Hyvä päätös!

Voi hyvä ihme. Onneksi joit salmaria edes.

Kirjailijakokouksethan alkavat kuulostaa vuosi vuodelta kiinnostavammilta. Toivottavasti kirjailijat ammattinsa mukaisesti osaavat käyttää sanan säilää oivaltavsti, uudistavasti ja pistämättömin argumentein.

Oho. Onpas intohimoista hommaa tuo kirjailijuus. ;)

Mä näin viimeyönä unta, että sinä ja sun mies ratsastitte jyrkkää alamäkeä hevosilla joilla oli lehmän sarvet ja minä mietin, että miksen minä ole koskaan ennen nähnyt tuollaisia hevosia. Ihan tosissani pohdin että onkohan oikeasti kaikilla hevosilla sarvet, ne vaan typistetään pienenä. :)

Intohimoinen kokous tosiaan. Harmi ettei oikein voi yksityiskohtia selostaa, oli ne niin huikeita. Pitäisikin oikeastaan tarkistaa mikä suhde tällaisilla jutuilla on blogijulkisuuteen.

Karpalo, kiinnostava uni.

No valitsin sitten ihan oikean tilaisuuden kun menin Tampereelle :)

Kiinnostavaa, mikähän se asia mahtoi olla mistä isot pojat riitelivät. Lähetä mulle sähköpostia, kun itä asiaa ei voi julksiesti puida. Kukaan minun tutuista ei ollut paikalla, niin etten saa tietoa heidän kauttaan. Kirjailijat ovat riidelleet aina kokouksissa. Mun isäni oli 10 vuotta Kirjailijaliiton johtokunnassa, ja muistan lapsuudesta kun niitä kokouksia puitiin kotona ruokapöydässä. Ne olivat dramaattisia kokouksia siihen aikaan. Kerran Sillanpää tuli kirven kanssa kokoukseen, aikoi selvittää sillä puheenjohtajakiistan.

Jo aikaa sitten itsensä leukakeinuun vetänyt kulttuuritoimittaja ystäväni, sanoi jotakin sinne päin, ettei kirjailijaliiton tilaisuuksiin ole syytä lähteä selvinpäin.

Mutta kiukusta ja vihasta tulee ulos kirjoitukseni vasta 16.31

Näistä kokouksistahan voisi tehdä tositeeveeohjelmia. Kiehtovaa.

Hyvä idea Susu.

Niinpä Petja. Mutta onko sinulla tosiaan noin tarkka aikataulu? Että ihan tasan 16.31?

Anita, pistin sulle meiliä.

Joo JPK, oikein valittu.

Silkkaa aritmetiikkaa. kun tiesin että mitä minulla on kirjoitettavaa, mihin aikaan pidän tauon, ja että kirjoitan 160 merkkiä minuutissa, on helppolaskea mihin aikaan tuo olisi valmis, mutta olin sitten 3 minuuttia etuajassa, kun vaimo keittikin välikahvit edellisellä tauolla.

Nobel-tasolla tiedettiin realistinen jatko hokemalle "Kynä on voimakkaampi miekkaa" : "... mutta kaikista vomakkain on kirves!"

Taata oli alan mies. May he rest in pieces.

Heh, noita vitsailijoita.

Näytelmäkirjailijaliiton pienessä vuosikokouksessa (18) henkeä, oli myös riitaa. Asia koski kestoaihetta josta on kuulema riidelty jo vuosikausia, eikä riita lopu ennenkuin riidan haluaja lopettaa. Minusta riidan aihe oli yhdentekevä, mutta itse riitelytilanne kiinnostava. On mielenkiintoista, kun ihmiset laskee suojauksensa ja hermostuvat totaalisesti julkisesti tai sitten se kuinka pysytään näennäisen tyyninä, mutta sisäpuoli kiehuu.

Itse näihin riitoihin ei pidä sekaantua. Mutta kyllähän minua kirjailijaliittoon kuulumattomana kiinnostaa, että mistä asioista kirjailijat voivat noin kuumasti riidellä ja miksi.

Omien havaintojeni kautta olen päätynyt ajattelemaan, että näytelmäkirjailijoihin on tarttunut keskimääräistä proosamaakaria enemmän teatraalisuutta - ikusesti identiteettikriisistä toiseen hoippuvan ja itsepeilailussa rypövän teatterimaailman kanssa kun ovat kosketuksissa - ja tällöin myös heidän riitelynsäkin saattaa olla komeampaa seurattavaa? Luisevaa sisätyöläisenyrkkiä puidaan keskilattialla seisten ja viitanliepeet hulmahdellen paiskotaan ovia?

Etappisika, en ole tosiaan koskaan käynyt näytelmäkirjailijoiden kokouksissa, mutta sanoisin että yllättävän dramaattisia ja vauhdikkaita kokouksia saavat myös nämä introverteiksikin joskus mainitut kirjailijat aikaan. Eivät vaikuta ollenkaan syrjäänvetäytyviltä kun pääsevät maksamaan vanhoja kaunoja korkoineen. Mutta tosiaan, ehkä sitä luisevaa sisätyöläisen nyrkkiä ei ihan keskilattialla puida, vaan sitä vain rusennellaan taskun sisällä.

Karpalo, ei sitä kyllä tiedä. Kun aikamme käymme näissä kokouksissa sivustaseuraajina, niin ehkä meistä vähitellen tulee enemmän osallisia ja ihan huomaamattakin pian sotkeudumme riitoihin ja teemme itsemme naurunalaisiksi.

Ihan samoja huomioita niistä kirjailijaliiton kokouksista, joissa olen käynyt. Viime syksyn puheenjohtajafarssissa tunsin kaameaa myötähäpeää, ja kieltämättä typerimmin käyttäytyvät olivat järjestään miespuolisia. Krooninen kokousallergikko kun olen, vältän näitäkin kokouksia, ja sitten poden huonoa omaatruntoa: pitäisi olla vaikuttamassa ammattikunnan asioihin. Hyvä kun olit siellä, Kirsti, vaikka sen jälkeen salmiakkikossua tarvitsitkin.

No eipä minusta siellä mitään hyötyä ollut, paitsi että olen voinut levitellä juoruja uteliaille kollegoille. Mukava kuitenkin kuulla, että kokoukset ovat olleet koettelemuksia muillekin.