Ei varmastikaan ole tutkittu, mihin siinä sitten tarttuisi, kun niistäkään naisista moni ei ole anarkisti?

En tidä olenko sitten outo, mutta ei minulle ole tullut mieleenkään kysellä yksineläviltä ja lapsettomilta ystävättäriltä syytä moiseen. En pidä heitä epäonnistuneina vaan ihan tavallisina. Joutuvatkohan miehet selittelemään vastaavia? Miksi naisten pitäisi?

Vaikuttaa kiinnostavalta tuo ystäväsi tutkimus, pitänee plärätä ainakin tuota populaariversiota.

Joudunkohan selittämään puolisottomuuttani ja lapsettomuuttani parin vuoden päästä? Tähän mennessä se ei ole kyllä ollut mikään erityinen ongelma, siis siinä mielessä että se saisi minut tuntemaan itseni jotenkin epänormaaliksi tai vajavaiseksi (muuta kuin siinä mielessä että yleensä ihmisillä on jonkinlaisia seurustelukokemuksia mutta en kyllä ajattele että kokemattomuuteni tekisi minusta jotenkin huonon ihmisen) eikä kukaan lähipiiristänikään ole antanut ymmärtää ajattelevansa minusta niin. Eikä minulla ole edes uraa johon voisi keskittyä. Ei minulla kyllä ole kauheaa tarvetta olla normaali kunnon ihminen, varsinkin kun normaalius on niin häilyvä käsite. Ja minut on ehkä kasvatettu niin että tuollaiset asiat eivät tunnu kauhean olennaisilta ihmisarvon määrittämisessä. Äidilläni on kolme hyvää ystävää, jotka ovat kaikki lapsettomia ja puolisottomia ja en muista että se olisi ikinä ollut heidän määräävin piirteensä tai että heihin olisi suhtauduttu eri tavalla kuin hänen puolisollisiin ja lapsellisiin ystäviinsä. Tai että he itse olisivat jotenkin selitelleet elämäänsä.

Hei Näkymätön tyttö, varmaan on niin, että nämä asiat tulevat enemmän esiin iän myötä. Alle kolmekymppisille lapsettomuus ja puolisottomuus ovat vielä ihan yleinen olotila, ja nuorista ajatellaan että aikanaan he sitten kuitenkin pariutuvat ja lisääntyvät. Mutta tietenkin vaikuttaa kovasti millaisessa ympäristössä ihminen elää ja kuinka keskiluokkainen hän on maailmankatsomukseltaan. Vai voidaanko puhua keskiluokkaisesta maailmankatsomuksesta? No kumminkin. Itse olen puolisollinen, mutta lapseton, enkä nykyään juurikaan joudu selittelemään asiaa. Muistan kuitenkin, että niihin aikoihin kun olin tavallisessa työelämässä, kysymys lasten hankkimisesta tuli tämän tästä esiin ja se pakkasi hiukan ärsyttämään. Siirtyminen vapaaksi taitelijaksi vapautti kaikenlaisista normipaineista, tai ainakin helpotti niitä.

Tuima, kyllä puolisottomat ja lapsettomat miehetkin varmaan joutuvat kohtaamaan ympäristön paineet, mutta ne ovat varmaankin heillä vähän erilaiset. Millaiset? Ehkäpä Arja tekee seuraavan tutkimuksensa siitä;-)

suosittelen myös lämpimästi arjan molempien kirjojen luentaa. hartaudella.

olikohan joku intiaanien viisaus tämä: varo sanomasta mitään toisesta ennenkuin olet edes yhden päivän kulkenut hänen mokkasiineissään.
olen sydänjuuriani myöten i l o i n e n , että tästä on vihdoinkin tehty väitöskirja ja tietokirja.


(kirjat juuri luvussa, kirjoitan niistä myös blogiini)

Johtuisikohan ongelma tuosta asenteesta:
"...vaikkei heillä miestä olekaan eikä pentulaumaa helmoissa pyörimässä."

Pitäisi nimittäin kunnioittaa myös niitä, joilla se pentulauma helmoissa pyörii, mutta tuo puhe- ja ajatustapa ei taida antaa siihen oikein aihetta.

Sori nyt, mutta pitkästä aikaa vedin pultit.

Minä kyllä kohtaan hyvin harvoin ihmisiä oman "kohderyhmäni" ulkopuolelta, muuta kuin small talk -tasolla (työttömyydessä on puolensa), niin etten joudu kohtaamaan ihmisiä, joiden arvomaailma on niin erilainen että he paheksuisivat elämääni. Eräs tuttavani on kyllä kertonut työpaikan arvojärjestyksestä, jossa ei ole mitään (tai ainakaan vakavasti otettava aikuinen) jos ei ole naimisissa, asu omakotitalossa ja ole lisääntynyt (ei sillä että noissa ominaisuuksissa olisi jotakin vikaa mutta minusta ne tuntuvat vähän kummallisilta kriteereiltä ihmisarvon määrittämiseen) ja kaksi kolmesta ei riitä takaamaan aikuisen asemaa. Olisi mielenkiintoista tietää miten he suhtautuisivat minuun.

Hirlii, minäkin olen iloinen. Ja oli kiinnostava tajuta, että kulttuurista normaaliutta voi tosiaankin tutkia erittäin tehokkaasti nimenomaan sellaisten ihmisten kautta, jotka eivät elä odotuksenmukaisesti. On myös jännittävää, että lapsettomuus ja puolisottomuus koetaan niin epänormaaleina asioina, vaikka suuri osa ihmisistä on aina ollut yksineläjiä.

No vedä herne sieraimesta Saara ja lue vaikka tuo kirja siinä vaiheessa kun se tulee putiikkiisi.

Näkymätön tyttö, tuttavasi työpaikka on tässä suhteessa sitten sieltä ankarammasta päästä, koska tuossa väitöstilaisuudessa tuli esiin, että yleensä mielletään helpottavan tilannetta jos naisella on jompi kumpi, puoliso tai mies. Vastaväittäjä taisi olla sitä mieltä, että lapsi tekee naisesta jo aika normaalin, vaikkei hänellä puolisoa olisikaan, se tuottaa normaaliutta helpommin kuin pelkkä puoliso.

Huomenta. Kävin lukemassa tämän viestiketjun - ja tietenkin suosittelen lukemista, koska olen kyseiset kirjat kirjoittanut. Sitä varten kirjoitin, että niitä luettaisiin. Kirjahan on esine, joka on tarkoitettu luettavaksi.

Molempien kirjojen (väikkärin ja tietokirjan) keskeiset asiat ovat samat, mutta genre erilainen ja on niissä kirjoissa muutenkin jonkin verran eroavuksia.

Neljästä kummistani yksi on vapaasta tahdostaan naimaton ja lapseton. Ikää tällä naisella on kahdeksisenkymmentä vuotta ja työuran hän teki lastenhoitajana.
Siitä on jo vuosia kun hänet viimeksi tapasin mutta muutama sana vaihdettiin tuon elämänvalinnan tiimoilta. Minulle jäi käsitys että tämä ihminen arvosti omissa oloissaan olemista sen verran paljon ettei halunnut jakaa kotielämäänsä kenenkään kanssa. Olematta silti ollenkaan erakko ja epäsosiaalinen.

Työ ei myöskään ollut hänelle Se Juttu. Hän hoiti hommansa hyvin, teki parhaansa mutta jäi eläkkeelle helpottuneena. Sen sijaan hän on itseoppinut tekstiilitaiteilija, kuultokudoksia ym. Ja hänen kotinsa on täynnä kirjoja, katosta lattiaan. Kirjarakkautensa hän tartutti minuun aikoinaan, kannusti lukemaan haastavia kirjoja, muitakin kuin ns ikäsopivia lastenkirjoja.

Onko tämä nainen jotenkin vajavainen - ei miestä ,ei lasta ,ei uraa? Sanoisin että hän elää suorastaan kadehdittavan rikasta elämää. Eikä vaivaudu selittelemään tai puolustelemaan. Vastaa kyllä jos kysytään.

Minun kai pitäisi kuuden lapsen äitinä kokea tämä ihminen jotenkin osattomaksi. Mutta miten voisin?

Olen muutaman kerran kysynyt eräältä ystävältäni, miksei hän ole mennyt naimisiin. Joka kerta hän on vastannut: Voi kauheaa, no en varmasti mene naimisiin, hyi. Muuta kummallista hänessä ei sitten olekaan.

Ja mielenkiintoista on se, joka nyt tuolta kommenteistakin näkyy, että yksineläjät e i v ä t saisi avata suutaan , koska se närästää perheellisiä. He eivät myöskään saa avata suutaan monesti muutenkaan. Sensijaan heidän on kuunneltava ja otettava vastaan miltei minkäkinlaista lausuntoa, jotka aika usein ovat halveksuvia.

Toivon samaa kuin tekijäkin toisen kirjan lopulla: että syntyy asiallista keskustelua aiheesta.

Tutkimukseeni osallistuneet puolisottomat & lapsettomat naiset eivät puolustaneet omaa normaaliuttaan niinkään uran kautta, vaan puhumalla siitä, että he käyvät ylipäätään käyvät töissä "kuten kunnon ihmisten tulee tehdä".

Tutkimukseen osallistui myös niitä naisia, joilla ei ollut työpaikkaa ja niitä, jolla ei ollut pitkää koulutusta.

Ymmärrän, että yksineläjien ja lapsettomien hegemoniaan on hölmöä siitä poikkeavana tulla väliin mitään sanomaan, mutta minusta mielenkiintoista on se, että äitejä ja lapsia saa halventaa vaikka minkälaisin sananparsin, mutta kun siitä sitten huomauttaa, ollaan kenties vieläkin ylimielisempiä. "Ei saisi avata suutaan" niin kuin Hirlii sanoi, ei minusta kyllä sovi tähän ollenkaan. Kyse on siitä millä tavalla puhuu muista ihmisistä ja millä perusteilla olettaa muiden suhtautuvan itseensä.

Siis tämmöinenkö puhetapa ja käytös nyt auttaa asiaa ja kannustaa ajattelemaan, etteivät yksinäiset naiset sitten muka ole ole esimerkiksi itsekkäitä? Eikö tuo käytös ja puhe pentulaumasta helmoissa pyörimässä juuri vahvista niitä stereotypioita?

Mielestäni ihan riippumatta siitä onko miestä, naista tai sitä "pentulaumaa", on vain vaikea kunniottaa ihmistä, joka halventaa muita. Perusolettamus jostakusta ihmisestä kun syntyy ihan yksilöstä käsin.

Työttömänä ja puolisottomana ja lapsettomana minusta ehkä se työttömyys on vaikeinta ja haluaisin olla kyllä sen suhteen normaali. En ajattele sitä niin että ihmisen pitäisi tehdä työtä ollakseen kunnon ihminen vaan enemmänkin niin että koska muut ihmiset osallistuvat minun elättämiseeni niin heillä on myös oikeus olla jotain mieltä työttömyydestäni. Naimattomuuteni taas ei kuulu millään tavalla muille eikä lapsettomuuteni, jos he paheksuvat niitä niin se on heidän ongelmansa.

Eikö ole liian vahvasti sanottu että "ei ole juuri ollenkaan tutkittu". Minäkin muistin yhden Jyväskylän työpaperin (ehkei voi sanoa tutkimukseksi, en ole nähnyt) suomalaisesta vanhapiikuudesta. Yhdessä Arjan kirjoituksessa, joka on verkossa, on ainakin lähteitä aiheesta.

Varmaan aihetta on tutkittu vähän, ehkä se vain jotenkin vilahtaa. Se miksi aloin niuhottaa johtuu siitä, että maininnat niukasta tutkimuksesta muuntuvat helposti väitteiksi ettei ole tutkittu (lainkaan).

Mainitsen esimerkin. Eräässä seminaarissa näytelmäkirjailija Laura Ruohonen sanoi, että tiettyä aspektia Minna Canthin tuotannossa ei ole tutkittu. Sitten seuraavalla kahvitauolla joku päivitteli, ettei Minna Canthia ole tutkittu, mikä on tietysti päätön väite.

Sinänsä väitöskirjan sisällön selostuksesta muodostuva kuvaan on helppo uskoa ihan oman empirian perusteella.

Pahoittelen Saara, että koit sanan pentulauma niin halventavana. Itselläni siihen ei liity erityisen negatiivisia konnotaatioita, enkä ajatellut omalla postauksellani ryhtyväni sotaan perheenemäntiä vastaan.

Sylvi, tämä ettei ole juuri ollenkaan tutkittu tuli suoraan sieltä väitöstilaisuudesta, eli oliko se nyt yksi tutkimus vuodelta 1994 tms. minusta se on kyllä sama kuin ettei ole juuri ollenkaan tutkittu, varsinkin kun vertaa kuinka paljon tutkimuksia syydetään tätä nykyä tuutista ulos.

Reine, minä luulen, että on paljonkin kaltaisiasi ihmisiä, jotka eivät tunne tarvetta luokitella toisia ihmisiä, tästä huolimatta kulttuurin tasolla on olemassa näitä tiettyjä oletuksia, jotka painostavat ihmisiä, tavalla ja toisella. Siis ei ainoastaan tässä perheasiassa.

Näkymätön tyttö, tuo on hyvä pointti kyllä.

Arja, tuo vain jäi väitöstilaisuudesta jotenkin päälimmäiseksi ajatukseksi, että tälle naisporukalle työ oli kauhean tärkeä asia. Minulta meni ohi, että aineistoon olisi kuulunut työssäkäymättömiä.

Hirlii, huomaan että aihe on jotenkin tulenarka. En esim. etukäteen ymmärtänyt ollenkaan, että Arjan väitöskirja kiinnostaisi niin paljon esim. mediaa ja synnyttäisi keskustelua verkossa. Enkä siis tarkoita tätä blogia.

Sinikka, mitähän ystäväsi on ajatellut siitä, että olet udellut häneltä syytä naimattomuuteen. Onko hän kysynyt sinulta miksi olet mennyt naimisiin? Mitä vastaisit?

Olen lopettanut kyselyt, sillä hän ei näyttänyt erityisesti pitävän kysymyksestäni. Tarkoitus oli hyvä, sillä ajattelin ryhtyä puhenaiseksi. Ei hän ole kysynyt naimisiin menostani ja jos olisi kysynyt, olisin huokaissut, rakkaudesta, rakkaudesta.

Minulta on kysytty useinkin miksi olen naimisissa. Sitäkin on päivitelty, että hankin lapsia varsin nuorena. Joku on jopa tohtinut lausahtaa, että ei olisi uskonut näinkin fiksusta ihmisestä, että on siis noita lapsia. Ei ne ikävät stereotypiat ole yksinelävien yksinoikeus(anteeksi toisto).

Niin pitkään kun ihmisen pitää ylipäänsä perustella valintojaan vasten jotain kuviteltua normaaliutta, on jotain pielessä.

Onnittelut Arjalle pitkän uurastuksen tavoitteen saavuttamisesta, - näin yhdeltä donnalta. Täytyy kyllä lukea kirjasi vielä kunnolla, vaikka sitä jo vähän tiedänkin.

Ihan en kyllä ymmärrä mistä Saaran hengitysteiden vihannesmaa alkoi kukoistaa, kun missään eikä ikinä kukaan ei kiistä lapsiperheiden kunniaa tai arvostettavuutta. Päinvastoin, sehän on jatkuvasti hyvin korkealla kaikkien arvoasteikossa - eikä ole koskaan mitään muuta ollutkaan.

Kysehän on tilan ja äänen antamisesta myös muille. Ja vasta omana aikanamme siihen alkaa olla hieman paremmat mahdollisuudet. Ja tietysti siitä, että naisia on vuosisatoja vaivannut ja vaivaannutettu sillä, että heidän oma arvonsa on rouvana korkeampi naimattomia. Että miehen kautta tulee jotain lisäarvoa. Eivätkä naiset niin kauan ole ihan itsellisiäkään, kuin he pönkittävät tätä ajattelua.

Hannah, pakko kommentoida - jos lapsia on yli normimäärän, käytännössä enemmän kuin kolme, niin perheestä tulee kyllä jollain tavalla vähemmän kunnioitettava. Neljännen lapsen jälkeen alkoivat kysymykset elämänkatsomuksesta, tylsät vitsit maailman täyttämisestä yksin ja jonkin verran ikävä kyllä rumia heittoja sosiaalipummiudesta ja vastuuttomuudesta maailman liikakansoitusta ajatellen.

Näinhän se taitaa mennä, kaikkia ei voi miellyttää. Olen ottanut tässä lapsi/mies/rouvasääty-asiassa itse sellaisen asenteen että jokainen tuntee omat rajansa ja sydämestäni toivon että jokaisella olisi myös rohkeus ja edes läheisten tuki elää omannäköistään elämää. Jos minua lähestyy nainen joka sanoo ettei halua lapsia ikinä, niin ei se minua loukkaa. Hän kertoo omasta valinnastaan

Hannah, tuota kauniisti sanottu, mutta ikävä kyllä asia ei ole noin. Ehkä se on joskus ollut, mutta ei enää vuosikymmeneen.

Minusta lapsettomilla ja puolisottomilla ei ole käytännön elämässä mitään ongelmaa itsensä hyväksityksi tulemisen kanssa. Ne eivät ole kaupoissa kärryinensä käytävien ja massaostoksinensa kassojen tukkeena, ne eivät aiheuta oksennusreaktioita imettämällä vauvojaan julkisesti, ne istuvat nätisti julkisisssa kulkuneuvoissa eivätkä metelöi... Lapsista, äideistä (harvoin isisitä) ja perheistä valitetaan itse asiassa ihan jatkuvasti, koska vapaat IHMISET eivät saa olla maailmassa rauhassa.

Minusta on siis outoa ihmetellä sitä, jos tämä aiheuttaa vanhemmissa jonkinlaisen vastareaktion. Asenteet muodostuvat vuorovaikutussuhteesta. Kun lapsiperheitä kohdellaan huonosti tai niistä puhutaan halventavasti, se ei mitenkään voi olla vailla seurauksia. Syntyy toinen ajattelumalli, joka puolestaan muodostaa noita päreessäkin mainittuja stereotypioita. Vastakkainasettelu vain lisää kitkaa erilaisia elämänvalintoja tehneiden ihmisten kesken.

Pitäisi tietenkin äitinä ymmärtää ja antaa anteeksi ja hyväksyä kaikki vähäpätöiseltäkin tuntuva halventaminen sellaisena kuin se eteen tulee ja olla itse edes se aikuinen, johon kohdistuva vähättely ei vaikuttaisi millään tavalla.

Mutta siis muutenkin käytännössä yksineläjien verotus on sama kuin perheellisillä, ollut jo kymmenen vuotta. Myöskään yhteikunnallisesti ei siis ole eroa siinä, onko naisella lapsia vai ei. Kaikki ovat samoilla lähtöviivoilla. Kaikkien on käytävä töissä tai hankittava elantonsa ollakseen kunnon ihmisiä. Sosiaalituilla elävä äiti varsinkin on nyky-yhteiskunnan syöpä ja harmittavana taakkana myös työnantajalleen.

Jotenkin sen kaiken lapsiperhemyllytyksen rinnalla epämiellyttävät kyselyt ystäväpiirin taholta eivät tunnu ihan niin hirveiltä asioilta. Mutta toisen tuskaa on tietenkin vaikea ulkopuolelta nähdä eikä se koskaan ole tunnetasolla edes verrattavissa.

Se, että kuullaan lapsettomien ja puolisottomien naisten elämäntarinoita, sitä kuinka he kokevat elämänsä ja kuinka jäsentävät erilaisia tilainteita ja minkälaisia selivytymisstartegioita kehittävät, niin kaiken tämän kerronnallisen/tieteeksi nyt tehdyn aineiston tarkoitus ei oman ymmärrykseni mukaan ole voimistaa vastakkaisasettelua. Vaan tuoda näkyväksi näkymätöntä, kuulumatonta.

Ja: kirjat kannattaa lukea avoimella mielellä läpi. Toista aloittelen ja ei jäänyt yhtään sellaista tunnetta, että halveksuttaisiin perheellisiä. Kysehän ei ole siitä. Kannattaa siis lukea ja ajatellakin hetki sen jälkeen. Näkökulmat, joita näissä teoksissa on, niitä pyöritetään hienosti - ei vastakkaisasetelulla.

Kirsti, aihe on voimakkaita tunteita herättävä. Ehkä yllätyit, mutta asiasta ei tosiaankaan ole olemassa riittävästi kunnollista tutkimusta tai tietoa tai että aihetta olisi kovinkaan runsaasti käsitelty kirjallisuudessa tai muussa taiteessa.

Hirlii, poikkesin sillä tavalla aiheesta, etten puhunut Arjan väitöskirjoista, vaan niistä syistä, miksi asenteet ovat mitä ovat, ja miten niihin voisi vaikuttaa muutoinkin kuin uraa luomalla.

Uskon kyllä, että nuo kirjat pikemminkin vähentävät kitkaa kuin aiheuttavat sitä lisää, mutta uskon myös yksilön asenteista kumpuavan käytöksen voimaan hyvässä ja pahassa.

Kirsti, yhtä hyvin voisin sanoa, ettei "miestennieleminen" tai "vanhapiika" varsinkaan aiheuta minussa minkäälaisia negatiivisia konnotaatioita, mutta tuskin siitä lohtua on yhdellekään yksineläjälle. Kyllä tämä kaikki juontaa juurensa pienistäkin asioista.

Kuulun vihonviimeisenä mainitsemaasi ryhmään, siis niihin, joilla ei ole edes uraa.

En yleensä selittele näitä asioita, enkä ole aikoihin suoria kysymyksiä saanutkaan. En oikeastaan osaisikaan vastata totuudenmukaisesti (paitsi ehkä kirjoittamalla aiheesta kirjan), koska selitykset eivät ole tiivistettävissä pariin sanaan, enkä aina itsekään ole varma, mitkä asiat elämäni varrella ovat eniten asiaan vaikuttaneet. Missään tapauksessa kyseessä ei ole 'oma vapaa valinta', mutta toisaalta olen kyllä erittäin tyytyväinen kohtalooni, suorastaan yllättynyt siitä, miten hauskaa minulla on, ja tietoinen 'asemani' hyvistä puolista. Se ei tarkoita sitä, etten välillä kaihoaisi perhe-elämän perään.

Koen joskus uusien ihmisten kanssa, että minua pidetään 'epäilyttävänä' ja yritetään sovittaa noihin lueteltuihin stereotypioihin, ja se on kiusallista. Ainoa, mikä siihen oikeastaan auttaa, on pidempiaikainen tunteminen, jolloin ihmiset yleensä lopulta hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Olen Saaran kanssa samoilla linjoilla. Voidaan sanoa esim. että pentulauma pyörii helmoissa tai lapset leikkivät lähellä. On turha väittää, ettei ilmauksilla olisi mitään eroa.

Tuima ja Saara, en väitäkään etteikö ilmauksilla olisi eroa, mutta miten paha ilmaus tuo pentulauma on, niin siitä voi minusta kyllä olla montaa mieltä.

Mutta tietenkin on aina niin, että kun asia liippaa itseä läheltä, sille herkistyy. Kun Saara omassa blogissaan aina silloin tällöin valittelee miten kirjoja on liikaa ja kirjailijoita on liikaa, tai luen lehdestä jutun, jossa valitellaan samaa asiaa, niin minusta se tuntuu aina vähän ikävältä, koska itse olen osaltani syyllinen kirjojen ja kirjailijoiden suureen määrään tässä maassa. Koen kuitenkin turhaksi käydä ärhäkkään taistoon aina kun joku jossain valittaa että kirjailijoita ja kirjoja on liikaa. Mutta ehkä pitäisi aina riehaantua tosissaan sellaisista jutuista.

Filemona, se juuri on jännittävää, että nämä ovat asioita, joita ihmiset vain kokevat nahoissaan. Siis kuten sinä koet, että ihmiset pitävät sinua hiukan epäilyttävänä. Sinulla on sellainen olo, mutta jos kertoisit näille ihmisille kokemuksestasi, he saattaisivat torjua sinun tuntemuksesi ja sanoa, etteivät suinkaan pidä sinua epäilyttävänä. Ja kuitenkin, jostain se tunnelma syntyy.

Minusta Reinen kommentti siitä, että jos lapsia on enemmän kuin kolme, siitäkin seuraa ongelmia, on hyvin uskottava. Ja lisää minun ihmetystäni ja huoltani sen suhteen, miten äärettömän kapea on normaali-ihmisen vaihteluväli, se on oikeasti järkyttävää. Vaikka toisaalta elämäntavat ja tyylit erilaistuvat, ainakin niin väitetään, kulttuuristen normien tasolla yhdenmukaisuuden normipaine pysyy.

Hannah, kommentistasi tuli mieleen, että onkohan nykyään mahdollista, että mies saisi lisäarvoa siitä jos hänen vaimonsa on yhteiskunnallisesti merkittävämmällä askelmalla kuin mies. Huolivatko koulutetut naiset itseään vähemmän koulutettuja miehiä puolisoiksi ja jos eivät huoli, niin miksi eivät. Miestenhän on soveliasta hankkia itselleen puoliso itseään alemmilta sosiaalisilta rappusilta.

Heh, Kirsti, no tuo kirja-asiahan tähän juuri olennaisesti liittyy.

Tokihan lapsia on globaalisti ajatellen ihan liikaa, niin että vertailu suotakoon siltä osin, mutta perusteluina konnotaatioille tuo meni kyllä överiksi.

Tai sitten voidaan tosiaan puhua siitä, että lapsia on liikaa ja minä kolmen lapsen äitinä otin siitä herneen nenään ja menin ihan sen vuoksi tuosta pentulaumasta huomauttamaan. Keinona tuo vetosi ei taida kyllä lapsettomien ja yksineläjien asenneilmastoa lainkaan parantaa.

Hmmm... nähtävästi sitten on niin, että kuuluupa mihin viiteryhmään tahansa, niin aina on jollakulla jotakin vähemmän iloista sanottavaa. Se miten pahaksi sanomiset kokee on kuitenkin hiukan yksilöllistäkin. Mutta luulen kyllä, että kaikki ovat kuulleet mistä vanhanpiian kärttyisyydet johtuvat...

Tuosta hyväksyttävyydestä - ammattielämässä näin ei juuri olekaan. Muualla siihen ainakin nuoremman naisen osalta puututaan jatkuvasti. Miksipä minullakaan muutoin olisi kokonaista arsenaalia käyttökelpoisia vitsejä aiheesta, miksi en juuri nyt tai aivan hetikohta ole avioitumassa.

Sekin, ketkä ovat noita heittoja ulvovista kakaroista jakelevat, voisi olla oma tutkimuskohteensa. Veikkaisin, että siinä voi joku maksella kalavelkojakin.

En halua ryhtyä kiistelemään verotuksesta enkä eräistä yksinasuvaa koskevista tuplahinnoista (maksat aina myös sen puuttuvan osuuden, tarvitsit sitä tai et, et saa 2 * kotitalousvähennystä yms.), sillä nämä ovat liian mutkikkaita juttuja heittää lonkalta. Omalta osaltani olen hyväksynyt ne valittamatta, koska pullasta ei tunnetusti voi valita vain rusinoita. Sosiaalitukien kohdalla säädösviidakko on niin hurja, etten tosiaan pysty sanomaan mitään sen oikeasta kohdentumisesta, toivon sentään että se olisi suhteellisen tasapuolinen. Tutustua ei onneksi ole vielä tarvinnut.

Kirstille sanoisin, että on kuin olisin joskus lukenut jostakin tutkimuksesta, jonka mukaan miehet ovat haluttomia avioitumaan naisen kanssa, joka on yhteiskunnallisesti ylemmällä askelmalla. Mutta luulen kyllä asian olevan vähän sama toisinpäin, - luonnonvalinta tekee sen ihan itsestään.

Näissä kuvioissa on juuri se ongelma, että sen arvostuksen katsotaan tulevan jostakin yksilön ulkopuolelta sen sijaan että katsottaisiin ihmistä. Mutta taidan olla jo liian kyyninen, että uskoisin maailman näissä suhteissa paljoa paranevan.

Liittyy se siinä mielessä, että ihminen on herkkä asioille, jotka osuvat häneen. Ja muiden voi olla vaikea sitä ymmärtää. Sinun esim. oli vaikea ymmärtää miksi otan itseeni jos sinä käsket kirjailijoiden vähentää kirjojen kirjoittamista, ethän ollut käskenyt juuri minun lopettaa. Kysymys on siitä, miten hienotunteisia meidän pitää muistaa olla puhuessamme milloin mistäkin asiasta, koska aina jossain joku kokee, että nyt puhutaan hänestä ja loukkaantuu.

Tuo edellinen kommenttini oli siis Saaralle.

Ja Hannahille, että Arjan kirjassa taidetaan myös pohtia tätä koulutettujen naisten puolisonhankkimisdilemmaa monelta kantilta. Ja niin se tietenkin tosiaan on, että kukaan ei koskaan ole elämäänsä täydellisen tyytyväinen. Kalavelan tuntua voi olla suuntaan jos toiseenkin. Itseäni joskus ärsyttää näin ikääntyvänä ihmisenä jatkuva touhotus nuorista aikuisista, vaikka tottahan minä ymmärrän, että nuoret aikuiset ovat tärkeä ihmisryhmä.

Kirsti, en minä sitä ihmettele ollenkaan, että otat itseesi siinä kirja-asiassa. En kuitenkaan muista siinä yhteydessä käyttäneeni halventavia sanamuotoja kirjailijoista...

Mutta kun siitä ei ole kyse, vaan siitä vastakkainasettelusta (lapseton-lapsellinen, nainut-naimaton). Kun ottaa asiakseen puhua asenneilmaston muutoksen puolesta, eikö silloin olisi järkevää tehdä se sitä toista puolta halventamatta.

(Tämä Vuodatus on aivan hirveässä kunnossa. Se on syönyt yhden jos toisenkin kommenttini ja muutenkin se herjaa jopa niin, että jokin Vuodatuksessa on ihan rikki)

En voi olla laittamatta alkuun 'Pikaisesti pentulauman keskeltä' ;) Anteeksi, jos jotakuta loukkasi. Meillä on sitä paitsi paremminkin paviaaneja.

Varmasti joskus sinkku ja/tai lapseton kohtaa ihmettelyä. Muistan kyllä itsekin, en ollut nuori suhteeseen lähtiessäni ja olin saanut jo kyselyitä, että koskas. Sukulaisisssani on yksieläjiä ja en minä heitä sen kummemmin ihmettele, joskus vain huomaan sen edellisen polven surun, kun heistä ei tullut mummoja tai vaareja. (Mutta se ei olekkaan nyt aiheena!) Ja joskus mietin sitä, että (ehkä) vanhetessa voi jäädä yksin ja yksinäiseksi, jos ystävyyssuhteet eivät kanna esim. työuran jälkeen.

Eräs jo edesmennyt sukulaiseni, joka avioitui vasta eläkeiällä, huolehti kovasti, että saisin lapsia, etten jäisi yksin niin kuin hän. Hänen miehellä oli lapsia, mutta eivät ne sitten tämän vanhan rouvan leskipäivillä olleet kovasti mukana hänen elämässään. Läheisempiä olivat sisarusten lapset. Tämä ihminen oli siis osin pahoillaan "kohtalostaan", joskaan elämäänsä ei valitellut.

Tosin en väitä, että puoliso tai lapset poistaisivat vanhuuden yksinäisyyden. Eihän näissä asioissa yksi juttu takaa toista tai eliminoi sitä. Tämmöisiä haja-ajatuksia.

Minun yksi ajatus jäi puuttumaan tuosta edellisestä ja se oli, että joskus se utelu tai kysely voi jojtua puhtaasti mielenkiinnosta eikä tarkoita tuomisemista tai mitään asenteellista. Kyllä minä olen siinä mielessä utelias, että koettaisin selvittää, onko lapsettomuus tai sinkkuus tahatonta vai 'oma valinta'. Se kun omalta osalta vaikuttaa puheeseen, esim. kiusoitteleeko vai ei (jos niin hyviä tuttuja, että voi kiusoitella). En minä tahallisesti haluaisi ilkeä olla....

Kyllä yksineläjyydessä omanlaiset paineensa on, parhaiten siitä kuitenkin puhuvat ja kertovat yksineläjät kun saavat puheenvuoron. Tämä tutkimus/tietokirja järjestää ja jäsentää yksineläjyyden kokemuksia, tällä kertaa fokus on naisyksineläjissä (ja miksi näin, se selviää lukemalla tuon/nuo kirjat).

Lyhyesti sanottuna lukukokemus populaarikirjasta: pidän sellaisesta tutkimustavasta, jossa kerronnalla ja kertomuksella on tärkeä osa tiedon rakentamisessa.

Onko yksineläjyys valinta vai kohtalon sanelema juttu riippuu varmaan eläjästä. Tärkeätä tässä itselleni on lukijana, että ne kokemukset, jotka hyvin tunnistaa eivät ole merkityksettömiä seikkoja. Se, että tulee kuulluksi ja nähdyksi muutenkin kuin vain eräiden hyvin tutuiksi tulleiden kummallisten ja toisinaan hyvin ikävienkin mielikuvien/myyttien kautta, tuntuu käsittämättömän hyvältä.

Siis, tunteellinen asia, on tämä on. Ehkä, jos olisin ollut kuuntelemassa, olisin saattanut purskahtaa itkuun. Ilosta.

Hirlii, yllättävä kyllä väitöstilaisuudessa itkettiin, en tiedä ilostako vai mistä.

Lentsu, tilanteen epäsymmetrisyys näkyy mielestäni siinä, että harvemmin ihmisiltä kysytään miksi menit naimisiin, miksi teit nuo lapset. Siis esim. sukujuhlissa. Että vaikka kyselyn pontimena on vain hyväntahtoinen uteliaisuus, uteliaisuus tuntuu olevan siinä mielessä yksisuuntaista. On tietenkin sitten kiinni monista asioista, esim. ihmisten temperamentista, että miten painostavina tuollaiset utelut kokee. Jotkut eivät lotkauta niille korviaan.

Saara, ei minulle kyllä sinun jutuistasi myöskään välittynyt mitenkään sellainen olo, että erityisemmin kunnioittaisit kirjailijoita ammattikuntana ja ihmisinä. Olen kuitenkin ajatellut, että sen tosiasian kanssa pitää elää, että kaikki eivät ammattikuntaani ja minua sen mukana kovin korkealle noteeraa, eikä se niin vaikealta itse asiassa tunnukaan, vaan voin ihan ymmärtää teitä.

Tunteellinen väitöstilaisuus kertoo siitä, että aihe on tärkeä.

Kirsti, emme nyt ole puhumassa ammattikunnasta ja niiden kunnioittamisesta. Tästä saisi vääntöä vaikka kuinka paljon, jos alettaisiin keskustella kaikista ammattikunnista ja niiden kunnioittamisesta yleensä. Ja jos siitä kaivettaisiin kaikki vanhat jutut tästäkin blogista, mitähän kaikkea sieltä mahtaisikaan löytyä.

Monien alojen ammattilaisia on liikaa. Niitä säännöstellään siten, ettei kouluihin oteta joinakin vuonna niin paljon opiskelijoita kun on halukkaita. Mutta sitä en tiedä kuinka loukkaavaa voi olla se, että kirjailjoita on liikaa, kun kaikille heille ei löydy lukijoita eikä kaikille kirjoille ostajia.Se on ikävä fakta, jolle minä en voi yhtään mitään.

Mutta kun tämä ei ole se pointti ollenkaan.

Koska et nyt millään ota vastaan tätä varsinaista asiaa mistä on kyse ja mistä tuo päreesikin kertoi, niin ei väkisin.

Mielenkiintoista on, että kun Kirsti kertoo ystävänsä väitöskirjasta, joka on ainutlaatuinen, niin aletaan vääntää kättä saako kirjoittaa pennut vaiko pitääkö kirjoittaa lapset. Se on tässä kohtaa kärpäsen paskan kokoinen asia, kumpaa sanaa käytetään jälkikasvusta.

Kokonaisen hernepussillisen saa tietenkin työntää nenäänsä ja pyöritellä niitä siellä, kukaan ei kiellä. Mutta kun väitöskirjan aiheena on yksinelävät puolisottomat sekä lapsettomat naiset, niin kannattaisi ensin tutustua aiheeseen lähemmin ellei omaa kokemusta ole ja pauhata vasta sitten kun on tutustunut asiaan.

Ainakin täytyy sanoa, että Arjan väitöstilaisuudessa esittämä toive asiallisesta keskustelusta ei nyt tässä blogissa toteutunut ja syy oli tietenkin huolimattomassa sanavalinnassani, josta pahoitteluni. Mietin vaan, että kun poliittisen korrektiuden vaatimus alkaa olla tätä tasoa, niin kirjailijan ammatin harjoittaminen käy siinäkin mielessä jo aika hankalaksi.

Juu, en ajatellutkaan että tilanne on tasapuolinen kysymyksissä. Ja siis mielestäni on hyvä, että yksinelävät naiset saavat puheenvuoron. Se asia, jota mietin, taisi tulla jo sanotuksi näissä kommenteissa eli kun tuodaan julkisuuteen tai julkiseksi (= tutkitaan, kirjoitetaan) asioita tai näkökulmia vaietummasta aiheesta, se voi avata monen silmät tai auttaa näkemään asioita, joita ei olisi osannut katsoa.

Niin ja pakko selventä, että uteliaisuuteni ei nyt tarkoita, että olisin aina ensimmäisenä nenä pitkällä kyselemässä ihmisiltä siviilisäätyjä ja sen sellaista.

Onpas mielenkiintoinen keskustelu (minä tosin en ole tuo Tuija :)). Mutta jos pysytään kieliasteikolla, niin olen samoilla linjoilla Tuija ja Kirsin kanssa. Pentulauma helmoissa ja lähellä leikkivät lapset kertovat erilaisesta suhteesta, mutta minusta ero tulee tuosta 'helmoissa' ja 'lähellä leikkimisestä'. Pentulauma voi olla myös hellittelymuoto jonkun kielessä.

Keskimäärin epäilen kyllä, että naimattomuutta ja lapsettomuutta on jotenkin "luvallisempaa" ihmetellä ääneen - mutta yllättävän nopeasti yli kolmen kipuava lapsimäärä saa muut avaamaan ihmettelevän suunsa, siinä Reine on oikeassa.

Kävin tänään tutustumassa yhden viikon ikäiseen ihmislapseen, häntä kutsuttiin marakatiksi ja aikalailla sellaista muistuttikin. Hiuksetkin olivat juuri sillä tavoin pystyssä.

Ei voi mitään. Asiallinen keskustelu tästä kyseisestä aiheesta sinänsä olisi ollut mielenkiintoinen. Sanoihin merkityksen lataa myös lukija, ei ainoastaan kirjoittaja.

Ah, hyvä kun korjasit Tuima. Olen tainnut ennenkin lukihäiriöisenä sotkea Tuijat ja Tuimat. Pahoitteluni.

Lentsu, minä joka tapauksessa olen ihminen, joka pidän uteliaisuutta enimmäkseen myönteisenä asiana, se on elämän merkki. Tämän väitöskirjan aihe avasi ainakin minun silmiäni, se täytyy sanoa. Ja varsinkin se avasi silmäni, että miten paljon tämä aihe kuumentaa tunteita. Ja nyt en tarkoita tätä keskustelua, koska tässä tunteet kuumenivat ulkoväitöskirjallisista syistä.

Hirlii, sepä. Missä määrin kirjoittaja on vastuussa siitä, miten lukija hänen tekstinsä tulkitsee. Tämä on tietenkin rajanvetokysymys. Luulisin kuitenkin, ettei minua voi oikein viharikoksesta syyttää tämän postauksen vuoksi. Ainakaan vielä toistaiseksi.

Kyse oli asenteesta, Hirlii, eikä siinä näytä olevan hurraamista. Yhtä lailla minun mielestäni voisi olla kärpäsen paskan merkityksetön tuo vanhapiika tai miestennielijä, mutta se ei ole.

Tuttavapiiriini kuuluu enimmäkseen lapsettomia naisia. Heidän valintansa kyseenalaistaminen ei ole ollut koskaan olennaista. Olennaisempaa on se millaisia he ovat ihmisinä.

Asiallinen keskustelu ei ole sama asia kuin pinnallinen pään nyökyttely ja samaa mieltä oleminen. Kun syitä ja seurauksia pöyhitään, sieltä voi löytyä semmoisiakin asioita jotka eivät kaikkia miellytä, mutta se ei välttämättä tee keskustelusta asiatonta.

Nyt tämä on asiatonta, koska ei puhuta itse syistä ja seurauksista, vaan siitä, että joku ikävä ihminen niitä asenteita vähän pöyhii.

Aihe on tunteellisesti ja tiedollisesti sekä kaiketi naistutkimuksenkin kannalta mielenkiintoinen. Minua tämä aihe kiinnostaa sen takia, että siihen liittyy vahvoja mielikuvia, kulttuuriin rakentuneita kuvastoja, jotka ovat hyvin väkevästi elossa olevia asioita ja joiden pohjalta ihmiset (tiedostamattaankin) toimivat toisiansa kohtaan. Niistä tulee tietoiseksi kun havainnoi tilanteita tai asioita ympärillään.

