Toi 23.2 on kyllä ihan huippu. :)

"Apujäsenen varajäsen". Hehe, het melkein niinku sivullinen, mutta ei ihan.

Useinhan nuoret ihmiset, joilla ei vielä ole runsaastikaan kokemusta elämästä ja sen moninaisista ilmenemismuodoista, peittävät perimmäisen epävarmuutensa ulkonaiseen näyttävyyteen, jota tavoittelevat sekä samanmielisessä toveripiirissä että nähtävästi myös yksityisemmässä elämässään, tahtoo sanoa päiväkirjassa. Tähän valitettavan yleiseksi muotoutuneeseen keinovalikoimaan tuntuvat tätänykyä jo kuuluvan lähes kaikki ulkonaisia kiihokkeita sisältävät tavat huomion herättämiseen: räikeä pukeutuminen, varhain aloitettu tupakointi sekä voimasanojen hilllitön käyttäminen myös arkielämän normaalissa kanssakäymisessä. Murheellisin mielin on todettava, että nämä seikat usein kertovat käyttäjästään enemmän kuin tämä mahdollisesti haluaisi ulkomaailmalle paljastaa: sisäinen epävarmuus, orastava luonnnevika tai ammatillinen tai henkilökohtaisessa elämässä koettu pettymys usein näyttäytyvät juuri tällä tavoin, muodoissa, joiden juuri niitä ajatellaan peittävän ja kätkevän.

Yhtä murheelisena joudun panemaan merkille, että myös Kirsti on vihkiytynyt voimasanojen käyttäjäksi jo nuorella iällään, omaksuen ulkomaailmasta kenties kaikista tuomittavimpia vaikutteita joita sillä on nuorelle tytölle tarjota. Olisiko mahdollista, että tämä vulgääristä kielenkäytöstään valitettavan tutuksi tullut nimimerkki Saara olisi jo tuolloin kylvänyt turmiollista vaikutustaan nuoren ja viattoman perhetytön avoimeen mieleen?

Ei Etappisika, kyllä sen on nyt täytynyt toisin päin mennä, koska Saara on potkinut kapaloissaan vielä tuossa vaiheessa kun minä jo kiroilin.

Joo, luonnevika näistä näkyy, eikä edes mikään kovin orastava.

Nimimerkki Saara siis "on potkinut kapaloissaan" - kuitenkin on tullut ilmi. että mainittu Saara on dokumentoitu ilmaisjakelulehteä keskittyneenä lukemassa jo hyvin varhaisessa nuoruudessaan, oletettavasti kiroillen kuin Kippari-Kalle, jota hän ulkonaisestikin tuossa hänestä näpätyssä kinematograafissa muistuttaa.

Tämän valossa ei liene kohtuutonta olettaa sitäkään, että hän tuosta huomattavasta varhaiskypsyydestään johtuen on käyttänyt kirosanoja ja polttanut briar-piippua jo samassa iässä? Olen lukenut erään Jyväshyvän maaseurakunnan kappalaisen omasakustannemuistelmat, joissa on lyhyt maininta kirjoittajan uran yllättävimmästä ja samalla - ikävä kyllä - vastenmielisimmästä kastetilaisuudesta, jossa kastettava pienokainen, joka piti jessukserristuksen seurakunnan jäseneksi kastettaman, oli kesken kaiken alkanut päästää suustaan selkeitä sanoja, jotka karkeudessaan ylittivät kaiken mitä kappalainen oli siihen astisen elämänsä aikana kuullut - ja hän sentään oli ollut syfiliittisten merimiesten saattokodin hoitajana kaksikymmentä vuotta.

Voi pelkeleen pelkele!

Kuulin juttua, että tästä omakustannemuistelmasta on käyty keskustelua, Timo Koivusalo suunnittelee siitä elokuvaa. Elokuvasäätiö on myöntänyt tukea synopsiksen kirjoittamiseen. En muista ketä on kaavailtu käsikirjoittajaksi, Etappisika varmaan tietää.

Elokuvan työnimenä on Saaruska ja seitsemän perkelettä.

