Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.10.2006 - 08:54
Lehtipuhaltimet ovat jälleen ilmestyneet puistoihin ja pihoille. Kysymyksessä on kuulemma turkulainen keksintö.  Lehtien puhaltelu näyttää ääliömäiseltä ja siksi minua hämmästyttikin lukea aamun lehdestä, että se olisi kahdeksan kertaa haravaa tehokkaampi härpäke lehtien kasaamisessa.  Kiinnostavinta jutussa oli huomio, että kuluttajille myydään, ja mikä parasta, kuluttajat ostavat riemuiten sellaisia lehtipuhaltimia, jotka eivät melutasonsa vuoksi kelpaisi ammattikäyttöön.  Markkinoilla on mm. kiinalainen, verkkovirralla käyvä puhallin jonka melutaso nousee  112 desibeliin.  Tuollainen lukema aiheuttaa jo kertakuulemalta kuulovaurioriskin ja pidempiaikainen altistus aiheuttaa pysyvän kuulonaleneman. Tuote maksaa vain 40 euroa ja on jo myyty loppuun eräästä sitä myyneestä halpaketjusta. Mutta kaipa ne tilaavat sitä kauppoihin, niin että mahdollisimman moni esim. tämän blogin lukija voisi käydä ostamassa sen sieltä ja hankkia itselleen pysyvän kuulonaleneman vielä tänä syksynä. Kyseinen halpakauppias kertoi, ettei asiakkailta ole tullut valitusta metelistä. Se ei ehkä niin ihmeellistä olekaan, jos se kuulo on jo mennyt niin mitäpä pieni pörinä haittaisi.

Mutta siis kannattaa ostaa kun halvalla saa. Ja jos jotain saa ilmaiseksi, niin kannattaa jonottaa. Mikään tungos ei ole liian hermoille käyvä, eikä mikään jono liian pitkä, jos jonottamisen palkaksi saa esimerkiksi kaksi desilitraa uutuusvanukasta. Tämä inhimillinen ominaisuus tarjoaa kyllä pelottavia sovellusmahdollisuuksia. Mitä kaikkea ihmisille voisikaan jakaa halvalla tai ilmaiseksi. Voisiko ihmiset kuurouttamisen lisäksi myös sokeuttaa, tehdä tunnottomiksi tai jopa tappaa ja vielä saada heidät maksamaan siitä? Täytyy pistää harkintaan.


Peggy G. kirjoitti 28.10.2006 - 10:16
Minä ainakin aion jatkossakin turvautua perinteiseen haravaan. Pieni haitta se on rasittaa lihaksia, kuin kuunnella sellaista mölysaastetta..

Tuttavaperheeseen ostettiin ikkunanpesuri! Sellaisiakin nykyisin on, informoinpa tässä nyt tästäkin uutuudesta. Se oli ollut kauhea laitos, kerta kaikkiaan järkyttävä, mökä oli ollut nolostuttava ja korville kivulias. Jäi käyttämättä heiltä koko härveli..
kaura kirjoitti 28.10.2006 - 10:28
Aargh. Eikö noihin vehkeisiin ole mitään rajoituksia tai säädöksiä? Vihaan lehtipuhaltimia melko synkeästi jo ammattilaismetelitasolla. Se ääni raastaa sielun säpäleiksi.
XJ kirjoitti 28.10.2006 - 10:36
Köh ja Käh, heräsin juuri eilisaamuna siihen sankkaan pölinään jota tuollainen aparaatti pitää.

Mulle myös yksi vapaakappale lehtipuhaltimia, jos tulevat yleiseen jakoon :)

XJ
jukka kirjoitti 28.10.2006 - 10:37
Niin... eikös kaiken moottoriajoneuvoihinkin ole desibelisäädöksiä olemassa? Ei siinä mitään, jos ihminen tuhoaa oman kuulonsa, mutta kun samalla tuhotaan koko naapuruston viihtyisyys. Lehtipuhaltimet pitäisi lailla kieltää.
Lurker kirjoitti 28.10.2006 - 15:34
Taloyhtiömme kielsi yksimielisesti huoltoyhtiötä käyttämästä ko. laitetta. Yhtiö totesi, että yksikään työntekijä ei enää suostu käyttämään haravaa.

Haravoimme itse. Vaikka maksamme huoltoyhtiölle. Tätä tämä maailma nykyään on...
Kirsti kirjoitti 28.10.2006 - 19:10
Laissa on lehtipuhaltimien kohdalla porsaanreikä. Ammattilaiskäytössä olevissa puhaltimissa on desibelirajat, mutta vapaa-ajalla saa huudattaa niin paljon kuin tahtoo.

Sinänsä voisi ajatella, että haravoiminen kävisi nykyihmiselle hyvinkin, kun muutenkin liikunnan arvo ymmärretään, siinähän sitä liikuntaa tulisi samalla. mutta hyvä minun on puhua, tänään oli taloyhtiössä haravointitalkoot, vaan enpä ollut mukana.

Ja tosiaan, tuo että maksaa siitä että saa itse tehdä, on tätä päivää vähän kaikkialla.
Tommi kirjoitti 28.10.2006 - 22:52
Helvetinkonehan tuo on. Miksi ihmeessä kaikki lehdet ylipäänsä pitäisi saada pois nurmikentiltä? Ovat kauniita ja hyvää lannoitetta lienevät myös.
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 09:30
I really thank to one who wrote this article. I have always been reading and writing texts like this in blogs. Also, I, as a daily writer, present my respects to everyone. I just watched videos like this in research in all areas.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta