Seminaari mainittiin eilen radiossa. Satakunnan radion toimittaja haastatteli Porin kirjaston virkailijaa, joka sai mainitakseen nykyisiä tyttökirjojen tekijöitä. Hän mainitsikin neljä - muistaakseni Marttinen, Lehtinen, Manner ...?

Mutta odotin koko ajan, milloin tulee erikseen maininta Ellilän kirjoista, joita porilaiset lainaavat. Ei tullut! Olin kyllä ällistynyt.

Kiitos eilisestä, Kirsti! Pidin tuosta puheenvuorostasi ja aion ottaa sen opikseni - joskin harvoin näen mitään "merkityksellisiä" unia.

Lasten ja nuorten kirjastonhoitajana pitää sanoa, että riemastuin kovasti puheenvuorostasi. Kaikki kasvattava ja kouluttava ja jalostava ja supersivistävä on välillä ihan kamalaa. (Välillä tosin se on hauskaa, kun saa itse Täteillä oikein olan takaa).

Minusta on mukava ajatella, että kirjailija kirjoittaa kirjoja, jotka ovat itselle merkityksellisiä. Sitä kautta ne voivat olla sitä muillekin.

Minä kudoin ukin sukkaan resorin Opal villa-silkkisekoituksesta. Ihanaa lankaa!

Hei Reetta! sinut piti tunnistaa siitä että sinulla oli kudin mukana, mutta siellähän vähän joka toinen kutoi tai virkkasi!

Kaisa, ehkä elämäsi on valveillakin niin merkityksellistä, ettei niitä merkityksiä tarvitse siirtää enää uniin:)

Ei syytä ällistyä Liisa. Tuo on aivan normaalia.

Kuuntelin erästä miestä, joka oli veljessarjan viides; tyttöjä siihen perheeseen ei ollut siunaantunut. Hän, kuusikymppinen, katui ettei ollut lukenut aikoinaan tyttökirjoja; olisi ollut edes vähän ymmärtäväisempi vaimolleen, silloin kun avioliitto oli nuori ja naisten ajatus- ja kokemusmaailma niin outo, ettei siitä ymmärtänyt mitään. Hukkaantui monta aviovuotta ula-asemalle, turhaan.

Ehdotan, että koulun kirjallisuudentunneilla joka pojalle annetaan luettavaksi tyttökirja, varsinkin niille, joilla ei ole sisaria. Josko avioliittoneuvojien jonot tästä aikanaan lyhenisivät ;)

Hitsi kun olis tajunnut tämän ajoissa, olisin järkännyt itteni ehdottomasti paikalle. Nyt olin sopinut jo muuta. Pimpula soikoon. Minut olisi tunnistanut neulomattomuudesta ja virkkaamattomuudesta. Ompelukoneen olisin saattanut nostaa pöydälle ja surauttaa parit perperit. Olisi ollut myös mainiota nähdä Kirsti livenä ja pistää kaffet tms.

Kirjoitin omaan blogiini postauksestasi mieleen juolahtaneita ajatuksia.

Kiitos Outolintu.

Ehkä sitten jollain toisella kerralla tärppää kaura. Olisit sinänsä varmasti ollut relevantti näky siellä ompelukoneinesi.

voi Pajukko, juuri tuota minäkin olen tolkuttanut tolkuttamasta päästyäni.

Tosin seminaarissa todettiin, että esim Maanantaisyndroomassa on sellainen kansi, että pojat saavat sellaisesta shokin. Paha juttu tietysti.

Juttelin poikani kanssa kirjoista tuossa pari päivää sitten ja hän lupasi etsiä minulle koulun kirjastosta tyttökirjoja(Annaa ja näitä vanhoja) ja lukaista itsekin yhden, "jos jaksaa ja ehtii". Saa nähdä, ilmoittelen sitten, miten yksi murrosikäinen poika reagoi, saako shokin vai muuttuuko homoksi..;)
-minh-

Eilinen puheenvuorosi oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. On myös virkistävää, kun joku sanoo ääneen, ettei pidä Tiinasta, joka sopeutui mieluummin kuin nousi kapinaan.

Terhin puheenvuorosta muistin, että se jo kerran mainitsemani radiotoimittaja sanoi introssaan, että Tiina nimenomaan oli sellainen tyttökirjan hahmo, joka ei sopeutunut, ei toteuttanut sitä tyttöyttä, jota häneltä odotettiin.

Kun parisen vuotta sitten luin (suurinpiirtein elämäni ensimmäisenä tyttökirjana) Kirstin kirjan, olin kyllä aika häkeltynyt.
Tietty en ole varsinaista kohdelukijakuntaakaan ;). Mutta aika paljon tapailen kuitenkin murkkutyttöjä - suuri(n) osa niistä kyllä perinteisesti ajatellen poikamaisia.

Aiemmin luulin, että jako poikiin - tyttöihin ja naisiin - miehiin ei ole näin selkeä kuin viimeaikaiset kokemukseni ovat antaneet osoittaa.

Ja katsokaa vaikka kirjallisuuden kenttää. Tai tv:n viihdeohjelmia. Perinteisten roolistereotypioiden ylläpitäminen sujuu niin pojilta kuin tytöiltä.

Pajukko puhui niin, että henkilökohtainen sydämeni sai iskun. Napakymppi!

minh, jännä tosiaankin nähdä mitä tapahtuu. Tuskin muutokset pojassasi kuitenkaan ovat kovin dramaattisia.

Kiitos Terhi!

Liisa, minä koen että Tiina jätti kapinansa puolitiehen. Hän oli kyllä tyytymätön yhteiskunnassa vallitsevaan sukupuolijärjestelmään, mutta hän kuitenkin yritti sopeutua siihen. Hän yritti olla kunnon tyttö, mutta ei aina pystynyt, vaan paha luonto tunki esiin ja sai hänet tekemään kepposia. Mitä perinteisiin roolistreotypioihin tulee, niin koen niissä mennyn taas kovasti takapakkia. 70-luvulla oli vapaampaa, vai onko tämä vain jotain muistojen kultaantumista?

Kun v. 1956 oli Turussa Suomen ensimmäinen rock-konsertti, oli seurauksena konsertin jälkeen kadulla dynaamista ja nuorekasta rähinöintiä, tähän tapaan:

"Uusi Aura luonnehti konserttiä näin:

"Rock & roll-konsertti viritti konserttisalin täyden katsomon sellaiseen älyttömään hulluuteen ettei vastaavanlaista löydy kuin alkukantaisten neekeriheimojen keskuudessa."

No niin. Sitten järjestetään Tampereella tyttökirjasemppa, ei siitä sitten muuta? Eikö tyttökirjaväki osaa innostua, vai missä vika? Yhtään autoa ei kaadettu semppapaikan ulkopuolella, yhtään kiinni saatua miestä ei salvettu. Poliisi ei joudu antamaan tiedotteita. Kaikki vaan otttivat kutimensa ja lähtivät kotiin.

Soitettiinko siellä edes tyttökirjamusiikkia, josta olisi voinut saada vähän potkua?

Kyllä Etappisika minusta pikkuisen on oikeassa tuossa hellävaraisessa (!) piiskaamisessaan. Aika säyseätä porukkaa minun mielestäni nuorisokirjailijat vaikuttavat olevan. Helppo arvostella tietysti. Mutta siltikin - eiks jotain tarttis tehdä vähän rämisevämpää?

Minulle jäi jokunen päivä sitten edellisen huushollin pöydälle uusi kirja, jossa kerrottiin sanoin ja kuvin siitä, miten "nuoriso tuli Suomeen vuonna 56".

Tuli niin kiirus lähtö, siis mulle viikonvaihteessa, että en muista kirjasta muuta kuin hajanaisia värivaikutelmia. 50-luvun loppupuoli oli nuorison rietastelun aikaa. Näkyy vaikka sen ajan lehtikirjoittelusta. Viinaa juotiin Sopu-teltoissa suvisen tanssilavan takana, seksi löydettiin - eikä ollut edes venuksia lähempänä kuin jossain Turun kauppatorin vierellä yhdessä kioskissa tiskin alla.

