Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.12.2008 - 11:37


Ei siis mennyt piparitalo ihan nappiin tänäkään vuonna, mutta se levittää mukavaa tuoksua ympäristöön. En koristellut taloa karkeilla niin kuin viime vuonna, koska lähipiiristä tuli yllättäen jälkijättöistä kritiikkiä, viimevuotinen ranskanpastillikoristelu oli ollut muka möllikkämäinen. 

Minulla ei ole tänä vuonna ollut ollenkaan joulutunnelmaa ja se on enimmäkseen hyvä asia, koska joulutunnelma on aina merkinnyt minulle pitkästyneisyyden, ähkyn ja ahdistuksen yhdistelmää, johon on liittynyt vielä ripaus kevätkaihoa, joka on omiaan masentamaan koska kevääseen on kuitenkin vielä matkaa.

Kävimme kuuntelemassa joulurauhan julistuksen ja vaikuttavinta oli nähdä ihmismassojen vyöryvän kohti Suurtoria. Hetkittäin sain aavistuksen joukkovoimasta joka voi temmata viattoman sivullisenkin pyörteisiinsä. Maamme-laulua laulaessa ihmettelin miksi Viro on halunnut omia kansallislaulukseen saman pitkästyttävän jollotuksen. Miten kahdella maalla voi olla sama kansallislaulu, se on minusta hämmästyttävää. Mutta aivan yhtä hämmästyttävää on, että he halusivat juuri Maamme-laulun. Minkä ihmeen vuoksi? Olen valmis antamaan heille lahjaksi Maamme-laulun, olkaa hyvä virolaiset. Me voisimme ottaa itsellemme Finlandian, ennen kuin joku muu ehtii. Siinä melodiassa on sentään henkeä, vaikka olenkin sitä mieltä että kansallisuusaate on kaiken pahan juuri. Tässä ajatuksessani olen yhtä vankkumaton kuin vannoutunut ateisti väittäessään että maailman pimeys johtuu uskonnoista.


Ps. Huomasin tässä yhtenä päivänä, että Kiiltomadon keskustelupalsta oli lakkautettu. Minusta tuntuikin koko keskustelupalstan olemassaolon ajan, että ylläpito inhosi omaa luomustaan ja yritti ajoittain aika tarmokkaastikin saada keskustelua loppumaan. Itse vetäydyin keskustelupalstoilta siinä vaiheessa kun aloin blogata, mutta Kiiltomadon palstaa silti välillä aina vilkuilin siinä toivossa, että sieltä osuisi silmään jotain kiintoisaa. Vaan eipä tarvitse enää vilkuilla. Toimitus teki viimein sen mitä lupasi, lopetti keskustelun.


Laura kirjoitti 25.12.2008 - 14:44
Aivan ihastuttavan piparitalon oot taas tehnyt! :) Hyvää jouluajan jatkoa teille!
Kirsti kirjoitti 25.12.2008 - 17:22
Kiitos Laura! Ja samoin sulle. Kiitos joululevystä. Ollaan yhteyksis sit kun ilmaannut taas turkkuseen päin.
Ugus kirjoitti 25.12.2008 - 17:23
Finlandia-hymnihän oli Biafran kansallislauluna 60/70-luvujen vaihteessa. Tosin koska kyseinen maa lakkautettiin väkivalloin niin olisi se taas vapaana, jos emme nyt ihan ensimmäiseksi enää ehtisikään. Hienompi sävellys kyllä ehdottomasti kuin nykyinen jaanaus.
Nuutti kirjoitti 25.12.2008 - 22:01
Hieno piparkakkutalo!
Kirsti kirjoitti 25.12.2008 - 22:08
Oh, kiitos tästä triviatiedosta Ugus. Biafralaisilla on selvästi korvaa.

Kiitos Nuutti!
Kai kirjoitti 26.12.2008 - 00:28
Mitä ihmettä, kansallistunnehan voisi olla ainakin meille rauhaa rakastaville ja kaikkea ulkomaista arvostaville suomalaisille kaiken hyvän alku nyt kun globalisaatiokin on raunioina.
Kirsti kirjoitti 26.12.2008 - 07:34
Mitä ihmettä, onko globalisaatio raunioina?
Hirlii kirjoitti 26.12.2008 - 12:36
No niin ne pyhät menivät, vuoden viimeiset päivät rapisevat tiimalasissa.

Kuulinkin, että Jourauhan julistus "virta" oli ollut vaikuttava näky, niin kertoi eräs ystäväni, joka oli matkanut juuri silloin hautausmaalle.

Katselin elokuvia. Eilen 5,5 tuntia kun katsoin Niskasen Täällä Pohjantähden alla + Akselin ja Elinan. Elokuvassa laulettiin paljon monenlaisia lauluja isänmaasta. Onneksi Oi kallis kotimaa - laulua ei sentään valittu kansallislauluksi. Minusta Maamme lauluakin laulettiin toisilla sanoilla, sellaisessa kohdassa kun työväenyhdistys osoittaa mieltään kun torppariperhe häädetään kotoaan taivasalle.

Elokuva sai minut ajattelemaan tätä kotimaata, itsenäisyyttä, joka on nyt annettu pois liian helpolla eikä sitä kukaan ole ollut puolustamassa. Sitäkin ajattelin, että minkälaisia vaikutuksia maailman tapahtumilla, tällä "globalisaatiolla" on yksilöiden elämään. Ja tulee olemaan. Mitä tapahtuu kun suomessakin erot ihmisten välillä vain kasvavat. Lisäntyykö väkivalta?




Kirsti kirjoitti 26.12.2008 - 15:19
Minäkin katselin jokin aika sitten Täällä pohjan tähden alla Hirlii, taisi tulla silloin teemalta. Niinpä, itsenäisyys on viety ihan huomaamatta. Eiköhän se väkivallan lisääntyminen ole ihan normaali seuraus yhteiskunnan eriarvoistumisesta.
Kai kirjoitti 26.12.2008 - 16:25
Tosiaan, maailman talous on kuralla mutta kuraa levitetään tasaisesti? joka puolelle? joten globalisaatio sen kun porskuttaa joskin miinusmerkkisesti. Ehkä se nostaa kansallistunnetta jossakin kuitenkin, muuallakin kuin öljyrikkaissa naapurimaissamme Norjassa ja Venäjällä. Olisipa Venäjä vallannut myös Ruijan aikoinaan 1800-luvulla, kun kveenit taisivat olla siellä enemmistönäkin heh heh. Helsingin herrojen kansallistunne ei koskaan ole nostanut päätään, mitä tulee Jäämeren suuntaan.Jopa Kekkonen oli aikoinaan valmis vaihtamaan Lapin Karjalaan.
Kai kirjoitti 26.12.2008 - 16:25
Lapin Kullan Karjalaan.
Jaska kirjoitti 26.12.2008 - 22:21
Hirliille:
mainitsemasi elokuvat on ohjannut Edvin Laine; ei Mikko Niskanen.
Ja laulu on Oi kallis Suomenmaa; ei kotimaa.
Toimitussihteeri/yleissivistyssyndrooma tahtoo välillä iskeä.
Kirsti kirjoitti 26.12.2008 - 22:22
Niin aivan. Voiko se globalisaatio plusmerkkisesti porskuttaakaan? Ei ainakaan kulttuurientutkijoiden näkökulmasta.
Hirlii kirjoitti 26.12.2008 - 23:46
Jaska:
No olipa hyvä, että tuli korjatuksi :) Toimitussihteereillä on tärkeä toimi tässä elämässä. Vaan eikö ole jännä juttu, että lukiessa tiesi mistä leffoista ja lauluista oli kyse.
---
Globalisaatiosta ehkä kuitenkin hyötyvät jotkut - yhä harvemmat. On kummaa, että rahasta ja taloudesta puhutaan nykymaailmassa kuin se olisi jokin itsenäinen olento. Markkinavoimat ovat kuin jokin luonnonvoima, joille etevinkään ekonomi ei tunnu voivan yhtään mitään. Eräs joulunpyhien juttukaveri, liki yhdeksänkymppinen, ihmetteli että miten täällä voidaan puhua lamasta/laman tulosta kun varallisuutta ja vaurautta on maassamme enemmän kuin koskaan itsenäisyytemme aikana.

Sitä ihmettelen kyllä minäkin, tosin en ymmärrä sen vertaa kuin se etevin ekonomi näistä asioista. Kärsimyksen kyllä ymmärrän ja sen tahallista tuottamista pidän rikollisena tekona.

Hirlii kirjoitti 27.12.2008 - 00:17
Jaskalle vielä:
[...] Jos ruumiimme kuolee, niin sielumme jääpi/perinnöksi armahan syntymämaan/Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola [...].

Kyseisestä marssista ("Kauan on kärsitty") on myös Lapuan liikkeen -versio, siis toisilla sanoilla. Liittyy kyllä elokuvassa kerrottuihin vuosiin ja pitänee katsoa elokuva vielä uudestaan, mutta mielestäni sitäkin siinä hoilattiin.
Kirsti kirjoitti 27.12.2008 - 07:28
Jaska, tässä blogissa olisi kyllä sosiaalista tilausta toimitussihteerille. Valitettavasti en pysty maksamaan korvausta:-)

Mutta hassua tosiaan, tiesin empimättä mistä elokuvista oli kysymys, en alkanut edes miettiä, että kuka ne oli ohjannut. Mikähän siinä onkin ettei Täällä pohjan jne. ole tehty uusintaversiota niin kuin Tuntemattomasta sotilaasta.


