Kirjailijan häiriöklinikka

11.09.2005 - 14:41

Minulla oli isoäiti. Tuli sormille jos häntä yritti kutsua mummuksi. Häntä kutsuttiin tohtorinna Elliläksi. Joskus tohtorinna oli ollut seurapiirien juhlittu kaunotar, mutta aviomies kuoli ennen aikojaan eikä silloin tunnettu perhe-eläkettä. Hienon lukaalinsa tohtorinna oli pilkkonut vuokra-asunnoiksi. Hän asusteli pienessä kaksiossa yhdessä kristallikruununsa, Emil Danielsonin tohtorinnasta maalaaman muotokuvan ja Steinway pianon kanssa. Tohtorinna vastasi minun ja veljeni varhaiskasvatuksesta. Opin kulkemaan kirjapino pään päällä ja laulamaan pianon säestyksellä kansanlauluja. Hän myös opetti minut käyttämään d-kirjainta siltä varalta että perheeni sosiaalinen notkahdus joskus korjaantuisi ja tarvitsisin porvariston hillityä charmia. Isäni oli 20- luvulla onnistunut jäämään auton alle ja hankkimaan päävamman, joka haittasi koulusivistyksen hankkimista. Onneksi toisesta pojasta tuli pankinjohtaja. Jouluksi tohtorinna Ellilä lahjoitti pojilleen pyjamat. Isäni sai flanellipyjaman, pankinjohtajaveli silkkisen.

29 kommenttia Kommentoi

Lila kirjoitti 11.09.2005 - 15:50

Erilainen mummumuisto, kiinnostavaa.

Kirsti kirjoitti 11.09.2005 - 16:47

Jouduin tämän sivuston toimimattomuuden vuoksi taas tiivistämään tarinaa niin, etten ole varma saako asiasta edes oikean käsityksen. Juttu on myös hiukan epäkorrekti, koska en tilan puutteen vuoksi pysty linkittämään sivuihin joissa asiasta on ollut puhetta. Mutta ehkä on edelleenkin tärkeä opetella tätä tiivistämisen jaloa taitoa.

Pirkko kirjoitti 11.09.2005 - 17:10

Hyvää tekstiä, kuin suoraan romaanista. Oikein kiinnostavaa, olisi hauskaa lukea lisää.

Sun äitis kirjoitti 11.09.2005 - 17:43

"Tohtorinna vastasi minun ja veljeni varhaiskasvatuksesta". Ihanko oikeasti noin etäisenoloinen rouva hoiti teitä? Vai riittikö varhaiskasvatuksen antamiseen jokunen satunnainen viikonloppu?

Huh, onneksi mun blogsome ei edellytä noin tiivistä sanontaa! Ei taito riittäisi.

Kirsti kirjoitti 11.09.2005 - 18:02

Kyllä tohtorinna ihan oikeasti vastasi varhaiskasvatuksestamme. Mekin asuimme hänellä vuokralla. Äiti kävi töissä, eikä siihen aikaan ollut nykyistä päivähoitojärjestelmää, joten isoäiti uhrautui. Isoäidille oli varmaan aikamoinen kulttuurishokki tosiaankin hoitaa lapsia, omia poikiaanhan hän ei hoitanut, vaan heillä oli taloudenhoitajat, keittäjät ja muut piiat aina paikalla huolehtimassa asioista. Luulen, että veljelleni on ihan oikeasti jäänyt trauma noista ajoista, minä tulin isoäidin kanssa toimeen paremmin, vaikka muistan kyllä itkeneeni aina kun isoäiti puhdisti kynnenalusiani. Hän oli niin kovakourainen ja aina valui sormista verta hänen puhdistusoperaatioidensa jälkeen.

Kirsti kirjoitti 11.09.2005 - 18:11

Isoäidillä oli tapana tuoda pankinjohtajapoikansa pyykit äitini pestäväksi. Äiti pesi kiltisti, koska oli oppinut tottelemaan.

Isoäiti kohteli poikiaan eri tavalla sen perusteella millaisiin yhteiskunnallisiin asemiin nämä olivat päässeet. Luulen, että sieltä on peräisin oma vihani ihmisten luokittelua kohtaan.

Karpalo kirjoitti 11.09.2005 - 20:33

No tää on kyllä aika onnetonta, ettet voi kirjottaa pitempia postauksia. Tämäkin oli tosi kiinnostava, aika järkyttävä tuo isoäidin puolueellisuus toista veljeä kohtaa, vähemmästäkin traumoja tulisi.

Karpalo kirjoitti 11.09.2005 - 20:35

Saatko sä tota linnkkilistaa korjailtua, siellä kun on vielä vanha blogini.

Kirsti kirjoitti 11.09.2005 - 20:39

Sori Karpalo, en pysty muokkaamaan linkkilaatikkoa.

bipona kirjoitti 11.09.2005 - 20:59

Kyllä sinä Vuodatuksen lyhyttekniikalla aika kuvan mum... isoäidistäsi loit. Pojille annettujen joululahjapyjamien laatu kertoi niin paljon, että pystyin hyvinkin näkemään tohtorinnan kodissaan. Steinway-pianon luona. Ihminen, joka yritti pärjätä parhaimmalla mahdollisella tavalla ja peilata omaa itseään yhteiskunnassa menestymisen kautta. Hän kai kuitenkin teki parhaansa.

Sylvi kirjoitti 11.09.2005 - 21:23

Mielenkiintoinen isoäiti. Minkä verran tajusit lapsena veljesten epätasapuolisen kohtelun ja että se oli väärin? Aikuisena tällaiset asiat näkee selvästi.

Oliko tämä tohtorinna sen Tammisaaressa toimineen vankileirilääkärin vaimo?

Kirsti kirjoitti 11.09.2005 - 22:14

Heh bipona, ehkä johtuu juuri tuosta lyhyttekniikasta, että kuvasta tuli noin kärjekäs. Olisin varmaan pehmentänyt sitä jotenkin jos olisin voinut kirjoittaa pidempään.

Juu Sylvi, sama on. En minä tietenkään tajunnut isän ja hänen veljensä epätasa-arvoa lapsena, mutta sen sijaan koin että serkkuni elivät aivan eri maailmassa kuin minä. Varsinkin jouluina sen koki kun näki kaikki ne ihanat lahjat joita he saivat ja joista minä näin vain unia.

pirkko kirjoitti 11.09.2005 - 22:36

Myös isoäidillä oli ollut tragediansa: leskeys, sodat, yhteiskunnan muuttuminen. Ne olivat varmaankin muuttaneet häntä. Minkähänlainen hän oli ennen niitä tragedioita?

Eräs vaikeimpia asioita on nähdä lapsuutemme "hirviöiden" hyvätkin puolet.

Minulle on auttanut se, että olen kirjoittanut muutamalle heistä kirjeen. Olen lukenut sen ääneen vaikkapa valokuvan edessä tai kuvitellen, että hän (jo vainaja) on siinä läsnä. Sitten olen polttanut tai repinyt kirjeen.

Ihmeen hyvä keino "puhua suunsa puhtaaksi" vaikealle opettajalle tai muulle menneisyyden haamulle.

On suuri helpotus nähdä tämä ihminen myös myönteisessä valossa, kuvitella hänet lapseksi, optimistiseksi nuoreksi tai tavallaan hoitaa tämän ihmisen traumaa. Aivan niin kuin voimme hoitaa ja lohduttaa lasta itsessämme.

Kaikissa meissä on hyvät ja huonot puolemme.

kirsi kirjoitti 11.09.2005 - 23:36

Aikamoinen "mummo" Kirstillä! Ei tainnut paljon kasvukipuja hieroskella.. Millainen toinen mummosi oli?

Kirsti kirjoitti 12.09.2005 - 07:15

Isoäidillä oli vielä sellainen tragedia, etteivät hänen ja hänen miehensä veret sopineet yhteen. Isäni syntyi normaalisti, hänen veljensä keltatautisena, seuraava eli jonkun päivän, sitä seuraava syntyi kuolleena. En oikein tiedä kuinka monta lasta hän menetti, vasta myöhemmin tiedettiin mistä oli kysymys. Äidilleni isoäiti olikin sanonut itkeneensä niin paljon, ettei hänellä ole enää kyyneliä jäljellä.

Minun muistoissani isoäiti ei ole hirviö, vaikka hän oli aika kauhea. Häntä siis ihan oikeasti pelättiin, koska hän osasi komennella niin tuikeasti, esimerkiksi myyjät kaupoissa juoksivat pakoon hänet nähdessään. Mutta vielä koululaisenakin minä ihan vapaaehtoisesti menin hänen luokseen, ehkä siksi että hänen seuransa oli kuitenkin parempi kuin olla yksin tyhjässä kodissa.

Toinen mummuni oli kiltti ja masentunut, mutta hänen luonaan minä en viihtynyt lainkaan. Vasta nyt aikuisena olen saanut kuulla, että hän oikeastaan vietti koko aikuisen elämänsä diapamipöhnässä.

alkmene kirjoitti 13.09.2005 - 09:19

vou, aikamoinen rautarouva. ihan loistohahmo. sun pitäis kirjoittaa siitä? etkö sä voisi kirjoittaa kirjaa tytöstä, joka eli samaan aikaan lapsuutta kuin sinä, ja jolla oli isoäitinä rautarouva?

