Nämä katsovat, että ei se ole ollenkaan sama, mitä ihmiset lukevat tai että pääasia, että luetaan ja nautitaan kirjoista, vaan että pitää olla arvovaltaisen raadin hyväksymiä ja suosittelemia teoksia, sitten vasta kirjallisuudella menee hyvin...
-minh-

Kai se on se kansanvalistusaate. Että juuri kirjallisuus on se taiteenlaji joka on voimakkaasti sidottu kansan valistamisen tärkeään toimeen. Että siis kirjoja lukiessa pitää aina valistua jotenkin. Jos ei jaksa valistua kirjoja lukemalla, ei kannata lukea lainkaan, vaan lähteä kapakkaan juomaan ja hankkimaan muutama sukupuolitauti tms.

"Itse voisin kuvitella, että ainakin osa niistä jotka nyt lukevat dekkareita, eivät lukisi mitään jos dekkarit otettaisiin heiltä pois."

Yksi heti ilmoittautuu! Tässä ikikiireessä tuntuu mahdottomalta löytää aikaa lukemiselle. Sikspäs luenkin vain työmatkoilla, pääasiassa englannin tai ruotsin kielisiä dekkareita (sen verran kansansivistyspyrkimys pukkaa päätään, että hömppä on nautittava vieraskielisenä, että edes jotenkin sivistyisi!). Vartin pätkissä ruuhkabusseissa ei oikein tuntuisi olevan keskittymisrauhaa millekään dekkaria kummemmalle (rakkausromaaneista kasvoin ulos joskus yli kolmekymmentä vuotta sitten).

Itse olen aina lukenut mieluummin dekkareita kuin Pirjo Hassista ja se aika on blogeilta pois. Nih.

Minä tunnustaudun kaikkiruokaiseksi lukijaksi aina kun ehdin kirjan ääreen istahtaa. Minusta viihde ja ns. vakava kirjallisuus kutittelevat pikkuisen eri lohkoja, kummallekin on oma tilauksensa. Joskin on sanottava joistain kirjallisuuden lajeista (etenkin naisten naisille kirjoittamista) että niitä tulkitaan mielestäni turhan yksiulotteisesti aivan, välillä ainakin tuntuu siltä, periaatteesta.

Turhalta huolelta ja häpeältä välttyy tällä minun omaksumallani tyylilläkin, lukemalla yksinomaan puoleensavetäviä kirjoja samalla kaihtaen kaikkia keskusteluja kirjallisuudesta. En nykyisin tiedä tuon taivaallista siitä, mitä ja mistä kirjallisuudesta puhutaan. Tai ylipäänsä mistä yleensä puhutaan, jos tarkkoja ollaan. Näin sitä on turhien sosiaalisten paineiden ulottumattomissa. Mutta varoitettakoon että lievänä sivuhaittana tässä tyylissä on yhteydettömyys muuhun luomakuntaan ja omaan olemassaoloon kohdistuvat epäilyt.

Ainakin minusta on vaikea lukea yhtäaikaa dekkaria mediakriittisen feministifilosofin teoksen kanssa...
hah hoh.
En usko että on keneltäkään pois se, että joku lukee ja ostaa dekkareita. Tunnen ihmisiä, jotak eivät lukisi sitäkään vähää, jos ei olis näitä bestseller lajeja, ja koska olen jotenkin aivopesty ajattelemaan että lukeminen on hyvä harrastus, parempi kuin esim. television katselu tai pulujen ampuminen, kannatan näin kliseisen kiertotien kautta kaupallista kirjallisuutta. Ehkä sitten voi tuudittautua siihen harhaan (?), että kaupallisen kirjallisuuden ansiosta riittää kustantajilla rahaa pienemmän yleisön kirjallisuuden julkaisemiseen...vai?

Sun äitis, se on kyllä minun näkökulmastani todella ihailtavaa, että joku lukee hömppänsä vieraskielisenä. Minä en tätä nykyä lue mitään suomeksi enkä muillakaan kielillä.