Hirlii, lamasta olen miettinyt ihan samaa. Ja sitä miten monet merkittävät sosiaalipoliittiset uudistukset, kuten neuvolat ja kouluruokailu ajettiin Suomessa läpi silloin kun maa ihan oikeasti oli todella köyhä.
Hirlii kirjoitti 27.12.2008 - 12:49
Tuolla kirjalla/elokuvalla on ollut maailmankatsomukseeni suuri vaikutus ja historian ymmärtämisen kannalta oleellinen merkitys. Teos on ehkä tekijää tärkeämpi, se jää eloon vaikka tekijät kuolevat, siksi kai tästäkin nimenomaisesta teoksesta melko monella on muisti- ja mielikuvia. Tekijää harvempi on tavannut.

Itseasiassa katsoin dvd-boksista ekstrat eilen ja niiden dokumenttien perusteella kävi ilmi, että Mikko Niskasella on oma merkityksensä näiden elokuvien synnylle, mutta yleissivistyneet tietänevät tästäkin asiasta todennäköisesti enemmän kuin minä.

----

Siksi, Kirsti tuo TPT:n alla tuntui hyvin ajankohtaiselta, koska mikäli erojen annetaan kasvaa tätä vauhtia, se lopulta johtaa epätoivoisiinkin tekoihin. Sitähän on vain ihmeteltävä, että miksei yhteistä hyvää ja useampien hyvinvointia voisi olla tänäpäivänä enemmän kun siihen olisi ja on kaikki mahdollisuudet. Tuo 90-vuotias kertoi myös, että ei siihen aikaan kavereita petetty tai jätetty ja jos niin kävi siitä koettiin huonoa omaa-tuntoa, tänäpäivänähän se taitaa olla pikemminkin hyve kuin pahe, että oma-etu ajaa ohi kaiken muun.







Jaska kirjoitti 28.12.2008 - 16:31
Kirsti, toiveesi uusinta Pohjantähdestä on lähempänä kuin ehkä tiesitkään. Timo Koivusalohan on tekemässä ko. elokuvasta uutta versiota, ja kulttuuripalstoilla asiasta on kiivaasti kiistelty.
Ehkä itsekin menisin katsomaan mieluummin jonkun toisen ohjaajan version...No, Edvin Laineen Pohjantähdet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen katsonut ne kai neljästi, yhtä monta kertaa kuin lukenut kirjat.
Olen ollut huomaavinani, että nuoret kirjailijat nykyisin melkein leuhkivat sillä, etteivät ole lukeneet sen koommin Tuntematonta sotilasta kuin TPA-trilogiaakaan.
Yleissivistykseen palatakseni, ihmettelen kyseisiä kommentteja. Tosin itse kyllä kehtaan sanoa, etten ole lukenut ensimmäistäkään Paul Coelhoa ;) ja saattaa olla, että nytkin kirjoitin hänen nimensä väärin ;)
Kirsti kirjoitti 28.12.2008 - 19:20
Jaa mutta Jaska, minähän justiinsa katselin televisiosta, kun Koivusalo ohjasi tuota uutta pätkäänsä, ei minullakaan paljon raksuta. Minä muuten olen lukenut Coelhon kirjoja.....

Hirlii, niin se kaverin jättäminen tuntuu olevan melkein niin kuin ajan henki tätä nykyä.
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:10
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
compare medical insurance kirjoitti 19.07.2011 - 12:23
Nothing beats finding some useful information, for my research, keep em coming.
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 17:40
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
Custom essay kirjoitti 26.12.2011 - 08:58

I will bookmark your blog and have my children check up here often. I am quite sure they will learn lots of new stuff here than anybody else!
I cant wait to get me a pair of these underwear. This is really special. Hopefully they will have them at the mall.
_____________________
Law Essay
Lise Ayres kirjoitti 12.05.2012 - 12:59
Tässä ajatuksessani olen yhtä vankkumaton kuin vannoutunut ateisti väittäessään että maailman pimeys johtuu uskonnoista.
hollister uk kirjoitti 18.05.2012 - 10:18
You the beautiful female people, you know what bag to highlight your charm? Don't hesitate, please choose longchamp bags. Do you know how many people longchamp this brand and crazy. Each has the grade of woman, wouldn't miss it. And, longchamp Le pliage is particularly popular
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta