Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.11.2008 - 10:54
Minusta on jännittävää, että Saisio on niin loistava kirjailija, että hän päätyy aina Finlandia ehdokkaaksi. Olen lukenut muutaman Saision kirjan, mutta minä en ole huomannut niissä mitään erityistä. Älkää käsittäkö väärin, en väitä että ne olisivat huonoja. Tarkoitan vain, että ne eivät puhuttele minua. Mutta on siis olemassa arvovaltainen ihmisjoukko, joita hänen kirjansa puhuttelevat, ja he nostavat kirjat yhä uudestaan ehdolle kantamatta huolta siitä, että joku voisi pitää raatia hiukan mielikuvituksettomana, jopa kaavoihinsa kangistuneena.
Sylvi kirjoitti 14.11.2008 - 12:04
Ai jai, Kirsti, nyt olet vaarallisella alueella. Kateuskortit otetaan esille ihan kohta. Itse pidän Saisiota hyvin lahjakkaana ihmisenä, mutta en ihan täytenä nerona, jonka jokainen vaikka kuinka katkelmallinen teksti olisi erinomainen.
ruu kirjoitti 14.11.2008 - 13:18
Sivuhuom. Seppälän uusin on kuulemma nerokas. Kuulin varmalta taholta.
Kirsti kirjoitti 14.11.2008 - 14:14
Sylvi, en epäile Saision lahjakkuutta. Tarkoitan vain ja ainoastaan sitä, ettei puhuttele minua. Mutta siis minähän en olisi ikinä pystynyt luovuttamaan finlandiapalkintoa kenellekään, muuten kuin arpomalla.

multa on mennyt usko nerokkuuksiin, ruu.

Teemu kirjoitti 14.11.2008 - 14:21
Mittareiden valossa Saisio vaikuttaa suorastaan yltiöpäisen nerokkaalta, onhan hänellä käsittääkseni kuusi ehdokkuutta ja yksi voitto plakkarissa.

Just. Kirsti, olemme tässä samassa veneessä.
Hirlii kirjoitti 14.11.2008 - 14:30
minä taas olen pitänyt saision kirjoista, olen silti sitä mieltä että jonkun toisen olisi voinut poimia ja valita, monta lukemisen arvoista kirjaa jää tämän hulluuden auringon varjoon. viime vuotinen väisänenkin on ihan hyvä kirja, mutta ei palkintoa hänelle olisi pitänyt ojentaa, se oli aivan älytön juttu.

tuo nerous, se on myytti, ja siihen voi sairastuakin - oikein pahasti. tulee mieleen se satu kuninkaasta, jolle kudottiin maailman hienoimmasta langasta pukua...
Sylvi kirjoitti 14.11.2008 - 15:23
Pahoittelen, että käytin huolettomasti sanaa nero, kun heti syntyi nerous-keskustelua. Koko nerous on mielestäni joutava ja onneton käsite.

Hirlii, miksei Väisäsen kirjalle olisi pitänyt palkintoa antaa? Meitä on monia, joita se kirja erityisesti ilahdutti.
Hirlii kirjoitti 14.11.2008 - 15:50
Taisin sanoakin tuolla, että hyvä kirja, mutta älytöntä palkita sellaista, jonka kirja varmaan muutenkin olisi myynyt ihan riittävästi. Noh, ehkä hän on sitten taas palkittavien joukossa kun trilogian kolmas osa ilmestyy.
Reine kirjoitti 14.11.2008 - 16:19
Saision Elämänmenosta pidin. Mutta sekä Sisarukset että Pienin yhteinen jaettava jäivät minulta kesken.
Muistan kirjoja joista moni kohkasi ja joita lehdet ylistivät aikoinaan. Vaikkapa nyt Kreetta Onkelin Ilonen talo. Minusta se oli lähinnä töksähtelevä ja vastenmielinen. Anja Snellmaniin en koskenut vuosikausiin, kun sain vain näppylöitä jatkuvasta verbaalimasturbaatiosta. Lemmikkikaupan tytöt yllätti positiivisesti hiljattain.
Ja kaiken uhallakin, vaikka turpiin tulisi. TSH on minusta yksinkertaisesti ikävystyttävää lavertelua.

Ollaan rauhassa erilaisia ja ylpeitä siitä.
Kirsti kirjoitti 14.11.2008 - 16:24
Teemu, ehdokkuuksia on tosiaan monta.

Hirlii, noin minäkin ajattelen. Ihan periaatteen vuoksi voisi yrittää vähän etsiskellä muitakin ehdokkaita, koska tässähän nyt on kysymys vain makuasiasta ja sopivaisuuksista, ei siitä mikä kirja oikeasti on muita parempi. Siis kun minun nähdäkseni sellaista paremmuutta ei voi koskaan vedenpitävästi osoittaa.

Sylvi, kovin elävä käsite tuo nero silti edelleen on, vaikka joutava käsite olisikin.
Tuima kirjoitti 14.11.2008 - 20:21
Minä pidän Saisiosta. Milloin Finlandia-raadit muka ovat yllättäneet? Siis siten, että voisi hehkuttaa jotain iloista yllätystä, yleensähän se on aina miksei se ja se ja miksi aina nää samat. Mutta ehkä se kertookin jotain lukijoista ja meidän odotuksistamme raatia kohtaan.
Ugus kirjoitti 14.11.2008 - 21:04
Jaa Saisio on ehdolla? Joka mediassa on toitotettu taas vaan Tervoa niin perusteellisesti että en ollut vielä muita nimiä tässä yhteydessä kuullutkaan.
Kirsti kirjoitti 14.11.2008 - 21:07
Tuima, kun ottaa huomioon miten paljon kirjoja julkaistaan vuoden aikana, niin minusta hiukan enemmän voisi olla yllätyksiä tarjolla.


Reine, ei minullekaan TSH ollut suuri elämys, mutta tiedän ihmisiä, jotka eivät muuta luekaan kuin tuota kirjaa uudestaan ja uudestaan.
Kirsti kirjoitti 14.11.2008 - 21:42
No toikin on totta kyllä juu Ugus.
kiimiimi kirjoitti 14.11.2008 - 23:27
Smaksak allesammans - Saisiosta Väisäseen. Millä kirjat / kirjailijat rankataan kaiken kattavaan paremmuusjärjestykseen? Uurastuksen määrän? Aiemman tuotannon myyntilukujen? Sisältö-/kulttuuriarvon? Minkä?
Palkinnosta kilpailevat kustantajat, ei kirja, eikä sen tekijä. Konseptiin kuuluu, että kilpailu ja sen mediaturbulenssi on ajoitettu loppuvuoteen, kun vuositilinpäätös lähestyy. Entäpä median tv. 'Finlandia'-lööpit Jari Tervon kärsimästä vääryydestä? Tervo jäi rannalle VAIKKA tarttui mahd.mediaseksikkääseen aiheeseen - Mannerheimin seikkailuihin? Sattumalta varmasti, eiksni? Ehkei teema ollut varsinainen yllätys WSOY:lle.. Finlandia-skaba on yksi lukemattomista valtakunnan Idols-kisoista, ei sen kummempi. Turussa - jos jossain - niillä on jo perinnearvoa! Kummastuttaa? Kui?
Rocky kirjoitti 15.11.2008 - 00:50
Anteeks nyt kamalasti, että putosin kärryiltä. Siis mikä on TSH?
Tunnustan tyhmyyteni ja odotan suosiollista selvitystä. Kiitos.
Kai kirjoitti 15.11.2008 - 01:27
Hahaa, TSH, yksi lukemattomistani kirjoista, Taru Sormusten Herrasta -luulisin. F-ehdokkuutta ja palkintoa edistää perinteisesti kirjailijan toiseus kuten lesbous tai homous tai vieraus, jopa vasemmistolaisuus, tietty sopiva orastava mediaseksikkyys, nuoruus. Ryvettynyt oikeistolaisuus saati viihteellisyys ja sujuvuus kuten Rajalan tai Tervon tapauksessa ovat esteitä. Joopa joo jne.
Kai kirjoitti 15.11.2008 - 01:35
Rankka synkkyys ja negatiivisuus, ikävyys (Seppälä?); korkeakirjallisuus, jyrkkä sanoutuminen irti viihdyttämisestä, Neuvostoliitto, yms. auttaa usein myös. Luulisin siis, vaikka voi olla väärä stereotyyppinen mielikuva vain.
Kirsti kirjoitti 15.11.2008 - 07:28
Niinpä Kiimiimi, Idolskisa totta kai ja jotkut kolhiintuneet iskelmätähdet kai senkin olemassaoloa protestoivat, mutta se on tietenkin turhaa koska markkinataloutta vastaan on turha potkiskella. Enkä minäkään kuvittele, että urputukseni mihinkään vaikuttaisi:-)

Rocky, Kai on tuossa oikeassa, Tarua sormusten herrasta minä ainakin oletin TSH:n merkitsevän.

Kai, olen kiinnittänyt huomiota että tosiaan Nl ja perinteinen ryssäviha näyttäisi Suomessa siivittävän menestykseen, myös myyntimenestykseen. Minulla on ehkä vähän samanlaisia mahdollisesti stereotyyppisiä mielikuvia kuin sinulla.
Liisa kirjoitti 15.11.2008 - 12:56
No onhan tuo ryssäviha ihan käsinkosketeltavaa huomaa millä tahansa foorumilla keskustellessaan. Jotenkin yltiöisänmaallisuudella mässäilevyys taas on monen puheissa ihan jees. Ja Mannerheimi kirjan kannessa on ... no joo.

Kysyin meidän soffaringiltä, kuka voittaa Finlandian. - Tervo! Kysyin: - Ketä ehdolla olevista ehdottaisit toiseksi vaihtoehdoksi? - En nyt muista niitä muista. Viittiks luetella nimiä.
Eero kirjoitti 15.11.2008 - 20:11
Minuakin ihmetytti että miten se Saisio taas on ehdokkaana. Mutta onhan Oscar-ehdokkaanakin usein samoja nimiä. Pirkko Saisio on suomalaisen kirjallisuuden Meryl Streep.

Kirsti kirjoitti 16.11.2008 - 08:33
Niinpä Eero. Kaipa tuo on ihan luonnollista. Kun olin nuorempi, minua ihmetytti miten ne kaikki pojat nyt olivat ihastuneita samaan tyttöön. Lapsellisuuksissani ajatelin että onhan niitä tyttöjä muitakin, vaan nykyään tietysti ymmärrän että niin se vaan menee.

Liisa, palkintorumban tarkoitus olisi kai nostaa tietoisuuteen niitä muita nimiä jotka eivät ole samalla tavalla kaikkien huulilla. Kaipa se osittain onnistuukin, vaikka teidän sohvalla sitten ehkä ei.
Anonyymi kirjoitti 16.11.2008 - 08:54
"Pirkko Saisio on suomalaisen kirjallisuuden Meryl Streep."
Puoluekin sama. Tiesittekö?
Riitta kirjoitti 16.11.2008 - 21:20
Hiphei, minäkin sivistyin taas vähän! Ihmettelin nimittäin myös mikä se sellainen TSH on, kuulosti vähän joltain palloseuralta. Olen joskus hamassa nuoruudessani yrittänyt sitä kahlata lävitse, mutta en kertakaikkiaan MILLÄÄN jaksanut! Nyt kehtaan sen jo julkisesti tunnustaa, kun olen iso ja aikuinen ihminen, lukekoot kuka viitsii!
Kirsti kirjoitti 17.11.2008 - 08:25
Anonyymi, en tiennyt että suomessa edes on samoja puolueita kuin Amerikassa, paitsi ehkä nukkuvien puolue.

Kyllä sitä ihminen tosiaan ikääntyessään kypsyy Riitta:-) Kuka enemmän, kuka vähemmän. Minulla se kypsyminen on jostain syystä ollut hidasta.
Polga kirjoitti 21.11.2008 - 09:28
Hmph! Elämänmeno oli hieno kuvaus, mutta sen jälkeen on ollut yhtä-ja-samaa vähän kaikki. Siis luen, mutta en kyllä hyllyyni ottaisi. Luen tämän viimeisenkin, mutta en usko siinäkään olevan mitään uutta ja ihmeellistä!
Älä sinä välitä niistä kateuskorttien esille ottamisesta, oletko koskaan saanut vaikka mitään upeaa Turkun kaupungin palkintoa tms.? (en tiedä, kun en enää seuraa syntymäkaupungin ihmeitä.... no ihan vähän...)
Kirsti kirjoitti 21.11.2008 - 11:57
Hahhaa Polga, vielä kysyt!:-)
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:12
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 17:58
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta