Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.11.2008 - 16:42
Kotikaupungillani Turulla on jänniä suunnitelmia kaupunkikuvan elävöittämiseksi kulttuuripääkaupunkivuotta varten. Ensimmäiseksi pitää tietysti lakkauttaa Kirjakahvila, sehän on aivan turhaa toimintaa. Muutama viherpiipertäjä siellä väsäilee vegaanisia leivonnaisia, myy marginaalisia kirjoja ja järjestää hyödyttömiä keskustelutilaisuuksia talkootyönä. Sellainen pitää tietenkin lopettaa ja perustaa tilalle samanlainen ravintola joita kaupungissa on liikaa jo ennestään. Aina on tilaa vielä yhdelle uudelle juottolalle, jossa myydään sitä samaa viinaa mitä kaikkialla muuallakin. Myös toriparkin rakentaminen tulee piristämään kaupunkikuvaa.  Hienoa kun saadaan keskustaan vielä hiukan lisää autoja ja liikennettä ja pakokaasuja. Jos hyvin käy, tori on mullin mallin juhlavuonna kun hanke hiukan venähtää. Jotkut inisevät, että nyt pitäisi kehittää keskustaa vähän toiseen suuntaan, pyrkiä eroon yksityisautoilusta, satsata julkiseen liikenteeseen ja pyöräilyyn, mutta eiväthän ne mitään ymmärrä.

Hallintoalamaiset ovat nyt alkaneet puuhata kansanäänestystä, jossa kansalaiset saisivat ottaa kantaa siihen haluavatko he kaupunkiinsa toriparkin. Mikäli olet sitä mieltä, että tietämättömillä hallintoalamaisillakin pitäisi olla jotain sanottavaa asiassa ja asut Turussa, katso tästä listasta missä paikoissa voit allekirjoittaa aloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi.



Hirlii kirjoitti 19.11.2008 - 20:03
Tein se jo viime viikolla. Tämä on tärkeätä ! Antamastasi linkistä voi myös printata aloitteen ja kirjoittaa siihen oman nimensä ja kerätä vaikka naapureiden (yli 18v.) nimet siihen mukaan ja toimittaa sen ohjeiden mukaiseen osoitteeseen.
Saima kirjoitti 19.11.2008 - 20:10
Oon mukana. Mahtaiskohan tässä asiassa olla kansalaismielipiteellä oikeasti vaikutusta. Mulla on mennyt vähän usko siihen, että kaavoituksen pystyy mitenkään vaikuttamaan ainakaan tässä kaupungissa.
Veikko kirjoitti 19.11.2008 - 20:24
Vielä jos tietäisitte millaisen "artisti maksaa"-tyyppisen kumppanuussopimuksen kaupunki on tekemässä toriparkin taustavoimien kanssa, niin verenpaineenne nousisi parikymmentä pykälää silmänräpäyksessä.
Jalona miehenä säästän teitä.
Hirlii kirjoitti 19.11.2008 - 21:32
Tappelaan vastaan niin pitkään kuin vaan voidaan. Viimeinen tarina toriparkista on se, että sinne suunnitellaan kauppakeskusta. Hemmeti sentään, mutamaahan, jonne kaikki talot aikaa myöten vajoavat Turussa. Tuntuu, että järjen valo puuttuu nyt eräiltä, vai mikälie lamppu on sammunut.

Se, että saadaan kansanäänestys aikaiseksi nyt olisi erinomaisen hyvä.

Kirsti kirjoitti 19.11.2008 - 21:33
Joitakin vihjeitä asiasta on tihkunut Veikko.

Saima, vähän toivoton olohan tässä tietysti tulee, mutta niin kauan kuin on elämää on toivoa.

Niinpä Hirlii, täytyy toivoa että listat leviäisivät laajalle.
eleanor kirjoitti 20.11.2008 - 08:01
Voi ei, onko se parkkihalli nyt tulossa!

Asuin Turussa monta vuotta ja yhä se on ainoa kaupunki, joka tuntuu jollain tavalla kotikaupungilta - kaikesta huolimatta. Silloin kun asuin Turussa, moottoritietä (vai mikä ohiajotie se kulkee keskussairaalan takana) vasta suunniteltiin ja viivytystaistelu oli ankaraa. Se hävittiin, kuten moni muukin taistelu: Antintalo, Vartiovuori, Puolalanmäen parkkihalli.

Turku on outo paikka, mutta sitä samaa järjen valon puutetta on muuallakin. Mikä ei tietenkään lohduta yhtään :-(
mimmi kirjoitti 20.11.2008 - 08:33
Masentavaa... Aion tänään kirjoittaa nimeni kirjastokäynnillä. Mutta valitettavasti se on niin, että arkkinataloudessa poletaan markkinatalouden voimalla - rahalla. Toivotaan parasta ja muiden arvojen näkyvämmäksi tulemista.
mimmi kirjoitti 20.11.2008 - 08:34
Yksi M hävisi... Tässä täydennystä.
marika kirjoitti 20.11.2008 - 09:05
tämän aamun uutisten mukaan lautakunta oli palauttanut toriparkin jatkokäsittelyyn...kaikki viivytys on hyvästä tässä asiassa.