Kirsti kirjoitti 13.09.2005 - 09:45

Olen kirjoittanutkin joskus novelliskokoelman isoäidistä ja minusta. Sen nimi oli Lentämisen taito, mutta kukaan ei ole huolinut sitä koska lapsuusnovellit ovat kuulemma täysin ansioituneiden kirjailijoiden viimeinen työnäyte ennen kuolemaa. Ja kustantamot julkaisevat niitä tehdäkseen kunniaa menestyneelle kirjailijalleen, eivät sen vuoksi että lapsuusnovellit kiinnostaisivat ketään.

tuulisuoja kirjoitti 14.09.2005 - 03:56

No ohoh! Kuvaa kyllä hyvin suomalaisen yhteiskunnan lapsikielteisyyttä! Muissa sivistyneissä maissa ollaan lapsuuden kuvauksista hyvinkin kinnostuneita, enkä nyt tarkoita Neuvostoliittoa ennen kuolemaansa. Älä luovuta! Pian ovat lapset katoava luonnonvara, luulisi silloin teeman kiinnostavan, niin lukijoita kuin kustantajia.

Kirsti kirjoitti 14.09.2005 - 07:06

No ehkä minun novellini vain eivät olleet tarpeeksi hyviä. Mutta olen kyllä ajatellut, että joskus vielä kirjoittaisin isoäidistä ja itsestäni, ehkä minun vain pitää pätevöityä ensin.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 07:57

mut etkö voisi kirjoittaa siitä hyvän tyttökirjan? mä ahmisin sen.

Kirsti kirjoitti 14.09.2005 - 08:23

Niin joo. Ehkä olen ajatellut, että jos käytän aiheen tyttökirjaan, en voi kirjoittaa aiheesta mitään muuta. Ja minulla kuitenkin on tämä tarve kirjoittaa myös muita kuin tyttökirjoja. Mutta tietysti, voisihan olla niin että samasta aiheesta voisi kirjoittaa kaksikin juttua. Vaikea sanoa.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 09:26

ihmisillä on aina kauheita pakkomielteitä, varsinkin kirjoittajilla :-)

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 09:31

tai siis kun tarinahan alkoi jo, se voi alkaa siitä miten se tyttö juoksi esiliinannauhat auki, tipahti laiturin alle ja sen isä alkoi opettaa sitä uimaan. sitten tulee mummoja ja kouluja ja muuta sellaista.

lapset rakastaa sitäpaitsi lukea "menneestä" ajasta.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 09:32

ja siis, onkohan juuri siitä ajasta kirjoitettu niin kauheasti? se vois olla ideana aika tuore, kirjoittaa tyttökirja siihen aikaan.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 09:33

jotkut kirjoittaa kaikki kirjansa samasta aiheesta? ei sais tehdä itselleen tuollaisia muureja.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 09:35

siitä sitäpaitsi tulis varmaan tosi rikas siitä kirjasta, koska sun lapsuuden kokemusmaailma kuuluu siihen aikaan.

äh mä aina kehitän kauheita pakkomielteitä toisten ihmisten kirjoittamisesta.

Kirsti kirjoitti 14.09.2005 - 09:50

Kiva kun kehität niitä alkkis. En ollut tullut ajatelleeksi, että kyseinen aikakausi voisi kiinnostaa lapsia/nuoria. Tulee ehkä jotenkin Tiina-kirjat mieleen, joita pidin vähän mölöinä, tosin Tiina oli vanhempaa aikaa. Mut voisihan sitä tosiaan ottaa sellaisen ihan tietoisen historiallisen näkökulman ja tallentaa ajankuvaa nykylasten ihmeteltäväksi. Minun lapsuudessani oli esim. Mikonkadulla, joka kulki aivan Porin keskustan läpi, mahdollista ilta-aikaan pelata jääkiekkoa ja hiihtää. Ei ollut autoja liikkeellä, vaikka kysymys oli ihan reilun kokoisesta kaupungista. Eipä onnistuisi moinen enää.

Niin, ehkä olen vältellyt aihetta sen vuoksi, että olen pelännyt nostalgiseksi heittäytymistä. Se olisi niin helppoa, mutta en ole ollut varma palvelisiko se mitään.

alkmene kirjoitti 14.09.2005 - 11:46

kyllä lapset on ihan hulluina menneeseen aikaan, on on.

eihän se sitten olisi nostalgista kun kirjoittaisit siitä! silloinhan sä olisit siellä.

mä luin pienenä sata kertaa kaikki marikit ja hiekkalan lapset ja maria gripet.. siis mennyt aika on ihan loistavaa. juu, tosi kivaa jos mietit asiaa!

louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 09:08

will be happy to be proved wrong with this one.... but having done survival training during my Army days, I have to admit to a raised eyebrow with this as well.

Nimesi

Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)

Kotisivusi osoite

Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten

Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)

Kommentti

Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code