|
|
|||
|
06.08.2006 - 19:58
Olen
lueskellut Ignatius de Loyolan Pyhiinvaeltajan kertomusta. Ignatius oli
toiminnan mies joka joutui vuoteen omaksi haavoituttuaan taistelussa.
Hän olisi mielellään lukenut aikansa kuluksi "niitä maallisia ja
valheellisia kirjoja joita tavallisesti nimitetään ritariromaaneiksi,",
mutta niitä ei valitettavasti ollut saatavilla, joten hän joutui
tyytymään pariin uskonnolliseen opukseen. Hän lueskeli kirjoja ja
"jotenkin kiintyi niistä löytämäänsä." Sairasvuoteella maatessaan
Ignatiuksen ajatukset harhailivat välillä maailman asioissa, välillä
kirjoista lukemissaan asioissa. Hän alkoi haaveilla eräästä
vallasnaisesta, vaikka tiesikin että tämä nainen oli hänelle
saavuttamaton. Hän kuitenkin saattoi neljäkin tuntia päivässä
pohdiskella, miten pääsisi tuon vallasnaisen läheisyyteen ja miten
tekisi häneen lähtemättömän vaikutuksen. Mutta välillä hän pohdiskeli
uskonnollisista kirjoista lukemiaan juttuja, lähinnä pyhimysten
ihmeellistä elämää. Hän alkoi miettiä, että mitäpä jos hän tekisi niin
kuin pyhä Fransiscus, tai pyhä Dominicus. Hän kuvitteli mielessään
raskaita ja vaikeita tehtäviä ja tunsi että hän pystyisi suoriutumaan
niistä.
Ignatius siis harrasti aktiivista päiväunelmointia ja teki merkittävän havainnon. Kun hän ajatteli ihanaa vallasnaista ja tämän valloittamista, hän nautti päiväunistaan, mutta niistä jäi hänelle väsynyt, kuivettunut ja tyytymätön olo. Mutta kun hän kuvitteli kävelevänsä Jerusalemiin paljain jaloin ja syövänsä pelkkiä yrttejä, kuvitelmat antoivat hänelle lohtua ja sen lisäksi hän pysyi jälkeenpäinkin vielä tyytyväisenä. Niinpä hän alkoi puntaroida tätä merkillistä eroa päiväuniensa jättämän tunnelman välillä. Hän oppi, että toiset ajatukset jättivät hänet iloiseksi ja toiset surulliseksi. Minusta tämä on kiinnostava juttu, koska minäkin olen huomannut että päiväunelmia on kahdenlaisia. Sellaisia jotka antavat voimaa ja sellaisia joista tulee ikävä tunnelma. Tämä Ignatiuksen oivallus oli pohjana kun hän myöhemmin alkoi laatia Harjoituksia ja kehitti oppinsa henkien erottamisesta. Kannattaa ehkä tutkia päiväuniaan. Pohtia mihin suuntaan ne vievät. Kohti iloa vai kuivuutta ja ikävää.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Paljain jaloin kävelyä ei myöskään voi pitää hirvittävän kohtalokkaana, riippuen tietenkin siitä, kuinka pitkän matkan aikoo tallustaa. Itse olen huomannut, että ajattelen usein tahtomattani kaikkein kamalampia vaihtoehtoja ja suorastaan riudun sekä ahdistun jo ajateltuani niitä. Näistä ei ole tietenkään paljoakaan hyötyä muutoin kuin siten, että on siten valmistautunut pahaankin. Hyvien päiväunien kohdalla taas tietää, ettei niin tule koskaan käymään, koska ne ovat hyviä päiväunia. Usein poksautan tällaiset ajatukset jo alkuunsa turhina ajatusleikkeinä.
Mutta sitä minä en kyllä ymmärrä, kuinka paljain jaloin kävelyä ja yrttien syömistä Jerusalemiin johtavalla tiellä voisi edes pitää päiväunena. Tai että mokomiin ajatuksiin olisi aikaa neljäkin tuntia päivässä.