Joo Susu, kaikki aika on blogeilta pois. Vai oisko se kumminkin ihan hyvä suunta?

Allyalias, noin minäkin olen kokenut.

haa, minulla on ollut vähän sama tilanne kyllä.

Niinpä Sari, tuolla ajatuksella hömppää on usein puolustettu. En minäkään tiedä missä määrin se sitten todellisuudessa pätee.

Merkillepantavan merkille pantavaa oli sekin, kuinka sivistymättömiä nämä sivistyneet keskustelijat olivat. Dekkarit olivat heille vain Remestä ja Brownia (jotka eivät mielestäni edes ole dekkarikirjailijoita), kevyttä viihdettä, joka ei mitenkään kosketa. Eivätkö nämä kirjailijat lue mitään vai mistä heidän tietämättömyytensä johtuu?

Jertta Roos taisi mainita nuo kaksi esimerkkinä kirjallisuudesta jota hän ei normaalisti lue, vaikka muuten dekkareita lukeekin. Keskustelussa ehkä kuuluu aina nostaa esiin tuollaiset kaikkein myyvimmät starat. Ehkä se on siinä mielestä perusteltua, että niillä on niin suuri painoarvo ja ne leimaavat koko genren tietynlaiseksi. Ja Hassisen huolihan liittyi sitten siihen, että nyt nämä megamenestyteokset tavallaan asettavat vaatimuksia myös muulle kaunokirjallisuudelle. Niistä on tullut mittapuu johon mitä tahansa kaunokirjaa verrataan.

Mutta totta, on yksipuolista jos dekkareista puhuttaessa ajatellaan vain joitakin megamenestysteoksia. Genren kirjo on laaja, myös myyntimenestys vaihtelee.

Saisko pienen selitteen ? Mitä on naisviihde ?

Naisille suunnattua ajanvietekirjallisuutta jossa keskeinen osuus on tunne-elämän kimuranteilla kysymyksillä.

Jätin Voimalan keskustelun väliin. Olen minäkin ajatellut että mikä vika dekkarien lukemisessa. Voin vakuuttaa, ettei estä muun kirjallisuuden lukemista.

Mistä se tulee tuo viisaus, jolla lähtee päivittelemään toisten lukemisia?

mahtaisiko tuossa populaarin paheksunnassa olla myös takana ajatus siitä, että kirjailijankin pitäisi kärsiä ja olla henkistynyt (sekä nälissään) ja luoda suurta (syvällistä) Taidetta. Tuollainen populaari on varmaan häpeäpilkku koko ammattikunnalle, syö-mähkäilee rasvaruokia, ajelee jollain luksusautolla eikä anele apurahoja vaan elelee leveästi populaari-halpis-pinnallisviihteensä tuotoksilla. JA vetää lokaan mukanaan lukijatkin, jotka muuten tietysti lukisivat sen henkistyneen köyhän tuotoksia.
Minoon ihan kaikkiruokainen (myös kirjallisuuden suhteen), mutta bussimatkalukemisena viihde on jotenkin käytännöllisempää. (pokkarit painaa veskassa vähemmän)
niin se on

Luenko mieluumin vaikkapa Dan Brownin (joka ei muuten minustakaan ole lähimaillakaan dekkaria) kuin Tervon (Finlandia-ehdokkaanhan on pakko olla hyvää kirjallisuutta, eikö?) teoksen? Vastaus on helppo. Pyryttää. Jos siis olisi aivan pakko, nyt luen lähinnä Helsingin Sanomia.

Ei minusta kirjallisuuden alalajilla voi mitenkään normittaa hyvää ja huonoa kirjallisuutta. Tai voi toki, mutta metsään se menee suomalainen kirjallisuudentutkimus siinäkin. Olettaisin, että sanoja oli kirjallisuusihmisiä.

