|
|
|||
|
31.12.2008 - 20:36
Huipensin kaunokirjallisesti lattean vuoteni lukemalla Marja-Liisa Vartion Se on sitten kevät. Se ei oikein tarinaltaan tyydyttänyt, mutta ihmiskuvaus ja elämäntavan kuvaus oli kiinnostavaa. Siinä kuvattiin maailmaa, joka nyt on jo painunut historiaan, mutta joka melkein oli vielä läsnä minun lapsuudessani. Tuli samanlainen nostalginen sävähdys kuin vanhoja kotimaisia elokuvia katsellessa.
Kiinnitin huomiota Vartion kerronnallisiin ratkaisuihin. Ensin puhuttiin naisesta, sitten vähän myöhemmin naista alettiin kutsua karjakoksi, sitten vähän myöhemmin hänet nimettiin. Tämä tuntui minusta kömpelöltä, mutta Vartiolla varmaan oli ratkaisulleen perusteet. Minua myös ärsytti kun päähenkilö kuoli kesken kaiken ja kirjan loppuosa oli hänen kuolemansa aiheuttamien järjestelyjen setvimistä. Kirja oli realistisen oloinen, lukiessa ajatteli monta kertaa, että joo, tuollaista se on, noin ihmiset käyttäytyy, joo joo, tuttua on. Pidin Vartion kirjoittamista repliikeistä ja dialogeista. Mutta olin silti jotenkin hölmistynyt kun kirja yhtäkkiä päättyi. Mitä nyt, miksi ei tullutkaan mitään valaistusta, miksi kaikki vain tuolla tavalla raukeni tyhjiin. No se kai on elämää, elämässä käy niin, mutta pinnallisuuksissani odotan romaanilta jotain kohotusta. Ei tämä ollut ensimmäinen Vartion kirja, olen joskus puberteetissä lukenut Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö. Siinä oli seksikohtaus, se oli ehkä ensimmäinen lukemani seksikohtaus. Aika vaatimaton sellainen, mutta jäi mieleen. Tässä nyt lukemassani kirjassa ei ollut yhtään seksiä. Yritin lukea myös Iiris Kähäriä, mutta en jaksanut. Vielä. Pahoittelen tämän postauksen banaaliutta, kyllä huomaa ettei ole tullut kirjallisuustiedettä opiskeltua.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Mukavaa ensi vuotta, unelmia, opiskelua ja toivottavasti myös kirjoittamista!
Kiitos samoin, Kirsi!
Tuima, noin vain tunnustat tuollaisen asian? Hienoa;-)
Kaura, ajatuskin sinusta suojelevana Mustanaamiona tuo kummasti turvaa.
En ole Vartion kirjoja lukenut, ja aina silloin tällöin potenut pientä syyllisyyttä asian johdosta. Jotenkin olen kuvitellut että en niistä ehkä pitäisi, joten ei sitten senkään vuoksi ole tullut niitä luettua.
Kävin jokin aika sitten paikassa, talossa, jossa Marja-Liisa Vartio ja Paavo Haavikko viettivät kesänsä. Savonlinnan Ahvensalmella. Kaunista seutua. Ja ihana talo, vanha ja persoonallinen puulla lämpiävä talo, jossa asuu taas kirjailija. Joka hiihtää Paavo Haavikolta jääneillä vanhoilla suksilla.
Anteeksi jaarittelu, tarina vain tuli mieleen, koska Vartio on visiitin johdosta ollut paljon ajatuksissa viime aikoina.
Onko arvottaminen pahaksi aina? Miksi ihmisellä on arvottava mieli, jos se on pahasta? Vai eikö kaikilla olekaan? Ja niin edelleen.
Hannah, nuoko ovat vaihtoehdot, arvottaminen ja taputtaminen? Mutta ilmaisin itseäni varmasti taas tyypillisen epäselvästi. Kritisoin sitä suoraviivaista tapaa, jolla jotkut ihmiset vetävät yhtäläisyysmerkit sen välille mikä heille itselleen on arvokasta ja tärkeää, ja sen minkä pitäisi muillekin olla arvokasta ja tärkeää. Toisin sanoen, jos tällainen ihminen tykkää vaikka Vartion kirjasta, hän ajattelee, että kun hän tykkää, sen täytyy tarkoittaa, että Vartio on yleisesti ottaen hyvä kirjailija ja kirja tärkeä kaikille maailman ihmisille. Jos hän on tällaisesta ihmisestä huono kirjailija, se tarkoittaa ettei Vartion kirjan kuulu tällaisen ihmisen mielestä merkitä mitään kenellekään ja jos merkitsee, se ihminen ei ymmärrä kirjallisuudesta mitään.
Itse toivoisin ihmisten ymmärtävän, ja omalla kohdallani pyrin jatkuvasti itse ymmärtämään, että kirja josta minä en pidä, voi silti olla hyvä ja tärkeä kirja. Minun makuni ja mieltymykseni eivät siis ole mikään mittari, jolla kirjat jaetaan arvokkaisiin ja arvottomiin. Omala kohdalla tämä pyrkimys näkyy sitten myös siinä, etten anna kenellekään muullekaan sitä valtaa, että hän voisi minun puolestani päättää, mitkä kirjat ovat arvokkaita, mitkä eivät. En tiedä osasinko selittää.
Eihän sitä pidäkään luovuttaa kenellekään, oikeutta määrittää mikä on minusta hyvä tai oikeaa ajattelua. Mutta yhtä tärkeää on muistaa juuri se mitä sanot.
Hauska tuo tapasi merkitä kirjat, jotka eivät avautuneet. Omasta kokemuksesta tiedän, että niinkin voi käydä, ylistetty teos joka ei avautunut, voi toisessa elämäntilanteessa yhtäkkiä olla hyvinkin tärkeä.
Se hyvä ja huono ikävällä tavalla kytkeytyy sitten siihen, että jokaisen on kehuttava ja kehutaankin sitä, mikä on yleisesti hyvää, vaikkei se sitä sitten niin olisikaan. Arvottamiseen tulee helposti, aivan liian helposti mukaan sellaiset tekijät, joilla ei sitten olekaan mitään tekemistä itse teoksen kanssa.
Suhtaudun kriittisesti institutionaaliseen vallankäyttöön, myös tässä asiassa.
Saisio, joka on jo jonkinlainen "instituutio", häntä ei oikein sitten kai uskalleta kritisoida, sen huomasin noita lukiessani. Hän tuskin siitä, näin uskoisin pahastuisi, jos kunnon kritiikkiä olisi.
Kriitikot, jotkut heistä etenkin ovat minusta jänishousuja, jo mainetta niittäneen pelkkää palvomista. Saision kirjallisista töistä, useimmat ja eräät erityisesti, ovat minusta tavattoman tarkkoja ja hienoja teoksia. Tässäkin, jonka juuri luin oli niitä tarkkoja, sydämen pohjiin asti meneviä havaintoja. Mutta kukaan kriitikko ei oikein uskalla sanoa sitä ääneen, vain viitteellisesti vihjaillen kyllä, että jokin tässä viimeisessä romaanissa mättää.
Vaikka, on tuo jänis vissiin jokaisen pöksyissä - riippuen tilanteesta :)
Kirjakritiikit ovat pääsääntöisesti p...stä. Ne ovat usein mitäänsanomatonta uutislätinää. Yksi arvio sopisi melkein joka toiseen kirjaan.
Tuosta koulun ja opettajien tehtävästä: Ehkä vaikea muistaa, mutta aika yhtenäisestä koulutuksesta huolimatta opettajia on joka lähtöön - kuten kaikkien ammattien harjoittajia.
Minä(kään) en ole koskaan viihtynyt koulussa. Suurimman osan ajasta olen jotenkuten ja omiani säheltäen kahlannut läpi. Muutama oma lukioaikainen opettajani tuli varta vasten katsomaan, minäkö todella huseerasin luokan työnjohtajana.
Ja toinen tunnustus: minä opin opiskelijoilta vuosikymmenien aikana paljon enemmän kuin yksikään oppilas minulta.
Hyvää alkanutta vuotta, Kirsti.
Silloin kun Televisioteatteri vielä teki kunnon työtä, valmistettiin "Hänen olivat linnut" ohjelmistoon. Näin sen useita kertoja. Tehokkaan hyytävä. Ja Kirsti, kun sanon näin, tarkoitan: minusta/ minun mielestäni.
Ihmisen arviot ja määrittelyritykset ovat yhden ihmisen, joskus yhden instituution, arviointiyrityksiä. Se kannattaa aina muistaa, ennen kuin kumartelee mihinkään suuntaan ( sanoo pieni vimmattu opettaja sisässäni).
Pidin lukioaikana ns. esitelmän Kähäristä, samoin L.Onervan Mirdjasta ja Kamala Markandayan Savimaja ja temppeli -kirjasta, jonka sain joululahjaksi. M:n kirjan näin hiljan jossain luettelossa kymmenien vuosien jälkeen.
Heh, yo-aineeni sentään tein Kailaan Sairaalan ikkunasta - tosi pateettisen, arvaan.
Ahaa Liisa, olisi pitänyt arvatakin, että sinulle Kähäri on tuttu. Saattaapa olla, että analyysisi kritiikkien avuttomuuden syistä osuu oikeaan. Hänen olivat linnut on tosiaan kirjanakin hyytävä, huomasin kun pääsin kunnolla alkuun. Niin, onhan opettajia joka lähtöön, mutta työ tekijäänsä neuvoo ja jossain vaiheessa käy niin, että harjaantunut silmä kykenee erottamaan opettajat suuresta joukosta tuntemattomia ihmisiä... Tämä nyt on vain toteamus. Tietysti voi olla opettajia, jotka pitkänkin uran jälkeen pystyvät naamioitumaan tavallisiksi pulliaisiksi;-) Hyvää uutta vuotta sinullekin!
En tiedä, mutta jossain määrin elämään vaikuttaa kai myös sattuma, niiden omien pyrkimysten lisäksi. Ja arvelua on tämäkin: ihmiset, jotka motivoituvat voimakkaasti sosiaalisesta huomiosta ja palkinnoista, saavat niitä myös - enemmin tai myöhemmin (Temperamentti). Eiköhän tämä päde taiteen kentällä kuten muuallakin elämässä, että palkituiksi tulevat kilpailumentaliteetillä varustettu, sosiaalisista palkinnoista (taputuksista yms.) ja statuksesta nauttiva helpommin kuin sellainen, joka ei niistä niin kovin motivoidu.
Ketkä sitten saavat määritellä, mikä on onnistunutta ja tärkeää? Tietenkin kuka tahansa saa, mutta kaikilla ei ole valtaa vaikuttaa tai kompetenssia tai kykyä tai statusta riittävästi, jotta se vaikuttaisi yleiseen mielipiteeseen - kovin nopeasti ainakaan. Jokaisella teolla ja sanomisella on kuitenkin vaikutuksensa, niin mitätön ei kukaan ole.
Mutta sitten. Hotakaisen Juoksuhaudantie esimerkiksi on sellainen teos, että sitä kehutaan joka paikakassa ja kyllähän se hyvin kirjoitettu on. Myönnän sen, mutta myönnän myös etten ole pitänyt siitä lainkaan. Minusta Hotakaisella on muita parempia tai no, enemmän minun makuuni olevia, kirjoja. En ole tainnut tavata yhtä tai kahta lukijaa enempää, jotka olisivat samaa mieltä Juoksuhaudantiestä kanssani. Uskon että suurin osa pitää kirjasta ihan aidosti, mutta epäilen myös monen menneen hypen mukana. Kyllähän sinäkin vuonna julkaistiin Suomessa muitakin hyviä kirjoja.
Hirlii, tuo on kyllä varmaan hyvä pointti, että temperamentti vaikuttaa. Jotkut ovat enemmän sosiaalisten palkintojen perään kuin toiset. On todennäköisempää tulla palkituksi jos on ponnistellut sellaista päämäärää kohti.
of Cuba have nostalgia for the island. http://www.hysupper.net/ On YouTube.com I’ve even seen some of the Russian cartoons that used to come on TV back then. I suppose thathttp://www.war3apm.com/ each generation has something a little different to remember about Cuba.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
Auto Insurance Gold River
edmonton moving companies
roll forming machine,