Oma muistini tuntuu pettävän tässä kohtaa: minä muistan kyllä kuulleeni, että pataljoonan kirjuri oli kertonut asiasta seuraavaa: piti tehdä Turun tuomiokirkossa tämä kastekohtaus, kastavana pappina piti olla alaston Toni Edelman, jonka siitin kuitenkaan ei ollut tarpeeksi muheva Turun-Kaarinan seurakunnan edustajien eikä toisaalta myöskään bloggari Prosperon (ks. ao. blogi, Edelmanin ruumiillisuuden pohdinta) mielestä, joten kuvauslupa evättiin. Kässärin tekijä nosti asiasa oikeusjutun, samoin klikikanfyyrer Tiina Jylhä (Estland), joista jälkimmäinen katsoo heidän työnsä jälkeä ja kokoa asiattomasti herjatun ja tämän olleen prosessuaalisessa katsanoossa omiaan saattamaan klinikan maineen, Edelmanin ja Prosperon yleisen naurun esineeksi ... Asiaa puidaan välimiesoikeudessa.

Kastettavaa Saaraa elokuvassa näyttelemään kaavailtu Cameron Diaz on agenttinsa välityksellä ilmoittanut vetäytyvänsä hankkeesta, samoin Pirjo Honkasalon välityksellä venäläisestä luostarista alunperin pahiksen ja manaajan rooliin kiinnitetty igumeeni G. Rasputin.

Siis menkää hoitoon, oikeesti.

Kiitos Teille, Saara.

Olemmehan Me yrittäneet hoitoon, mutta se on se puolen vuoden jono terveyskeskukseen. Oikeesti.

Siihen asti Me olemme vapaana.

Ja sitten on ehkä niinkin, Saara, että tässä hoitoonohjausta odotellessa Me luemme Turun Sanomia (emme Me sitä nyt muuten tietenkään, tulee parturissa odotellessa joskus selailtua...) että Prosperon blogia.

Te, Saara, et ehkä lue kumpaakaan. Oikeesti.

Me ehkä luemme tai emme. Tiijä tuota aina itekään, että luenko vai enkö. Sen verran haitulaa meikäläisessäkin. Mutta jotakin multa on varmaan jäänyt lukematta, koska olen ihan pihalla.

Mä pidän tosta ekasta merkinnästä. Musta ei olis koskaan tuon ikäisenä ollut tuohon. Tulee murkkuiltua siltä osin nykyään omassa blogissa. Me sitä paitsi luemme myös Turun Sanomia ja olemme ohittaneet hoitojonon (tai ainakin jonottaneet tarpeeksi kauan).

Huokaus, omat päiväkirjamerkinnät vastaavalta ajalta ja aikakaudelta ovat kammottavaa luettavaa. Onneksi ei ole enää nuori, onneksi voi olla aikuisen oikeesti tuskainen ja ahdistunut -jotenkin selkeämpää:)
Nuoluuden päiväkiljat ovat pelkeleestä.

Joo, samat sanat kuin Etappisika, onhan sitä yritetty hoitoon, mutta kun Turussa on toi jonotilanne niin paha. Tätä siitä sitten seuraa kun sosiaali- ja terveysmenoissa säästetään.

Saima, aika poikkeuksellista tuo oli kyllä minunkin päiväkirjassani. Ei ehkä tee oikeutta kokonaisuudelle kun pistin tuon pätkän näytille. Mutta tuossa kohtaa ei tuntunut että esitin ja teeskentelin jotain ja siksi tavallaan tykkäsin siitä. Ainakin tavoitin sujuvasti sen tunnetilan jossa merkintä aikoinaan väsättiin.

Susu, hauska kuulla, koska kammottavaa luettavaa ovat minunkin päiväkirjani.

Olemme kammottavaa vuosikertaa näemmä:)

Päiväkirjat nuoruusvuosilta ovat kammottavaa luettavaa kirjoittajan vuosikerrasta riippumatta. Olen itsekin pitänyt lukioikäisestä alkaen päiväkirjaa. Jotkin ihan vanhimmat olen hävittänyt. Kokemuksena niiden lukeminen vastaa sitä kuin olisi kädet sidottu köydellä ja vedettäisiin hevosen perässä mukulakivillä.

Syy on juuri tuo Kirstin mainitsema teeskentely. Jos minut laitettaisiin koppiin mukana vanhat päiväkirjat ja ladattu ase tai mikä tahansa teräase (esim. lusikka), en usko, että selviäisin hengissä.

On tämä saatanallista: selitä nyt vitsi!

No niin siis

1) kattokaa toi Prosperon (blogi) taivastelu, siellä otsikko
"Armoton sananvapaus" - siinä pureudutaan syvällisesti näyttelijä Edelmanin pienimunaisuuden problematiikkaan ja siitä uutisoimisen eettisiin kysymyksiin

2) lukekaa Turun Sanomia (vanhat numerot joita on parturien odotushalleissa) tai kysykää vahvistus aivan Kirstiltä: Turun tuomiokirkossa piti kuvata suurvisiiri Selinin elokuvaan kohtaus jossa joku mulkuelee munasillaan (ja oletettavasti ainutlaatuisella tavalla ja elokuvahistorialliseti uutta kuvakieltä vuosiksi eteenpäin luoden, synpoloiden aikamme ihmistä tai itse kunkin ikuista paljautta perimmäisten kysymysten äärellä tai muuta syvällistä - pääasia on että munat näkyy ja synpoliikka välittyy, sano) niin tota kirkkoväärti tai -neuvosto tai muu seurue sanoi että ei käy.

3) Keksikää omat vitsinne perkele.

Elä Tappinen hermostu. Kyllä kaikki järjestyy, elä huoli.

Kato, tuon Pro:n jutun olin lukenut, mutta tuota en kyllä tiennyt, että kirkkoneuvosto kielsi mulukkusillaan juoksentelun kirkossa. Minäkin olisin kieltänyt, jos meijän pojista olisi ollut kyse.

Minä luulin että se on ihan valtakunnan uutinen kun kielletään munasillaan juoksentelu kirkossa. Turun Sanomathan raportoi prosessin tunnollisesti.

Tuomo, noinko ohraisesti kävisi sitten hengenmiehellekin omien nuoruuspäiväkirjojen edessä? Mutta jotenkin minusta tämä on kauhean lohdullista, että joku muukin on ollut kaamea teeskentelijä, en pelkästään minä.

Keskustelun ulkopuolisena täytyy kyllä todeta, etten onneksi ole koskaan nuoruudessani pitänyt päiväkirjaa. ;))

Voin todistaa, että kolmikymppisenkin päiväkirja voi olla sietämätöntä luettavaa. Kouluaikoina en pitänyt päiväkirjaa, koska minulle ei tapahtunut mitään.

Herää kysymys että miksi ihmiset yleensä kirjoittavat päiväkirjaa kun se näin toivotonta on.

uteliaisuuttani kysäisen kun H:n ladosta tavaraa pois kuljetit, että jätitkö vaihtarina sinne kirjojasi minua odottamaan?
:) Tiedän vaan että jos niitä ylimääräisiä niteitä siellä odottelee hakua, kesälomamatkan voisi sinne suunnitella :)

Hei The M, H. siirtynee huomenna Loimikotiin, voin pyytää siippaani viemään kirjojani sinne kun hän ensi viikonloppuna käy ja saisit ne sieltä. H. tuskin pysyvästi enää vanhassa kodissaan asustelee.

Päiväkirjat kannattaa väärentää hyvissä ajoin.

Päiväkirjastani 1972-73 löytyy vastauksia siihen miksi sitä (Runotytön innoittamana) kirjoitin: saadakseni lukea sitä myöhemmin, nimittäin satavuotiaana, ja siksi että kaikki näyttää kirjoitettuna paremmalta kuin muuten:)

Petja, tuohan on melkein aforismi.

Merja, minuakin innoitti päiväkirjojen pitämiseen runotyttö. Oi voi.

Aaagh! Aloitin päiväkirjan pidon 71, myös osin Runotyttön innoittamana, ja on kyllä tuskallista lukea niiitä vanhoja. Mitään en ole oppinut. Ja silti opin itsestäni niitä lukiessani, olipa perspektiivi 3, 13 tai 30 vuotta.
Ehkä oleellista onkin oman hölmöytemme myöntäminen? Toisaalta olen mieluummin idealistihölmö kuin kyynikko.

22.11.73 "Mä tunnen itteni pöllöks ja lapselliseks ja typeräks ja mä haluisin olla erilainen, mut kuitenki tällanen ja voi jukra ku on hankalaa ja tää taitaa olla sitä murrosikää." Ja taitaa jatkua vieläkin.

Voi jukra Merja! Mut voisko ton enää paremmin sanoa? Että haluaa olla erilainen ja kuitenkin tällainen.

pikkutäti, oman hölmöyden myöntäminen on ainakin rentouttavaa. Kyynikkona ei tosiaan kannata päiviään tuhlata, se on selvä.

