Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.01.2009 - 19:29

Anne Tyler on ollut lempparikirjalijani, mutta koska olen pinnallinen, kirjallisesti sivistymätön ihminen, minulla ei ole esittää mitään syvällistä analyysia siitä millainen kirjailija hän oikein on ja miksi häntä kannattaa lukea.

Nyt luin kirjallisuuspiiriä varten toistamiseen kirjan Pyhimys sattuman oikusta. Se on suomennettu 1992 ja oletan lukeneeni kirjan ensimmäistä kertaa jotakuinkin tuolloin. Se tuntui silloin suurelta löydöltä. Minusta oli kiinnostavaa, että uskonnollista yhteisöä ja ihmisiä kuvattiin lämmöllä. Heidät nähtiin hiukan huvittavina, mutta ei kaiken inhimillisen kauheuden alkujuurina, niin kuin olin oppinut että kirjallisuudessa yleensä tehdään. Kirjallisuuspiirissäkin selitin, että pidän Tylerin kirjoista, koska hän on niin myötätuntoinen ihmisiään kohtaan, silloinkin kun kuvaa näitä vähän ilkamoiden.

Nyt tuli mieleen katsoa, että mitä oikeat arvostelijat ovat kyseisestä kirjasta sanoneet ja mitä saankaan lukea? Kaija Valkonen kirjoittaa, että Tyler on lempeä vain pinnalta! Hän onkin armoton ruotija ja paljastaja! Olenko niin tyhmä, että vielä kahdenkin lukemisen jäljiltä erehdyn pitämään lempeytenä jotain sellaista, mikä ei ole lempeää. Vai käsitänkö minä lempeyden jotenkin eri tavalla? Minusta nimittäin ruotiminen ja paljastaminen voi olla myös lempeää. Se kun ei ruodita eikä paljasteta voi taas olla hyvinkin julmaa.

Mutta suosittelen nyt kumminkin, että Tylerin kirjoja kannattaa kyllä lukea. Voi kun suomalaisetkin kirjoittaisivat tällaisia kirjoja. Vai kirjoittavatko he? Vai onko väärin edes toivoa sellaista, koska jokainen kuitenkin kirjoittaa aivan omanlaisiaan kirjoja.

kittyfane kirjoitti 06.01.2009 - 22:23
Kuten Valkosen arvostelu, myös omasi kertoo lukijalle ennen kaikkea kirjoittajastaan. En näe arvosteluissa suurta ristiriitaa, paitsi väistämättömän kokemuseron. Myös suhde uskontoon välittyy kummastakin.

Tyler on nimeltä tuttu, mutta en ole koskaan perehtynyt hänen tuotantoonsa. Nyt heräsi mielenkiinto, kiitos vinkistä!
Kirsti kirjoitti 06.01.2009 - 22:48
No hienoa jos heräsi mielenkiinto Kittyfane, koska Tyler on hieno kirjailija.
Tuima kirjoitti 06.01.2009 - 23:00
Ei minullekaan tullut mikään "vain pinnalta lempeä" -ajatus mieleen kun luin Pyhimystä sattuman oikusta. Minusta kirja ravisutti ajatuksia, koska päähenkilön ratkaisu oli samaan aikaan ymmärrettävä ja käsittämätön, looginen ja liki epärealistinen.

Minusta Tyler katsoo henkilöitään ja heidän ratkaisujaan hyvin suoraan ja kaihtelematta, samalla ymmärtäen ja liioittelematta heidän hyviä tai huonoja puoliaan. Hänen käsittelytavassaan on jotain, oikeastaan juuri tuota lempeyttä.
Celia kirjoitti 06.01.2009 - 23:15
Olkoon vaan kirjallisuuskriitikko, mutta Valkonen ei saa minua muuttamaan mielipidettäni Tyleristä.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Tyler suhtautuu ihmisten vajavaisuuteen ymmärtäväisesti ja kuvaa henkilöhahmojaan hyvinkin eleettömästi. Tyler paljastaa ihmisluonnon eri puolet, mutta hän ei sorru patetiaan eikä sensatioilla mässäilyyn, ja siitä pidän.

