Lapsettomien palstoilla tähän asiaan törmää aina joskus. Muutaman kirjoituksen muistan, ja niissä kirjoittaja puhui toisenlaisesta lapsettomuudesta ja kyseli, mihin minä kuulun.
Jonkin verran on yksin lapsen saaneita, mutta se vaatii sekä rahaa että turvaverkkoja, ellei aio heittäytyä soitellen sotaan. Rahaa lapsettomuushoitoon sekä ihmisiä ympärille tukemaan ja auttamaan. Toki lapsen voi hoitaa ihan yksin, ilman tuki- ja turvaverkkoja ja joidenkin on pakko - oli sitten (ollut) puoliso tai ei. Mutta olen ymärtänyt, että varsinkin lapsettomuushoitoon lahtevä miettii myös sitä tulevaa ja omaa jaksamista.
Itselle ei sis ihan vieras ole tämä yksinäisen naisen lapsettomuus, vaikkei omakohtainen kokemus olekkaan. Ja mielestäni Tyhjän sylin messut on kaikille lapsia toivoville. Niin no, varmasti mediassa kyllä käsitellään asiaa parien lapsettomuutena ja heidän lauantaina.

tuo ' Jonkin verran on yksin...' tarkoittaa siis sitä, että itselle on tullut vastaan jonkin verran. En ala väittämään, etä tilastoja tuntisin, puhun siis ihan oman (palstailu)kokemuksen pohjalta.

Lentsu, en epäile etteikö olisi juuri niin kuin sanot, että asiaa jossain on käsitelty. Aina kun joku tähän ihmisryhmään kuuluva aukaisee suunsa, se merkitsee, että vaikeneminen siltä osin särkyy ja asia pääsee julkisuuteen. Silti ihmisellä, silläkin joka tuntemuksistaan puhuu, voi säilyä kokemus siitä, ettei hänen suruaan oteta vakavasti ja ettei hänellä oikeastaan ole oikeutta kokea sillä tavalla kuin kokee.

Näiden kulttuuristen ilmiöiden kanssa on juuri se kiinnostava dilemma, että tietyt oletukset ja asenteet ja normit elävät ja pyrkivät ohjaamaan meitä siitä huolimatta että arkisten suhteittemme tasolla voimme puhua asioista ikään kuin niitä ei olisikaan.

Tarkoitan nyt esim sitä, että minähän en juuri koskaan joudu omassa elämässäni kohtaamaan ihmistä, joka kauhistuisi, että olenpa minä lihava. Mutta jostain minulle on kuitenkin muodostunut erittäin selkeä mielikuva siitä, että painan parikymmentä kiloa liikaa. Ja se mielikuva säilyy, vaikka kaverit sanovat, että heidän mielestään olen ihan sopiva. En myöskään muista törmänneeni koskaan ihmiseen, joka itse myöntäisi vahtivansa lähimmäistensä lihoja ja että toisen ihmisen painolla on hänelle minkäänlaista merkitystä. Ja kuitenkin me elämme kulttuurissa, jossa koemme, että meidän pitäisi olla tietyn painoisia ollaksemme hyväksyttyjä.

Minä olen lukenut muutaman mielipidejutun jotka käsittelivät yksinäisen miehen lapsettomuutta, se on ehkä vieläkin vaietumpi aihe ja hankalampi, on vähän helpompaa hankkiutua yksin raskaaksi (vaikkei sekään tietysti ole helppoa) kuin löytää kohdunvuokraaja.
Minä olen joskus ahdistunut siitä että entä jos nelikymppisenä kadun kauheasi sitä etten ole tarttunut muutamiin seurustelumahdollisuuksiini, että silloin tuntuu pahemmalta se että on yksi kuin se että on elänyt niin kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Mutta on kyllä aika mahdotonta elää sen mukaan mitä kuvittelee ajattelevansa parin kymmenen vuoden päästä.