Jees kyllä näin on. Parikkalasta muistiinmerkitty (1890-luku) tarina:

Kerran kun idealistihölmö ja kyynikko käveli sillalla, niin siltaan osui harhautunut lentopommi. Sekä idealistihölmö ja kyynikko menehtyivät.

Hautajaiset olivat samana päivänä. Idealistihölmön sukulaiset parveilivat itkevänä laumana ja he näyttivät kaikki onnettomilta. Kyynikon perikunta puolestaan hoiti oman tilaisuutensa tyynesti ja evankelisluterilaisin menoin, sakastissa jäi suntio päätään hyväksyvästi nyökytellen katsomaan heidän jälkeensä.

Ilmeni että idealistihölmö ei ollut jättänyt paljoakaan perittävää, kyynikko sentään melkoisen pesämunan, millä tyttärenpojatkin pääsivät elämän alkuun. Toinen heistä sinni aina ylioppilaaksi asti.

Kumman siemen tapasi suopeamman jyvän, idealistihölmön vai kyynikon?

Ehkä idealistihölmön suuri palkka kuitenkin odotti häntä taivaassa? Kuka tietää mitä syntejä kyynikolla oli tunnollaan ja mihin ankeaan paikkaan hän päätyi rötöksiään pohtimaan.

Ken tietää? Voi ollla niinkin, että kun idealistihölmö saapuu taivaan portille ja rupiaa portsari Pietarille retostamaan kuinka on elänyt Ison Kirjan mukaan ja ollut kuin taivaan lintu eikä ole koonnut viljaa aittoihin, Pietari kuuntelee kyllästyneen näköisenä aikansa, tumppaa tupakkansa ja vetää vivusta, jolloin pilvessä oleva luukku narahtaen aukeaa ja idealistihölmö putoaa kiljuen saunaosastoon; Pietari huutaa perään: "Nyt varmaan tajuat miksi sinua jo tuolla ajassa kutsuttiin idealistihölmöksi, paino sanalla hölmö!"
Kyynikon tullessa Pietari taipuu kuin linkkuveitsi ja käsi heilahtaa laajan kaaren oven samalla auetessa: " Tätä tietä, tehkää niin hyvin! Sviittinne taitaakin jo alkaa olla valmiina!" Sormien napsahdus ja hihkaisu: "Karson - tälle parasta samppanjaa! Talo tarjoaa!"

No tuonpuoleisistahan me emme tosiaan voi tietää, arvailujen varassa kaikki. Tässä elämässä olen kuitenkin mieluummin hölmö kuin kyynikko. Se vain tuntuu mukavammalta. Vähemmän happovaivoja.

Tarkoitin vaan sanoa sitä että tällaiset nimitykset idealisti ja kyynikko ovat epämääräisiä sisällöltään noin käsitteinä, vaikka niihinhän liitetään tietyt sisällöt arkipuheessa ainakin. Ja jos ajatellaan että voisi olla ääripäät, aivan puhtaaksiviljelty idealisti ja vastaavasti kyynikko, luulisin että tällainen idealisti olisi aika sietämätön tyyppi, ja vallankahvassa touhuamaan päästessään jopa muille vaarallinen; mielummin kyynikko kämppäkaverina, se olisi selkeämpi tapaus, ennustettavampi myös käytökseltään.

Ja onko siis mahdollista tehdä valinta: päätän olla idealisti, ja sitten vaan olen?

Happovaivat hoituvat käsikauppalääkkeillä, nou problem.

En tiedä pystyykö sellaista valintaa tekemään, mutta olen huomannut että kyynisyys on kyllä usein seurausta omista valinnoista, siitä että erilaisista syistä on toistuvasti rikkonut omia periaatteitaan vastaan tms. Se on tietenkin selvä ettei ihminen voi aina tehdä kirkasotsaisia valintoja, täällä ajassa kun elämme. Joten puhtaita ääripäitä todennäköisesti harvemmin kohtaamme. Itseäni kyynikkous jatkuvasti houkuttaa, mutta haluan kuitenkin vastustaa sen houkutuksia koska käsikauppalääkkeistä huolimatta kyyninen elämänasenne tuntuu ainutkertaisen elämän hukkaanheittämiseltä. Oma menetelmä kyynistymisen välttämisessä on asettaa itselleen niin matalia tavoitteita, että pystyy ne toteuttamaan ja sitten voi tietenkin aina opetella myös itsensä ja muiden ihmisten armahtamista.

Kyynisyys on tuntemattomia tunteita.