Ei, tämä aihe *tuttaa minua liikaa, hyvä ettei tullut katsottua.

"Mistä se tulee tuo viisaus, jolla lähtee päivittelemään toisten lukemisia?" Niinpä Sylvi, tuohon olisi mukava joskus saada vastaus.

Marika, henkistynyt köyhä kirjailija ei enää olisikaan köyhä jos kaikki dekkariviihteen turruttamat rientäisivät lukemaan Wakavaa Kaunokirjallisuutta. Silloin rahavirrat kääntyisivät toiseen suuntaan. Suo siellä, vetelä täällä.

Trestak, ymmärrän että *tuttaa. Niin minuakin kyllä.

sehän tietysti on niiden henkistyneiden perimmäinen salakateellinen tavoite. Paitsi että sitten ne eivät enää olisi marginaalisia taiteilijoita, vaan kunnon populaareja (mitä ne tietysti haluaisivat olla?)

Saisko pienen vihjeen siitä, mitä on miesviihde?

Populaarikirjallisuus on populaaria. Sitä siis luetaan kirjallisuudesta eniten. Eikös sillä silloin mene hyvin? :)

Minä olen enemmän huolissani marginaalikirjallisuudesta, jonka joukosta saattaa löytyä ihastuttavia helmiä, joihin kukaan ei koske, ja joihin harva elämänsä aikana törmää.

Luulen, että osa ihmisistä joiden mielipiteet koetaan populaarikirjallisuuden vastaisiksi, ovat vain huolissaan pienempilevikkisen kirjallisuuden saamasta huomiosta.

Minusta on hyvä, että ihmiset lukevat. Lukevat sitten mitä ikinä haluavatkaan. Minusta olisi ihastuttavaa jos ihmiset lukisivat vielä enemmän ja kaikenlaisia kirjallisuudenlajeja.

Esim. runous tuntuu olevan Suomessa vähän epäsuosittua. Runokokoelmia myydään vähän. Runot koetaan "runotyttöjen" ja boheemipoikien jutuiksi. Runoudella tuntuu olevan huono maine.
Minä olisin iloinen jos edes 10% pelkkien dekkareitten lukijoista tutustuisi myös kirjaston runohyllyyn.

Ehkä siis olen yksi heistä, "korkeakirjallisuuden" puolustajista, mutta onko runo korkea vai matala? Tai onko raja lopulta niin suuri?
Kirjoja yhtä kaikki, niitä me kuitenkin rakastamme.

(Tänään oli Jyväskylän kirjastojen poistomyynti! <3)

Mayatar, kyllä minäkin olen huolissani marginaalikirjallisuudesta ja marginaalikirjailjoista, jollainen itsekin olen. Ajattelen vain, että kirjallisuutta kai voisi puolustaa jostakin muustakin lähtökohdasta kuin arvostelemalla lukevan rahvaan vääränlaista makua. Ihmisiä voisi kyllä paljon enemmän herätellä lukemaan niitä ei valtavirrassa kulkevia kirjailijoita, mutta eikö olisi järkevä tehdä se kertomalla millaisia hienoja kirjoja he ovat kirjoittaneet. Kannattaisi ottaa mallia kirjavinkkauksesta, jota lastenkirjallisuudessa harrastetaan. Kirjavinkkari ei hauku paljon myyviä, pinnallisia lastenkirjoja, vaan yrittää herätellä lukijoiden kiinnostusta sellaisiin kirjoihin joita itse pitää hyvinä ja lukemisen arvoisina.

Hotanen, miesviihteestä täällä ei sovi puhua, tämä on perheblogi ;)

Niinpä Marika. Ja sitten voitaisiin aloittaa uusi valituskierros.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt kirjallisuuden jakoa eri ryhmiin ja sitä toista jakoa niihin, joita on sopivaa lukea tai ei. Ursula LeGuin kirjoitti siihen suuntaan, että joka lukee paljon, saa myös osuutensa moskasta, se on terveellistä.

