|
|
|||
|
26.09.2008 - 09:07
![]() Nainen muutti Suomeen ja hänen piti ottaa uusi nimi koska hänen alkuperäisessä nimessään oli kolme kirjainta joita suomalaiset aakkoset eivät tunne. Hänellä on edelleen se nimi jolla hänet tunnettiin jo silloin kun hän ei vielä itse tuntenut ketään, mutta hän ei voi käyttää sitä nimeä. Hän käyttää nimeä, jonka me osaamme kirjoittaa. Joskus elämä voi tuoda meille eteen asioita joista pitää vaieta vähän samasta syystä. Meille tapahtuu jotain jonka kertomiseksi kielessämme ei ole sopivia aakkosia. Minullakin on salaisuus jonka olen kertonut monta kertaa kenelle tahansa joka viitsii kuunnella. Ongelma on siinä että kun kerron salaisuuteni huomaankin kertoneeni jonkin ihan toisen jutun ja se salaisuus, jonka halusin jakaa kaikille, on edelleen salaisuus. Olen huomannut, että salaisuutta voi silti elää vaikka siitä ei voi puhua. Sitä voi kuunnella ja ymmärtää ja sitä voi seurata. Puhuakin siitä voi kun muistaa, että salaisuuden ydintä puhuminen ei koskaan tavoita. -Runotorstaissa oltiin jossain määrin tekemisissä salaisuuksien kanssa, mikäli oikein ymmärsin.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Mutta niinhän se on, että kun maata vaihtaa, monesta joutuu luopumaan. Nimen vaihtaminen on uuden nahkan luomista. Ei se aina herkkua ole. Identiteetti muuttuu kulttuurin ja ympäristön myötä, tahtoi sitä taikka ei.
Toinen juttu on se, että kertoessamme joudumme käyttämään myös vain niitä kirjaimia, joita itse osaamme. Sekään ei ole ihan koko totuus.
Sinulla Ruu onkin näkökulmaa maan vaihtamiseen, että mitä kaikkea se tuo tullessaan.
Ymmärsin siis, ei tarvitse avata tai selittää.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,
Manchester United Jerseys
Real Madrid Jerseys
Wholesale Stitched Jerseys
MLB stitched Jerseys
Cheap Bears Jerseys
cheap jerseys