Joo, Kirsti. Roolipuvut on taas kiltisti puettu ylle. Ja varsinkin nuoret kauhistuttavat minua = Ö = Ja eritoten nuoret tytöt! Näennäiskapinaa lähinnä oman kropan ja ruokalautasen tienoilla.

- Tulipas oikein kunnon tätitutinaa. Mutta piiruakaan ei tää täti peru = )

Linkkasin tänne omasta blogistani (http://antitati.blogspot.com) ja pistin sinne muutaman lauseen sekä Tiinasta, neulonnasta että kirjailijasta :).

Kiitos Reetta!

Niinpä Liisa, Etappisika on varmaan oikeassa. Nuorisokirjailijat ovat enimmäkseen naisia ja naiset on kasvatettu kilteiksi, eivät ne salvo miehiä, eivätkä kaada autoja, ne purkavat kiukkunsa virkkaamalla patalappuja. Maailma oikeastaan pyörii sen varassa, että naiset eivät menetä hermojaan, vaan hoitavat säyseästi velvollisuutensa. Purnaavat ehkä joskus siitä, että saavat vähemmän palkkaa kuin miehet, tai eivät saa lainkaan palkkaa, mutta hoitavat hommansa kumminkin, koska kaaoshan siitä sitten tulisi jos lakkaisivat hoitamasta. Mutta minusta oli kuitenkin hauskaa, että tällainen tilaisuus oli järjestetty.

Jos taktisesti nimittäin ajattelee, niin jokainen "liike" tarvitsee jonkinlaisen keulakuvan tai kansanvillitsijän tekemään homma muille eteen.

En nyt uskoisi että sinä Kirsti olisit verenkäynniltäsi sellainen että tehtävä kovasti kiinnostaisi, mutta eikö "teikäläisistä" löydy jotakuta sellaista joka saa adrenaliinin helposti virtaamaan ensin omissa ja sitten muittenkin suonissa?

Kirsti, rupesin miettimään, mitä oikein tulin kirjoittaneeksi. Tuli morkkis.

Miten saada ylipäätään nuoriso lukemaan näinä aikoina? Ne, jotka lukevat, lukevat tolkuttomasti. Suurin osa etsii kirjastosta ihan muuta aineistoa kuin kirjoja. Nuoret idolit eivät juuri koskaan mainitse lukemista harrastuksekseen. Jos mainitsevat, se = seiskaa, ohotta (!) & muita kuvastoja. Ja nettiä tietysti. Nettitekstiäkin luetaan nopeasti, ja viestit ovat joskus niin huonosti kirjoitettuja, että meikäläiselläkin on pitkästä harjoittelusta huolimatta vaikeuksia lukea.

Joku "kansanvillitsijä" todella tarvittaisiin - mikäli asia katsotaan tärkeäksi.

Noin ihan yleisesti olen huolissani lukemisen suosion laskusta. Tilastot kyllä kertovat sitä ja tätä. Koko kansa lukee muutamia samoja kirjoja aikana, jolloin olisi varaa ja sitä paljon mainostettua mahdollisuutta olla yksilöllinen.
Esim. kirjahyllyt eivät ole sisustuslehtien mukaan muodikkaita.

Ja kumminkin milloinkaan Suomessa ei ole ollut yhtä paljon ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa ihan jees-kirjoja. Siis: siinähän-se-menee-kirjoja.

"hoitavat säyseästi velvollisuutensa"
Näin on. Ei tarvitse mennä omaa henkilöhistoriaa edemmäs.
- "Säyseästi" taisi mennä minun kohdallani vähän yli; enkä osaa neuloa, kutoa enkä virkatakaan: ja samapalkka-alalla olen enimmältään työskennellyt.
Mutta kaiken tuon päälle sitä on sitten velvollisuudentunnosta ...

Että kai asia vähän niin on kuin, Kirsti, sanot. Mitä tuhlausta! Vai onko oikeasti?
Sinäkin olit puhumassa Tampereella.

Tyttökirjoja lukevat kai enimmäkseen 8-13 -vuotiaat lapset. Sitä vanhemmat alkavat jo lukea aikuisten romaaneja. Tytöt haluavat kuitenkin lukea itseään vanhemmista henkilöistä.