Mikä oikeastaan on dekkari? Onko Molinan "Täysikuu" dekkari? Onko Pérez-Reverten "Yhdeksäs portti" dekkari? (Suosittelen muuten, sen rakkaudentunnustus "Kolmelle muskettisoturille" on rautaa.)

Luenko minä hömppää, kun luen paljon dekkareita? Minun on täsmennettävä, että nuorempana luin myös ns. romanttista viihdettä. Voin lukea taas. Nyt juuri ei mene. Esimerkkejä voi etsiä lukulistaltani blogista "Luetut 2006", mikä täten mainoksena julki tuotakoon.

Mette, Hassisen huoli taisi liittyäkin juuri siihen, että dekkarigenre tunkeutuu vakavan kaunokirjallisuuden sisälle. Ei enää välttämättä olekaan helppo sanoa mikä on dekkari ja mikä ei kun kaikelta kaunokirjallisuudelta odotetaan tai ainakin toivotaan dekkarimaisuutta, mitä se sitten onkin.

En osaa sanoa luetko hömppää kun luet dekkareita. Hömpän raja tuntuu aika liikkuvaiselta. Sama kirja on tai on olematta hömppää, riippuu kuka puhuu ja missä yhteydessä.

Mikään ei ole rentouttavampaa lukemista raskaan työn jälkeen kuin naisten viihderomaani (joskin itse sanon niitä "kreivitärromaaneiksi", oli tarinassa mukana kreivittäriä tai ei). Luen kyllä mitenkään mitään poisluokittelematta dekkareitakin, ja ihan mitä vain. Nykydekkarit, varsinkin skandinaaviset, ovat aika ankeaa luettavaa sosiaalisine kiemuroineen. Enkä minä kumminkaan ymmärrä väkivallantekojen kirjallisuudeksi tekemisen järkevyyttä. Eikö edes kirjojen kanssa saa olla rauhassa murhilta sun muilta hirmuteoilta? Ei kai sitten. Yhdeksäs portti - jaa. Vaikka en kauheasti olekaan Perez-Reverten ystävä, Yhdeksännestä portista tykkäsin. Siitä tehty leffa on häpeällinen väännös hienosta kirjasta. Toki Johnny Deppiä on kiva katsella. Ääh, kunhan höpisen.

Palin Zon, vahvistat siis käsitystäni siitä, että naisten viihderomaaneja lukevat ihmiset lukevat yleensäkin paljon kirjoja, kaikenlaisia kirjoja. Edelleenkin nimittäin elää käsitys, että viihderomaanien lukijat ovat oma alempi kastinsa, joka valistuksen voimalla pitäisi vieroittaa turmiollisesta harrastuksestaan.

Pazuzu sentään, minähän en kuulu lukijoitten alempaan kastiin! Pöyristyttävä ajatuskin! Viihderomaanien lukijat ovat valistuneempia kuin ne, jotka (muka) pysyvät vain ja ainoastaan korkeakirjallisissa tuotteissa. Lukeva ihminen on ihmiskunnan eliittiä, ja mitä enemmän ja monipuolisemmin hän lukee, sitä parempi. Toisaalta, mikä kirja ei olisi viihdettä? Kaikkihan ne viihdyttävät, tavalla tai toisella. Myös oppikirjat (paitsi ehkä matematiikkapuolen, joskin matemaattiset ihmiset voisivat olla aivan päinvastaista mieltä).

Sinulla on asennetta. Hienoa!

Näin lukijana pitäisin kirjallisuuden etuna sitä, että kirjallisuuden kenttä pidetään mahdollisimman monipuolisena: pitää löytyä vakavia romaaneja, romantiikkaa, dekkareita, trillereita, kauhua, scifiä, arkirealismia, spekulatiivista fiktiota, seikkailukirjoja jne. Parhaimmillaan kirjallisuus hyödyntää näitä erilaisia genrejä täysin estotta, sen sijaan että teos linnoittautuisi yhteen genreen puhdasoppisuuden ihanteen nimissä. Parhaissa romaaneissa on jotain vakavaakin sisältöä sen LISÄKSI että ne viihdyttävät ja sisältävät sellaisia aineksia, jotka ilahduttavat dekkarien, romantiikan, trillereiden, seikkailutarinoiden ja vaikkapa tieteiskirjallisuuden ystäviä.