Väitöskirjassa lähestytään aihetta kuvastojen kautta, se on kiintoisa tapa.

Saara, asenteista juu-u myöskin, mutta monesta muustakin.

Nämä nettikeskustelut ovat yleensä aina tällaisia pään seinään hakkaamisia. Kummallekin osapuolelle jää kokemus, että toinen nyt vaan ei kertakaikkiaan halua ymmärtää mitä tässä yritän sanoa ja ehkäpä he sitten ovat oikeassa siinä. Tai sitten kaikki ovat vaan niin hemmetin tyhmiä.

Ikävä olo jäi minullekin noista "pentulauma"-jutuista. Ikinä ei olisi tullut mieleen käyttää lapsettomuuden valinneista sinkkunaisista nimeä "vanhapiika" tai "miestennielijä".
Ei siis ikinä ennen.
Nyt tuli olo, että se lie asiallista suhteessa joidenkin "vanhojenpiikojen" omaan kielenkäyttöön...
Itse väikkärikin, jonka mielenkiinnolla olin luettavaksi tilannut, konnotoituu kyllä tämän keskustelun jälkeen jonkinlaiseksi käänteisen suvaitsemattomuuden ylistykseksi.

No niinhän se on Väitöskirjaa tekevä äiti, että yleensä kaikki puhe on aina suhteessa joihinkin aikaisempiin puheenvuoroihin. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä. Lue nyt se väitöskirja kumminkin ensin, ennen kuin teet siitä johtopäätöksesi. Eiköhän vaativa tehtäväsi väitöskirjan väsääjänäkin jo edellytä sitä. Ja anteeksi kun käytän sanaa "väsääjä" koska sekin sisältää negatiivisia konnotaatioita, eikö niin.

Mutta kuten jo aikaisemmin tuolla sanoin, niin millä tavalla esim. minä kirjailijana voin siinä vaiheess toteuttaa omaa kirjailijankutsumustani, jos minun täytyy jokaisen sanan kohdalla punnita kuka siitä nyt kulloinkin vetää herneet.

Kirsti:"Mutta kuten jo aikaisemmin tuolla sanoin, niin millä tavalla esim. minä kirjailijana voin siinä vaiheess toteuttaa omaa kirjailijankutsumustani, jos minun täytyy jokaisen sanan kohdalla punnita kuka siitä nyt kulloinkin vetää herneet."

Eihän tässä nyt hyvä ihminen ole kyse sinun kirjailijankutsumuksestasi, vaan tästä yhdestä asiasta:
"Mutta kun siitä ei ole kyse, vaan siitä vastakkainasettelusta (lapseton-lapsellinen, nainut-naimaton). Kun ottaa asiakseen puhua asenneilmaston muutoksen puolesta, eikö silloin olisi järkevää tehdä se sitä toista puolta halventamatta."

Kyllähän meillä sananvapaus on. Kaikkea saa sanoa ja hyvä kun saa. Jos minusta sen pentulauman helmoissa pyörimisen johdosta sieltä taustalta kuultaa asenne, joka ei minua kamalasti riemastuta, eikä se välttämättä ollut ihan korrektia, niin miten hemmetissä sinun kirjailijanurasi nyt on siitä vaakalaudalla?

Puuh, luulisi, että asenteista voitaisiin puhua myös toiseltakin näkökantilta, mutta kun nyt ei näköjään voi, niin sitten ei voi.

Saara, yritän nyt vielä antaa esimerkin. Yhdessä Emma-kirjassani Emmalla on vähän homofobisia asenteita. Olen saanut palautetta siitä, että miksi ihmeessä haluan kirjassani antaa tilaa homofobisille asenteille. Heidän mielestään kirjojeni kaikkien henkilöiden pitäisi aina käyttäytyä poliittisesti äärimmäisen korrektisti. Mutta mitä se sellainen kirjallisuus on, jossa henkilöt miettivät kaikkien mahdollisten lukijoiden tunteita ennenkuin sanovat mitään.

Tämä blogi ei tietenkään ole mikään romaani, mutta itseilmaisuani tämä kuitenkin on. Minulle sanaan pentulauma ei liity mitään erityisen negatiivista, kuin ei myöskään helmoissa pyörimiseen. Pentulauman helmoissa pyöriminen yksinkertaisesti kuuluu minun tapaani puhua, samoin kuin tapaani puhua kuuluu sanoa väitöskirjan tekemistä väsäämiseksi, vaikka sekin on varmaan loukkaavaa monesta sellaisesta ihmisestä joka ei suinkaan ole väsännyt väitöskirjaansa, vaan uurastanut sen parissa kymmenen vuotta.

Joo-o, itseilmaisua kyllä, ja siihen puuttuminen on tietenkin väärin. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä kirjojesi kanssa.

Totta kai pitää saada sanoa "pentulauma helmoissa pyörimässä", mutta minähän vain kerroin, millaisia mielleyhtymiä se minussa herättää ja miksi se ei mielestäni välttämättä tässä yhteydessä aja asiaansa. Minulle ainakin tuli mieleen, että "pentulauma jaloissa pyörimässä" nähdään tässä vastakkainasettelussa negatiivisena asiana.

Jos ajatellaan sitä sananpartta ihan oikeasti käytettynä vaikka Loka-Laitisen kolumnissa tai kenen tahansa kirjoittamana jossakin lehdessä, niin se näyttäisi aika pahalta. Kyllä minusta voidaan väittää, että se on yleisesti ottaen negatiivissävytteinen sanontatapa, jossa todellakin asenne äitejä ja lapsia kohtaan on se, että ne pennut eivät ensinnäkään ole yksilöitä, vaan lauma, ja että mammamuori siinä hellan ja nyrkin välissä hameen helmat hulmuten tekee päivän kotitöitä.

Minä en edelleenkään sano, etteikö niin saisi ajatella tai sanoa. Se asenne ei vain minusta aja lapsettomien etua millään tavalla. Ja sitä tässä draamassa olen kovasti yrittänyt sanoa vahat synnit harteillani.

Niin, minä olen naiivisti ajatellut, että silläkin on vähän merkitystä että kuka mitäkin sanaa käyttää. Esim. romani saa kutsua itseään mustalaiseksi, valkolaisten kannattaa olla varovaisempia, kuitenkin ajattelen, että valkolainenkin voi jossain yhteydessä käyttää sanaa mustalainen, mutta tietysti se on riskialttiimpaa. Itseäni en mieltänyt lokalaitistyyppiseksi kirjoittelijaksi, enkä nähnyt itseäni osana lapsettomat-lapsekkaat kiistakenttää, kun en tietääkseni koskaan ole missään vastustanut lapsiperheitä enkä äitejä enkä kokenut näitä itselleni uhkaksi enkä tuntenut tarvetta heitä uhata. En tullut ajatelleeksi että kukaan näkisi syytä sijoittaa minut johonkin vastaleiriin tässä ikuisessa lapsia vai eikö lapsia kiistassa pelkästään sillä perusteella että käytän sanaa pentulauma.