Tytöt ja naiset ovat kai niitä ahkerimpia lukijoita. Mistähän se johtunee?

Niinpä, Blogisisko. Naiset taitavat yleensäkin olla ahkerimpia melkein kaikessa. Tekevät suurimman osan kotitöistä, täyttävät kirkot ja muut teatterit jne. Joten mistäköhän johtuu, en tosiaan ymmärrä.

Etappisian kommenttiin heittäisin tällaisen skeptisen arvauksen, että siinä vaiheessa kun tätä tyttökirja-asiaa aletaan oikein näyttävästi edistää, puikoissa on todennäköisesti mies. Oletan, että jopa naisten romanttinen viihde eräänä päivänä päästetään pannasta, mutta se tapahtuu siinä vaiheessa kun miehet alkavat kirjoittaa romanttista viihdettä ja kyllä se varmasti joskus tapahtuu, ellei muista niin taloudellisista syistä. Joitakin pääskyjä, jotka eivät kuitenkaan ole vielä kesää tehneet, on jo nähty. Minä välillä kyllä pelkään, että miehet yksinkertaisesti vain ovat niin paljon etevämpiä näissä puuhissa. Kirjoittavat parempia kirjoja ja johtavat joukkoja paremmin kuin naiset.

Joo Liisa, enpä tiedä miten saisi nuoret lukemaan. Joskus olen miettinyt, että miksi kukaan ei järjestä sellaista kampanjaa, että Teemu Selänne tms. ilmoittaisi lukevansa romaaneja. Mitä siitä, vaikka se ei pitäisikään paikkansa, kyllä hän tai joku toinen voisi valehdella hyvän asian puolesta.

Kuulin juuri kiinnostavan tiedon, josta en tiedä miten se tähän lukemisasiaan liittyy, mutta että lasten puhe olisi viime vuosina viivästynyt. Lapset alkavat puhua myöhemmin kuin ennen ja käyttävät yksinkertaisempia lauserakenteita. Tämä informaatio tuli ihmiseltä joka tekee töitä lasten parissa. Pisti kyllä ajattelemaan tätä maailmaa.

Puheopettajana paras on pölisevä äiti, kuten juuri äsken (taas) sanoin nuorelle äidille, joka on minuun suhteessa.
Iät ja ajat sitten tehdyn tutkimuksen mukaanhan koulunsa aloittaneet lapset ovat tiedollisesti ja taidollisesti 4 - 11 -vuotiaiden "normaalitasolla". Suomeksi: Seitsenvuotiaat meillä ovat puhe- ja muissa taidoissa täysin eri planeetoilta. Siksi pienten lasten on tärkeätä sosiaalistua ryhmässä. Ryhmiä ovat esim lastentarhat ja erilaiset kerhot. Kotona on kovin helppo työntää lapset television ääreen ja totuttaa aikaisin esim kokoaikaiseen musiikinmölyyn. Opi siinä sitten puhumisen vivahteet!

Luonani käy eräänlaisessa kielikylvyssä melko usein vähäpuheisia ja ruotsinkielisiä lapsia, koska olen "niin kova puhumaan" X))

Meillä kaksoset käyvät maanantaisin muskarissa ja torstaisin värikylvyssä. Minä ilmoitin tytsyt molempiin ja käyn toisena vahtina ( kaksoset vasta 1v 7kk) kylvyssä.

Aikoinaan hoksasin toiseksi vanhimman poikani vähäpuheiseksi. Kahdesta syystä - joita en oman vaiteliaisuuteni vuoksi tässä sano - osasin epäillä syytä. Hommasin kiven silmästä luki-opettajan Turusta. Myöhemmin pojan isän kanssa jallitettiin vakiopettaja oman kaupungin käyttöön ja saatiin erityisopetuksesta pienoinen muoti-ilmiö.

Myöhemmin pojan isä kävi aamuisin keräämässä autoonsa kaupungin romanilapset ja vei kouluun. Jalkatyötä tehden, talosta taloon kierrellen ja manipuloiden saatiin kerätyksi saksan ja venäjän kielen opiskeluryhmät kouluun. Niinpä kaksi pojistani on lukenut venäjää, toinen pitkän kaavan mukaan ja Venäjälläkin opiskellen. Nyt hänellä on suunnattomasti hyötyä venäjästä.