Puolisoton on moninkertaisesti tässä(kin) asiassa yksin, koska paitsi että on näkymätön yhteisön silmissä niin ei voi jakaa tätäkään arjessaan ellei ole ystäviä, joiden kanssa sen voi jakaa. Pariskuntien kannalta siitä puhutaan paljonkin. Tuosta Lentsun kirjoituksesta tuli mieleen se, että monet yksineläjät luopuvatkin sitten lapsenteosta näiden sosiaalisten verkkojen sekä hyväksynnänkin puuttuessa. Ei yhden vanhemman perhe ihan myytti-vapaa alue vielä ole.

Tuo yhteisö(i)ssä näkymättömyys, kuulumattomuus on kirjan muidenkin teemojen osalta eräs tärkeä tulokulma yksineläjyyteen.

Keskustelu menee mielenkiintoisille urille, joista huomaan tietämättömyyteni. Kiinnostus väitöskirjaan ja toiseen versioon heräsi kunnolla.

Huomaan omista verkostoistani, ettei juuri kukaaan uskoudu lapsettomuusaiheesta. Ehkä minua ei pidetä kaikkein sopivimpana kuulijana, koska olen huoltanut lapsen yksin. En ole tuntenut itseäni kovin ainutlaatuiseksi, koska meitä on paljon. Tuttavapiirissäni on myös adoptiolapsen yksinhuoltajia.

Olisiko tässä aiheessa jutun juurta kolumniin?

Jaa Sylvi, kuka tietää, ehkäpä olisikin. Väitöstilaisuudessa muuten vastaväittäjä toi esiin omana mielipiteenään, että yksinäinen nainen on kyllä ihmisten mielikuvienkin tasolla jo aika normaali jos hänellä on lapsi. Eli olet ollut ihan ajan tasalla.

Hirlii, juuri tämä näkymättömyys yhteisön silmissä onkin se kiinnostava juttu. Ihmiset voivat kyllä ystäväpiirissä jakaa monenlaisia asioita, mutta sitten ovat nämä ilmassa liikkuvat oletukset ja näkemykset, joihin tämä ruohonjuuritason ajatuksenvaihto ei kovin paljon vaikuta.

Olet oikeassa Näkymätön tyttö, miesten osa tässä jutussa on vieläkin hankalampi. Ja mitä tuohon mahdollisuuteen tulee, että katuisit ehkä myöhemmin sitä jos olet jättänyt tilaisuuksia käyttämättä, niin itse kyllä mietin, miten moni parisuhde solmitaan ja lapsi hankitaan juuri tuosta pelosta. Ihminen menee mieluummin hiukan hataraan ja epätyydyttävään liittoon kuin jättäytyy kokonaan ulkopuolelle. Voimakas familistinen perheideologia ajaa heitä sellaiseen ratkaisuun, koska he uskovat, että onnetonkin parisuhde on parempi kuin elämä yksin. Siis en tiedä onko näin, vaan kysyn.

Itse muistan omilta lisääntymisaikaisilta vuosiltani, että mietin useinkin lapsen hankkimista siltä kannalta, että lapsen avulla saisin helpotusta työelämän paineisiin. Koin nimittäin, että jos ei ole lasta, pitäisi sitten saada aikaiseksi jotain muuta merkittävää, jolla voisi oikeuttaa oman lapsettomuutensa. Koin, että äidiksi ryhtyminen vapauttaisi minut miettimästä urakysymyksiä. Tietenkin olisin joutunut silti hankkimaan rahaa jostain ja siis tekemään jonkinlaista työtä, mutta työelämään olisi siinä versiossa tuntunut liittyvän vähemmän paineita.

Nyt koen ettei minulla ole sen kummemmin uraa kuin lastakaan, mutta ihan hyvinhän se sitten on näinkin mennyt.

Aika hauskaa, Kirsti. Muistan ensimmäisen lapsen saatuani nimen omaan ajatelleeni, että mikä ihana tapa päästä hengähtämään työtodellisuudesta ja uranluomispaineista. Aika huono periaate lapsen hankkimiseen, tai lasten. Mutta silti ei kaduta. Ja syrjäpoluille uraelämästä äitiys kyllä vei. Sekään ei kaduta - juuri nyt.

Olenkin toistellut aina välillä, että kun nainen ei tiedä mitä tekisi niin sitten tekee lapsia.

Kirstin vertaus painoihanteisiin on aivan erinomainen. Juuri tästä alaviitekielestä, annetaan ymmärtää -kielestä on kyse paljon enemmän kuin suorista sanoista.

Mutta urheilujoukkueet hankkivat yhtenäiset asusteet, ja muutkin ryhmittymät tunnuksensa ja näillä keinoin rakennetaan sitä yhteisöllisyyttä, kuppikuntaa. Se on yksinkertaisella tasolla samaa kuin mitä tapahtuu heikommin ymmärrettynä yhteiskunnassa muutoin, eri valintoja tehtäessä. Halutaan liittyä joukkoon hyväksymällä normioletus, ja enimmäkseen niin, että kartetaan ajattelemasta sitä, mitä kaikkea sen normin mukana tulee hyväksyneeksi. Ja kun on tunnustanut normien pitävyyden, on osa joukkuetta, ja puolustaa sitä myös. Vaikkei aina tiedäkään mitä kaikkea puolustaa.

Joillekin tuo kaikki sitten taas toimii ohjenuorana, kuin valkoinen keppi sokealle. Kun seuraa normistoa mahdollisimman tiukasti, voi luottaa siihen, että on jossain määrin hyväksytty.

Määrittelemätön on myös niiden joukko, jotka ovat menettäneet lapsena. Jos lapselta kuolee isä ja äiti, on hän orpo, mutta jos vanhemmilta kuolee lapsi, ei sanojakaan löydy. Anteeksi tämä näkökulman vaihdos sivuraiteelta.

Olet oikeassa Sinikka. Mistähän se kertoo, että ei ole luotu sanaa kuvaamaan tuota tilannetta, jonka sentään aika moni vanhempi on joutunut kokemaan?

Hannah, se onkin jännittävää, että tämä halu ryhmäytyä on ihmisillä niin suuri. Vakavastihan se pitää ottaa, ihminen tarvitsee ryhmää. Ilman ryhmää hän voi huonosti. Mutta miten ryhmät voisivat olla suvaitsevimpia?

Kristiina, hauska kuulla, että joku tosiaan on kokenut noin. Koska itse välillä mietin, että olinko ainoa joka mietti lasten laittamista tästä näkökulmasta. Kun joillekin puhuin siitä, en oikein saanut mielestäni ymmärrystä. En minä tiedä onko se huono syy tehdä lapsia, että vapautuu joistakin vaatimuksista. Olennaisinta kai on, että kuinka sitä osaa sitten niiden lastensa kanssa olla. Jos nauttii kotonaolosta lasten kanssa, niin mikä sen ihanampaa, lapsenkin kannalta.

tämä menee nyt ihan jo ohi alotuksen, mutta muksua kerhoon kuskatessa mietin, että kuinka me ihmiset olemme yksilötasolla niin monin tavoin normipoikkeamia, mutta osana ryhmää kuitenkin. Jossain vain on ne normirajat, tämä annetaan ymmärtää -viesti. Tuo painoasia minua ensin kuljetti ja lapsettomuus sekä itse mietin kanssa lapensa menettäneitä. En minä taas saa selitettyä, mutta jotain sellaista haen, että kun otetaan tavallisten kansalaisten summamutikkaryhmä, sieltä löytyy yksilötasolta paljon erilaisia 'poikkeamia', vaikka ihan siis otettaisi esimerkit pariutuneista, perheellisistä. Että jotenkin se normi on samalla irti todellisuudesta ja kuitenkin mukana siinä. Anteeksi, en osaa selittää ajatuksiani.