Okei, Kirsti. En missään vaiheessa sanonut, että sinä olisit lokalaitismainen. Tämä menee ihan mahdottomaksi.

Tehdään nyt... tai siis ei tehdä, vaan minä teen nyt niin, että myönnän olleeni väärässä. Mitään syytä sijoittaa sinut mihinkään vastaleiriin ei "pentulauman helmoissa pyörimisen" johdosta ollut. Vedin turhaan herneet nenääni ja unohdan sen kärpäsen paskan jälkimaunkin vielä.

Lisäksi toivon, ettei Arjan väitöskirjalle koitunut tästä nenäherneestä mitään haittaa.

Miksi aina täytyy jonkun myöntää olleensa väärässä? Eikö joskus voisi vaan todeta, että asiat ovat tässä maailmassa luonteeltaan sellaisia että niistä voidaan olla montaa mieltä?

Mutta kyllä sopii minullekin ihan hyvin, että lopetetaan tämä vääntö. En usko Arjalle, enkä kenellekään muullekaan koituneen tästä suurta haittaa, toivottavasti ei sinullekaan.

En tiedä miksi. Siksi kai ettei vääntäminen muuten koskaan lopu :)

Mielellänihän minä eri mieltä monesti olenkin.

Niin minä oonkin ajatellut, että tuossa täytyy olla jokin intohimo taustalla.

Tässä nyt on aiheesta jo sanottu aamen ja plottis. Pentulauma helmoissa on sanonta, jota nimenomaan äidit ylepeydellä viljelevät kullannupuistaan ja elämäntilanteestaan. No joo, en jatka, vaikka mieli tekisi.

Se, että pennut pyörivät helmoissa ei aiheuta minussa minkäänlaista nikotusta. Sanat ovat sanoja, ja me käytämme niitä eri tavoilla. Muistan kuinka nuorena menin sanomaan tulevaa appeani äijäksi, kuten miehenikin kutsui. Jälkeenpäin sain kuulla sopimattomasta kielenkäytöstäni. Minä olin läksytyksestä aivan äimistynyt, sillä siellä, mistä olen kotoisin, ukot ja akat ovat ihan korrektia kielenkäyttöä, miksei siis äijätkin. Tai pennut. :D

Mielenkiintoinen väitös. Pitääkin tutustua vähän tarkemmin.

Unohdin mainita, että itselläni on lapsia, jotka siis ovat myös pentuja, kakaroita, rakkaita, ihanuuksia, ja kaikki nuo äidillisen hellästi lausuttuna.

Minä olen ennenkin sanonut täällä ja muualla, että jokainen saa valita oman elämäntapansa mielensä mukaan, lakien ja hyvien tapojen rajoissa tietenkin, eikä se kuulu oikeasti minulle pätkääkään. En koe tarpeelliseksi ylentää tai alentaa mitään ihmisryhmää minkään elämäntilanteen perusteella.

Kiitos kommenteistanne Celia ja Sinikka. Mukava kuulla, ettei sana pentulauma aiheuta teissä suurempaa ärsytystä. Mutta monia se ilmeisesti myös ärsyttää ja suon heille oikeuden ilmaista ärsytystään. Tässä kohtaa en aio muuttaa omaa puhetapaani, mutta on tietenkin aina hyvä miettiä, mitä sanoja käyttää ja millaisia asenteita teksteissään välittää. Eli opettavainen keskustelu mielestäni kaikenkaikkiaan.

Monia lapsettomia kyseleminen ärsyttää, vaikka kysymys ei olekaan loukkaava tai sisällä mitään loukkaavia sanoja.Sama normittamisen idea ei kuitenkaan näytä pätevän toiseen suuntaan, vaikka lapsen laittamisen perään kyselyt ovat vähentyneet tai loppuneet.

Niin, koska lasten tekeminen on normaalia, niin mitäpä sitä kyselemään, jos joku niitä tekee. Paitsi tietenkin jos sitten tekee liian monta, tai liian nuorena, vanhana tms.

Ajankohtainen postaus ja kiinnostava väitöskirja. Täytyy tutustua siihen tarkemmin.

Saaralla taitaa olla liikaa aikaa ja roppakaupalla pakastevihanneksia varastossa. Tuntuu, että kyseessä on ihminen joka ei siedä siitä että välillä puhutaan muidenkin ongelmista, vaan aina täytyy pakottaa valokeila itseensä tavalla tai toisella. Tunnen näitä tapauksia myös live-elämästä, eikä rasittavampaa seuraa voisi kuvitella.

Saaralla on vaan kyky ilmaista itseään voimaperäisesti ja värikkäästi täällä virtuaalimaailmassa. Syntihän se olisi jättää moinen kapasiteetti käyttämättä.

Ilmeisesti meillä kaikilla on kokemusta siitä,että on herkällä hetkellä joku kyseenalaistanut valintojamme ja siitä on jäänyt kaiherrus mieleen.Meitä kaikkia voidaan kuvailla hyvin monilla määreillä ja silti ne eivät meitä kokonaisuudessaan kuvaa.Lukekaapa vain joskus lääkärin epikriisiä."Ai,minustako tuo kertoo..."
Itse olen ollut monenlaisessa perhemuodossa ja huomannut,että aina niistä kommentoitavaa tai päivittelyä löytyy.Ehkä vähiten silloin,kun olin noin kolmikymppinen, kahden koululaisen työssäkäyvä äiti.Nyt taas kommenttia löytyy,kun olen kotona 3 nuorimman kanssa,jotka ovat valmiina saatuja.En oikein osaa sanoa,miten noihin erilaisiin kommentteihin suhtaudun.Joko ikä tai varmuus omista valinnoista tekee melko paineenkestäväksi. Ja toki myönteisiä, kannustaviakin kommentteja tulee ympäristöltä!

Heh, kf. Juu, näino. Minäkin tiedän ja varsinkin netissä tapaan usein sellaisia kommentoijia, jotka menevät henkilökohtaisuuksiin toista tuntematta, eikä minullakaan niistä ole paljoa hyvää sanottavaa.

Tiina, se on kyllä totta, että harvemmin varmaan löytyy sellaisia ihmisiä, jotka pääsevät elämänsä läpi ilman etteikö joutuisi koskaan kuuntelemaan ulkopuolisten asiattomia kommentteja.

It is hard to say such a thing is clear.

eikä minullakaan niistä ole paljoa hyvää sanottavaa.

Like the start of a new season isn't enough to get the juices flowing in an NFL player.
BUY WOW GOLD
Tom Coughlin's Giants open their 2010 season today. It will be the first regular-season game in New Meadowlands Stadium.http://www.exectky.com/
And it's against a Carolina team that pummeled them in front of their fans late last season.
http://www.dotapm.com/
"I think we'll have plenty of emotion," said Coughlin. "It's the new stadium, first regular-season game, the significance of the game. All of it."http://www.suwowps.com/

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

The woman, dermatitis after your lady tissue comes in contact with some kinds of thomas sabo gorgeous jewelry. This dermatitis is because an allergic reaction here in various kinds of thomassabo diamond. Still the item tom sabo charms is usually related tokeep on a good deal

The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,