Näin kirjailijana en pidä ongelmana sitä, että esimerkiksi dekkareita luetaan paljon. Ongelma on pikemminkin siinä, että joidenkin medioiden kautta syntyy lukemista etsivälle ihmiselle sellainen harha, että dekkarit ovat lähestulkoon kirjallisuuden koko kuva. Niistä kirjoitetaan paljon, niitä puffataan kaikkialla, niitä on myynnissä joka paikassa. Se ei olisi ongelma, jos myös muu kuin genreuskollinen dekkarikirjallisuus (vakiopäähenkilöineen ynnä muine sarjakirjallisuuden piirteineen) pääsisi yhtä laajalti esille. Silloin olisi kyse todellisesta valinnan vapaudesta: jos joku haluaisi lukea dekkareita, se olisi yhä mahdollista, mutta myös muunlaisten kirjen huomaaminen ja hankkiminen olisi yhtä helppoa.

Populaari on populaaria jo siksi, että se on helpompaa kuin taiteellisesti kunnianhimoisempi kama, ja tarjoaa väsyneille ihmisille enemmän hupia kuin työtä. Itsekin pidän populaareista asioista kirjallisuudessa, elokuvan alalla ja musiikissa. Toisaalta taiteellisempikin kama kiinnostaa, mutta sitä on paljon vaikeampi saada käsiinsä eikä siitä tarjota informaatiota yhtä paljon kuin populaareista kohteista.

Näin kirjailijana olen myös sitä mieltä, että jos oma kirja päätyy lukijan käsiin eikä tämä siitä kymmenen eka sivun jälkeen kiinnostu, se on minun vikani kirjailijana (tai koululaitoksen vika, kun lukijan sivistys on jäänyt liian ohueksi...). Siksi yritinkin omassa romaanissani yhdistää vakavan ja populaarin - olen nimittäin itse kärsimätön lukija, vaikka kaipaankin samalla syvällisiä sisältöjä.

Edelleen kirjailijana olisin kyllä hieman käärmeissäni, jos teokseni olemassaolo ei päätyisi ihmisten tietoisuuteen vain siksi, että media katsoisi jokaisen uuden dekkarin olevan kiinnostavampi uutisoinnin ja puffauksen aihe ja jokainen kauppaketju myisi ihmisille vain näitä dekkareita. En kuitenkaan pitäisi dekkareiden asemaa mediassa sentään ihan näin suurena.

Ja jotta minua ei luultaisi dekkarivihamieliseksi snobiksi, lisään vielä, että dekkareilla on paljon annettavaa kaikelle kirjallisuudelle, ja omassakin romaanissani kyllä hyödynsin häpeilemättä dekkarin keinoja, vaikka tuohon genreen en kirjaani ollutkaan työntämässä.

Minustakin on ongelma, että media keskittyy vain joihinkin teoksiin ja siksi tuossa Voimalan ohjelmassa olisi voinutkin kysyä mikä lehtien kulttuuritoimituksia vaivaa kun kirjoja esitellään niin yksipuolisesti sen sijaan että aletaan syyttää velttoja lukijoita.

Minullakin on ollut alusta alkaen missiona vakavan ja populaarin yhdistäminen, mutta vielä toistaiseksi hanke ei minun kohdallani ole tuonut mitään erityistä siunausta, päin vastoin. Minusta tuntuu että huono juttu kun olen toisaalta vakava, toisaalta kevyt. Toivottavasti olen väärässä, en nimittäin aio vaihtaa tyyliä. Kai.