Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.10.2008 - 09:06
Vastasin Sun äidille täällä, mutta kirjoitan asiasta tänne ylöskin, koska minusta se on aika oleellinen juttu.  Tajusin nyt nimittäin aivan omakohtaisesti, miten sama temperamenttipiirre on hyvä yhdessä ympäristössä ja huono toisessa. Olen temperamentiltani herkästi häiriintyvä. (Lukekaa Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja)  Kaikki mahdolliset pikkujutut ryöstävät aina huomioni ja sillä välin muut, paremmin keskittyvät, ovat jo opettajan perässä edenneet vaikka miten pitkälle. Häiriintyvyys on hankala asia, jos pitää oppia jotain. Toisaalta kirjailijan ammatissa se on erittäin näppärä työväline, koska herkästi häiriintyvän maailma on koko ajan täynnä kuohuttavia, raportoimisen arvoisia tapahtumia. Tylsä, unelias luokkahuonekin. 
Reine kirjoitti 28.10.2008 - 09:25
Minä tein noin vuosi sitten sen ällistyttävän havainnon että saan eniten tekstiä aikaiseksi klo 16-19 välillä joka on tällä hetkellä viisihenkisessä perheessämme kaikkein levottominta aikaa. Kirjoitan hälinän keskellä, avoimessa tilassa (eteisessä portaiden alla on työpöytä) ja puhelimet soivat, ihmiset ravaavat, kaksikin telkkaria saattaa suoltaa eri ohjelmaa ympärillä.
Johtopäätös - itse työ on tehty jo hiljaisina yön ja aamupäivän tunteina (ajatus) ja teksti Wordiin on vain sen ajatuksen siirtämistä sanoiksi. Sitä ei älämölö pysty häiritsemään. Poikkeuksena se jos mies saa jonkun kohtauksen ja haluaa kuunnella Eläkeläisiä (Humppaan, taikka kuolen jne.). Silloin en kerta kaikkiaan pysty kirjoittamaan. Rammsteinkin menee mutta Eläkeläiset...eieiei.

Joo, ja koulussa tai kokeisiin lukiessa aikoinaan - jollen ollut aikuistenoikeasti aiheesta kiinnostunut niin ajatukset karkasivat ihan muualle, vaikkapa edessä istuvan neulepaidan kuvioon tai eilisiltaisen dekkarin juoneen. Tähän en ole keksinyt parannuskeinoa, joten opiskeluyritykset ovat kuivuneet vuosien varrella lähes kokonaan.
hirlii kirjoitti 28.10.2008 - 09:38
On se luettava, tuo kirja, niin useasti se on täällä mainittu.
Celia kirjoitti 28.10.2008 - 09:48
Tulipa mieleen, kun yritin opetella tai chi -liikkeitä. Niin kauan kuin opettaja näytti luokan edessä, pystyin seuraamaan liikkeitä saamatta käsiäni ja jalkojani solmuun, mutta sitten kun hän lopetti liikehtimisen seuratakseen, kuinka hyvin olimme omaksuneet uuden, unohdin, mitä minun pitää tehdä.

Tuossa, mitä Äitee kirjoitti, on vinha perä. Juuri tuonkaltaista tavoittelin omissa puheenvuoroissani, mutta en osannut ilmaista sitä, kun teoria puuttui taustalta. Nyt on, Teikari ja Äitee. :)

Kirsti, sinulla oli muuten väärä linkki keskusteluun. Ehkä oletkin korjannut sen jo. :)
Celia kirjoitti 28.10.2008 - 09:55
Lisää assosiaatioita.
Samankaltaisia havaintoja minullakin on hiljaisista huoneista. Ajatukset vain pysähtyvät, kun ympäriltä puuttuu elämän äänet. Sitten pitää nousta koneelta etsimään virikkeitä, jotka valitettavasti tempaavat minut mukaansa ja unohdan alkuperäisen työn.

Työhuoneeni on kodinhoitohuoneen vieressä ja tunnen oloni kotoisaksi tällä hetkellä, kun pesukone pyörii seinän takana.

Toinen lapseni turrutti läksyjä tehdessään herkästi häiriintyvät aistinsa erilaisilla elektronisilla vempaimilla. Hän saattoi lukea kokeisiin television pauhatessa vieressä tai roikkuessaan mesessä kavereiden kanssa. Toinen lapseni tykkää siitä, että hän saa jutella läksyjä tehdessään. Niinpä teen töitäni siinä lähettyvillä, jotta hän saa keskustella kanssani.

Celia kirjoitti 28.10.2008 - 09:55
Samankaltaisia havaintoja minullakin on hiljaisista huoneista.

... kuin Reinellä.
Celia kirjoitti 28.10.2008 - 09:58
Ja se oikea linkki on tässä:

http://k.ellila.vuodatus.net/blog/1608875

Ja nyt lähden kommenttilaatikostasi muualle mellastamasta.
Sun äitis kirjoitti 28.10.2008 - 10:21
Celia jo vinkkasikin, että merkinnän linkki ei viittaa siihen oppimiskeskusteluumme. Sinne jo sanoinkin ja sanon vielä tännekin: minusta tykiltä näyttäminen ei ole oppimisen ohjaamista!

t. Sä
Kirsti kirjoitti 28.10.2008 - 10:26
No nysse linkki on korjattu.