Siis luotan aikuisten puuhakkuuteen lasten kielitaidon lisääjänä ja kehittäjänä. Kaikilla ei kuitenkaan ole kouluttuneita ja viitseliäitä vanhempia. Siksi tarvitaan solidaarisuutta, muiden huomioonottoa. Etenkin lasten ja muiden vajaavaltaisten.

Ja siksi tarvitaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Heh. Mulla on aina ollut (sukuperintönä) saarnaajan verenkäyntiä. Sori, Kirsti, että taas vein näin paljon tilaa residenssissäsi.

Ai juu. Siitä tulikin mieleeni, että purematta en niele väitettä, että miehet olisivat etevämpiä organisoinnissa (vrt. äitijohtaminen) tai muussa puuhailussa, esim. kirjoittamisessa.

Eivät miehet olekaan pätevämpiä organisoinnissa vaan laumajohtajuudessa. Eivätkä he siinäkään ole varsinaisesti päteviä, mutta me olemme savanneilla tai missä ehdollistuneet niin että seuraamme alfaurosta tms.

Hm. Aika mielenkiintoinen teoria tuo oman nuoruuden käsittely. Vaikka kaikki kirjallisuushan on varmaan kirjoittajalleen jollain lailla terapiaa ja asioiden selvittelyä.
Karamazovin veljesten isän nimi on Feodor niin kuin Dostojevskin itsensäkin. D. määritteli F:n esittelyssä ”omituiseksi tyypiksi, joka oli ei vain kunnoton ja irstas, vaan myös tolkuton”. Elättelin joskus ajatusta, että tekisi jutun siitä, millaisia kirjailijoiden kaimat niiden tuotannossa ovat, ja mitä siitä voi päätellä. Aihe vapaasti käyttöön. Onko sinulla muuten Kirsti-nimistä henkilöä kirjoissasi?

No eipä ole. Ei ole edes jotain kirsiä.

Pakko vielä palata tuohon autojenkaateluun... Etappisian pitäisi nähdä joskus kun minä oikeasti suutun, todennäköisesti vielä tapan jonkun raivokohtauksessa (toistaiseksi olen sen vielä välttänyt). Niin ettemme me nyt niin kilttejä ole! Mutta kun järjestetään kiva seminaari jossa saa puhua vihdoin asioista niiden oikeilla nimillä, niin ei sen yhteydessä ole tarpeen ryhtyä salvomaan miehiä...

Kannattaa sitten lopullisen raivon tulessa päälle ottaa tapettavaksi joku ilkeäksi tiedetty kriitikko.

"Mutta kun järjestetään kiva seminaari jossa saa puhua vihdoin asioista niiden oikeilla nimillä"

- tästä lausumasta voi vetää sen johtopäätöksen, että seminaarissa ei ollut paikalla, puheenjohtana ainakaan, Anna "Big T" Amnell. Hauskaa, jos se seminaari oli näin onnistunut!

...ja tuon jälkeen minä vissiin lopetan kommentoinnin täällä. Ilkeitä ihmisiä joudun sietämään tarpeeksi oikeassa elämässä, en jaksa teitä täällä blogeissa.

Kaisa, minulla on jäänyt kouluajoilta mieleen, että kun joku poika kiusasi tyttöä, veti tätä letistä ja muuta sellaista, se oli varma merkki siitä että poika oli ihastunut tyttöön. Minä luulen, että Etappisian Amnell-pakkomielteen voisi tulkita tästä perspektiivistä. Kiusaaminen on jostain syystä hänelle ainoa tapa osoittaa kiintymystä.

Niin, katoaviin luonnonvaroihin voi nyt sitten alkaa nähtävästi lukea myös tekstuaalisen analyysikyvyn, kenties myös huumorintajun. Ja yllättävää kyllä, tätä puutetta tuntuu löytyvän tektuaaliammattilaisiksi, siis kirjailijoiksi, itseään kutsuvien joukosta.

Tämä siis Kaisalle.

No toisaalta pitää muistaa, että netti on aikamoinen suo, joten jokainen minun blogiini eksyvä ihminen ei ehkä tule tehneeksi tekstuaalista analyysia muiden kommentoijien puheenvuoroista, eikä sitä voi vaatiakaan. Mitä huumorintajuun tulee, niin sehän on ihmisillä tunnetusti hyvin erilainen. Se mikä toista naurattaa, ei toista huvita lainkaan ja kummatkin ovat mielestään huumorintajuisia. Minä en esimerkiksi vieläkään jaksa katsoa Turhapuroja, enkä näe niissä huumoria, vaikka ne on varmasti jo tieteellisestikin todistettu korkeatasoiseksi huumoriksi.

Tämä siis Etappisialle.

Ei kai tänne nyt kukaan ihan ulkoavaruudesta sentään eksy?

Hyvänä strategiana myös täällä netissä kyllä pitäisin sellaista jonka nimi on "Tit for tat" - siinä toisten agenttien tai toimijoiden tai pelaajien tekemiin avauksiin reagoidaan juuri samalla tavoin kuin mitä näiden avausten sisältö tai luonne on: jos se on myönteinen, vastataan myönteisesti, jos ei, vastataan samalla tavoin. Tämä nyt yksinkertaistettuna.

Mutta idea on sama kuin Québecin vaakunaan kirjoitetussa Québecin motossa: "Don´t try to fuck me, cuz then I´m gonna fuck you!"

Tätä strategiaa olen itse mahdollisuuksien mukaan noudattanut. Sillä jos tuo "Tit for tat" on oikein tieteellisesti todistettu menestykselliseksi strategiaksi (kuten onkin), minä ainakin noudatan sitä.

Turhapurot eivät varmaan naurata enää kuin Veijo Hietalaa, jos häntäkään.

Niin joo, minusta tuo ei ole netissä kovin hyvä strategia, olipa sitten miten tieteellisesti todistettu tahansa. Tai riippuu tietysti siitä, mitä hakee. Haluaako jatkuvasti olla kaivamassa verta nenästään vai kaipaako jotain muunlaista vuorovaikutusta. Tuo strategia näyttää yleensä johtavan järjettömien kiistojen eskaloitumiseen niin että alunperin olemattomien pikkujuttujen ympärille ollaankin jo yhtäkkiä maalailemassa perin holocaustisia näkymiä. Mutta olen kyllä huomannut, että joku nimenomaan voi kaivata sellaista. Itselläkin on aina joskus valtava veto ärsyttävien ihmisten ärsyttäviin blogeihin ja naristava milloin mistäkin asiasta. Mutta pidän sitä kuitenkin jonkinlaisena lievänä häiriötilana josta olisi viisainta ponnistella eroon jotta elämä voisi täyttyä jollain tyydyttävämmällä sisällöllä.

Tuossa strategiassa ei nyt varsinaisesti "haeta" nenästä verta sen enempää kuin muutakaan.

Mutta minä myös olen huomannnut, että on henkilöitä, jotka kiertelevät täällä netissä etsimässä pikkkujuttuja, joiden ympärille saavat ne holokaustinäkymänsä rakennella. Mutta heidän strateginen ajattelunsa, jos sellaista on, ei noudata millään muotoa ainakaan "tit for tatia".

"Mutta pidän sitä kuitenkin jonkinlaisena lievänä häiriötilana josta olisi viisainta ponnistella eroon jotta elämä voisi täyttyä jollain tyydyttävämmällä sisällöllä."

En voisi olla enempää samaa mieltä! Toivokaamme, että näin myös kävisi!

Niin, ehkä tuon strategian vika on siinä, ettei sitä yleensä pystytä noudattamaan. Vastapuolen kommenttiin ei vastata aivan samalla mitalla, vaan volyymia korotetaan aina sopivasti, sävy kiristyy kiristymistään joka kierroksella jne.

Mutta toivokaamme tosiaan, että holocaustinäkyjä rakentelevat ihmiset löytävät elämälle muuta sisältöä. Minä lähden nyt etsimään sisältöä äitini 81 vuotispäiviltä.