Tämäpä oli opettavainen tarina. Eli ajattelemalla paljain jaloin kävelemistä Jerusalemiin pysymme tyytyväisinä, mutta unelmoimalla jostakin saavuttamattomasta, me vain kuivetumme. Eikö tällä logiikalla tule kiellettyä itseltään yksi jos toinenkin pikku ilo? No ja jos se neljäkin tuntia ottaa tuollainen aktiivinen ajattelu, kuinka tehdä saavuttamattomaan vallasnaiseen lähtemätön vaikutus, niin kyllä siinä näivettyy kuka tahansa. Sehän oli rakastunut toisin kuin oli rakastunut paljain jaloin kävelemiseen kohti Jerusalemia. Eihän noita voi mitenkään verrata.

Paljain jaloin kävelyä ei myöskään voi pitää hirvittävän kohtalokkaana, riippuen tietenkin siitä, kuinka pitkän matkan aikoo tallustaa. Itse olen huomannut, että ajattelen usein tahtomattani kaikkein kamalampia vaihtoehtoja ja suorastaan riudun sekä ahdistun jo ajateltuani niitä. Näistä ei ole tietenkään paljoakaan hyötyä muutoin kuin siten, että on siten valmistautunut pahaankin. Hyvien päiväunien kohdalla taas tietää, ettei niin tule koskaan käymään, koska ne ovat hyviä päiväunia. Usein poksautan tällaiset ajatukset jo alkuunsa turhina ajatusleikkeinä.

Mutta sitä minä en kyllä ymmärrä, kuinka paljain jaloin kävelyä ja yrttien syömistä Jerusalemiin johtavalla tiellä voisi edes pitää päiväunena. Tai että mokomiin ajatuksiin olisi aikaa neljäkin tuntia päivässä.

Päiväunet ovat juuri unelmointeja saavuttamattomista naisista ja hyvistä miehistä. Siksi ne ovat päiväunia. Jos niitä ei todellisuudessa ole, kuinka suuri kärsimys se sitten ihmiselle on, että erehtyy joskus unelmoimaan sellaisista?


Birdylläkin oli blogissaan tällainen varoitus:
"...naisten viihdekirjallisuus ja Hollywoodin romantiikkapropagandamoska pitäisi kieltää lailla ja rinnastaa ne heroiiniin, mitä tulee alaikäisille tarjoiluun ja myyntiin."

Eli kaiketi sillä aika pahat seuraukset ovat. Joku omasta mielestään kokeneempi ja viisaampi sen aina tietää parhaiten, mitä kenenkin tulee ajatella ja mistä kenenkin tulisi unelmoida.

Tuli vielä mieleen, että tässähän on taustalla ajatus ihmisen onnellisuudesta. Oletetaan, että ihminen on onnellisempi tyytyessään vähempään. Mutta koska kestävää onnea ei kuitenkaan ole, vaan onni koostuu pienistä onnenhetkistä, eikö voisi ajatella, että ne päiväunet olisivat myös pieniä onnenhetkiä, jos muitakaan onnenhetkiä ei ole tarjolla. Vai pitääkö tämä nyt ymmärtää niin, että onnen tunteminen on ihmiselle vaaraksi? Ja että meditatiivinen ajattelu paljain jaloin kävelemisestä tekisi meistä tyytyväisempiä?

No Ignatiuksella oli aikaa haaveilla neljä tuntia päivässä kun hänellä oli jalka poikki.

Jerusalemiin kävely ja yrttien syöminen oli hurskas päiväuni kun taas vallasnaisen valloittaminen oli maallinen päiväuni ja hän siis huomasi että maallisista päiväunista jää ikävät fiilikset ja hurskaista päiväunista positiiviset.

Minusta jokainen voi omalla kohdalla päättää ihan itse, että mikä on maallista ja mikä hurskasta, ei tarvitse ottaa Ignatiusta ihan kirjaimellisesti. Tärkeintä kai olisi osata unelmoida sellaisia unelmia joista saisi toivoa ja voimaa elämäänsä, eikä sellaisia unelmia, jotka tekevät toivottomaksi.

Ignatius ei muuten sano, mitä kenenkin tulee ajatella ja unelmoida. Hän sanoo vain, että ihmisen kannattaa tarkastella unelmiaan ja panna merkille, että millainen fiilis niistä unelmista tulee.

Ignatiukselle suurinta iloa tuotti ajatus kävelemistä paljain jaloin Jerusalemiin. Jollekin toiselle suurinta iloa tuottaa jokin muu ajatus.

Tärkeintä olisi siis löytää se oma ajatus joka itselle tuottaa iloa ja antaa voimaa, olipa se ajatus sitten mikä tahansa.

Vallasnaisesta ei kannattanut unelmoida, kun sitä ei kuitenkaan millään saanut. Jerusalemista kannatti unelmoida, sinne pääsi, kun pisti töppöstä toisen eteen. Selvä erohan tässä on unelmilla. Empiiriset kokeeni osoittavat myös, että jos yrittää potkia auki ovea, jossa ei ole saranoita, saa vain varpaansa ja koipensa kipeäksi eikä sitten pääse kävelemään, ei Jerusalemiin eikä Järvenpäähän.

No se nyt oli vain kärjistys. Toki tarkoitinkin sitä, että ihminen ajattelisi jotakin muuta, kuin riutuisi rakkauden pauloissa. Rakastuminen jo sinällään vie valtavasti energiaa, varsinkin jos se ei ole vastavuoroista tai jos se on muuten vain tavoittamattomissa. Kun jalat ovat poikki, ei ole vaikea etsiä positiivista päiväunta riuduttavan rinnalle.

Tuli vielä tuosta Birdyn kommentista mieleen, että alaikäiset myös elävät tässä elämässä, näkevät kodeissaan ja ympärillään varmasti mallia kaikenlaisista parisuhteista. Ehkä heidänkin pitäisi siis haaveilla muijista ja äijistä, jotka hakkaavat miehiään tai vaimojaan, ryyppäävät ja käyvät vieraissa, jotteivät putoaisi kovin korkealta.

Niinpä Saara, silläkö maailma tai edes pienen ihmisen elämä tosiaan pelastuisi että unelmoisi hakkaavista ja vieraissa hyppivistä muijista ja äijistä.

Helmi, en minä tiedä kyllä se aika vaivalloiselta vaikutti se Jerusalemin matkakin, mutta ehkä olet oikeassa ja avain päiväunien aiheuttamiin erilaisiin tunnelmiin oli näin arkinen asia.

Ollakohan samaa vai eri mieltä Ignatiuksen kanssa? Totta on, että saavuttamattomat kuvitelmat sitoo paljon energiaa. Aivot askartelee ratkaisemattoman ongelman parissa kiertäen ympyrää, joka ei johda minnekään. Toisaalta tuolle askartelulle on jokin sisäinen tilaus.

kyllähän henkisissä kuvitelmissa on jotenkin eriviritteinen energia kuin jossakin maallisissa haluissa, oli ne sitten saavutettavissa tai ei. Minusta myös kirjoissa on erilainen energia riippuen sen kirjailijan tietoisuuden tai olennan (tai mikä se sana suomeksi olisi) kirjoittamisaikaisesta tasosta. Myös elokuvilla ja kaikella muullakin. Jostakin tulee mielettömän "törkeä" olo, joskus taas tuntuu ihmeellisen kevyeltä omista olosuhteista riippumatta. Esim. Snellmanin "Pelon maantieteessä" oli mun mielestä vihaa mukana niin, että siitä tuli äklöttävä olo. En ole sen jälkeen innostunut lukemaan yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa.

Kerran minun piti lopettaa siihen paikkaan yhden runokirjan lukeminen, kun niin harmitti, että runoilija oli lähtenyt jälkikäteen paikkaamaan jotakin upeaa runoa. Jotenkin säkeissä oli niin suuri eri. Järjellä selittämätön, mutta tunsin sen. Monille varmaan huuhaata; hekin omalta osaltaan oikeassa...

Saima, käsitin Ignatiuksen jutut niin, ettei saavuttamattomien unelmoimisessa sinänsä ole mitään pahaa. Pitää vain tarkata unelmiaan, että millaisen olon unelmat jättävät. Toiset saavuttamattomat unelmat jättävät tyytymättömyyden, toiset inspiroivat ja antavat voimaa elämään.

itte, minäkin olen kokenut Snellmanin samoin. Mutta nämä on tosiaan siitä kiinnostavia juttuja että joku toinen lukija taas kokee saman kirjan voimaannuttavana. Siten minä tulkitsen Ignatiusta tosiaan niin, ettei voi sanoa kenellekään että unelmoi tästä, älä tästä. Vaan jokaisen pitää itse miettiä, mikä hänelle sopii ja mikä ei.

Ja vielä kommentti tuohon Saaran mainitsemaan Birdyn kommenttiin, että monet naiset ovat kokeneet romanttisten päiväunien kuitenkin antaneen heille voimaa selvitä arjesta. Ne päiväunet eivät siis ole merkinneet sitä, että arki musertaisi heidät koska he ovat haaveilleet liian ihanasta elämästä vaan ihanat haaveet antavat voimaa siihen elämään ja osaltaan auttavat tekemään elämästä parempaa. Näin minä tämän asian näkisin.

Mutta niiden joille esim. juuri romanttiset unelmat eivät sovi, ei varmaan sitten tosiaan kannata niiden parissa askarrella.

Jokainen unelmoikoon asioista jotka tosiaan antavat heille voimaa. Mutta tärkeää on mielestäni osata unelmoida.

Jännä keskustelu: kannattaako unelmoida ja mistä kannattaa unelmoida.

Oliko se iso kirja vai mikä, jossa sanottiin, että ajatukset ovat kuin linnut, jotka lentävät päämme yli. Emme voi estää niitä lentämästä, mutta voimme estää ne tekemästä pesää päämme päälle. Jotain sellaista se oli, olen huonosti raamattuni lukenut.

Niin, elääkö unelmoidakseen vai unelmoiko elääkseen?

Obeesia, olet lukenut Lutheria.

Aloin yöllä unelmoida enkä tehnytkään siivoojan kanssa jatkuvaa sopimusta:)

On Lutherinkin kirjat aika isoja kyllä.

Antti, niinpä. Ja unelmoidakseen eläminen on varmaan yhtä turmiollista kuin syödäkseen eläminen.

Minä olen kateellinen ihmsille, jotka osaavat unelmoida. Minä en ole koskaan kunnolla osannut.

Mielikuvituksen puutetta se ei ole. Osaan nimittäin keksiä vaikka miten monta tapaa, miten asiat voisivat mennä pieleen. Joskus minun on nähtävä kovastikin vaivaa, etten päästäisi mielikuvitustani laukkaamaan valloilleen vaan pysyn faktoissa, jotka varmasti tiedän.

Vaihtoehtoisia toimintatapoja osaan keksiä myös. Ja jonkinlaisia tarinoitakin saan keksittyä silloin kuin ne kertovat muista ihmisistä, mutta jos pitäisi unelmoida, niin sitten siinä unelmassa mukana niin ajatukseni tekevät tenän. Ajatukset eivät silloin pysy millään kasassa vaan eksyvät muihin asioihin. Vähän aikaa yritettyäni huomaan säännönmukaisesti siirtyneeni miettimään sitä, kuinka asia olisi käytännössä mahdollista toteuttaa - eikä se sitten enää unelmointia olekaan vaan faktojen punnitsemista ja suunnitelua korkeintaan.

Millä ihmeen konstilla ihmiset pystyvät "vaipumaan unelmiinsa" ja pakenemaan siten todellisuutta niin halutessaan? Vai onko se niin, että eivät ne pystykään, vaan hellivät vain ajatusta siitä, että sen kaltaista unelmointia oikeasti olisi olemassa?

Ei tässä ole mitään mystistä.

Jos ajattelee hyvää seksiä, sitä saamatta, niin ennen pitkää alkaa oikeasti vituttamaan.

Mutta jos ajattelee vaikka kulttuuriministeriä, niin on todella huojentunut kun lakkaa ajattelemasta sitä.

Hei, haastan sinut kirjallisuuskyselyyn. Kysymykset löydät täältä: http://aaltopahvia.blogspot.com/ (Tähän aikaa on enemmän kuin se viikko. Itse asiassa niin pitkään kuin aikaa on... :))

Voi Arja Arja, etpä tiedä mistä olet jäänyt paitsi jos et osaa unelmoida. Mutta ehkä sinun ei ole koskaan tarvinnut unelmoida, ehkä olet aina jo elänyt unelmaasi, heh.

Onko noin, Petja? Mutta mikäs vika Tanjassa on.

Kiitos Essi, täytyy perehtyä aiheeseen.

Niin, Kirsti, olet oikeassa. En tiedä, mistä olen jäänyt paitsi. Eihän sellaista voi tietää. Mutta kyllä minulla olisi unelmoinnille käyttöä. Olisi ennenkin ollut ja tulee vastakin olemaan.

Minusta unelmointiin liittyy ainakin kolme hyvin tärkeää merkitystä. Yksi niistä on rentoutumismerkitys: unelmoinnilla voi kaiketi lepuuttaa päätään miettimällä jotain mukavaa.

Toinen on se, että unelmointi on voi saada asioita toteutumaan. Haaveesta, tai unelmasta, jota on haaveiltu tulee paljon todennäköisemmin tosi kuin sellaisesta asiasta, jota ei koskaan edes ajatella. Uskon vakaasti, että unelmointi saa ihmisen suuntamaan itseään niin, että hän tietoisesti tai tiedostamattaan näkee ne tilaisuudet, joihin tarttumalla unelman toteutumista pääsee lähemmäksi. Vaikka tuntuisikin siltä, että unelmasta alkaa tulla totta kuin itsekseen, harvoin se taitaa niin olla. Ymmärtääkseni iso osuus unelmien toteutumiseen on sillä, että unelmat virittävät kiinnittämään huomiota niihin asioihin, jotka johtavat unelman toteutumisen suuntaan. Ilman unelmointia nämä vinkit, eli tilaisuudet joita elämä tarjoaa, menevät helposti ohi huomaamatta.

Kolmas on se, että unelmointi jo sinänsä on muutosvoima. Ihmiset ovat paljon halukkaampia tekemään muutoksia elämässään, jos heillä on vahva ja elinvoimainen unelma siitä, mitä hyvää muutos voisi tuoda tullessaan. Unelma on moottori, joka saa ihmisen yrittämään. Ilman aktiivista kykyä unelmoida myös kaikenlaisiin muutoksiin ryhtyminen on joskus hyvinkin vaikeaa. Kuitenkin muutos voisi olla avain parempaan. Aina niin ei ole, mutta ilman unelmia hyväänkin suuntaan johtavat muutokset jäävät helposti toteuttamatta.

Sehän on kepuli.
Yritin naapurisedälle ehdottaa että maataloustukien kanssa taas kahden tuen mallia, mutta ei kelvannut.

Arja, samaa mieltä unelmoinnista. Unelmoinnin vastustajat suhtautuvat maailmaan jotenkin annettuna. Että maailma ja elämä on tietynlaista, se annetaan meille ulkopuolelta emmekä voi lainkaan vaikuttaa siihen. Sen vuoksi unelmat ja todellisuus vääjäämättä joutuvat törmäyskurssille ja tuottavat ihmiselle suurta kärsimystä. Mutta siis näinhän se ei välttämättä lainkaan mene vaan ihminen voi kyllä vaikuttaa elämäänsä ja maailmaan ympärillään. Ei hän tietenkään mahdottomuuksiin pysty, mutta kyllä omalla toiminnalla on merkitystä.

Jaa, niinpä tietysti Petja.

You are a very paranoid man