Ei kun minusta selitit hyvin lentsu, tuohan se jännittävä ristiriita onkin. Kun läheltä katsoo ihmisiä, niin kahta samanlaista ei ole. Ja ihmiset itsekin mieltävät itsensä yleensä aika yksilöllisiksi, käsittääkseni. Joten mistä tämä normipaine samanlaisuuteen sitten kuitenkin syntyy, joska jokainen kuitenkin itse kokee olevansa omanlaisensa? Se on minusta kiehtovankammottava kysymys.

Se onkin. Ajattelin juuri samoin kuin Lentsu, jokainen on erilainen tai outo jonkun ominaisuutensa tai laatunsa takia.

Normeilla kai yritetään säädellä tätä kokonaisuutta, että nämä asiat sallitaan ja näitä ei. Onhan se jossain asioissa hyväkin ettei ihan omanlakisesti toimita ja eletä. Jokainen on oma anitukertaisuutensa, mutta tähän erityiseen normiseikkaan, että jos on lapseton ja puolisoton, sisältyy jo sitten paljon muutakin. Kiehtovaa ilman muuta, koska jokainen joutuu jossain mielessä törmäämään näihin. Normeihin siis.

Kun luovuin lapsenteosta, niin en voinut arvatakaan miten voimakkaita vaikutuksia sillä oli, etenkin työelämän käänteissä ja tilanteissa. Se ratkaisu johti toisenlaiseen elämään eikä tämä nyt mitään erityisen kamalan kurjaa ole, mutta helpommalla olisin päässyt ryhtymällä äidiksi, sellainen kokemus minullakin on. Ratkaisua miettiessäni ja tehdessäni sain usein sellaista palautetta, että menee hyvä nainen hukkaan (kun ei tee lapsia), asiasta oli vaikeata käydä oikeen minkäänlaista kunnon keskustelua, ainakaan poikkeavan teon miettimisestä. Enää näitä painostustilanteita en kohtaa itse, mutta nähnyt kyllä kuinka se voi kohdistua myös mieheen.

Tuli ihan sisäinen pakko ottaa kantaa tähän työ- äitiys - normeihin pakottaminen - keskusteluun.

Minähän sain ensimmäisen lapseni heti koulun jälkeen yliopistoon mentyäni, siis kesken opiskelujen. Painostus siihen, että olisin lopettanut opiskelun ja siirtynyt hoitamaan perimmäisiä naisten velvollisuuksia "muualle" tuli - proffan taholta. Voisin kirjoittaa pamfletin asiasta (tämähän tapahtui 60-luvulla!)
Runsaan vuoden päästä sain seuraavan lapsen. Viime tingassa ennen synnytystä sain paperit ulos. Niinpä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen olin "luomassa uraa".

Minua jaksavat naurattaa nämä lööppien "Aion yhdistää uran ja lapsen" - viimeksi näin viestitti L.Lampenius.

Siis kummastakaan kahdesta ensimmäisestä en pitänyt minkäänlaista lomaa. Ei tietenkään ihanne, ei sovi kaikille. Mutta minulle parasta elämässä ovat olleet lapset. Ne eivät ole ainakaan estäneet mitään.

Pojalle kävi puolestaan niin, että hänen väittäriopponenttinsa nosti aika äläkän, kun pojalle osui juuri synnyttäneen vaimon vakava komplikaatio ja opponentin (naispuolinen feministi) tapaaminen samaksi kellonlyömäksi.

Meillä on näitä lapsensaantiin ja "isättömyyteen" liittyneitä kärhämöintejä ollut suvussa ainakin neljässä peräkkäisessä sukupolvessa.

Kaikki synnyttäneet ovat nähneet lapsenteon osana elämää, yhtenä osana, joka ei ainakaan ole pyrkimyksiä haitannut.

Kuten sanoin, tässä on vain osa omakohtaisista kokemuksista. Lapsettomuudenkin olen nähnyt melko läheltä. Että sillä tavalla on tuntumaa.

Ai vielä: Kun olin saanut kolmannen lapsen, olin töissä oikein vanhakantaisessa laitoksessa. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin voinut keskustella työpaikalla työaikaan jotain imettämiseen (imetin, kävin autolla ruokiksella kotona) tai kestovaippoihin liittyvää juttua.

Olen kait sitten sekä sopeutunut normeihin että en. En kuitenkaan ole erityisen stressaantunut ollut lapsiasiasta koskaan. Meni niin tai näin, aina oikeinpäin. Minulle.

mukavaahan se on kun etupäässä kun toteuttaa sellaista elämänmuotoa ja elää sellaista elämää kuin haluaa.

ei se varmaankaan ole mikään este, lapset tai perhe millekään, mutta sitä harvemmin tai tuskin koskaan joutuukaan muille/toisille sen kummemmin perustelemaan. ja kukaan tuskin tulee esittämään epäileviä kysymyksiä tai haluaa selvitystä läpsenteon tai perheen perustamisen syistä.

on myös heitä, jotka esimerkiksi haluavat elää puolisosuhteessa, mutta eivät halua lapsia ja edellä tarkoitin juuri sellaista tilannetta, jossa pariskuntaa painostetaan monelta suunnalta ja he joutuvat jatkuvasti perustelemaan ja selittämään muille.

On myös suuria henkilökohtaisia eroja siinä, miten raskaasti ihminen ottaa hänen valintoihinsa kohdistuvat utelut. On ihmisiä, joita ei niin kauheasti rassaa, vaikka ulkopuoliset työntävät nenänsä heidän asioihinsa. Toiset taas muistelevat vuosikausia jotain tiettyä ahdistavaa tilannetta. Itselläni esim on jäänyt noloja muistoja ajoilta jolloin olin palkkatöissä, olin juuri mennyt naimisiin ja ostanut talon. Työpaikalla alettiin tosiaan ääneen puhua siitä milloin pikkuväkeä alkaa tulla. Kun ilmoitin etten aio ryhtyä lisääntymään, erään työkaverin mies, joka teki friikkuna juttuja erääseen lehteen, kysyi voisiko hän tehdä jutun vapaaehtoisesta lapsettomuudestani yms. Yhteen aikaan tuntui, että kaupungintalon ruokalassa puhuttiin jatkuvasti lapsista ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja povattiin miten kauan minun päätökseni pitää. Vaikka pidän itseäni useissa tapauksissa aika yliherkkänä ihmisenä ja nuokin tilanteet ovat tosiaan jääneet mieleeni, huomaan kuitenkin etten silloin aikanaan ottanut tuota mylläkkää kovin vakavasti, mutta nyt kun siitä tässä kirjoitan, huomaan ajattelevani että sehän olisi tosiaan voinut olla ihan kauheaa. Toisaalta olin niihin aikoihin muista syistä masentunut, joten ehkä muu masennus peitti alleen tämän lapsettomuusmylläkän, eikä minulla ollut resursseja reagoida siihen.

Olet oikeassa siinä, että voi valita kuinka reagoi tai on reagoimatta. Joka tapauksessa se valinta on tehtävä ja valinnan voi tehdä se, joilla on keinoja tai mahdollisuuksia valita. Ei tarvitse ottaa kauhean raskaastikaan, asiasta voi veistellä monenlaisia vitsejä. Kaikenlaisia strategioita saa keksiä. Huumori on tärkeä juttu, tässäkin asiassa mutta aina ei naurata, joskus väsyy siihen(kin) kuten mihin tahansa elämänilmiöön, jonka kanssa elää. Ja silloin tarvitsee tilaa marinalle ja narinalle ja tunteenpurulle, asiat voivat myös raivostuttaa ja loukata. Tieto yleensä (toivottavasti) lisää ymmärrystä ja vähentää turhaa kuormitusta.

Jokainenhan joutuu ja saa kaikenlaista kokea, se on elämää se. Vaan missä ja kuka ja miten voi jakaa?
Kuten taisit jo tuolla aiemmin kysyäkin.

Tuli tuossa kaupungilla kierreltyäni mieleen myös tällainen näkökulma:

Kun nyt suomalaiset on saatu pölisemään kaikkialla, sanomaan mielipiteensä kaikesta mahdollisesta ja kun jotenkin pidetään ihan soveliaana kysyä toiselta mitä intiimeimpiä asioita, niin ovatko ihmiset esim. viimeisen 10 vuoden aikana ruvenneet kyselemään myös lapsiasioita tutuilta ja tuntemattomilta?

Jospa tässä on myös nähtävissä tällainen bb-muutos puheissa ja käyttäytymisessä?

Vähän ihmettelen - enkä niin vähääkään - kun tiedän, missä Kirsti olit töissä tuossa jokivarressa.
Että semmoista kommunikointia!

Toisaalta kyllä naisia on aina kiinnostanut katsella nuorikon vatsanseutua. Kun e-pillerit tulivat joka naisen ulottuville, olisi luullut, että uteliaisuus ei olisi ollut enää päällimmäinen puheissa. Oletuksenahan on, että jokainen nainen (mies) käyttää ehkäisyä.

Tahaton lapsettomuus on lisääntynyt tilastojen mukaan. Luultavasti tahallinenkin. Miksi siis kiinnostaisi?

Liisa, minä luulen, että kukaan muu ei edes muista, että mahdollinen tuleva raskauteni olisi ollut puheenaiheena. Se menikin niin, että yksi kommentoi asiaa tänään, toinen ylihuomenna, kolmas viikon päästä. Kaikki ohimennen, vähän small talk tyyppisesti ajattelematta asiasta sen suurempia. Minä kuitenkin muistan tuon kyselemisen ja muistan että jouduin sen vuoksi pohtimaan kantaani. Siihen asti lapsettomuuteni oli ollut huomaamatonta, olin nuori, naimaton, taloton. Mutta kun menin naimisiin ja tuli se talo, tilanne muuttui. Muistan jonkun kysyneenkin, että mitä järkeä on mennä naimisiin ja ostaa taloa, jos ei halua perhettä. Ja minulle tuli heti pieni syyllisyys, että niinpä tietenkin, pitäisi jättää talot ja miehet niille naisille, joilla on niille käyttöä.

En tiedä miksi ihmisiä tällaiset asiat kiinnostavat. Ilmeisesti kuitenkin edelleenkin kiinnostavat.

Hirlii, kai se on tosiaan sitä tilanottamista, että alkaa narista ja marista ääneen. Itsekin olin haudannut nuo nuoruudenkokemukset aika syvälle, mutta kummasti ne sieltä pongahtelevat esiin.

Ja sitten vielä annetaan neuvoja, joita ei ole pyydetty ja ilmeisesti olettaen että tunnetaan toisen elämä paremmin kuin eläjä itse.

Minun mieleeni tuli joskus 1963-64 ollut televisio-ohjelma, jossa Lenita Airisto-Melin jutteli nuorenparin kanssa. Kertoivat minkä verran olivat olleet naimisissa, johon rouva Airisto-Melin:"Missä lapset viipyvät?" Olisivat voineet kysyä samaa haastattelijalta.

Hahha, Lenita se osaa!

Kirsti, elintilaahan ei välttämättä tosiaankaan elämässä aina anneta ja joissain asioissa se on vaan luotava ja tehtävä sekä otettavakin. Myyttien ja itsestäänselvyyksien tomuisia mattojakin on ravisteltava.

Sofi Oksanen on paljon myös puhunut viimeisen teoksensa jälkeen naisten historiasta, ja siitä kuinka väkivaltaista vaientaminen ja vaikeneminen on.

Menin naimisiin maistraatissa ja järkytyin, kun vihkijä sanoi kaavan mukaisesti:
"Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin".

Säikähdin oikein, että odotetaanko minulta nyt lisääntymistä. Myöhemmin lohduttelin itseäni, että kai kaksikin ihmistä on perhe...

Minäkin menin maistraatissa vihille eleanor. Ja muistan säpsähtäneeni samaa asiaa.

