Ensi hätään voisit kurssittaa Turun Sanomien toimittajat.

Samaa mieltä Etappisian kanssa. Mainiota että ryhmä jatkaa ja saitte vielä uusiakin jäseniä. Tollaselle toiminnalle näkyy olevan tarvetta.

Täällä kansalaisopisto tarjojaa jonkinlaista kirjoittajapiiriä, mutta on vähän sellainen tunne että toisenlaisellekin kirjoittajaringille olisi kysyntää. Kun vaan löytyisi se innokas joka sellaisen perustaisi, siihen ei ainakaan itellä riitä voimavaroja, eikä taitoakaan.

No tiedottaminen on oma taiteenlajinsa, en kuvittele että minusta olisi kurssittamaan ihmisiä siinä asiassa.

Kannattaa aina vaatia haastattelu luettavaksi ennen sen painamista. Mitä opimme tästä? Ennen kuin alamme tuhdella julkkisten haastattelujen sisällöille, voisimme uhrata muutaman ajatuksen toimittajien väärinymmärtämisille ja haastattelussa kerrottujen asioiden "luovalle" kirjoittamiselle.

Kyllä, ihmiset EIVÄT tiedä mikä ero on kustantamolla ja kirjapainolla!! Eivät ainakaan toimittajat.

Olen samaa mieltä Tuin kanssa, jos vain mahdollista niin pitäisi saada lukea juttu. Yleensä nimittäin toimittaja käsittää väärin tai hiukan oikaisee tai tuntee asian liian hyvin... (Toisaalta: kukapa meistä ei joskus kirjoittaisi hassusti itselle tutusta aiheesta huomaamatta asiaa, ennen kuin joku siitä sanoo!)

Työn puolesta törmäsin toimittajaan joka ei pyynnöstä huolimatta antanut juttua luettavaksi enkä ymmärtänyt sitä käräjätuvan uhalla vaatia - tiedottajamme myöhemmin sanoi, että haastatellulla ON AINA oikeus lukea haastattelunsa. Se olikin sitten sellainen juttu, että sen seuraamuksia puitiin kunnanhallituksia myöten - ja vain koska toimittaja tahtoi saada hyviä otsikoita!

Jotenkin olen kokenut nipottamiseksi tuon, että vaatisi aina jutun nähtäväkseen. Siis omalla kohdalla, kun niitä juttuja on kuitenkin aika harvoin ja oma uutisarvoni niin vähäinen. Mutta kyllä jutuissa melkein aina jokin kummallinen asiavirhe on, että se kyllä puolustaisi tuota ennakkotarkastusta.

Hei!
Terveisiä Ramalta, jossa olen ollut piispantarkastuksen notaarina. Iso kirjoittamisurakka on edessä. Piispa tapasi keskustelevassa hengessä siellä myös lehdistön edustajia. Ei siis vain tekemässä työtään, vaan neuvottelumielessä. Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Heimonen oli myös siellä ja vaikutti fiksulta kaverilta.

Ymmärrän toimittajiakin hivenen, kun ajattelen heidän juttujensa määrää. Paljon pitäisi kirjoittaa ja luottaa omiin muistiinpanoihin, joihin kaikki ei tullut ehkä ihan tarkasti kirjattua. Ehkä juuri siksi on viisasta pyytää luettavaksi haastattelu. Toimittajalla siinä yleensä ei ole mitään menetettävää, mutta haastateltavan maine on siinä aina enemmän tai vähemmän pelissä.

Luulisi ulkopuolisena tarkkailijana kyllä aivan päinvastoin, että jumalisuus edellyttäisi tarkkaa muistiinmerkintäkykyä muiltakin kuin itseltä: mitäpä sitten, jos tuomiopäivänä nimi löytyykin väärästä sarakkeesta ( kohdasta "Alakertaan menijät")? Liikeneekö ymmärrystä virheelliselle merkinnän tekijöille, "kun ajattelee heidän juttujensa määrää"? Eikä etukäteistarkastusmahdollisuutta liene sitäkään järjestetty?

Minusta on yhden ainoan kerran tehty haastattelu paikalliseen pikkulehteen. Toimittaja lupasi lukea puhelimessa, mitä on kirjoittanut. Hänen sitten lukiessaan kirjoittamaansa huomautin useaan otteeseen, etten tosiaankin ollut sanonut noin. Toimittaja väitti kuitenkin kivenkovaan, että olin kyllä sanonut niin, ja sitä paitsi lehti täytyi saada painoon, jottei hän ehdi sitä nyt sen enempää miettiä.
No, pikkujuttu,ajattelin ensin. Mutta sitten jo naapurit kiikkuttivat lehteä minun nähtäväkseni.

Etappisika, Tuomo varmaan luterilaisen kirkon pappina on niin syvällisesti sisäistänyt armon käsitteen. Itse ainakin luotan, että tuomiopäivänä armo käy oikeudesta. Vaikka se taisikin kyllä olla kerettiläisenä pidetty Kylliäinen joka niin sanoi.

Roosa, tiedätkö mitä. Sinun pitäisi kirjoittaa lisää kirjoja.

Olen sanonut kaikille minua haastatettelemaan pyrkiville, että haastattelu sopii minulle vain siinä tapauksessa, että saan jutun etukäteen luettavakseni ja voin korjata mahdolliset väärinkäsitykset. Jos ei käy, niin toimittaja on hyvä ja etsii jonkun muun haastateltavan. Ihan hyvin on sujunut.
Suosittelen; näin välttyy monelta harmilta.

Toimittajat ovat laittaneet jutun sähköpostiini pyynnöstäni. Olen tehnyt tekstiin mielestäni tarpeelliset korjaukset ja mailannut jutun korjattuna versiona takaisin. Muutokset ovat olleet määrältään vähäisiä, mutta hyvin tarpeellisia. Olisin kyllä puistellut päätäni epätoivoisena, jos niitä muutoksia ei olisi tehty. Hyvin on pelittänyt eikä asiassa ole ollut ongelmia. Toivottavasti ei tulekaan. Toimittajat ovat olleet ihan mukavaa porukkaa ja yhteistyö on pelannut hyvin.

Eräs toimistajista kyllä sanoi, ettei hän voi vaikuttaa jutun pääotsikkoon, koska hän ei saa valita itse sitä vaan päätoimittaja laittaa mieleisensä otsikon. En tiedä, kuinka yleinen käytäntö on, mutta sen tiedon jälkeen olen kyllä odotellut perhosia mahassa sitä, mitähän pääotsikoksi on lätkäisty.

Ihmiset tuntuvat tietävän, mitä painopaikalla tarkoitetaan, mutta kustantaja on useimmile ihan hebreaa. Minulla on sellainen käsitys, että useimmat ihmiset ajattelevat kustantajan ja painajan olevan yksi ja sama asia.

Lehtijutulla voi olla syvällistä vaikutusta...
http://www.ihmiskunta.org/wp/?p=1387

Sinä oletkin niin ponteva ihminen Arja. Minä olen tämmöinen, joka ei koskaan muista esittää vaatimuksia siinä vaiheessa kun jokin tilanne tulee päälle. Kaikki järkevät toimintastrategiat tulevat mieleen vasta jälkikäteen.

Ok, Petja, täytyy perehtyä.

Olen ihmetellyt, kun toimittajat ammatillista keskustelua käydessään puhuvat aina faktojen tarkistamisesta. Tuloksesta ei usein millään uskoisi, että on tarkistettu.

Kirsti, olet ensimmäinen alan ammattilainen, joka sanoo minulle noin. Olen ihan mykkänä onnesta.

Roosa, ensimmäiseen kommenttiisi viitaten: minua haastateltiin aikanaan valtakunnalliseen ns. naistenlehteen. Toimittajasta oli kauhean eksoottista että asuin Pohjanmaalla ja että tulossa oleviin ylioppilasjuhliini oli tulossa lukuisasti väkeä (ei ilmeisesti ennen ollut tavannut ketään jolla on iso suku!).

Hän luki haastattelua minulle puhelimessa ja pyysin korjaamaan jonkin kohdan, joka mielestäni oli liian ihmeelliseksi hehkutettu. "Ei ei, minä tiedän mitä meidän lukijamme haluavat", sanoi toimittajatäti.

No jaa, asiakas on aina oikeassa. Että kirjoitetaan siis sitä mitä lukijat haluavat eikä piitata todellisuudesta...

Ja Kirstin kommentin jälkeen menin Roosan sivuille ja jäin koukkuun! =)

Kummallista toimintaa toimittajalta, sanoisin. Itse kirjoitan myös freenä kyseiseen lehteen ja olen ottanut sen aivan itsestäänselvänä asiana, että haastateltaville lähetetään jutun raakaversio luettavaksi. Toki toimittaja itse päättää, millaiset kohdat hän jutustaan korjaa, mutta ainakin asiavirheissä pitäisi olla tarkkana. Tyylilliset seikat on eri juttu.

Onneksi juttu poiki kuitenkin enemmän positiivista palautetta, jolloin tuollaiset virheelliset muotoilut ei jää ainakaan niin paljon harmittamaan.

Tsemppiä kirjoituspiirillesi, kuulostaa todella mielenkiintoiselta! :)

Ei ollenkaan harvinaista. kaikki haastattelut yms pitäisi saada tarkastaa ennen julkaisua.
itse olin nuorena tyttönä Mirja Pyykön ohjelmassa omalla nimelläni ja kasvoillani ja haastattelu oli editoitu niin, että kysymykset oli vaihdettu vastauksiin, joita annoin kahden ystäväni kanssa.
Asiasta olisi voinut tehdä oikeusjutun törkeän vääristelyn vuoksi, mutta nuorena ja naiivina sitä vain raivosi keskenään hetken ja unohti koko jutun...

Inhottavaa sitten selitellä ja yrittää saada pointtiaan läpi jälkeenpäin, kun toimittajilla on sellainen valta.
-minh-

Kiitos kommentoijille. Sellainen tuntuma kommenteistanne tulee, että toimittajien kanssa pitäisi osata olla varpaillaan.