|
|
|||
|
13.10.2008 - 15:19
Ei kannattaisi valittaa, koska valittamalla annan aivan väärän käsityksen itsestäni, nimittäin että olisin jotenkin ikävä ja valittavainen ihminen, vaikka sehän ei pidä paikkaansa. Olen miellyttävä ja vähään tyytyväinen henkilö. Mutta nyt minä kumminkin hiukan taas valitan, koska kustantaja lähetti minulle muutamia lehtiarvosteluja kirjastani Outoa rakkautta, ja esimerkiksi Portin arviossa Matti Rosvall kirjoittaa näin: Ellilä on mielenkiintoisempi uusi tuttavuus kuin olisi päältä päin arvannut. Minulla on kyllä vakavia imago-ongelmia, koska ihmiset ainakin viime aikaisten kirja-arvostelujen perusteella yllättyvät vuoroin siitä, että kirjoitan sujuvasti ja vuoroin siitä, että olen mielenkiintoisempi kuin päältä näyttää. Mitähän tässä pitäisi tehdä, että alkaisi ihan päältä katsoenkin näyttää siltä, että kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisia kirjoja.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
No enhän minä sure Sylvi, minä vain valitan aikani kuluksi.
Kirjailijana olet kiinnostava, tämän kriitikon/arvostelun tekijän mielestä. Hänen myssynsä sisällä et ole vielä ollut ja nyt siellä on uusi tuttavuus: yks Ellillä.
Näin ratkaiseva merkitys on Lukijalla kirjan kannalta, kun muutkin voimat kuin vain painovoima vaikuttavat lukuvalintoihimme.
Hirlii, yltiöpositiivinen ihminen voi ajatella tuolla tavalla, mutta kun minä olen enempi yltiönegatiivinen.
No kiitosta vaan Sinikka.
Epäilen kyllä, että ammattistailaajaa kulttuuri-ihmisille voi olla vaikea löytää. Tai mistä sen tietää.
Ehkä hyvä stailaaja pystyy luomaan sinulle oikean kirjailijahabituksen. Myös eleet ja asennot pitää hioa kuntoon.
Niin, ja sitten alat viljellä sopivia sanoja, kuten diskurssi, konteksti, heteronormatiivisuus, toiseus, patriarkaatti jne., kyllä sä tiedät.
Jos ensi viikolla aloitat, niin lupaan, että vuoden päästä olet oikea KULTTUURIHENKILÖ.
Formaattihommaa.
Minä nimittäin olen viimeksi kuluneet pari viikkoa työntänyt juuri noita termejä suustani niin paljon kuin ennätän - ja vähän enemmänkin. Hyvä, että kerkiän muutaman tunnin välillä nukkua ja sitten se rumba alkaa taas uudelleen. Vaan enpä sittenkään ole siitä kulttuurihenkilöksi muutunut.
Niin, no enhan minä kyllä olekaan Kirsti. Ehkäpä tuo Veijon konsti toimisikin Kirstin kohdalla paremmin kuin minun tilanteessani. ;D
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,