Hirlii, niinhän sitä sanotaan vallastakin, että se aina otetaan. Kai siinäkin on kyse jonkinlaisesta vallasta, että kuka meitä määrittelee, me itsekö, vai joku muu.

Hö, myös kaksi ihmistä on perhe. Kaksi on perheen minimikoko, sitä pienempää perhettä ei ole. On perheen sisäinen asia, minkä kokoisen perheen haluaa.

Luin juuri Mäkisen kirjan lehteä varten ja oli tosi hyvää ja ajatuksia herättävää tekstiä! Joskus ollaan kavereiden kanssa päivitelty, että kuvio menee näin:

1. Sinkkunaiselta kysellään, että oletkos miestä löytänyt.
2. Seurustelevalta kysellään, että milloinkas sitä kihlat ostetaan.
3. Kihloissa olevalta kysellään, että koska naimisiin.
4. Naimisissa olevalta kysellään, että koskas niitä lapsia tulee.
5. Yhden lapsen äidiltä kysellään, että koskas toinen lapsi syntyy (eihän lapsen sovi olla ainoa lapsi...).
6. Mutta jos kahden lapsen äiti alkaa odottaa kolmatta, aletaan päivitellä että miten sitä nekin semmoista suurperhettä, onkohan ne jotain uskovaisia.

Isä, äiti ja lapsina poika ja tyttö on tosiaan ainoa mahdollinen hyväksytyksi oletettu perhemuoto.

Sepä se Salla, normaalin ihmisen kriteerit on todella tarkkaan määritelty joka suuntaan. Tämä on merkillistä, koska kuitenkin elämän todellisuus on erittäin monimuotoinen.

Voisiko Celia kissa ja mummo muodostaa perheen:-)

Tässä taloudessa 17v. kissamummo ja minä muodostamme perheen. Toki vanhempani kuuluvat yhtälöön myös, mutta silti. Kissamummo on tosin joskus asiasta ehkä eri mieltä, koska HÄN on kaikkeuden kuningatar.

"mitähän tekevät sellaiset naiset, jotka ovat sekä puolisottomia, lapsettomia ja joille ura (Roosa Meriläisen sanoin) merkitsee lähinnä paskarantua vessapöntössä"

Minä päätin ottaa hatkat ja muuttaa maalle - ennen kaikkea palata takaisin kotiseudulle. Toistaiseksi elämänlaatu on parantunut noin 150% oli se tilastollisesti mahdollista tai ei. Humanistille prosentitkin ovat taipuisa käsite.

Osoite unohtui. Tai sitten Vuodatus kiukuttelee.

Maria L, minusta kyllä on tuntunutkin, että perheen käsite kaipaisi vähän päivittämistä. Terveisiä kaikkeuden kuningattarelle!

A higher percentage of Nintendo and Sony users spend money to play: 67 percent of Nintendo's, 66 percent of Sony's, 45 percent of iPod touch and iPhone users, and just 32 percent of iPad users. Over half of Nintendo DS and PSP users spend more than $10 a month compared to 38 percent for the iPhone and iPod touch. 72 percent of iPad users spend over $10 a month.

“Recent growth in the sales figures of the iPod Touch could be an indication that people are increasingly seeing Apple’s portable devices as game platform," commented NewZoo Managing Director Peter Warman. "The youth seems to be moving from trying their parents device to buying an iPod Touch for themselves. Being able to start off playing free games is a key advantage of iOS and Android
devices and comparable to successful social gaming and MMO business models."
http://gamewowgame.blogspot.com/
http://blog.bitcomet.com/14387791/

The iOS platform has been making huge strides in the U.S. gaming market. Apple CEO Steve Jobs proclaimed the iPod touch "the number one portable game player in the world," at the company's Sept 1 event.strong>http://www.aeonity.com/hordeguide
"The iPod touch outsells Nintendo and Sony portable game players combined."http://www.bloglines.com/blog/hordeguide

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,