Olisi erittäin rasittavaa lukea täydellisistä ihmisistä ja heidän täydellisestä elämästään. Sellaisia ihmisiä ei ole Tylerin kirjoissa, onneksi.
 kirjoitti 07.01.2009 - 06:33
Kirsti kirjoitti 07.01.2009 - 09:00
Ehkä Celia on niin, että me ihmiset ymmärrämme sitten lempeydenkin joskus kovin eri tavoin. Valkonenkin kyllä tykkäsi Tylerin kirjasta, joten ihan samoilla linjoilla tässä ollaan siinä mielessä.
Millan kirjoitti 07.01.2009 - 15:34
Minua viehättää Tylerin kirjoissa niiden mittakaava. Pienissä, arkisissa asioissa nähdään jotain suurta ja kertomisen arvoista...ja kuten jo muut sanoivat Tyler kuvaa ihmisiä lämmöllä. Pidän myös höänen huumoristaan.
Kirsti kirjoitti 07.01.2009 - 18:07
Tuo on totta Millan, siis tuo mittakaava. Ja siis sinäkin olet sillä kannalla, että Tyler on kuin onkin lempeä. Hienoa! En siis olekaan yksin näkemyksineni.
Hannah kirjoitti 07.01.2009 - 19:24
Minustakin vaikuttaa vähän siltä, että kyse on siitä miten sanan lempeä ymmärtää. Onhan Tyler toisaalta lähes viiltävän tarkka siinä miten hän kuvaa ihmisiään. Sillä tavoin tuo Valkosen "hyönteistutkijan tyyli" on täysin oikea, eihän se tarkoita, että tutkija välttämättä murskaa kohdettaan. Tarkkakin tutkailu voi olla lempeää.

Jonkun mielestä kyllä jokin Päivällinen koti-ikävän ravintolassa voi olla ahdistava, koska se käsittelee niin tuskallisen vaikeita aiheita perheen sisällä. Ja jos kokee niin, ei luultavasti pidä Tyleriä lempeänä. Mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjailija. Aivan viimeisimmästä (Amerikan lapset) en pitänyt tosin aivan yhtä paljon kuin aiemmista.
Hirlii kirjoitti 08.01.2009 - 09:00
Sivistymättömyyttäni en ole lukenut kuin yhden Tylerin: Päivällinen koti-ikävän ravintolassa ja jotenkin tuo Valkosen "armoton ruotija ja paljastaja" ei oikein istu minunkaan mielikuviini Tylerin kirjailijan laadusta.

Tokihan kirjallisuus kertoessaan paljastaa asioita, näyttää ja kuvaa sekä välittää. Perkaa ja ruotii kuin kalan. Lempeä julmuus on kai lähempänä oivaltavaa ja ymmärtävää asennetta kuin pelkkä raaka armoton paljastaminen ja riisuminen, joka pahimmillaan on häpäisemistä.
Kirsti kirjoitti 08.01.2009 - 16:32
Hannah, eikös se hyönteistutkija kuitenkin tapa kohteensa, vaikkei murskaisikaan.

Hirlii, sepä se, olen jotenkin mieltänyt että paljastaminen ja riisuminen lähestyy usein kirjallisuudessa häpäisyä, mutta se on kai jokin tunnejuttu. En ymmärrä tietynlaista huumoria jne.
Outi kirjoitti 08.01.2009 - 16:33
Minäkin pidän Tyleristä ihan valtavasti. Sellainen kirjailija, jonka teoksista saa elämänvoimaa. Ei hän minunkaan mielestäni ole mikään "ruotija ja paljastaja". Hän rakastaa luomiaan henkilöitä.
Blogisisko kirjoitti 08.01.2009 - 23:42
Ihan toisesta asiasta. Tuli eteen blogi, joka on sukua Hömpän helmille, vaikka Hömpän helmet on korkeakirjallisuutta verrattuna tähän. Arvelin, että kiinnostaisi. On ainakin kaunis ulkomuoto tällä kustannustoimittajien kirjoittamalla blogilla.

http://avonromanceblog.blogspot.com/
Kirsti kirjoitti 09.01.2009 - 08:54
Ahaa, kiitos!
eleanor kirjoitti 10.01.2009 - 14:55
Minulla on samantapainen kokemus taidehistorian luennolta. Luennoitsija näytti kuvan van Goghin maalauksesta Yökahvila ja selitti, miten siitä kuvastuu jotain ahdistusta ja muuta sellaista. Minä istuin hissunkissun, mutta ihmettelin, miten minun kokemukseni maalauksesta on ihan erilainen. Minusta siinä on raukea tunnelma eikä mitenkään negatiivinen tai ahdistunut. Kuva
http://www.impressionist-art-gallery.com/images/Night_Cafe.jpg

Ihmisillä on erilaiset elämänkokemukset ja ne tietenkin vaikuttavat siihen, miten he asioita tulkitsevat. Uskon kyllä, että kirjallisuudesta ja muusta taiteesta saa enemmän irti, jos on paljon yleissivistystä, jonka ansiosta ymmärtää teoksissa olevia viittauksia vaikkapa Raamatun vertauksiin. Mutta kyllä minusta on ihan sallittua ja hyväksyttävää tulkita taidetta omasta subjektiivisesta näkökulmasta, kunhan ei pidä sitä lopullisena totuutena.
Kirsti kirjoitti 11.01.2009 - 16:49
Hieno kuva Eleanor, en minäkään sitä erityisen ahdistavana kokenut. Elämänkokemus tosiaan vaikuttaa, mutta tuntuu joskus kuin tätä sinänsä itsestäänselvää asiaa ei haluttaisi tunnustaa.
Celia kirjoitti 13.01.2009 - 10:34
Eleanorin mainitsemiin erilaisiin taiteentulkintoihin olen minäkin tutustunut. Näihin liittyy myös oma suurisuisuuteeni, kun en ole voinut olla huomauttamatta esimerkiksi eräällekin kirjallisuuden professorille yleisön kuullen, ettei minulle omien kokemusteni pohjalta musta kissa merkitse kuolemaa edes Rautavaaran "Kulkuri ja kissa" -laulussa vaan jotakin pehmeää ja kehräävää, ts. lempeää ja välittävää, vaikka se muille merkitseekin. Naiiviuttani odotin vilkasta keskustelua kommenttini johdosta, mutta minut vaiettiin miltei kuoliaaksi. :)
Kirsti kirjoitti 15.01.2009 - 11:11
Hah Celia, joo, voin kuvitella. Sitä varmaan on koko ajan käynnissä jokin taistelu siitä, että kuka saa määrätä miten asioita tulkitaan ja kuka on tärkeä kirjailija ja kuka vähemmän tärkeä.
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:08
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 17:32
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
abercrombie paris  kirjoitti 14.03.2012 - 10:46
This is my first time i visit here. I found so many interesting stuff in your blog, especially its discussion. From the tons of comments on your articles, I guess I am not the only one having all the enjoyment here! Keep up the excellent work.
cheap nba jerseys kirjoitti 17.05.2012 - 10:05
The New York knicks with the fourth quarter wave of the rally and core player carmelo Anthony, GangRen team quarterback Ben ROM, Mr Morris shrugged off a poor play, GangRen team attack in two places at once, wholesale nfl jerseys,
cheap nba jerseys,
cheap nhl jerseys,
cheap mlb jerseys,
nike nfl jerseys,
cheap nfl jerseys wholesale nfl jerseys and eventually to 3-20 lost the game. Because the lights of the stadium before the power system, kick-off time delay, the power supply system in the middle game again, because the game lights was delayed nearly 35 minutes.
Vernon-Davis contributed the catch up to 1 yards array, frank gore ran the ball five yards of array,
wholesale NBA Jerseys,
cheap nfl jerseys,
cheap nhl jerseys,
cheap mlb jerseys,
Cheap NBA Hats,
Cheap MLB Hats,
Cheap NFL Hats,
NBA Throwback Jerseys,cheap nba jerseysDavid Evans kick in Essex-22 yards and 38 yards of free kick, his season total score more than 49 ers passing star jerry rice, cheap nfl jerseys became a team one season in the Vibram Five fingers shoes,
Cheap Fivefingers shoes,
Vibram Fivefingers,
Cheap vibram fivefingers
history of the most points player. The original record in the 1987 season is rice created the 138 points. 49 team also become the first team in NFL history before the season in 14 games not to allow rivals to get a ball of the team at array.
NBA Basketball Jerseys,
NBA Jerseys Store
nba basketball shoes,
NBA Throwback Jerseys
Cheap NBA Jerseys
The game's defeat GangRen team lost to the north American league championship in advance and get the al top seed seats critical chance. ROM. Especially in a bloomberg rhys game centre-left ankle, in the past week has been in a protective boots, the game of shrugged off his poor state, GangRen team before two attack with his passing copied early and end. Game nike air max 2012,
Nike Free Run,
nike air max Australia,
Nike Australia Store,
Nike Australia,
Nike Australia online
he 44 passes 25 times completed, nfl jerseys from china promote the 330 yards 3 times by copying sections, the three times to be tackled killed. GangRen team star line James harrison who in the last game in four points WeiKeEr crash helmet opponent, "a mask of Iraq-was suspended.
nike air max 2012
Nike Free Run,
cheap air max shoes,
cheap air max
The Denver broncos and New England patriots game created this season NFL ratings high, is also CBS for the past four years, the most-watched NFL regular season game.
hollister uk kirjoitti 18.05.2012 - 10:14
You the beautiful female people, you know what bag to highlight your charm? Don't hesitate, please choose longchamp bags. Do you know how many people longchamp this brand and crazy. Each has the grade of woman, wouldn't miss it. And, longchamp Le pliage is particularly popular
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta