Minullakin on joskus samankaltainen olo, kun olen tuntenut käyttäytyneeni odotusten mukaisesti, normaalien ihmisten tavoin. Ihan kuin se olisi minulle niin epänormaalia, että joudun ristiriitaan itseni kanssa.

Kiva kuulla etten ole ainoa juhlavammainen maailmassa. Tuntuu että juhlissa on pakko olla mukavaa ja kaikilla muilla onkin, paitsi minulla. Mutta ehkäpä tarinasi antaa viitteen siihen etten ole ainoa... Pitäisiköhän alkaa kerätä adressia juhlien minimoimiseksi tai ainakin osallistujamäärän rajoittamiseksi?

Tuollainen yltiösosiaalisuus, jos ei ole siihen tottunut, uuvuttaa. Ei välttämättä ole edes juhlien syytä, vaan ylipäänsä -kuusi tuntia esim. kaupungilla lauantaipäivänä antaa yhtä hakatun olon.

Tälle kesää osui meille kahdetkin häät, pitkästä aikaa. Enoni meni uudelleen naimisiin ja piti mukavat aikuisten ihmisten häät. Esikoispoikani meni viikon varoitusajalla maistraatissa avioon lähiperheen läsnäollessa. Ei tarvinut kovasti miettiä mitään, kun läsnä oli vain omat lapset ja miniän vanhemmat ja veli perheineen, kaikki tuttuja ihmisiä. Oikein mukavaa oli.
Joskus aiemmin isoihin häihin osallistuessani olen tuntenut jonkinlaista ulkopuolisuutta, etenkin, jos hääpari on hieman kaukaisempi tuttavuus. Paljon riippuu juuri juhlien vetäjistä ja pöytäseurasta. Oma juhlamieli tietysti vaikuttaa myös.
Kuusi tuntia on kolmen normaalin vierailun mitta, joten aika kauan viihdyit kumminkin. :)

Merja, ehkä se on tuo sama minullakin. Kokemus joutumisesta ristiriitaan.

Allyalias, adressi ei ehkä olisi hullumpi juttu:)

Susu, minä en taida koskaan viettää kuutta tuntia kaupungilla joten ei ole vertailukohtaa.

Myy, onnea! Ja joo, olisin varmaan lähtenyt aikaisemmin, mutta ruokailu vei niin pitkään eikä tietenkään voinut lähteä ennen hääkakun leikkaamista.

Ensin sanoit, ettet ollut juhlissa kovin pitkään ja sitten sanoit olleesi kuusi tuntuia. Sehän on jo joidenkin työpäivän pituus. Löysin postauksestasi kirjailijuutesi tavaramerkin, huumorin, mitä hauskimmassa (eli pienimuotoisessa) tyylissä: "Keskustelu oli vaivatonta ja viihdyttävää, hetken tunsin itseni aivan normaaliksi, mutta sehän johtui tietysti vain siitä, että serkkuni ja hänen vaimonsa ovat mielenterveysalan ammattilaisia jotka osaavat käsitellä neurootikkoja."

Joo Tui, mutta lähdin heti kun kahvit oli juotu. Noin kauan meni vihkimisessä, ruokailussa, puheiden pidossa ja muussa ohjelmassa. Lähdin heti kun tanssi ja vapaamuotoinen huvittelu alkoi.

Nauroin samalle kohdalle kuin Tui : D

"Keskustelu oli vaivatonta ja viihdyttävää, hetken tunsin itseni aivan normaaliksi, mutta sehän johtui tietysti vain siitä, että serkkuni ja hänen vaimonsa ovat mielenterveysalan ammattilaisia jotka osaavat käsitellä neurootikkoja."

Kuusi tuntia on ihan hyvä aika häissä. Minullekin tulee vastustamaton halu häipyä häähuoneesta heti, kun pakolliset ohjelmat loppuvat ja musiikki alkaa soida.

Kirsti, mainintasi siitä, että keskustelu oli vaivatonta ja viihtyvyytesi taattu, koska pääsit mielenterveysammattilaisten pöytäseurueeseen, nauratti minua hillittömästi. Sisäänpäin.

Mää löydän korttini aina kahden papin nimikortin välistä. Ilahduttavana poikkeuksena muistan takavuosilta kemut Puolasta. Molemmilla puolin istui insinööritasoa; toinen osasi periaatteessa suomea, toisen kanssa kommunikointi olisi sujunut, jos sen olisi voinut ryypätä. Tarjoilu pelasi.Miehet kaulailivat viini- ja viinapulloja, joita minun remmikenkieni viereen kannettiin lopuksi hienossa puulaatikossa. Lasini oli piripintaan täynnä koko illan - niin myös seuralaiseni. Ja minä olin vesiselvä. Saksankielisten laulujen sanat sujuivat hyvin kaikilta, suhuäänteet seuralaisiltani, minä pidin huolta - tietty - oikeasta rytmistä.

...normaalisti on ristiriidassa ympäristön kanssa ja tasapainossa sisimpänsä kanssa suunnilleen. Sitten kun onkin tasapainossa ympäristön kanssa, vaaka heilahtaa ja joutuu ristiriitaan sisimpänsä kanssa? Uusille vesille, tuntemattomaan, eksyksiin.

Siis meitä on muitakin. Minä olen aina kokenut itseni oudoksi juhlissa, vaikka tuttujenkin pidoissa. Jälkeenpäin on vielä pitkään kummallinen olo. Äitini oli samanlainen, niin että lienee peritty tai opittu suhtautumistapa.

Tää on jotenkin ihan älyttömän terapeuttista huomata, etten ole ainoa maailmassa jolle juhlat ovat hiukan ongelmallinen asia.

Sinähän lähdit juhlista silloin kun papinkin "kuuluu" viimeistään lähteä! Yleensä kyllä pidän juhlista, varsinkin oman väen kesken.