Sun äitis, minä en ole osannut olla lainkaan niin vaativainen. Olen ihan oikeasti ajatellut, että oppimistilanne on siellä ihan loistavasti järjestetty kun on tykit ja kaikki.

Celian ja Reinen keinoa en olekaan koskaan kokeillut. Täällä kotonakin teen töitä aivan ehdottomassa hiljaisuudessa. Nyt kuuluu ulkoa lehtipuhaltimen ääntä ja pistin heti tulpat korviin, koska sekin häiritsee, vaikkei niin kovasti kuulukaan.

hirlii, K-J:n kirjat ovat minulle tarjonneet viime vuosien suurimmat tiedolliset oivallukset ja auttaneet ymmärtämään itseäni ja myös armahtamaan itseäni.
Lentsu kirjoitti 30.10.2008 - 06:43
Hei,
tätä oppimiskeskustelua on hieno seurata. En ole koskaan pitänyt itseäni tyhmänä, mutta kirjaviisaus ei tartu kovin helposti. Minulla ei riitä "puhti" kirjaan keskittymiseen ja lukemiseen. Siksi osin tuo Keltikangaskin on lukemati. Mutta kuunnella minä tykkään ja lukea lyhennelmiä - ja sillä tavoin tuntuu asiaa painuvan mieleen. Taidan olla liian laiska, jotta kirjan kokonaan lukisin... *heh* (tuo viimeinen Hassisen Koneen "Rappiolla on hyvä olla" muunnelma)
Hirlii kirjoitti 30.10.2008 - 10:37
Lainasin nyt yhden K-J kirjan kirjastosta, kaikki mitä olen kuullut ja täälläkin lukenut tuntuu kyllä ihan natsaavan todellisuuden kanssa. Tieto, jossa on ymmärrystä ja joka vapauttaa ihmiskuvan ja -käsitykset tarpeettomista taakoista, on merkityksellistä ja tarpeellista. Kaikki muulla tiedolla on vain informaation arvo.

Jos koulutusyhteiskunnassa tahdottaisiin tehdä se oikea "vallankumous", niin ryhdyttäisiin oikeasti ja tosissaan ottamaan huomioon opettamisen ja oppimisen erilaiset tavat. Jossain määrin kai sitä tehdäänkin, mutta se on aina ikäänkuin valtavirrasta poikkeava ratkaisu. Koulumuistoistani tulee sellainen mieleen kun yritin oppia kemiaa, jota en millään käsittänyt oppitunnilla ollessani. Vaikka olisin ponnistellut miten tahansa. Opettaja lopulta keksi kuinka opin: hän oli ollut tekemässä aikuisopiskelijoille suunnattua itseopiskelu teosta ja antoi sen minulle. Opiskelin itsekseni puolessa vuodessa koko lukion kemian oppimäärän. Onnistunut oppimiskokemus antoi iloa, epäonnistunut oppimiskokemus vain maseni ja turhautti.



Kirsti kirjoitti 30.10.2008 - 11:21
Lentsu, minäkin olen viime aikoina huomannut, että blogeja on helpompi lukea kuin kirjoja:-) Mutta olisi se kätevää jos oppia voisi ammentaa muustakin kuin kirjoista.


Hirlii, minullekin kemia oli mahdottomuus ja se jäikin omaksumatta. Sain armosta vitosen todistukseen ja tunteen että olen todella tyhmä. Sama juttu tietenkin fysiikan kanssa. Ei ollut onnea saada sellaista opettajaa kuin sinulla.
Hirlii kirjoitti 30.10.2008 - 11:55
Muissa aineissa ei sitten ollutkaan noin hyvä tzägä. Fysiikan oppiminen oli kuin neliön muotoisen palikan työntämistä kolmion muotoisesta rei'ästä sisään.
wanglina kirjoitti 24.08.2010 - 04:52

Much laterhttp://www.xyfwowo.net/ I was able tohttp://www.ulikewow.com/ appreciate the discrimination that existed between those who possessed dollars and those who had only domestic currency. http://www.pawowil.com/ Those with dollars could make purchases in stores full of goods, while those who didn’t could only buy using their ration books. http://chinatravelspace.mid-day.com/Those stores that sold goods in domestic currency had very few products available, and these were of http://tiffanypandora.tumblr.com/very poor quality.
zhangcaiyun99 kirjoitti 15.09.2010 - 13:23
For baseball fans, the pinnacle of the six-month grind awaits on the horizon.

With only a few weeks left in the regular season, it’s hard not to let the mind drift to October baseball, playoff drama, and the crowning of a new World Series champion.

Currently, three divisions stand all but settled.
http://www.motky.com/
WOW GOLD
The Minnesota Twins have a six-game lead in the American League Central, the Cincinnati Reds have a seven-game lead in the National League Central, and the Texas Rangers sit eight games up in the A.L. West.
http://www.xeect.com/
http://www.xeect.com/

That leaves us with three divisions up for grabs.http://www.xeect.com/
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:14
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
thomas sabo kirjoitti 27.04.2011 - 11:57
The woman, dermatitis after your lady tissue comes in contact with some kinds of thomas sabo gorgeous jewelry. This dermatitis is because an allergic reaction here in various kinds of thomassabo diamond. Still the item tom sabo charms is usually related tokeep on a good deal
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 18:10
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
cheap ugg boots kirjoitti 27.02.2012 - 03:47
FHHTRKLKJGFLDJTROEOIPRTERPKGFNHJUDFL
perfect
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta