|
|
|||
|
09.10.2008 - 09:24
22 vuotias kissani Lysti ei ole syönyt kolmeen päivään oikeastaan mitään. Soitin eläinlääkärille kysyäkseni mitä tehdä ja hänen vastauksensa oli täysin yksiselitteinen. Hetki koittaa huomenna aamulla kymmeneltä. Nyt pitäisi sitten keskittyä töihin. Kissa nukkuu lattialla patterin vieressä. Välillä se nousee istumaan, on pörröinen ja unelias, mutta puskee kättä tutusti kun silitän sitä. Kadun jokaista ilkeää sanaa ja ajatusta, joita olen siihen vuosien varrella kohdistanut. Kadun, etten ole ollut kärsivällisempi, ostanut sille parempaa ruokaa, huolehtinut siitä paremmin.
![]()
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Voimia!
Voi teitä. Surullista.
Anne, sepä se. Tämä on hyvä muistutus. Elämä on täynnä hyviä asioita, joita pitää niin itsestäänselvinä, ettei niiden merkitystä tajua ennen kuin ne menettää. Pitäisi avata silmänsä näkemään.
Kiitos Susu! Olenhan minä aika hyvä ollut joo, vaan parempikin olisin voinut olla. Itseruoskinta on tietysti turhaa.
Saara, tuolla ajatuksella minäkin olen itseäni lohduttanut.
Lämmin myötätuntoni, tiedän mitä rakkaasta kissaelämänkumppanista luopuminen on.
Hirlii, muistot jäävät.
Kiitos Leena, välitän pyyntösi Lystille.
ollut hyvä ja lysti elämä. Pitkään varot askeliasi, odotat hypähdystä. Vuosien jälkeenkin, luullen unohtaneesi kyynel silmissäsi. Lämmin halaus molemmille tänään, sinulle huomenna.
Toivon teille hyvää loppupäivää ja sinulle jaksamista huomiseen.
Paljon hän otti, enemmän antoi.
Kiitos Reine. Kissaa ottaessa olin vielä niin nuori ja tajuamaton, etten tosiaan yhtään ajatellut miltä asia täällä elonkaaren loppupäässä näyttää.
Kauniisti sanottu Iisi.
Niinhän sille on vuosia kertynyt Lentsu. Kiitos silityksistä.
Kissalla on ollut pitkä elämä. Jo sekin kertoo, että hyvää huolta olet siitä pitänyt.
Jaksamista huomisen kohtaamiseen.
No Sinikka, eihän se viime vuosina olisi enää päässytkään karkuun kun siitä kaupunkiin muuton yhteydessä tuli sisäkissa. Mutta kiitos.
Joo Ansku, ei sen ainakaan ole tarvinnut olla paljon yksin, koska olen tehnyt töitä kotona ja ollut aina saatavilla.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,