|
|
|||
|
05.09.2006 - 09:10
Kävin
eilen Tuomiokirkossa. Kaarina Maununtytär on erinäisistä syistä alkanut
askarruttaa minua, joten vietin hetken hänen sarkofaginsa äärellä
mietiskellen ihmiselämän kummallisuuksia. Pois lähtiessäni kysyin
oppaalta kuka Kaarina Maununtytärtä hallinnoi, onko se
seurakuntayhtymä, vai onko se Tuomiokirkkoseurakunta. Opas kysyi
tuohtuneena, naama ärtyneillä laskoksilla: miten niin hallinnoi?
Kysyin, että kehen minun pitäisi ottaa yhteyttä jos toivoisin, että
Kaarina Maununtytär siirrettäisiin muualle. Opas tyrmistyi entisestään:
Miksi se pitäisi mihinkään siirtää? Minä sanoin, ettei välttämättä
pitäisikään, mutta jos joku keksisi, että pitäisi, niin mikä on oikea
osoite tällaiselle aloitteelle? Opas käänsi minulle selkänsä ja alkoi
palvella japanilaisia turisteja joita oli juuri tullut kirkkoon
aikamoinen liuta.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Ei vaan jännä huomata, miten samankaltaisia asioita miettii aina välillä.
Mihinkäs sitten Maunun-Karssu olis hyvä laittaa, Suomen Joutsenen kannella se olisi hyvä ja näkyvästi hallinnoitavissa, tai omilla ponttooneilla sihe viereen jokeen kellumaan? Tai jos vaihdetaan se siihen luuhun vantaanjokilaaksolaisten ja papistien kanssa, turismin vyöry Turkuun olisi ennennäkemätön, kyllä pyhimyksen siitinluu nähtävyytenä yhden kuningattaren sinkkiarkun voittaa, ja onhan Turun seudulle jo Herran valittu kansa yhden suomalaisen YK-tarkkailijan sinkkiarkussa toimittanut, ja lisää tulee jahka Jehud Olmert ja muut jehut ja olmit kerkiävät, joten sinkkiarkkujen uutuusarvo ja rooli Turun joulukaupungin vetonauloina alkaa olla jo mennyttä.
Ellei sitten liukaspuheiset jaappanilaiset jo oppaalta sen varanneet Kiotoon, Kinkakuji-temppeliin, olisi idän pojalla siinä ihmettelemistä - sivumennen Suomi tulee jälkijunassa taas, Kinkakujin poltti nuori mies jo ajat sitten (rakennettiin sitten kyllä uudestaan), ja Mishima teki jutusta vielä kirjan: täällä vasta Porvoossa saatiin kirkon katto poroksi, eikä kukaan kirjailija ainakaan vielä ole asiasta julkaissut kirjaa (vihjeenä, Kirsti); on se sentään mukava tosin huomata että Suomessakin koulussa luetaan ulkomaista laatukirjallisuutta, josta sitten voi kaljapäissään ammentaa toimintakokonaisuuksia kun kavereineen sattuu kirkon ohi kävelemään.
Suomen koulujärjestelmä nauttiikin ulkomailla laajaa arvostusta.
Susu, Etappisialta tulikin jo huimia ehdotuksia mihin sinut Maununtyttären inkarnaationa voisi siirtää. Oma ajatukseni oli karumpi. Mietin vain sitä, että eikö hänet pitäisi haudata ja antaa muuttua maan tomuksi.
Maan tomuksi muuttuminenkin on pienempi paha. Paha sekin.
Onneksi ei ole minun ongelmani:)
Aiheesta voisi kyllä saada suomalaisen davinssi-tyylisen kirjan, synapsihan on jo tuossa E-sian kommentissa.
Viimeksi tuolla Saaran blogissa, missä Saara parhaansa mukaan yritti olla positiivinen ja muutoinkin virkistää apeita mieliä viittaamalla positiivisuus-teemaviikkoon, Susu lohkaisi monosmaisesti jotta "hävettävää viettä tuollaisia teemaviikkoja joita kukaan ei muista." On kunnioitettavan monosmaista akrobatiaa saada perusugrilainen häpeä kytketyksi tuohonkin...
Ja ennenkuin tällainen haastekierros täällä menee, vastaan jo etukäteen arvioni siitä, kuinka Susu tulee vastaamaan kysymykseen "Mikä elokuvan kohtaus saa sinut hyvälle tuulelle?" Vastaus: Se kun Mikko Niskasen tv-elokuvassa "Kahdeksan surmanluotia" Niskasen itsensä esittämä pienviljelijä istuu kovassa krapulassa itkien ja itsemurhaa hautoen hirvikivääri sylissä, pontikkaa pullon suusta tämän tästä naukkaillen, ajettuaan vaimon ja lapset yön selkään pakoon naapuriin.
Ihan hyvän elokuvan ja hauskan kohdan olit valinnut, eipä siihen lisättävää.
Epäilen kyllä sitä, että Saara yrittäisi parhaansa mukaan olla positiivinen, heh.
Olivat vastanneet, että kun kerran muu perhe on täällä, niin kuskatkoon kuninkaan tänne.
Jostain kumman syystä mieleeni jäi jostain kirjasta se kun Kaarina Maununtyttären ruumista oli siirretty tai jotain ja kirjassa kerrottiin, että hänellä oli jalassa erityisen korkea holvikaari. Kaikkea sitä muistaakin.
Petja, näin kuulin myös minä. Minulle soitettiin asiasta ja taidan saada kohta luettavakseni teoksen jossa tästä asiasta puhutaan.
Ja Etappisika, ketäpä suomalaista ei mainitsemasi elokuvakohtaus saisi hyvälle tuulelle, ei Susu suinkaan ainoa ole. Minuakin naurattaa taas.
Niskasen komedialliset kyvythän ovat olleet nähtävissä jo Pojat-filmistä lähtien.
Mutta mitä: siis sekin nauratti kultivoituneeempia piirejä, kun Uuno Turhapuro putosi junasta jolla Me Tammeloiden äiti matkusti Kolmanteen Valtakuntaan Kauko "Fritz" Helovirran matkassa? Sivistyneille ihmisille ei näköjään mikään ole pyhää!
Olikohan se Loirin ensimmäinen screen-kaatuminen?
Niin, mikään ei ole pyhää. Paitsi yksinkertaisuus.
Mutta, asiaan palatakseni, Kirstin otsikon mukaan siis kunnon kirjailija tekee pohjatöitä. Nyt minullekin kirkastui entisestään, miksi minusta ei koskaan tule kunnon kirjailijaa.
Ukkini oli Juhan vaimon ja Shemeikan jälkeläinen neljännessä polvessa. Eli Shemeikka oli oli isoisäni isoisän isoisä.
Oikeasti kukaan ei mennyt koskaan, vaan Juha pisti eukon tietä pitkin ja Shemeikka tuli seuraavana kesänä ja totesi että Marja oli poissa, joten etsi tämän seuraavana kesänä Saarijärveltä. He saivat kolme poikaa, mutta heille tuli Jäppisen nimi, vaikka olivatkin Shemeikan poikia.
Mitä tähän shemeikkuuteen tulee, mulla on Turussa muutama serkku jotka panevat kaikki kaksi jalkaiset, yli 48 tuumaiset, kananpojista tikapuihin.
Sekin on jäänyt mieleen, että kun sarkofagi avattiin joskus, todettiin että Kaarinalla oli erittäin hyväkuntoiset hampaat (harvinaista tuohon aikaan).
Kuten näkyy, historioitsijalla on oleelliset asiat hallussa! =D
Aake
Aake, kiitos että kiinnitit huomiota tähän puoleen, joka itseäni kuohutti. Olin niin ällistynyt oppaan käytöksestä, että menin sanattomaksi ja purin äreyteni vasta tänne. Kirkosta lähdin häntä koipien välissä syytellen itseäni siitä että häiritsin opasta sopimattomilla kysymyksilläni.
Ikke sant?