Päiväunet ovat juuri unelmointeja saavuttamattomista naisista ja hyvistä miehistä. Siksi ne ovat päiväunia. Jos niitä ei todellisuudessa ole, kuinka suuri kärsimys se sitten ihmiselle on, että erehtyy joskus unelmoimaan sellaisista?
Birdylläkin oli blogissaan tällainen varoitus:
"...naisten viihdekirjallisuus ja Hollywoodin romantiikkapropagandamoska pitäisi kieltää lailla ja rinnastaa ne heroiiniin, mitä tulee alaikäisille tarjoiluun ja myyntiin."
Eli kaiketi sillä aika pahat seuraukset ovat. Joku omasta mielestään kokeneempi ja viisaampi sen aina tietää parhaiten, mitä kenenkin tulee ajatella ja mistä kenenkin tulisi unelmoida.
Jerusalemiin kävely ja yrttien syöminen oli hurskas päiväuni kun taas vallasnaisen valloittaminen oli maallinen päiväuni ja hän siis huomasi että maallisista päiväunista jää ikävät fiilikset ja hurskaista päiväunista positiiviset.
Minusta jokainen voi omalla kohdalla päättää ihan itse, että mikä on maallista ja mikä hurskasta, ei tarvitse ottaa Ignatiusta ihan kirjaimellisesti. Tärkeintä kai olisi osata unelmoida sellaisia unelmia joista saisi toivoa ja voimaa elämäänsä, eikä sellaisia unelmia, jotka tekevät toivottomaksi.
Ignatius ei muuten sano, mitä kenenkin tulee ajatella ja unelmoida. Hän sanoo vain, että ihmisen kannattaa tarkastella unelmiaan ja panna merkille, että millainen fiilis niistä unelmista tulee.
Tärkeintä olisi siis löytää se oma ajatus joka itselle tuottaa iloa ja antaa voimaa, olipa se ajatus sitten mikä tahansa.
Tuli vielä tuosta Birdyn kommentista mieleen, että alaikäiset myös elävät tässä elämässä, näkevät kodeissaan ja ympärillään varmasti mallia kaikenlaisista parisuhteista. Ehkä heidänkin pitäisi siis haaveilla muijista ja äijistä, jotka hakkaavat miehiään tai vaimojaan, ryyppäävät ja käyvät vieraissa, jotteivät putoaisi kovin korkealta.
Helmi, en minä tiedä kyllä se aika vaivalloiselta vaikutti se Jerusalemin matkakin, mutta ehkä olet oikeassa ja avain päiväunien aiheuttamiin erilaisiin tunnelmiin oli näin arkinen asia.
Kerran minun piti lopettaa siihen paikkaan yhden runokirjan lukeminen, kun niin harmitti, että runoilija oli lähtenyt jälkikäteen paikkaamaan jotakin upeaa runoa. Jotenkin säkeissä oli niin suuri eri. Järjellä selittämätön, mutta tunsin sen. Monille varmaan huuhaata; hekin omalta osaltaan oikeassa...
itte, minäkin olen kokenut Snellmanin samoin. Mutta nämä on tosiaan siitä kiinnostavia juttuja että joku toinen lukija taas kokee saman kirjan voimaannuttavana. Siten minä tulkitsen Ignatiusta tosiaan niin, ettei voi sanoa kenellekään että unelmoi tästä, älä tästä. Vaan jokaisen pitää itse miettiä, mikä hänelle sopii ja mikä ei.
Mutta niiden joille esim. juuri romanttiset unelmat eivät sovi, ei varmaan sitten tosiaan kannata niiden parissa askarrella.
Jokainen unelmoikoon asioista jotka tosiaan antavat heille voimaa. Mutta tärkeää on mielestäni osata unelmoida.
Oliko se iso kirja vai mikä, jossa sanottiin, että ajatukset ovat kuin linnut, jotka lentävät päämme yli. Emme voi estää niitä lentämästä, mutta voimme estää ne tekemästä pesää päämme päälle. Jotain sellaista se oli, olen huonosti raamattuni lukenut.
Aloin yöllä unelmoida enkä tehnytkään siivoojan kanssa jatkuvaa sopimusta:)
Antti, niinpä. Ja unelmoidakseen eläminen on varmaan yhtä turmiollista kuin syödäkseen eläminen.
Mielikuvituksen puutetta se ei ole. Osaan nimittäin keksiä vaikka miten monta tapaa, miten asiat voisivat mennä pieleen. Joskus minun on nähtävä kovastikin vaivaa, etten päästäisi mielikuvitustani laukkaamaan valloilleen vaan pysyn faktoissa, jotka varmasti tiedän.
Vaihtoehtoisia toimintatapoja osaan keksiä myös. Ja jonkinlaisia tarinoitakin saan keksittyä silloin kuin ne kertovat muista ihmisistä, mutta jos pitäisi unelmoida, niin sitten siinä unelmassa mukana niin ajatukseni tekevät tenän. Ajatukset eivät silloin pysy millään kasassa vaan eksyvät muihin asioihin. Vähän aikaa yritettyäni huomaan säännönmukaisesti siirtyneeni miettimään sitä, kuinka asia olisi käytännössä mahdollista toteuttaa - eikä se sitten enää unelmointia olekaan vaan faktojen punnitsemista ja suunnitelua korkeintaan.
Millä ihmeen konstilla ihmiset pystyvät "vaipumaan unelmiinsa" ja pakenemaan siten todellisuutta niin halutessaan? Vai onko se niin, että eivät ne pystykään, vaan hellivät vain ajatusta siitä, että sen kaltaista unelmointia oikeasti olisi olemassa?
Jos ajattelee hyvää seksiä, sitä saamatta, niin ennen pitkää alkaa oikeasti vituttamaan.
Mutta jos ajattelee vaikka kulttuuriministeriä, niin on todella huojentunut kun lakkaa ajattelemasta sitä.
Onko noin, Petja? Mutta mikäs vika Tanjassa on.
Kiitos Essi, täytyy perehtyä aiheeseen.
Minusta unelmointiin liittyy ainakin kolme hyvin tärkeää merkitystä. Yksi niistä on rentoutumismerkitys: unelmoinnilla voi kaiketi lepuuttaa päätään miettimällä jotain mukavaa.
Toinen on se, että unelmointi on voi saada asioita toteutumaan. Haaveesta, tai unelmasta, jota on haaveiltu tulee paljon todennäköisemmin tosi kuin sellaisesta asiasta, jota ei koskaan edes ajatella. Uskon vakaasti, että unelmointi saa ihmisen suuntamaan itseään niin, että hän tietoisesti tai tiedostamattaan näkee ne tilaisuudet, joihin tarttumalla unelman toteutumista pääsee lähemmäksi. Vaikka tuntuisikin siltä, että unelmasta alkaa tulla totta kuin itsekseen, harvoin se taitaa niin olla. Ymmärtääkseni iso osuus unelmien toteutumiseen on sillä, että unelmat virittävät kiinnittämään huomiota niihin asioihin, jotka johtavat unelman toteutumisen suuntaan. Ilman unelmointia nämä vinkit, eli tilaisuudet joita elämä tarjoaa, menevät helposti ohi huomaamatta.
Kolmas on se, että unelmointi jo sinänsä on muutosvoima. Ihmiset ovat paljon halukkaampia tekemään muutoksia elämässään, jos heillä on vahva ja elinvoimainen unelma siitä, mitä hyvää muutos voisi tuoda tullessaan. Unelma on moottori, joka saa ihmisen yrittämään. Ilman aktiivista kykyä unelmoida myös kaikenlaisiin muutoksiin ryhtyminen on joskus hyvinkin vaikeaa. Kuitenkin muutos voisi olla avain parempaan. Aina niin ei ole, mutta ilman unelmia hyväänkin suuntaan johtavat muutokset jäävät helposti toteuttamatta.
Yritin naapurisedälle ehdottaa että maataloustukien kanssa taas kahden tuen mallia, mutta ei kelvannut.
Jaa, niinpä tietysti Petja.