi toisiaan, kun kenenkään leipä ei ole kovin leveä. Stereotypioita on ihan tarpeeksi muutenkin.

Minuakin ärsyttävät kirjailijat jotka haukkuvat toisia kirjailijoita. Tässä kohtaa en tosiaan tiedä, kuinka nyt voisin itseni puhua kuiville tästä.

No ei kai sun tarvitsekaan, blogikirjoitusten tarkoitus onkin välillä provosoida joten onnistuit, kun Murre täällä murisee ;) Äläkä anna turhan häveliäisyyden ja poliittisen korrektiuden häiritä inspiksiä jatkossakaan, kyllä kirjailijat ovat aina mätkineet toisiaan vähintäänkin salaa ;) Pääasia ettei tunnusta :)

Herneitä ei kuulkaas kannata työntää nenään, ellei nyt halua lisämaustetta nenäeritteistään hernesop-paan. Laitan lusikkani silti tähän hernerokkaan, vaikka en ole kyseistä kirjaa lukenutkaan.

Hyvin kirjoitettu viihdekirja varmaan myy etenkin jos laitetaan tehokas markkinointiosasto töihin ja ame-rikanmaassahan se osataan. Toki myös meillä. Tosin meillä kaunokirjallisuutena myydään aivan ilmiselvää viihdekirjallisuutta. Ja taas sitä ollaan avaamassa keittiönkomeron ovia ja avataan se hernepussi, jos nimittäin sattuu lausahtamaan jostakusta kaunokirjailijasta, että kirjoittipa hyvän viihdekirjan.

Vaikeata ja kammottavaa lapsuutta voi käsitellä kirjallisuudessa eritavoin, miksei myös viihteellisesti, mutta välttämättä vakavan aiheen käsittely ”vitsailemalla” ei kuitenkaan puhuttele lukijaa. Mitä pedofili-aan tulee, siitä erittäin todenmakuisen kirjan on kirjoittanut Maria Peura (On rakkautes ääretön). Tässä onkin se pieni, mutta tärkeä ero silkan sirkustemppuilun, verbaaliakrobatian ja tirkistelyntarpeita tyydyt-tävän kirjallisen ilmaisun ja uskottavan sekä syvän vaikutuksen tekevän kirjallisuuden välillä. Lukijoita ei kannata aliarvioida. Jos lukija pitää tarinankertojaa epäluotettavana, sellaisena hän pysyy, vaikka kieli olisi kuinka sujuvaa ja taitavaa tahansa.

Tragedia on ja pysyy tragediana, siitä tietoisena oleminen on tärkeätä (eikä se tarkoita etteikö samalla voisi säilyttää huumorintajuaan). Siinä mielessä silkka kummallisuuksien tarjoaminen ei kyllä kiihota lukijaminääni.

Eikö kaikki kirjalliset genret ja luokitukset ole hieman keinotekoisia? On monia kirjailijoita, jotka loikkivat kaikenmaailman luokitusten ohi ja yli.

Sepä siinä Hirlii juuri on, että kun lukee kirjallisuusarvosteluja, niin siellähän on jatkuvasti käynnissä tämä arvottaminen ja pohdinta. Joidenkin kirjailijoiden kirjat ovat taidetta, vaikka ne selvästi ovat viihdettä, joidenkin kirjailijoiden kirjoissa viihteellisyys taas on vika ja vie niistä arvon. Ja minua kiinnostaa, että mikä asia se lopunperin on, mikä ratkaisee, mihin lokeroon kirjailija pistetään. Lokeroonhan meidät aina pistetään, vaikka kuinka moni järkevä ihminen huutaisi kurkku putkella, että lokeroiminen on turhaa.

Augustenin kirjasta vielä, että olisikin kiinnostava kuulla, kuinka moni lukija on järkyttynyt lukemastaan. Koska kyllähän kirja on järkyttävä. Mielestäni. Minua omassa lukukokemuksessani häiritsi juuri se, että minä tavallaan nautin lukiessani siitä kuinka hulluja ja kauheita ihmiset olivat. Sitten ajattelin, että tämä on ehkä totta. Todellisen ihmisen vastaaville kokemuksille en kuitenkaan iloisesti hekottelisi. Tätä jäin miettimään.

Totta, tuo että luokittelijoita ja lajittelijoita on. Heidän perusteensa eivät aina ole ihan paikallaan.

Sinä järkytyit lukijana, koska sinulla on jokin käsitys hyvästä ja pahasta. Oikeasta ja väärästä. Entäpä lukija, jolla tämä eettinen puoli on jotenkin alikehittynyt tai kovasti puutteellinen? Ymmärtääkö tai lukeeko hän kirjan samoin?

Luen parhaillaan Valoaallon uusinta: Avantgarderob ja muuta irtaimistoa. Suosittelen, koska taitava kirjailija voi kirjoittaa groteskisti ja huumorilla samalla säilyttäen tragedian olemuksen silti alleviivamatta sitä. Teoksen henkilögalleria vaikuttaa alkuun merkilliseltäkin, mutta mitä enemmän henkilöitä tulee esiin, alkavat ne tuntua hyvinhyvin tutuilta.

Hirlii, kiitos mielenkiintoisista pohdinnoista, jäin miettimään tuota lukijoiden aliarvioimista. Uskoisin ettei ainakaan helposti löydy kirjailijaa joka tietoisesti aliarvioisi lukijaa ja ajattelisi vaikka että kirjoitanpa nyt oikein sensaatiomaisen, tirkistelynhalua tyydyttävän kirjan, kyllä ne hölmöt kuitenkin ostaa ja kehuu. Sen sijaan uskoisin että moni kirjailija kirjoittaisi tosi mielellään sympaattisen, syvällisen ja hyvin myyvän kirjan.

Jos se nimittäin olisi niin helppoa. Olen taipuvainen ajattelemaan että kirjoista tulee sellaisia kun tulee, syyllisten penkille en mielelläni istuttaisi kumpaakaan, lukijaa tai kirjoittajaa. Lukijalla on aina mahdollisuus panna kirja syrjään jos ei tykkää eli se on luonnonvalintaa. Lopullinen valinta tapahtuu sitten kun kirjailijat ja tämänpäivän lukijat ja kriitikot ovat kuolleet. Siinä ovat kaikki kirjailijat samalla viivalla. (Tuon voi helposti todeta lukemalla kirjallisuudenhistoriaa.)

Kritiikeistä sen verran että ne jotka lukevat paljon tuskin suuremmalti kritiikeistä piittaavat. Itselläni menee noin kirja päivässä kaikenlaisia kirjoja ja tiettyjen kriitikkojen inhokit menevät heti lukulistalle. Tunnen muitakin jotka vähät välittävät kritiikeistä, vaikka myyntiinhän kritiikit tietysti vaikuttavat. Ei ole reilua että hyvä kirjailija saa huolimattoman arvostelun jne. Mutta pian saa olla kiitollinen että sanomalehdissä ylipäätään on jonkinlaisia kriitikkoja?

Hirlii, hassua, juuri kun luin viestiäsi piippasi kännykkä että kirjastoon on saapunut varaamani Valoaalto, siis Avantgarderob ja muuta irtaimistoa. Valoaalto on yks parhaita!

Kun kirjoitin tarinankertoja, tarkoitin sillä kertojaa joka on kirjassa ja jonka kautta kertomus (siis kirja) välittyy lukevalleminälle.

Nämä jäävät eloon, vaikka itse kirjailija ja itse lukija jo istusivatkin taivaallisen saunaosaston penkillä yhdessä löylyä heittämässä. Kriitikot alkavat menettää merkitystään kuta enemmän lukee, koska omat arvotusperusteet kehittyvät niin. Lukemalla.

Ei ole reilua ei, että hyvää kirjailijaa kohdellaan huolimattomasti. Asialla on toki kääntöpuolensa: osasta pilalle paapotuista tulee laiskoja eivätkä oikeastaan enää kehity.

Huonoksi on mennyt, ainakin päivälehdissä kirjallisuuskritiikki. Tosin nyt eletään kyllä aikamoista aikakautta, mitä julkaisujen määrään tulee. Kustantamojakin alkaa olla aika monta.

(Valoaalto on yksi parhaista, kirjoitan tästä kirjastakin myöhemmin blogiini...)

Ok Hirlii, kertoja siis, ei kirjailija. Olen samaa mieltä, epäuskottavuutta ei pysty mitenkään peittämään. Mutta joskus olen lukenut sellaisiakin kirjoja loppuun joista huomaa ettei kirjailija oikeasti tiedä kirjan aihepiiristä hevonkukkua :)

Täytyypä vierailla blogillasi joku kerta, nyt piipahdan ruokiksella hakemaan sen Valoaallon, ah, pääsee lukemaan hyvää kirjaa, siitä olen satavarma.

Ja tämän bloginpitäjäkin sen kyllä osaa: groteskin ja samalla syvästi vaikuttavan kerronnan.

Voi kiitos Hirlii.

Ja kiitos teille kummallekin mieltä virkistävästä keskustelusta, joka on rytmittänyt opiskelijoitteni kirjoitusharjoitusten luku-urakkaa. Kohta lähden antamaan palautetta heidän elämäntarinoistaan.

Burroughsin erottaa monesta muusta "minulla oli rankka lapsuus" -tilittäjästä se, että hän osaa oikeasti laittaa sanoja peräkkäin koskettavalla ja viihdyttävällä tavalla, Minä luin Running with Scissorsin lähinnä kaunokirjallisuutena... eikä olekaan aivan selvää, mikä on kirjan tapahtumien ja todellisuuden suhde.

Mutta järkytyinkö lukemastani? En usko. Minulla on kai reilusti tervettä skeptisyyttä kirjoitettua sanaa kohtaan. En yleensä mene tolaltani, kun minua selvästi yritetään tarkoituksella šokeerata.

Hei Kalle, kiinnostava blogi sinulla tulossa!

Niin ei Burroughsin tarkoituskaan varmaan ollut järkyttää, vaan nimenomaan viihdyttää. Joskus sitä tulee miettineeksi, että miten se meihin vaikuttaa, kun totumme viihdyttämään itseämme tällaisilla tarinoilla. Siitä voisi poistalla erikseen.

Kiitos, Kirsti! Maanantaina aloitamme, jännittää.

Minusta tuntuu, että kysymys siitä, millaisilla tarinoilla me oikein viihdytämmekään itseämme, on helposti blogiviestin arvoinen. Kun tuntuu, että tosimaailma kirii kauheudessa kirjallisuuden rinnalle, sitä tulee eri tavalla pohtineeksi niiden yhteyksiä. Asia on monisyisempi kuin heti ajattelisi.

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,

To traditional media, wangdi is expostulatory: "Small gain is a kind of configuration that the network transmits only, the feature that the network regards transmission as platform is multivariate, go to a center changing, it provided first-rate room for each expression. And traditional media is a society fair implement, should have oneself footing and social conscience. Happen frequently in such hype later, traditional media should be judged somewhat to this phenomenon and evaluate, make the public and the height that relevant orgnaization stands in Gong Xuliang common undertake judging, and ought not to be pulled to be worn by the network. And ought not to be pulled to be worn by the network..Honda Headlight