Ja nimeni käyn ripeltämässä heti tänään! Johan noita parkkihalleja seisoo tyhjillään ennestäänkin.
Kirsti kirjoitti 20.11.2008 - 09:26
Eleanor joo, eihän se tosiaan lohduta, että muuallakin ollaan tyhmiä. Tai ehkä sittenkin hiukan;-)

Mimmi, niinhän se tietenkin on, raha ratkaisee. Toisaalta voisi ajatella niinkin ettei parkkihallin vastustus välttämättä tarkoita markkinatalousvastaisuutta. Sehän voisi kovastikin lisätä keskustan vetovoimaisuutta jos sieltä saataisiin autot pois ja toimiva julkinen liikenne tilalle.

Marika, luin saman uutisen. Täytyy toivoa, että viivytys auttaa.

Allyalias kirjoitti 20.11.2008 - 10:21
Sinulle on tunnustus blogissani.
Hirlii kirjoitti 20.11.2008 - 14:14
Itseasiassa Turussa parasta onkin kaupunkilaisten aktiivisuus ja kansalaistoiminta, joka täällä eläessäni on ollut ilahduttavimpia kokemuksia. Toimitaan isollakin volyymillä, jos on tarvis.
Kirsti kirjoitti 20.11.2008 - 15:27
Kiitos Ally:-)

Tuo on varmaan totta Hirlii. Harmillista että itse olen kunnostautunut lähinnä kansalaispassivismissa.
Hirlii kirjoitti 21.11.2008 - 08:21
Ja nyt on liikkeellä noinkin passiiviset ihmiset, kun väität olevasi, sitten täytyy olla liikkeellä tosi moni tämän asian kanssa ;-)
Kirsti kirjoitti 21.11.2008 - 11:56
:-)
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:12
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
jimmy kirjoitti 20.06.2011 - 12:23

Chevrolet hired a couple of motor coach companies to produce a limited number of airport limos in 1957, the front and rear suspensions and six lug configurations that was utilized on the limos, was used on the Black Widows. The parts were not from Chevy trucks. The "widow" utilized the parts from the limo which could be easily purchased over the counter at any Chevy dealership in that era. The large fuel tank was from a 57 Chevrolet Taxi and the ceramic brake shoes were commom the the Black Widow. You can clone a 150 sedan pretty easily, but some of the one-off pieces would be impossible to find.

testking 642-437
testking 646-671
testking 646-230
testking 650-195
testking 642-165
testking 642-427
testking 642-642
testking 642-617
testking 642-637
testking 646-578
testking 350-029
testking 642-647
testking 642-982
testking 650-177
anthony922 kirjoitti 06.07.2011 - 05:41
wedding dresses style
short wedding dresses short wedding dresses
ivory short wedding dresses ivory short wedding dresses
white short wedding dresses white short wedding dresses
chiffon short wedding dresses chiffon short wedding dresses
organza short wedding dresses organza short wedding dresses
satin short wedding dresses satin short wedding dresses
tulle short wedding dresses tulle short wedding dresses
column sheath short wedding dresses column sheath short wedding dresses
mermaid trumpet short wedding dresses mermaid trumpet short wedding dresses
halter short wedding dresses halter short wedding dresses
one shoulder short wedding dresses one shoulder short wedding dresses
spaghetti strap short wedding dresses spaghetti strap short wedding dresses
strapless short wedding dresses strapless short wedding dresses
sweetheart short wedding dresses sweetheart short wedding dresses
v neck short wedding dresses v neck short wedding dresses
sleeveless short wedding dresses sleeveless short wedding dresses
anthony922 kirjoitti 06.07.2011 - 05:42

column sheath short wedding dressescolumn sheath short wedding dresses
mermaid trumpet short wedding dressesmermaid trumpet short wedding dresses
halter short wedding dresseshalter short wedding dresses
one shoulder short wedding dressesone shoulder short wedding dresses
spaghetti strap short wedding dressesspaghetti strap short wedding dresses
strapless short wedding dressesstrapless short wedding dresses
sweetheart short wedding dressessweetheart short wedding dresses
v neck short wedding dressesv neck short wedding dresses
sleeveless short wedding dressessleeveless short wedding dresses
floor length short wedding dressesfloor length short wedding dresses
knee length short wedding dressesknee length short wedding dresses
sweep short wedding dressessweep short wedding dresses
built in bra yes short wedding dressesbuilt in bra yes short wedding dresses
beading short wedding dressesbeading short wedding dresses
brooches short wedding dressesbrooches short wedding dresses
hand made flower short wedding dresseshand made flower short wedding dresses

william.smith kirjoitti 09.07.2011 - 21:53
Chevy Kodiak TurboJuttelin joskus yhden myyntimiehen kanssa, joka työkseen kiertää Suomen kirjakauppoja ja hän kertoi kirjoista,
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 17:57
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
Supra High Tops kirjoitti 11.02.2012 - 11:22
This one blog is the best which i've seen,thanks for your sharing.supra skytop,supra trainers,supra shoes uk
Herve Leger Sale kirjoitti 26.03.2012 - 16:40
At first,Thanks your share,Many younth people like your blogs and leaning from it.Has important implications for the future.
Herve Leger Bandage Dress,Herve Leger dress,Herve Leger Outlet
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta